Työllisyys paranee, kansantalous elpyy, velanotto vähenee, investoinnit kasvaa, kulutus elpyy, kortistoluuserointi vähenee, pitkäaikaistyöttömyys vähenee, nuorisotyöttömyys vähenee, byrokratia vähenee ja SUOMI NOUSEE KEPUSIPLÄN OPEIN.
ON se niin SA*TANAN VÄÄRIN!
Voi sa*tanan sa*tana!
86
488
Vastaukset
Ei Suomi nouse keskustaopein, on vaan yksinkertaisesti mennyt niin pitkään alamaissa - osittain hallituksista johtuen, että talous tasapainonottuu hetkeksi - mihinkään huimaan nousuun emme edes ehdi, sillä muu maailma alkaa jo osoittaa laskusuhdanetta, koska koko "nousu" oli tavallaan huuhaata.
- Katopeiliinmitänäet
Vaikka sossut ja kommarit on sivuraiteilla niin siitä huolimatta Suomen talous nousee kohisten työttömyys laskee työllisiä on yhä enemmän ja jopa puute niistä hyvistä työntekijöistä, eläkeläisilläkin on jo varaa ostaa uusia autoja ja ulkomaan matkoja. Mutta tietenkään niin ei sovi olla ainakaan sinunkaltaisten mielestä.
- pysypä-totuudessa
Ei noussut Suomi Kataisen aikana, ei noussut Stubbin aikana,ei noussut demari valtioministereiden aikana, ei edes yrittänyt.
Turhaa höpistä noususuhdanteista nyt kun ei auttaneet noususuhdanteet takavuosina näitä kokoomuksen palkkiovirka pääministereitä vaan talous painui kaikilla osa-alueilla. pysypä-totuudessa kirjoitti:
Ei noussut Suomi Kataisen aikana, ei noussut Stubbin aikana,ei noussut demari valtioministereiden aikana, ei edes yrittänyt.
Turhaa höpistä noususuhdanteista nyt kun ei auttaneet noususuhdanteet takavuosina näitä kokoomuksen palkkiovirka pääministereitä vaan talous painui kaikilla osa-alueilla.Kerropas sitten mitä ja miten Sipilä ja hallitus ovat tämän "nousun" aiheuttaneet? Mitä ja millaisia toimia ovat tehneet?
Katopeiliinmitänäet kirjoitti:
Vaikka sossut ja kommarit on sivuraiteilla niin siitä huolimatta Suomen talous nousee kohisten työttömyys laskee työllisiä on yhä enemmän ja jopa puute niistä hyvistä työntekijöistä, eläkeläisilläkin on jo varaa ostaa uusia autoja ja ulkomaan matkoja. Mutta tietenkään niin ei sovi olla ainakaan sinunkaltaisten mielestä.
Työllisten määrä ei ole noussut lähellekään sitä, mitä on mainostettu työttömyyden laskeneen - on siis pikkuinen "kuplan rakennus" käynnissä "talouden nousun" kunnian keräämisessä.
- helppo-vastata
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kerropas sitten mitä ja miten Sipilä ja hallitus ovat tämän "nousun" aiheuttaneet? Mitä ja millaisia toimia ovat tehneet?
Suurin ero edellisiin hallituksiin löytyy hallitusohjelmista ja niiden toteuttamisesta.
Asiakeskeinen ja tuloshakuinen Sipilä oli juuri se mitä taantuma Suomi tarvitsi päästäkseen uudelleen nousu-uralle. - hahahhahhhahhaaaaaaaaaa
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kerropas sitten mitä ja miten Sipilä ja hallitus ovat tämän "nousun" aiheuttaneet? Mitä ja millaisia toimia ovat tehneet?
Lääkekorvauksen omavasuun nostamisella, niin että porukka joutuu käyttämään jo Visaa kun käteinen ei riitä
helppo-vastata kirjoitti:
Suurin ero edellisiin hallituksiin löytyy hallitusohjelmista ja niiden toteuttamisesta.
Asiakeskeinen ja tuloshakuinen Sipilä oli juuri se mitä taantuma Suomi tarvitsi päästäkseen uudelleen nousu-uralle.No yksinkertaistettuna sinulle sitten - Sipilä ei ole tehnyt mitään sellaista, josta olisi tämä pieni talouden normalisoituminen lähtöisin. Yritykset tekevät kasvun, ei hallitus.
- yksinkertaistetaan-lisää
Turmiola.Tommi kirjoitti:
No yksinkertaistettuna sinulle sitten - Sipilä ei ole tehnyt mitään sellaista, josta olisi tämä pieni talouden normalisoituminen lähtöisin. Yritykset tekevät kasvun, ei hallitus.
Samat yritykset täällä toimivat kuin edellisten hallitusten aikana, nyt vain investoidaan ja palkataan uutta väkeä töihin, aikaisemmin jarruteltiin. Usko tulevaisuuteen on palannut, hallituksen talouspolitiikka on toiminut.
- hddndn
Turmiola.Tommi kirjoitti:
No yksinkertaistettuna sinulle sitten - Sipilä ei ole tehnyt mitään sellaista, josta olisi tämä pieni talouden normalisoituminen lähtöisin. Yritykset tekevät kasvun, ei hallitus.
Hallitus luo yrityksille toimintaedellytykset.
- jep_jep_jep
pysypä-totuudessa kirjoitti:
Ei noussut Suomi Kataisen aikana, ei noussut Stubbin aikana,ei noussut demari valtioministereiden aikana, ei edes yrittänyt.
Turhaa höpistä noususuhdanteista nyt kun ei auttaneet noususuhdanteet takavuosina näitä kokoomuksen palkkiovirka pääministereitä vaan talous painui kaikilla osa-alueilla.jep-jep, kyllä talousnousun takana on Halla-aho ja hommafoorum. Sieltä ne nousun opit on haettu. Koska saamme ensimmäisen pääministerin joka hokee negridi-sanaa? Sitä odotellessa harjoitamme kevythomostelua muiden leijonariipushemmojen kanssa.
- äänestäjät-päättävät
Kyllä se joskus helpottaa.
Seuraava sateenkaarihallitus saa Suomen taas rähmälleen parissa vuodessa- Kumirenkaan.kiristäjä
Homona varmaan saa verohelpotuksia ja tukeja mm kuin Halonen 3000 euroa vuodessa meikkikulut.
Halosen makeeta elämää 1-matkan 481 000 € suihkujetteineen pitäähän siinä olla mukana ehostajakin.
- jotensakinnäinnäen
Ja paskat. Koko ajan köyhyys vain lisääntyy, kuten ökyrosvojen suorittama yhteiskuntarosvouskin.
Eikä Sipilällä ole osaa eikä arpaa, jos valtiontaloudessa hieman on helpottanutkin.
Ja valhettahan tuo täytyy ollakin, sillä koko ajan kuitenkin ihmisiltä rosvotaan lisää, kun on kuulemma asiat niin helkutin huonosti, että velkaa pitää taas ottaa.
No matut vievät ainakin tuon saman summan verran. mitä meidän pitää taas ottaa velkaa. Eli ainakin sen 3miljardia, mutta olen kuullut, että matutuskulut kaikkineen vievät jo 5miljardia.
Siinä on yhteiskuntarosvouksella suuri syy, mutta myöskin meidän helvetin tyhmillä politiikoillamme, jotka ovat, voisiko suoraan sanoa, että rosvokaartia.
Siksipä kansa äänestääkin tulevaisuudessa Halla-ahon johtamia perussuomalaisia, niin ainakin saadaan noin protestoitua "nykyrosvousta" vastaan. - aikaaloppuun
Unohdit tahallasi mamujen, eriarvojen ja homojen lisääntymisen.
- Aivopesu_ei_uppoa
Joo ja unohdit että samalla kepuliturgiasi ei auta, kepun kannatus senkun laskee...laskee..laskee ja laskee. Ehkä ja ei vain ehkä, Sipilä ei olekaan maailmantalouden ihmeguru. Koko Euroopassa talous nousee kohisten, paljon kovempaan kuin Suomessa, työttömyys Euroopassa laskee muissa maissa paljon jyrkemmin sekä nuoriso- että pitkäaikaistyöttömien kohdalla ja palkatkin nousevat niissä, mutta Suomessa laskevat.
Me emme uskokaan, että Sipilä olisi saanut nousua aikaiseksi. Suomen nousu tapahtuu muun maailman vanavedessä ja muihin verrattuna kitkutellen.- Valitukset.loppuu
Mistä sitten valitat kun Sipilä väänsi meille nyt uuden jengat, jolla alkoi talous nousemaan.
Tuskin Rinteen Anttikaan ensi vappuna huutaa että hallituksen erota, päinvastoin voi sanoa, että hekin haluaisi hyvään hallitukseen. - Kepusta_loikka_pois
Valitukset.loppuu kirjoitti:
Mistä sitten valitat kun Sipilä väänsi meille nyt uuden jengat, jolla alkoi talous nousemaan.
Tuskin Rinteen Anttikaan ensi vappuna huutaa että hallituksen erota, päinvastoin voi sanoa, että hekin haluaisi hyvään hallitukseen.Kepun kannatus se vain laskee teki Sipilä mitä tahansa. Siis aika moni kepulainen on päättänyt olla entinen kepulainen. Taitaa nuo tavallisia keski- ja pienituloisia ihmisiä koskevat leikkaukset ja lapsiperheiden kiristykset olla kepulaisillekin liikaa ja luottamus on mennyt rikkaiden hyysäämisen vuoksi. Miksiköhän omat koirat purevat lujempaa?
Valitukset.loppuu kirjoitti:
Mistä sitten valitat kun Sipilä väänsi meille nyt uuden jengat, jolla alkoi talous nousemaan.
Tuskin Rinteen Anttikaan ensi vappuna huutaa että hallituksen erota, päinvastoin voi sanoa, että hekin haluaisi hyvään hallitukseen.Miksi kuvittelet, että tuo sekopäisyyttä lähentelevä toistelu tekisi asian todeksi - Sipilän ansion talouden pieneen, hetkelliseen nousuun. Mitä Sipilä on tehnyt sellaista, ei edes "viralliset" asiantuntijat ole tuollaista tunnustusta antaneet Sipilälle eikä hallitukselle.
- talous-nousee
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Miksi kuvittelet, että tuo sekopäisyyttä lähentelevä toistelu tekisi asian todeksi - Sipilän ansion talouden pieneen, hetkelliseen nousuun. Mitä Sipilä on tehnyt sellaista, ei edes "viralliset" asiantuntijat ole tuollaista tunnustusta antaneet Sipilälle eikä hallitukselle.
Miksi sinä puolestaan kuvittelet että vähättelemällä "pienellä hetkellistä nousulla" tekisit mielipiteesi todeksi.
Asiantuntijat ei puhu "väliaikaisesta pienestä noususta" vaan vahvistuvasta taloudesta.
Talous nousee ja yrittäjät ja kuluttajat luottavat tulevaisuuteen. Yhtenä esimerkkinä talouden luottamusindikaattori joka on noussut jo 23,7 % , suuremmaksi kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Ennustelu on toki varovaista kuten noususuhdanteen alkuun kuuluukin eli toteutuma on järkiään parempi kuin mitä ennusteet on luvanneet.
Näin se vaan menee, opposition vähättely on poliittista peliä, toteutuneet talousluvut ovat faktaa. talous-nousee kirjoitti:
Miksi sinä puolestaan kuvittelet että vähättelemällä "pienellä hetkellistä nousulla" tekisit mielipiteesi todeksi.
Asiantuntijat ei puhu "väliaikaisesta pienestä noususta" vaan vahvistuvasta taloudesta.
Talous nousee ja yrittäjät ja kuluttajat luottavat tulevaisuuteen. Yhtenä esimerkkinä talouden luottamusindikaattori joka on noussut jo 23,7 % , suuremmaksi kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Ennustelu on toki varovaista kuten noususuhdanteen alkuun kuuluukin eli toteutuma on järkiään parempi kuin mitä ennusteet on luvanneet.
Näin se vaan menee, opposition vähättely on poliittista peliä, toteutuneet talousluvut ovat faktaa.Kun on sisällä ja osa sitä "nousevaa " taloutta, se näyttää ja tuntuu aivan erilaiselta kuin papereista konttorilla "arvioitaessa ja ennustattaessa", varsinkin kun sen tekevät erilaiset teoreetikot, jotka itseasiassa eivät kentällä näe, millaista se "nousu" on, ja mihin se pohjautuu.
On se helvetti jos ei tämä outo rummutus "talouden ihmeellisyydestä" antaisi hölmömmille uskoa tulevaisuuteen - talouden kannalta se on valitettavasti vain keinotekoista kuplaa jota rakennetaan.- Outolintu.räpyttää
Turmiola.Tommi kirjoitti:
Kun on sisällä ja osa sitä "nousevaa " taloutta, se näyttää ja tuntuu aivan erilaiselta kuin papereista konttorilla "arvioitaessa ja ennustattaessa", varsinkin kun sen tekevät erilaiset teoreetikot, jotka itseasiassa eivät kentällä näe, millaista se "nousu" on, ja mihin se pohjautuu.
On se helvetti jos ei tämä outo rummutus "talouden ihmeellisyydestä" antaisi hölmömmille uskoa tulevaisuuteen - talouden kannalta se on valitettavasti vain keinotekoista kuplaa jota rakennetaan.Kyllä pankkomajuri tietää, pankkomajuri on lehtien sivuilta lukenut ja kopsannut palstallekin tärkeätä tietoa.
Outolintu.räpyttää kirjoitti:
Kyllä pankkomajuri tietää, pankkomajuri on lehtien sivuilta lukenut ja kopsannut palstallekin tärkeätä tietoa.
Niinhän tuo tuntuu olevan, kovinkin tietäjä, vaikka ei oikein edes tiedä mikä se sellainen talous on johon kuuluu nykyhallituksen linjan mukaisesti sokeasti uskoa. Vaikka kuinka velka kasvaisi ja rahat vähenesivät - uskoa pitää olla, ja jos et usko, media valehtelee lisää.
- Talousguru

http://velkakello.fi/
Valtio velkaantuu 600 000 € tunissa, joten jos nousukiito olisi niin merkittävää kuin täällä kerrotaan, raksuttaisi velkakello hitaammin. Pienikin nousu toki auttaa Suomea parempaan suuntaan, mutta kaikilla on kyllä muistissa Kataisen 2008 lausumat valheet, että lama ei koskisi Suomea. Nyt siihen meni pitempääkin pitempi jakso ja pyristely koko Euroopassa keski pitkään, joten kun Eurooppa lähti nousuun, Suomikin hallituksista riippumatta nousee kitisten vanavedessä. Jos yksi ihminen saisi maailman taloudet nousuun, ei se ainakaan olisi Sipilä ja Suomi. - Kau_Kes-
Talousguru kirjoitti:
http://velkakello.fi/
Valtio velkaantuu 600 000 € tunissa, joten jos nousukiito olisi niin merkittävää kuin täällä kerrotaan, raksuttaisi velkakello hitaammin. Pienikin nousu toki auttaa Suomea parempaan suuntaan, mutta kaikilla on kyllä muistissa Kataisen 2008 lausumat valheet, että lama ei koskisi Suomea. Nyt siihen meni pitempääkin pitempi jakso ja pyristely koko Euroopassa keski pitkään, joten kun Eurooppa lähti nousuun, Suomikin hallituksista riippumatta nousee kitisten vanavedessä. Jos yksi ihminen saisi maailman taloudet nousuun, ei se ainakaan olisi Sipilä ja Suomi.Kyllä täällä on selvästi liian vaatimattomia kannanottoja noista pääministerin touhuista.
Meidän rakas Sipilämme laittoi ensin Suomen selvälle nousuntielle. Kun tätä oli kulunut hetkenaikaa, niin hän otti koko Euroopan käsittelyynsä. Näin nousee myös koko Eurooppa jaloilleen, Sipilän ansiosta, Tallinnassa Saksan ja Ranskan ministerit halaili niin Sipilää että meinasi henkeä ahdistaa. Kun olivat noususta niin kiitollisia meidän Sipilällemme.
Näin totuuden mukaisesti pitää Pääministeristä kirjoittaa, niin Suomen Sosialistitkin ovat tyytyväisiä, ainakin luulisin niin.. - suomi-nousee
Talousguru kirjoitti:
http://velkakello.fi/
Valtio velkaantuu 600 000 € tunissa, joten jos nousukiito olisi niin merkittävää kuin täällä kerrotaan, raksuttaisi velkakello hitaammin. Pienikin nousu toki auttaa Suomea parempaan suuntaan, mutta kaikilla on kyllä muistissa Kataisen 2008 lausumat valheet, että lama ei koskisi Suomea. Nyt siihen meni pitempääkin pitempi jakso ja pyristely koko Euroopassa keski pitkään, joten kun Eurooppa lähti nousuun, Suomikin hallituksista riippumatta nousee kitisten vanavedessä. Jos yksi ihminen saisi maailman taloudet nousuun, ei se ainakaan olisi Sipilä ja Suomi.Kyllä maailmantalous ja Euroopankin taloudet ovat olleet nousussa jo yuositolkulla . Tähän nähden Suomi pääsi viime tingassa nousuvauhtiin mukaan ja siitä osaltaan kiitos Sipilän määrätietoiselle hallitukselle.
Jos nyt lähdetään vähättelemään yksittäisen Sipilän hallituksen toimia niin siinä tapauksessa Kataisen Ja Stubbin hallitukset syytä todeta surkeasti epäonnistuneeksi kaikilla mittareilla.
>Niin ja se velkakello... se kun hyvä kiihtymään mutta hidas pysähtymään ... kuten historia on opettanut monen valtiotalouden kohdalla , kärsivällisyyttä tarvitaan ja määrätietoista toimintaa. - EI_jatkoon_Sipilää
suomi-nousee kirjoitti:
Kyllä maailmantalous ja Euroopankin taloudet ovat olleet nousussa jo yuositolkulla . Tähän nähden Suomi pääsi viime tingassa nousuvauhtiin mukaan ja siitä osaltaan kiitos Sipilän määrätietoiselle hallitukselle.
Jos nyt lähdetään vähättelemään yksittäisen Sipilän hallituksen toimia niin siinä tapauksessa Kataisen Ja Stubbin hallitukset syytä todeta surkeasti epäonnistuneeksi kaikilla mittareilla.
>Niin ja se velkakello... se kun hyvä kiihtymään mutta hidas pysähtymään ... kuten historia on opettanut monen valtiotalouden kohdalla , kärsivällisyyttä tarvitaan ja määrätietoista toimintaa.Nousu on luontaista ja johtuu aikaisemman hallituksen oikeaoppisesta toiminnasta. Nyt Sipilän teot realisoituvat kun ovi sulkeutuu tältä hallitukselta. Näin se menee...eikä teot vaikuta mitenkään heti. Päätöksestä kuluu aikaa toteutukseen ja sen jälkeen menee asian muuttumiseen vuosi-pari. Nousu Suomessa on ollut melko vaimeaa vaikka muissa maissa kasvuvauhti oli heti alussa kovempaa ja nousu tapahtuu luontaisesti muun Euroopan vanavedessä. Kasvu luo kysyntää, johon hallituksemme toimet eivät vaikuta. Vasta viime kuukausina nousu on kiihtynyt, mutta muualla maailmassa on jo kasm´vun hiipumisen merkkejä.
Sipilä sanoikin, että "on elämäni paras päivä" kun kunta- ja valtion työntekijöiden lomarahoista leikattiin 30 %. - pysypä-totuudessa
EI_jatkoon_Sipilää kirjoitti:
Nousu on luontaista ja johtuu aikaisemman hallituksen oikeaoppisesta toiminnasta. Nyt Sipilän teot realisoituvat kun ovi sulkeutuu tältä hallitukselta. Näin se menee...eikä teot vaikuta mitenkään heti. Päätöksestä kuluu aikaa toteutukseen ja sen jälkeen menee asian muuttumiseen vuosi-pari. Nousu Suomessa on ollut melko vaimeaa vaikka muissa maissa kasvuvauhti oli heti alussa kovempaa ja nousu tapahtuu luontaisesti muun Euroopan vanavedessä. Kasvu luo kysyntää, johon hallituksemme toimet eivät vaikuta. Vasta viime kuukausina nousu on kiihtynyt, mutta muualla maailmassa on jo kasm´vun hiipumisen merkkejä.
Sipilä sanoikin, että "on elämäni paras päivä" kun kunta- ja valtion työntekijöiden lomarahoista leikattiin 30 %.Höpsistä taas!
Kirjoitat täyttä tuubaa alusta loppuun. Suomi on ollut taantumassa ja jälkijunassa vuositolkulla lähes AINOANA Euroopan maana. Ei noustu Kataisen aikana, ei noustu Stubbin aikana, nousu alkoi Sipilän hallituksen aikana. Siitä et pääse mihinkään vaikka päivätolkulla höpiset samaa hölynpölyä palstalla.
" Elämäni paras päivä" toteamus kuuluu muuhun kuin lomarahojen leikkauksen, mutta ei siinä mitään ihmeellistä, muunneltu totuus ja tahallaan väärinymmärtäminen on nykydemareiden ammattitauti. - Ei_Sipilän_ansiota
pysypä-totuudessa kirjoitti:
Höpsistä taas!
Kirjoitat täyttä tuubaa alusta loppuun. Suomi on ollut taantumassa ja jälkijunassa vuositolkulla lähes AINOANA Euroopan maana. Ei noustu Kataisen aikana, ei noustu Stubbin aikana, nousu alkoi Sipilän hallituksen aikana. Siitä et pääse mihinkään vaikka päivätolkulla höpiset samaa hölynpölyä palstalla.
" Elämäni paras päivä" toteamus kuuluu muuhun kuin lomarahojen leikkauksen, mutta ei siinä mitään ihmeellistä, muunneltu totuus ja tahallaan väärinymmärtäminen on nykydemareiden ammattitauti.Pitkän aikavälin haasteet pysyvät . Talouden elpyminen vuosina 2015-2018 auttaa korjaamaan keskipitkän ajan ongelmia työllisyydessä ja julkisessa taloudessa, mutta haasteena säilyy edelleen pidemmän aikavälin ennakoitu väestökehitys, jonka arvioidaan johtavan uudelleen julkisen talouden ongelmiin.
Ikärakenteen muutos aiheuttaa julkiseen talouteen kestävyysvajeen sote-menojen ennakoidun kasvun vuoksi. Tuottavuuden ja reaalitulojen on noustava selvästi ennakoitua paremmin, mutta jos investointiaste pysyy matalana, tuottavuuden kasvu pysyy hitaana. Maltilliset tuloratkaisut ovat parantaneet kilpailukykyä vuodesta 2012 lähtien, eikä pelkästään tämän hallituksen kiky-hehkutuksen johdosta.
Ongelmina monissa maissa ollut työttömyys, heikko ansiokehitys ja tuloerojen kasvu.
Jälleen kerran nähtiin, että pienillä avoimilla talouksilla, kuten Suomella, ei käytännössä ole mahdollisuuksia suojautua globaaleja kysyntäshokkeja vastaan. Suomen talous oli ennen kriisiä kansainvälisesti vertailtuna hyvässä kunnossa. Kansantalouteemme kohdistunut shokki vaikutti erittäin nopeasti ja sen seurauksena julkinen talous kääntyi ylijäämäisestä alijäämäiseksi.
Kansainvälinen talous kasvaa tällä hetkellä nopeaan tahtiin, joka on tietenkin osittain syvän montun täyttämistä. Maailmankaupan kasvu taas muodostunee kovaksi, erityisesti kuluvana vuonna, ja tämä tulee myös vetämään Suomen vientiä ylöspäin.
Sokea Kreetakin ymmärtää, että Suomen talous maailmanlaajuisesssa turbulenssissa etenee hyvään suuntaan, mutta ongelmana on se kuinka kauan vetoapua Suomi saa globaalista kasvusta ja selviääkö Suomi tulossa olevasta laskukaudesta näillä Sipilän "rakenteilla". - Näkevä_Kreeta
Ei_Sipilän_ansiota kirjoitti:
Pitkän aikavälin haasteet pysyvät . Talouden elpyminen vuosina 2015-2018 auttaa korjaamaan keskipitkän ajan ongelmia työllisyydessä ja julkisessa taloudessa, mutta haasteena säilyy edelleen pidemmän aikavälin ennakoitu väestökehitys, jonka arvioidaan johtavan uudelleen julkisen talouden ongelmiin.
Ikärakenteen muutos aiheuttaa julkiseen talouteen kestävyysvajeen sote-menojen ennakoidun kasvun vuoksi. Tuottavuuden ja reaalitulojen on noustava selvästi ennakoitua paremmin, mutta jos investointiaste pysyy matalana, tuottavuuden kasvu pysyy hitaana. Maltilliset tuloratkaisut ovat parantaneet kilpailukykyä vuodesta 2012 lähtien, eikä pelkästään tämän hallituksen kiky-hehkutuksen johdosta.
Ongelmina monissa maissa ollut työttömyys, heikko ansiokehitys ja tuloerojen kasvu.
Jälleen kerran nähtiin, että pienillä avoimilla talouksilla, kuten Suomella, ei käytännössä ole mahdollisuuksia suojautua globaaleja kysyntäshokkeja vastaan. Suomen talous oli ennen kriisiä kansainvälisesti vertailtuna hyvässä kunnossa. Kansantalouteemme kohdistunut shokki vaikutti erittäin nopeasti ja sen seurauksena julkinen talous kääntyi ylijäämäisestä alijäämäiseksi.
Kansainvälinen talous kasvaa tällä hetkellä nopeaan tahtiin, joka on tietenkin osittain syvän montun täyttämistä. Maailmankaupan kasvu taas muodostunee kovaksi, erityisesti kuluvana vuonna, ja tämä tulee myös vetämään Suomen vientiä ylöspäin.
Sokea Kreetakin ymmärtää, että Suomen talous maailmanlaajuisesssa turbulenssissa etenee hyvään suuntaan, mutta ongelmana on se kuinka kauan vetoapua Suomi saa globaalista kasvusta ja selviääkö Suomi tulossa olevasta laskukaudesta näillä Sipilän "rakenteilla".Suomella on mahdollisuudet vaimentaa maailmantalouden suhdannevaihteluita kuten muillakin pienillä ja keskisuurilla EU-valtioilla. Vientiä toki pitää monipuolistaa ja uusia vientikanavia ja -maita pitää etsiä tarkalla seulalla. Haasteita riittää.
Kuten tuossa edellä on jo mainittu Suomen talous on kamppaillut mutasarjassa lähes ainoana EU-valtiona, vasta Sipilän hallituksen aikana saatiin kurssi muutettua ja aivan viime hetkellä.
Sitähän jo Kataisen ja Stubbin hallitusten aikana hoettiin että Suomen täytyisi päästä muiden EU-maiden imuun mukaan.
Tämä on se minkä Sokeakin Kreetan pitäisi nähdä....ja ymmärtää.
- Se_siitä_vain
Tänään MOT-ohjemassa sanottiin Talousneuvoston ja PT-tutkimuslaitoksen taholta, että näillä hallituksen toimilla ei ole mitään vaikutusta nousuun. Talousneuvosto sanoi, että minimaalinen apu ja PT:n tutkija sanoi, että niillä on negatiivinen vaikutus talouden nousuun.
Siinä sitten teille Sipilä-uskoisille kylmää faktaa.Ja sitten kun meillä on laskukausi, samat viisaat sanovat, ettei hallituksen toimilla ole ollut mitään vaikutusta laskuun. Globaali kapitalismi se on, joka suhdanteita heiluttaa suuntaan jos toiseenkin.
- keskustelun-aloittaja
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ja sitten kun meillä on laskukausi, samat viisaat sanovat, ettei hallituksen toimilla ole ollut mitään vaikutusta laskuun. Globaali kapitalismi se on, joka suhdanteita heiluttaa suuntaan jos toiseenkin.
Jokainen asiantuntija arvio tilanteen omaan aatemaailmansa ja sidosryhmänsä suulla.
Oma toivomukseni on että Suomen talous jatkaisi samalla maltillisen nousun raiteella . Sipilän johdolla meillä on kerrankin mahdollisuus takavuosien tapaiseen pitkään maltilliseen noususuhdanteeseen.
Kokoomuslainen pääministeri olisi tässä tilanteessa painajainen joka päättyisi ylikuumenemiseen ja uuteen velkakierteeseen. Nykydemareilla ei ole edes kykyä johtaa tällä hetkellä Suomea ja Vihreiden opeille emme pystyisi pitämään yllä edes nykyistä nousua yllä.
Tämä on reaalimaailma jossa elämme, toivotaan viisautta Suomen kansalta,
Äänestäjät päättävät. - Ei_hyvää_arvosanaa
keskustelun-aloittaja kirjoitti:
Jokainen asiantuntija arvio tilanteen omaan aatemaailmansa ja sidosryhmänsä suulla.
Oma toivomukseni on että Suomen talous jatkaisi samalla maltillisen nousun raiteella . Sipilän johdolla meillä on kerrankin mahdollisuus takavuosien tapaiseen pitkään maltilliseen noususuhdanteeseen.
Kokoomuslainen pääministeri olisi tässä tilanteessa painajainen joka päättyisi ylikuumenemiseen ja uuteen velkakierteeseen. Nykydemareilla ei ole edes kykyä johtaa tällä hetkellä Suomea ja Vihreiden opeille emme pystyisi pitämään yllä edes nykyistä nousua yllä.
Tämä on reaalimaailma jossa elämme, toivotaan viisautta Suomen kansalta,
Äänestäjät päättävät.http://www.iltalehti.fi/talous/201708222200341746_ta.shtml
"Koulutuksesta yhteensä
Hallitus leikkaa koulutuksesta vuositasolla noin miljardi euroa hallituskauden aikana. Valtionosuusindeksit jäädytetään kaikilta asteilta. Leikkausten kokonaisvaikutukset kasvavat massiivisiksi.
Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan puolipäiväiseksi, jos vanhempi on kotona. Lisäksi kunnille annetaan mahdollisuus korottaa päivähoidon maksuja sekä iltapäivähoidon maksuja. Esitetyt varhaiskasvatuksen maksukorotukset ovat valtavia.
Peruskoulusta
Peruskoulun ryhmäkokoja suurennetaan: ryhmäkokoavustusta leikataan. Lisäksi yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen myönnetyistä avustuksista leikataan 15 miljoonaa vuosittain.
Ammatillisesta koulutuksesta
Ammatillisen koulutuksen määrärahoja vähennetään ammattikoulutuksen reformilla (190 miljoonaa euroa vuodesta 2017 alkaen). Leikkaus on todella suuri.
Korkeakouluista
Ammattikorkeakouluilta leikataan vuosittain 25 miljoonaa euroa, yliopistoilta 50 miljoonaa euroa vuosittain ja lisäksi 30 miljoonaa euroa lisää vuodesta 2017 alkaen, kun yliopistot menettävät apteekkikompensaatiot.
Yhteensä korkeakouluilta leikataan 105 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi indeksit jäädytetään, mikä vähentää hallituskauden aikana korkeakoulujen rahoitusta kymmenillä miljoonilla.
Tutkimuksesta
Hallitus leikkaa sekä perustutkimuksesta että innovaatioista ja tutkimustulosten jalostamisesta yritystoimintaan.
Korkeakoululeikkausten lisäksi Suomen Akatemialta leikataan vuodesta 2017 alkaen. Tekesin määrärahoja pienennetään koko hallituskauden ajan. Vuonna 2019 Tekesiltä ja sen ohjelmilta lähtee jo 138 miljoonaa.
Hallitus panostaa kertaluontoisesti 105 miljoonaa euroa hankerahaa nuorille tutkijoille ja digitaalisiin oppimisympäristöihin. Se toteuttaa silti täysimääräisesti pysyvät 420 miljoonan euron leikkaukset vuositasolla korkeakouluista ja tutkimuksesta.
Opiskelijoilta
Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta leikataan vuodesta 2017 alkaen kasvava summa. Vuonna 2019 leikkaus on 70 miljoonaa euroa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa. Leikkaus voi olla jopa neljänneksen opiskelijan perustoimeentulosta."
Leikkaus koulutuksesta ja tutkimuksesta on tämänhallituksen hulluin toimenpide. Koulutusta voi uudistaa ja virtaviivaistaa, mutta ei siitä tule leikata. Tämän toimenpiteen tulos näkyy vasta muutamien vuosien viiveellä.
Työllisyysasteen noston on tapahduttava luonnollisesti, nyt tulos on joka kuukausi erilainen, koska markkinoille tulleista työpaikoista 90 % on osa-aika ta ipätkätöitä naisille.
Suuri ongelma on myös kantaväestön ikääntyminen ja hoivatarve sekä syntyvyyden jyrkkä lasku. Kuka enää tällaiseen lapsiperheitä vihaavaan ja kurittavaan ilmapiiriin uskaltaa synnyttää uusia kansalaisia. Moni suomalainen on päättänyt vapaaehtoisesti jättäytyä lapsettomaksi juuri tämän Sipilän hallituksen lapsivihamielisyyden vuoksi. keskustelun-aloittaja kirjoitti:
Jokainen asiantuntija arvio tilanteen omaan aatemaailmansa ja sidosryhmänsä suulla.
Oma toivomukseni on että Suomen talous jatkaisi samalla maltillisen nousun raiteella . Sipilän johdolla meillä on kerrankin mahdollisuus takavuosien tapaiseen pitkään maltilliseen noususuhdanteeseen.
Kokoomuslainen pääministeri olisi tässä tilanteessa painajainen joka päättyisi ylikuumenemiseen ja uuteen velkakierteeseen. Nykydemareilla ei ole edes kykyä johtaa tällä hetkellä Suomea ja Vihreiden opeille emme pystyisi pitämään yllä edes nykyistä nousua yllä.
Tämä on reaalimaailma jossa elämme, toivotaan viisautta Suomen kansalta,
Äänestäjät päättävät.Toiveet ei paljon auta. Kepulainen politiikka on jo vuosikymmenet perustunut toiveajattelulle.
Suomen talouden alamäki alkoi finanssikriisistä vuonna 2008. Samaan aikaan Vanhanen kertoi hallituksensa suurimman ongelman olevan se, miten syntymässä olevat jakovarat käytetään. Jakovara-ajattelun yhteneä pontimena oli Kokoomuksen vaalivoitto, joka perustui lupaukselle jakaa koulutetuille naisvaltaisille aloille palknakorotuksia niin paljon kuin sielu sietää. Ja palkat tosiaan tämän ansiosta sitte nousivatkian eikä nousut jäänyt pelkästään naisvaltaisten alojen iloksi. Finanssikriisin, Vanhasen hallituksen ja Kokoomuksen vaalilupausten ohella neljäs taloutta rapauttanut tekijä oli Nokian alamäen jyrkkeneminen. Tämä puolestaan johti taloutemme rakenteen muuttumiseen Nokiaa edeltävien aikojen kaltaiseksi eli teollisuuspainotteiseksi.
Suurin piirtein ainoa poliitikko, joka on tässä suuressa kehityksessä hereillä, on Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori. Hän tajuaa globaalien megatrendien päälle eli ymmärtää sen, että maailman kehittyneimmät taloudet perustuvat vahvalle kaupungistumiselle ja aivokapasiteetin hyödyntämiselle lihasvoiman sijaan. Sipilän hallitus haluaa pönkittää vanhoja rakenteita, mistä maakuntauudistus on aivan karmea esimerkki. Sillä synnytetään turhaa byrokratiaa ja kustannuksia lisää. Toinen suuri fiasko on hallituksen ajama "pidä koko maa asuttunua" -politiikka. Nämä ovat sen suuruusluokan jarruja, että Suomen talous ei koskaan pääse sellaisen avulla vapaaseen nousuun. Hallitus on puuhastellut vain perinteisen teollisuuden kustannussäästöjen eli ns. kilpailukyvyn parantamisessa. Yritysmaailmasta tiedämme, että kustannussäästöpolitiikka ei pitkälle kanna, jos yrityksellä ei ole kilpailukykyisiä tuotteita. On täysin järjetöntä panostaa kustannusten säästöön, jos itse myytävä tuote ei mene kaupaksi. Tämä on koko Suomen ongelma ja se johtuu tämänkin hallituksen koulutus- ja tutkimusvihamielisyydestä. menestyvät taloudet kuten USAn talous panostaa juuri niihin ja tulosta on syntynyt, ellei Trump nyt ala tuhota tätä perinnettä.
Olisihan se todella surkeata, jos alamaissa oleva taloutemme ei onnistuisi lainkaan nousemaan pitkän noususuhdanteen aikana. Se ettei ole siinä suuremmin onnistunut, johtuu taloutemme rakenteesta ja vanhakantaisuudesta. Bulkkituotteiden (esim. sellun keitolla) tuotannolla ei pitkälle pötkitä. Eikä sitä tehdä kepulaisella risusavottataloudellakaan. Kun joku sitten poikkeaa tästä hallituksen suosimasta linjasta, tulosta alkaa syntyä. Pienenä mutta kuvaavana esimerkkinä siitä on kaupunkeihin keskittynyt peliteollisuus, joka on kasvanut räjähdysmäisesti. Se heijastaa hyvin sitä, mihin meidän tulisi enemmän keskittyä eli ihmisten aivokapasiteetin hyödyntämiseen. Tämä hallitus kuitenkin leikkaa nimenomaan koulutuksesta. Voiko enää sen tyhmemmin tehdä?- tämä-on-nähty
Mielipidepankki kirjoitti:
Toiveet ei paljon auta. Kepulainen politiikka on jo vuosikymmenet perustunut toiveajattelulle.
Suomen talouden alamäki alkoi finanssikriisistä vuonna 2008. Samaan aikaan Vanhanen kertoi hallituksensa suurimman ongelman olevan se, miten syntymässä olevat jakovarat käytetään. Jakovara-ajattelun yhteneä pontimena oli Kokoomuksen vaalivoitto, joka perustui lupaukselle jakaa koulutetuille naisvaltaisille aloille palknakorotuksia niin paljon kuin sielu sietää. Ja palkat tosiaan tämän ansiosta sitte nousivatkian eikä nousut jäänyt pelkästään naisvaltaisten alojen iloksi. Finanssikriisin, Vanhasen hallituksen ja Kokoomuksen vaalilupausten ohella neljäs taloutta rapauttanut tekijä oli Nokian alamäen jyrkkeneminen. Tämä puolestaan johti taloutemme rakenteen muuttumiseen Nokiaa edeltävien aikojen kaltaiseksi eli teollisuuspainotteiseksi.
Suurin piirtein ainoa poliitikko, joka on tässä suuressa kehityksessä hereillä, on Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori. Hän tajuaa globaalien megatrendien päälle eli ymmärtää sen, että maailman kehittyneimmät taloudet perustuvat vahvalle kaupungistumiselle ja aivokapasiteetin hyödyntämiselle lihasvoiman sijaan. Sipilän hallitus haluaa pönkittää vanhoja rakenteita, mistä maakuntauudistus on aivan karmea esimerkki. Sillä synnytetään turhaa byrokratiaa ja kustannuksia lisää. Toinen suuri fiasko on hallituksen ajama "pidä koko maa asuttunua" -politiikka. Nämä ovat sen suuruusluokan jarruja, että Suomen talous ei koskaan pääse sellaisen avulla vapaaseen nousuun. Hallitus on puuhastellut vain perinteisen teollisuuden kustannussäästöjen eli ns. kilpailukyvyn parantamisessa. Yritysmaailmasta tiedämme, että kustannussäästöpolitiikka ei pitkälle kanna, jos yrityksellä ei ole kilpailukykyisiä tuotteita. On täysin järjetöntä panostaa kustannusten säästöön, jos itse myytävä tuote ei mene kaupaksi. Tämä on koko Suomen ongelma ja se johtuu tämänkin hallituksen koulutus- ja tutkimusvihamielisyydestä. menestyvät taloudet kuten USAn talous panostaa juuri niihin ja tulosta on syntynyt, ellei Trump nyt ala tuhota tätä perinnettä.
Olisihan se todella surkeata, jos alamaissa oleva taloutemme ei onnistuisi lainkaan nousemaan pitkän noususuhdanteen aikana. Se ettei ole siinä suuremmin onnistunut, johtuu taloutemme rakenteesta ja vanhakantaisuudesta. Bulkkituotteiden (esim. sellun keitolla) tuotannolla ei pitkälle pötkitä. Eikä sitä tehdä kepulaisella risusavottataloudellakaan. Kun joku sitten poikkeaa tästä hallituksen suosimasta linjasta, tulosta alkaa syntyä. Pienenä mutta kuvaavana esimerkkinä siitä on kaupunkeihin keskittynyt peliteollisuus, joka on kasvanut räjähdysmäisesti. Se heijastaa hyvin sitä, mihin meidän tulisi enemmän keskittyä eli ihmisten aivokapasiteetin hyödyntämiseen. Tämä hallitus kuitenkin leikkaa nimenomaan koulutuksesta. Voiko enää sen tyhmemmin tehdä?Vapaavuoren opeilla ja moraalilla suomi muuttuisi eriarvoiseksi banaanitasavallaksi 10 vuodessa. Mies joka ei hyväksy edes kauppakeskuksen rakentamista muualle kuin kehäkolmosen sisäpuolelle on syytä pysyä pakallispoliitiikona . Koko Suomen asioita hän ei osaa , eikä ilmeisestin edes halua hoitaa.
- on-nähty
tämä-on-nähty kirjoitti:
Vapaavuoren opeilla ja moraalilla suomi muuttuisi eriarvoiseksi banaanitasavallaksi 10 vuodessa. Mies joka ei hyväksy edes kauppakeskuksen rakentamista muualle kuin kehäkolmosen sisäpuolelle on syytä pysyä pakallispoliitiikona . Koko Suomen asioita hän ei osaa , eikä ilmeisestin edes halua hoitaa.
On nähty. Osui ja upposi.
- 456546
Mielipidepankki kirjoitti:
Toiveet ei paljon auta. Kepulainen politiikka on jo vuosikymmenet perustunut toiveajattelulle.
Suomen talouden alamäki alkoi finanssikriisistä vuonna 2008. Samaan aikaan Vanhanen kertoi hallituksensa suurimman ongelman olevan se, miten syntymässä olevat jakovarat käytetään. Jakovara-ajattelun yhteneä pontimena oli Kokoomuksen vaalivoitto, joka perustui lupaukselle jakaa koulutetuille naisvaltaisille aloille palknakorotuksia niin paljon kuin sielu sietää. Ja palkat tosiaan tämän ansiosta sitte nousivatkian eikä nousut jäänyt pelkästään naisvaltaisten alojen iloksi. Finanssikriisin, Vanhasen hallituksen ja Kokoomuksen vaalilupausten ohella neljäs taloutta rapauttanut tekijä oli Nokian alamäen jyrkkeneminen. Tämä puolestaan johti taloutemme rakenteen muuttumiseen Nokiaa edeltävien aikojen kaltaiseksi eli teollisuuspainotteiseksi.
Suurin piirtein ainoa poliitikko, joka on tässä suuressa kehityksessä hereillä, on Helsingin tuore pormestari Jan Vapaavuori. Hän tajuaa globaalien megatrendien päälle eli ymmärtää sen, että maailman kehittyneimmät taloudet perustuvat vahvalle kaupungistumiselle ja aivokapasiteetin hyödyntämiselle lihasvoiman sijaan. Sipilän hallitus haluaa pönkittää vanhoja rakenteita, mistä maakuntauudistus on aivan karmea esimerkki. Sillä synnytetään turhaa byrokratiaa ja kustannuksia lisää. Toinen suuri fiasko on hallituksen ajama "pidä koko maa asuttunua" -politiikka. Nämä ovat sen suuruusluokan jarruja, että Suomen talous ei koskaan pääse sellaisen avulla vapaaseen nousuun. Hallitus on puuhastellut vain perinteisen teollisuuden kustannussäästöjen eli ns. kilpailukyvyn parantamisessa. Yritysmaailmasta tiedämme, että kustannussäästöpolitiikka ei pitkälle kanna, jos yrityksellä ei ole kilpailukykyisiä tuotteita. On täysin järjetöntä panostaa kustannusten säästöön, jos itse myytävä tuote ei mene kaupaksi. Tämä on koko Suomen ongelma ja se johtuu tämänkin hallituksen koulutus- ja tutkimusvihamielisyydestä. menestyvät taloudet kuten USAn talous panostaa juuri niihin ja tulosta on syntynyt, ellei Trump nyt ala tuhota tätä perinnettä.
Olisihan se todella surkeata, jos alamaissa oleva taloutemme ei onnistuisi lainkaan nousemaan pitkän noususuhdanteen aikana. Se ettei ole siinä suuremmin onnistunut, johtuu taloutemme rakenteesta ja vanhakantaisuudesta. Bulkkituotteiden (esim. sellun keitolla) tuotannolla ei pitkälle pötkitä. Eikä sitä tehdä kepulaisella risusavottataloudellakaan. Kun joku sitten poikkeaa tästä hallituksen suosimasta linjasta, tulosta alkaa syntyä. Pienenä mutta kuvaavana esimerkkinä siitä on kaupunkeihin keskittynyt peliteollisuus, joka on kasvanut räjähdysmäisesti. Se heijastaa hyvin sitä, mihin meidän tulisi enemmän keskittyä eli ihmisten aivokapasiteetin hyödyntämiseen. Tämä hallitus kuitenkin leikkaa nimenomaan koulutuksesta. Voiko enää sen tyhmemmin tehdä?Mitkä olivat Vapaavuoreen saavutukset elinkeinoministerinä?
- EtköMuistaEnää
456546 kirjoitti:
Mitkä olivat Vapaavuoreen saavutukset elinkeinoministerinä?
Vapaavuori kantoi päävastuun Suomen valtion ja saksalaisen Meyer Werft -telakan neuvotteluissa, jotka johtivat lopulta STX Turun telakan myyntiin.
Kepu Pekkarisen johdolla räksytti pää punaisena, että valtion pitää rahoittaa konkurssikypsää korealaisfirmaa. - jäitä-hattuun
EtköMuistaEnää kirjoitti:
Vapaavuori kantoi päävastuun Suomen valtion ja saksalaisen Meyer Werft -telakan neuvotteluissa, jotka johtivat lopulta STX Turun telakan myyntiin.
Kepu Pekkarisen johdolla räksytti pää punaisena, että valtion pitää rahoittaa konkurssikypsää korealaisfirmaa.Tämä telakkakauppa ei paljon päivänvaloa kestä, ei tarvitse ihmetellä miksi valtion osuuden hinta julistettiin salaiseksi.
- häviöstubbille
Yksi hämärä telakkakauppa neljään vuoteen! Ei paljon työt luita rasittaneet.
- keskustelun-aloittaja
Ei_hyvää_arvosanaa kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/talous/201708222200341746_ta.shtml
"Koulutuksesta yhteensä
Hallitus leikkaa koulutuksesta vuositasolla noin miljardi euroa hallituskauden aikana. Valtionosuusindeksit jäädytetään kaikilta asteilta. Leikkausten kokonaisvaikutukset kasvavat massiivisiksi.
Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan puolipäiväiseksi, jos vanhempi on kotona. Lisäksi kunnille annetaan mahdollisuus korottaa päivähoidon maksuja sekä iltapäivähoidon maksuja. Esitetyt varhaiskasvatuksen maksukorotukset ovat valtavia.
Peruskoulusta
Peruskoulun ryhmäkokoja suurennetaan: ryhmäkokoavustusta leikataan. Lisäksi yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen myönnetyistä avustuksista leikataan 15 miljoonaa vuosittain.
Ammatillisesta koulutuksesta
Ammatillisen koulutuksen määrärahoja vähennetään ammattikoulutuksen reformilla (190 miljoonaa euroa vuodesta 2017 alkaen). Leikkaus on todella suuri.
Korkeakouluista
Ammattikorkeakouluilta leikataan vuosittain 25 miljoonaa euroa, yliopistoilta 50 miljoonaa euroa vuosittain ja lisäksi 30 miljoonaa euroa lisää vuodesta 2017 alkaen, kun yliopistot menettävät apteekkikompensaatiot.
Yhteensä korkeakouluilta leikataan 105 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi indeksit jäädytetään, mikä vähentää hallituskauden aikana korkeakoulujen rahoitusta kymmenillä miljoonilla.
Tutkimuksesta
Hallitus leikkaa sekä perustutkimuksesta että innovaatioista ja tutkimustulosten jalostamisesta yritystoimintaan.
Korkeakoululeikkausten lisäksi Suomen Akatemialta leikataan vuodesta 2017 alkaen. Tekesin määrärahoja pienennetään koko hallituskauden ajan. Vuonna 2019 Tekesiltä ja sen ohjelmilta lähtee jo 138 miljoonaa.
Hallitus panostaa kertaluontoisesti 105 miljoonaa euroa hankerahaa nuorille tutkijoille ja digitaalisiin oppimisympäristöihin. Se toteuttaa silti täysimääräisesti pysyvät 420 miljoonan euron leikkaukset vuositasolla korkeakouluista ja tutkimuksesta.
Opiskelijoilta
Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta leikataan vuodesta 2017 alkaen kasvava summa. Vuonna 2019 leikkaus on 70 miljoonaa euroa ja pitkällä aikavälillä 150 miljoonaa euroa. Leikkaus voi olla jopa neljänneksen opiskelijan perustoimeentulosta."
Leikkaus koulutuksesta ja tutkimuksesta on tämänhallituksen hulluin toimenpide. Koulutusta voi uudistaa ja virtaviivaistaa, mutta ei siitä tule leikata. Tämän toimenpiteen tulos näkyy vasta muutamien vuosien viiveellä.
Työllisyysasteen noston on tapahduttava luonnollisesti, nyt tulos on joka kuukausi erilainen, koska markkinoille tulleista työpaikoista 90 % on osa-aika ta ipätkätöitä naisille.
Suuri ongelma on myös kantaväestön ikääntyminen ja hoivatarve sekä syntyvyyden jyrkkä lasku. Kuka enää tällaiseen lapsiperheitä vihaavaan ja kurittavaan ilmapiiriin uskaltaa synnyttää uusia kansalaisia. Moni suomalainen on päättänyt vapaaehtoisesti jättäytyä lapsettomaksi juuri tämän Sipilän hallituksen lapsivihamielisyyden vuoksi.Koulutuksen säästökohteissa löytynee tarkennettavaa, sen myönnän.
Pääasia on koulutuksen tehostaminen ja kohdistaminen todelliseen tarpeeseen. Toinen tärkeä tehtävä on byrokratian purkaminen koulutussektorista, hallinnon paperinpyörittäjien virat yhtenä esimerkkinä.
Toisaalta mitään uudistuksia ei saada jos ei yritetä, toivotaan kokoomuslaiselle opetusministerille onnea työssään, aktiivisuus ja ennakkoluulottomuus ei yksin riitä tarvitaan lisäksi jäätävää asiantuntemusta . - ylineromies
Juha Sipilän porvarihallitus on pikkuhiljaa kaatumassa, minkä aiheuttavat kikyn epäonnistuminen, suuret lakot ja sote-maakunta-erehdys. Kiitos EK:n tyhmille vaan rikkaille herroille, että hylkäsivät pikkuporvari Tupon, joka esti luokkataistelun eli todellisen demokratiakehityksen kymmeniä vuosia. Mutta Paperiliiton lakkovaroitus ei tullut minulle yllätyksenä. Ja se on vasta pientä alkua.
https://www.paperiliitto.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedote/2017/tyonantaja-tarjosi-nollakorotusta.html#.WdhegtO0OyI - sellusoopaa
ylineromies kirjoitti:
Juha Sipilän porvarihallitus on pikkuhiljaa kaatumassa, minkä aiheuttavat kikyn epäonnistuminen, suuret lakot ja sote-maakunta-erehdys. Kiitos EK:n tyhmille vaan rikkaille herroille, että hylkäsivät pikkuporvari Tupon, joka esti luokkataistelun eli todellisen demokratiakehityksen kymmeniä vuosia. Mutta Paperiliiton lakkovaroitus ei tullut minulle yllätyksenä. Ja se on vasta pientä alkua.
https://www.paperiliitto.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedote/2017/tyonantaja-tarjosi-nollakorotusta.html#.WdhegtO0OyIMielenkiintoinen katsantokanta.
Palataan sitten asiaan kun hallitus alkaa valmistamaan paperia ja keittämään sellua;D
- ei-hyvältä-näytä
Juu. Kyllä nyt saa punikkeja vituttaakin. !
Sipilän syy, Sipilän syy kailottaa punikkilehdet ja city-iltalehdet peesaa vaikka juuri edellisten hallitusten häsläämistä maksetaan älyttömällä valtionvelalla. Kataisen ja Stubbin lepsuilu maksoi lähes 3 vuoden takalähdön uuteen nousukauteen ja eiköhän siellä demarien Antti Rinne toiminut valtionvelastusministerinä.
Nyt kun vihdoin saatiin Suomi nousuun itkee oppositio vanhoja leikkauksia (ennen ja jälkeen nykyhallituksen sovittuja). Kaikki käy panikoiville demareille , cityvihreille ympäristösuvakeille ja Halla-ahon hommapersulle . Voi pyhä sylvi tätä kaksinaamaista oppositiopolitiikka, eikö siinä ole enää mitään häpyä.- Puniikki.paniikki.pops
Kevyeesti on sulla pönttö jumissa, et osaa muuta kuin punikki puniikki, paniikissa hokea. Vittu ihan älyvapaata touhua.
- ansion-mukaan
Puniikki.paniikki.pops kirjoitti:
Kevyeesti on sulla pönttö jumissa, et osaa muuta kuin punikki puniikki, paniikissa hokea. Vittu ihan älyvapaata touhua.
Nojoo. Punikki-nimi sopii paremminkin lehmille.
Takavuosina hoiti Porvari niminen siitossonni pohjanmaalla tehtäviään. Porvari pisti pitkän
rivin Punikkeja tiineeksi vaan pulttipistoolilla nekin ansiot viimein kuitattiin.
Kolkko oli senkin seksityöläisen kohtalo.
- OletTurvassssa
Aloittajako pelkää joutuvanssa työllistetyksi ? Älä pelkää nykyaikaan pitää osata jotain sellaista mistä työntarjoaja suostuu maksamaan .
- häpäluseri
Avaja joku sekokepuloinen? Työntää pelkkää valetta
- mistänäitä
No mikä siinä "Avajan" viestissä meni väärin ?
- toverintoveri
Ei kannata palstapunikin hermostua.
Lukee vain ahkerasti työväenlehtiä, sieltä se asian oikea laita paljastuu.
Paavo Lipposen Sateenkaarihallitus tämän nykyisen noususuhdanteen loi 10 vuoden viiveellä.
Kaikki hyvät asiat vaatii pitkän kypsyttelyn, vappusimankin laitan jo huhtikuun alkupuolella huppaseen , sillä se vappumarssissa kansainvälinen irtovaa.- Kyllä_tulee_muutos
https://juhanavartiainen.fi/2017/maatalouspolitiikka-tarvitsee-aimo-ravistelun/
Vartiainen on aina oikeassa. Maatalous vaatii aimo ravistelun. Aivan turhaa jaetaan kaikenmaailman tukia, jää kuitenkin viljat puimatta, kun talvi yllättää. Siellä missä maatalous tuotetaan vain tukien varsassa, siellä on turhaakin turhempaa harjoittaa kannattamatonta puuhastelua.
Unohtakaa Vapaavuoret ja uskokaa Vartiaista. Kyllä_tulee_muutos kirjoitti:
https://juhanavartiainen.fi/2017/maatalouspolitiikka-tarvitsee-aimo-ravistelun/
Vartiainen on aina oikeassa. Maatalous vaatii aimo ravistelun. Aivan turhaa jaetaan kaikenmaailman tukia, jää kuitenkin viljat puimatta, kun talvi yllättää. Siellä missä maatalous tuotetaan vain tukien varsassa, siellä on turhaakin turhempaa harjoittaa kannattamatonta puuhastelua.
Unohtakaa Vapaavuoret ja uskokaa Vartiaista.Varmaan tarvitseekin monen muun alan lailla. Vartiainen on loikkansa jälkeen hallituspuolueen jäsen joten teoriassa vaikutusmahdollisuuksia on. Onko tietoa mitä muuta kun tuon kirjoituksen hän on tehnyt? Jonkun aloitteen ryhmässä tai eduskunnalle.
Neuvojia riittää tarvitaan tekijöitä.- mitäh-häh
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Varmaan tarvitseekin monen muun alan lailla. Vartiainen on loikkansa jälkeen hallituspuolueen jäsen joten teoriassa vaikutusmahdollisuuksia on. Onko tietoa mitä muuta kun tuon kirjoituksen hän on tehnyt? Jonkun aloitteen ryhmässä tai eduskunnalle.
Neuvojia riittää tarvitaan tekijöitä.Onko se Vartiainen nyt puolitoveri vai kokkelidemari kuse loikkasi?
- urbaani_unelma
Sateenkaarihallitus ja sateenkaaripresidentti valtaan ja Kenraali Vapaavuoren Uudelleenasutus Kaarti tyhjentämään maaseutua viritys- ja puistokäyttöön.
Näin Suomi pelastetaan kun vihersinipuna pääsee vallankahvaan. - Vitun.valehteleva.kepuli
urbaani_unelma kirjoitti:
Sateenkaarihallitus ja sateenkaaripresidentti valtaan ja Kenraali Vapaavuoren Uudelleenasutus Kaarti tyhjentämään maaseutua viritys- ja puistokäyttöön.
Näin Suomi pelastetaan kun vihersinipuna pääsee vallankahvaan.Oletko saatana hullu? Nykyhallituksen linjahan tuo on, eikä minkään sateenkaarihallituksen linja.
- urbaani_unelma
Vitun.valehteleva.kepuli kirjoitti:
Oletko saatana hullu? Nykyhallituksen linjahan tuo on, eikä minkään sateenkaarihallituksen linja.
Koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua!
Toisten (tuntemattoman nimimerkin) hulluksi haukkuminen on usein merkki haukkujan mielenterveysongelmista.
Yritä perustella, pyri vuorovaikutukseen , se auttaa tervehtymään, keskustelua, vuorovaikutusta, kyllä se siitä. - Vitun.valehteleva.kepuli
urbaani_unelma kirjoitti:
Koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua!
Toisten (tuntemattoman nimimerkin) hulluksi haukkuminen on usein merkki haukkujan mielenterveysongelmista.
Yritä perustella, pyri vuorovaikutukseen , se auttaa tervehtymään, keskustelua, vuorovaikutusta, kyllä se siitä.Siinähän oli perustelu, se oli kysymys, oletko hullu?
Ei oikein toimi tuo "älykkyytesi". - Työttömän.aamuhuutoko
urbaani_unelma kirjoitti:
Koeta nyt hyvä ihminen rauhoittua!
Toisten (tuntemattoman nimimerkin) hulluksi haukkuminen on usein merkki haukkujan mielenterveysongelmista.
Yritä perustella, pyri vuorovaikutukseen , se auttaa tervehtymään, keskustelua, vuorovaikutusta, kyllä se siitä.Lopeta sinä valehtelu!
Sinähän teet juuri niin, haukut tuntematonta nimimerkkiä mielenterveysongelmaiseksi.
Pyri sinä perustelemaan esittämäsi valheet, ja vasta sitten alat opettaa muita.
- kulissien_takaa
Kunnia kuuluu sille joka on saanut Suomen talouden uudelleen nousuun...ja viime hetkellä, eli Juha Sipilän hallitukselle.
Kokoomusvetoinen city-lehdistö on keskittynyt jo toista vuotta Juha Sipilän kampittamiseen kaikin keinoin, tavoitteena hallituskriisi ja uudet vaalit. Persujen hajaannus toi tavoitteen jo kalkkiviivoille, eikä tarvitse paljoa ihmetellä Sauli Niinistön happamia lausuntoja kun hallituksen eroanomusta ei kuulunutkaan persujen hajaannuksen jälkimainingeissa.
Hallituskriisi ja uudet vaalit olisivat johtaneet virkamieshallituksen kautta kokoomusjohtoiseen hallitukseen jonka city-lehdistö olisi oitis julistanut Suomen uuden nousun arkkitehdeiksi.
Urbaanihallitus kokoomus-vihreät-demarit jäi syntymättä, luojan kiitos, sillä se olisi johtanut Suomen totaaliseen kahtiajakoon ja todennäköisesti myös vaarantanut nykyisen noususuhdanteen.- Aivopesua_ala_kepu
Mahtava mies tuo Sipilä, näemmä kirkas sädekehä pään ympärillä. Mistä tällaisia ihmemiehiä löytyisi lisää ja juuri kepuun. Suomihan olisi pian maailman rikkain ja mahtavin maa, jos kaikki olisivat sipilöitä!
Jokainen saa uskoa ihan mihin haluaa, mutta ei sitä kannata yritä aivopestä kaikkia...kepulaiset voivat keskenään hymistellä...ompa mahtava mies, muut voivat päätellä asian laidan itse. - koetahan-rauhoittua
Aivopesua_ala_kepu kirjoitti:
Mahtava mies tuo Sipilä, näemmä kirkas sädekehä pään ympärillä. Mistä tällaisia ihmemiehiä löytyisi lisää ja juuri kepuun. Suomihan olisi pian maailman rikkain ja mahtavin maa, jos kaikki olisivat sipilöitä!
Jokainen saa uskoa ihan mihin haluaa, mutta ei sitä kannata yritä aivopestä kaikkia...kepulaiset voivat keskenään hymistellä...ompa mahtava mies, muut voivat päätellä asian laidan itse.Totuus tekee kipeää ja seuraavana on vuorossa aivopesusyyttely.
Keskustavihamielisyys on katala tauti, joillekin. - ylineromies
Kepulaisuus on pikkuporvarillinen virhe, mutta EK onneksi hylkäsi Tupon, mikä lopettaa pikkuporvarillisen luokkasovun. Ja kepun alamäki jatkuu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokkataistelu - vanhan_toistoa
Lautakasajournalismi kokee uutta tulemista.
On se niin väärin niin väärin kun kepulainen toimii pääministerinä :D
- Tätä_saamme
Kepulaiset eivät malttaneet odottaa että sote ja maakuntauudistus valmistuvat. Keski-Pohjanmaalla he alkoivat jo näyttämään mitä se tarkoittaa kun tulee maakuntauudistus.
Hyväveli- ja uskonvelijärjesestelmät jakavat verovarat omille lähipiireilleen.- höpiset-omias
...Ja liittyy millä tavalla aloitettuun keskusteluun!?
Näitä paikallisjuttuja saa lukea viikoittain hesarista turunsanomista ja mistä paikallislehdestä tahansa. Vilunkia riittää joka puolueen joukoissa, jos on lakia rikottu tuomittakoon, muissa tapauksissa pulinat pois.
- Tuonti_vain_enemmän
"Suomen tavaraviennin arvo oli elokuussa Tullin ennakkotilaston mukaan hieman yli 4,7 miljardia euroa. Viennin arvoon tilastoitiin 18 prosenttia kasvua viime vuoden elokuusta.
Tuonti nousi elokuussa yhdeksän prosenttia viime vuodesta ja oli arvoltaan lähes 4,9 miljardia euroa. Tammi-elokuun yhteenlaskettu viennin arvo kasvoi 16 prosenttia viime vuodesta. Tammi-elokuun tuonnin arvo suureni 14 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Kauppatase oli elokuussa 150 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Tammi-elokuulle kauppataseen vajetta on tilastoitu lähes 1,4 miljardia euroa. Viime vuonna kauppatase oli 481 miljoonaa euroa alijäämäinen elokuussa ja liki kaksi miljardia euroa alijäämäinen tammi-elokuussa.
Lähes kaikkien arvoltaan huomattavimpien tavararyhmien viennin arvon kasvu jatkui elokuussa. Henkilöautojen viennin kasvu oli viime kuukausien tapaan erittäin jyrkkää. Koneiden ja laitteiden, metsäteollisuuden tuotteiden ja metallien viennin kasvu oli hitaampaa.
Myös tuonnissa tilastoitiin arvon kasvua lähes kaikille arvoltaan suurimmille tavararyhmille. Pientä laskua kirjattiin lääkkeiden ja farmaseuttisten tuotteiden sekä malmien ja rikasteiden tuonnin arvoon.
Vienti EU-maihin nousi elokuussa 21 prosenttia ja tuonti EU:sta kymmenen prosenttia viime vuodesta. Vienti EU:n ulkopuolelle kasvoi 14 prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta puolestaan kahdeksan prosenttia vertailukuukaudesta. Tammi-elokuussa vienti EU-maihin kasvoi 17 prosenttia ja ulkokaupan vienti 14 prosenttia.
Tuonti EU-maista suureni tammi-elokuussa kahdeksan prosenttia ja tuonti EU:n ulkopuolelta 22 prosenttia."
Jätetään vain osa kertomatta...tuonti on kovempaa kuin vienti ja alijäämäähän siitä syntyy. Siis tammi-elikuussa kauppataseen alijäämää oli kirjattu 1,4 mrd euroa.....juu kuluttakaa vain tuontitavaroita ja jouluksihan tuonti vain kiihtyy.- ei-Sipilän-syy
Vienti kasvaa vauhdilla ja pitkän taantuman jälkeen myös tuonti. Hallitus ei pysty vaikuttamaan tuonnin kasvuun ainakaan lyhyellä aikataululla. Alijäämän selättäminen onnistuu vain suosimalla kotimaisen teollisuus- ja alkutuotantotuotteita ja palveluja. Pallo on siis pitkälti kuluttajien käsissä. Kotimaista tuotantoa olisi syytä suosia yhtä lailla lasku ja noususuhdanteissa.
- on.se.niin.väärin
Nyt on metsäteollisuuskin alkanut leuhkimaan että kovassa nousussa ollaan, iso pompsaus. Asuntorakentaminen hirmunosteessa, edellinen pompsaus.
Kyllä nyt luulisi palstan keskustavihaajia ottavan kaaliin, pompsauksia pomsauksien perään....- Ei_kannata_hehkuttaa
Ei sittenkään onnistu kuin Strömsössä: simsalapim
"Työllisyysasteen kasvu ei näytä yltävän hallituksen tavoitteeseen. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi pysyi syyskuussa elokuun tasolla 69,4 prosentissa.
Kausivaihtelua aiheuttavat varsinkin kesätyöt ja kausiluontoiset työt esimerkiksi maataloudessa, rakentamisessa ja matkailussa, kertoo Tilastokeskus.
Työllisyysaste oli syyskuussa 69,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 69,2 prosenttia. Miesten työllisyysaste oli kaksi prosenttiyksikköä naisia korkeampi.
Hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin vaalivuodeksi 2019. Suomen talous on pyrähtänyt lupaavaan kasvuun, mutta nousukausi ei tarjoa nopeaa helpotusta työttömille tai hallitukselle. Esimerkiksi valtiovarainministeriö on arvioinut, että talouskasvu johtuu aluksi tuottavuuden kasvusta, joten työllisyysaste ei nouse kovin nopeasti. Ministeriö on tuoreimmassa syyskuussa julkaistussa ennusteessaan arvioinut, että vuonna 2019 työllisyysaste nousee 70,5 prosenttiin.
Tilastokeskuksen mukaan syyskuun työttömyysaste oli 8,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,7 prosenttia. Työttömiä oli 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin."
Sillätavalla, kun jonnekin autonkasauslinjoille avautuu tuhat työpaikkaa, samaan aikaan kaupan alalta irtisanotaan tuhatviisisataa jne. Ja aika useassa firmassa on menossa YT:eet näin syksyisin, irtisanottuja tulee enemmän kuin uusia työpaikkoja. Sipilän tahko pyörii vain tyhjää. Vai oliko se niin, että hyvät työllisyysuutiset on Sipilän aikaansaannoksia ja huonot yritysten... Eläkkeelle jää n. 75000 henkilöä joka vuosi, mutta samalla ei tulekaan saman verran työpaikkoja lisää! - ongelma-rakenteellinen
Ei_kannata_hehkuttaa kirjoitti:
Ei sittenkään onnistu kuin Strömsössä: simsalapim
"Työllisyysasteen kasvu ei näytä yltävän hallituksen tavoitteeseen. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi pysyi syyskuussa elokuun tasolla 69,4 prosentissa.
Kausivaihtelua aiheuttavat varsinkin kesätyöt ja kausiluontoiset työt esimerkiksi maataloudessa, rakentamisessa ja matkailussa, kertoo Tilastokeskus.
Työllisyysaste oli syyskuussa 69,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 69,2 prosenttia. Miesten työllisyysaste oli kaksi prosenttiyksikköä naisia korkeampi.
Hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista 72 prosenttiin vaalivuodeksi 2019. Suomen talous on pyrähtänyt lupaavaan kasvuun, mutta nousukausi ei tarjoa nopeaa helpotusta työttömille tai hallitukselle. Esimerkiksi valtiovarainministeriö on arvioinut, että talouskasvu johtuu aluksi tuottavuuden kasvusta, joten työllisyysaste ei nouse kovin nopeasti. Ministeriö on tuoreimmassa syyskuussa julkaistussa ennusteessaan arvioinut, että vuonna 2019 työllisyysaste nousee 70,5 prosenttiin.
Tilastokeskuksen mukaan syyskuun työttömyysaste oli 8,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 7,7 prosenttia. Työttömiä oli 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin."
Sillätavalla, kun jonnekin autonkasauslinjoille avautuu tuhat työpaikkaa, samaan aikaan kaupan alalta irtisanotaan tuhatviisisataa jne. Ja aika useassa firmassa on menossa YT:eet näin syksyisin, irtisanottuja tulee enemmän kuin uusia työpaikkoja. Sipilän tahko pyörii vain tyhjää. Vai oliko se niin, että hyvät työllisyysuutiset on Sipilän aikaansaannoksia ja huonot yritysten... Eläkkeelle jää n. 75000 henkilöä joka vuosi, mutta samalla ei tulekaan saman verran työpaikkoja lisää!Hallituksen 72 % työllisyysaste on kova tavoite kuten pitääkin. Työmarkkinoille tulee jatkuvasti ulkomailta työväkeä ja uusia sukupolvia nousee työelämään mukaan. Nämä kilpailevat eläkkeelle jääneiden työpaikoista ja uusista työpaikoista, tarjontaa vähentää myös lakkautetut työt.
Eli yksistään EU sisältä tuleva jatkuvasti voimistuva halpatyövoima vähentää työpaikkoja. Pääkaupunkiseudulla työttömyys on kasvanut juuri tämän ulkomaisen työvoiman vuoksi ja samalla asuntorakentaminen käy ylikierroksilla. Ilmiö on johtanut vuokra-asuntokeinotteluun veronmaksajien piikkiin.
- hallitusvastuuseen
Työttömiä oli 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Että näin hyvin menee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hallituksen erottava- tämmöistä-työttömyyttä
Työllisyysaste on kuitenkin noussut kuukausittain ainakin toista vuotta!
Arvaapa mitä se tahtoo sanoa ? Se tarkoittaa sitä että kortistojen ulkopuolella olevat esim .kotiäidit ovat hakeutuneet töihin kun niitä on ollut tarjolla.
Joillakin on todellista halua työllistyä ja toiset hakevat töitä vasta kun viimeiset ansioturva korvaukset on tilillä.... että näin hyvin menee... ei ole kaikilla kiirettä työllistyä vaikka ammatti-ihmisistä alkaa olemaan pula alalla kuin alalla. tämmöistä-työttömyyttä kirjoitti:
Työllisyysaste on kuitenkin noussut kuukausittain ainakin toista vuotta!
Arvaapa mitä se tahtoo sanoa ? Se tarkoittaa sitä että kortistojen ulkopuolella olevat esim .kotiäidit ovat hakeutuneet töihin kun niitä on ollut tarjolla.
Joillakin on todellista halua työllistyä ja toiset hakevat töitä vasta kun viimeiset ansioturva korvaukset on tilillä.... että näin hyvin menee... ei ole kaikilla kiirettä työllistyä vaikka ammatti-ihmisistä alkaa olemaan pula alalla kuin alalla.Oliko niin että 0,7 prosenttia kahden vuoden aikana, tarkoittaa sitä että ollaan hukattu työttömyyskortistosta poistuneista ihmisiä jonnekin.
- tämmöistä-työttömyyttä
Kepuruput.sienissä kirjoitti:
Oliko niin että 0,7 prosenttia kahden vuoden aikana, tarkoittaa sitä että ollaan hukattu työttömyyskortistosta poistuneista ihmisiä jonnekin.
Työllisyys on kasvanut sekä prosentteina että henkilömääränä!
Liki 2,5 milj. työllistä on hyvä saavutus vaikka hallituksen tavoitteeseen on vielä matkaa, mikä täytyy myöntää, mutta tavoite on kunnianhimoinen kuten pitääkin. - Tilastonikkarointia
tämmöistä-työttömyyttä kirjoitti:
Työllisyys on kasvanut sekä prosentteina että henkilömääränä!
Liki 2,5 milj. työllistä on hyvä saavutus vaikka hallituksen tavoitteeseen on vielä matkaa, mikä täytyy myöntää, mutta tavoite on kunnianhimoinen kuten pitääkin.0,7 % taisi olla tosiaan parin viimevuoden aikana.
- OttakaaLisääVelkaa
Joka päivä Yt juttuja lehdissä...näinkö se suomi nousee?!!! Työllistäähän tuo vouteja kun ulosottosivuja lukee.....luulenpa että perässä tulee kohta iso lasku mikä ajaa suomen todella polvilleen...Uusi taantuma on jo euroopassa alkamassa joten suomi on jo tippunut kelkasta....Mutta hei! Ottakaa nyt äkkiä lisää velkaa ja ostelkaa uusia asuntoja ennenkuin ne loppuu!
- KauKes_
On hyvä katsella syksyn työmarkkina nuvotteluja, miten sak liitot reakoivat niihin. Kun on selviä palkankorotuksia luvassa, useimmilla aloilla. Niin arvataanko alkaa lakkoileen, kun se tietää lopareita entisille SAKn lakko kenraaleille, nykyisissä töissään.
Kuten Tampereen pormestari Lauri Lylyllekin, yksikin reilu lakko, niin portti kolahtaa pysyvästi, hänen kohdallaan. Sillä kun mies ei eläissään ole päivääkään oikeita töitä tehnyt, vaan järjestellyt lakkoja sosialistien luottopoikana ollessaan. Hänet on nostettu sosialistien johdolla tampereen korkeimpaan virkaan. Niin silloin jossain mättää kovasti, kun vain joutilaisuutta kannustetaan. - soosossutt
KauKes_ kirjoitti:
On hyvä katsella syksyn työmarkkina nuvotteluja, miten sak liitot reakoivat niihin. Kun on selviä palkankorotuksia luvassa, useimmilla aloilla. Niin arvataanko alkaa lakkoileen, kun se tietää lopareita entisille SAKn lakko kenraaleille, nykyisissä töissään.
Kuten Tampereen pormestari Lauri Lylyllekin, yksikin reilu lakko, niin portti kolahtaa pysyvästi, hänen kohdallaan. Sillä kun mies ei eläissään ole päivääkään oikeita töitä tehnyt, vaan järjestellyt lakkoja sosialistien luottopoikana ollessaan. Hänet on nostettu sosialistien johdolla tampereen korkeimpaan virkaan. Niin silloin jossain mättää kovasti, kun vain joutilaisuutta kannustetaan.Tulipa sosialisteilla hiljaista, kun asioista puhuttiin. Niin kun suomen pahin lakkokenraali, saa Tampereelta kaupungin parhaiten palkitun viran. Niin jossain mättää pahasti, tuo virka täytyy perua. Muuten menee kansalta oikeustaju kokonaan, kun pahinmat lusmuiliat johtavat kaupunkia.
- nousee_se_suomikin
Nostetaanpa tämäkin kun talouskeskustelu on taas pinnalla!
- pitäisi-jo-uskoa
Kaikki tahot on järkiään nostaneet ennusteitaan Suomen talouden kasvusta. Puhutaan jo 4 % lähestyvistä luvuista.
Vieläkö palstan keskustan haukkujat puhuvat lyhytaikaisesta "pompsahduksesta" vai joko järjen ääni alkaa uppoamaan opposition juoksupoikien kovaan kalloon . - totuus-tekee-kipeää
Kova on nousu päällä ja pakko sen on Sipilän kadehtijoiden tunnustaa, ennemmin tai myöhemmin.
- Outo.väite.taas
Eihän talouden elpymisestä epäilystä ole, mutta Sipilän ansiota tai hänen hallituksensa ansiota se ei todellakaan ole.
- jarrutajat-oppositiossa
Sipilän hallitus ymmärtää yksityisyrittämisen tärkeyden Suomelle.
Vasemmisto-oppositio ja vihreät ovat yrittäjien pahimmat viholliset, heiltä yrittäjät voivat odottaa vain veroja ja maksuja ja kohtuuttomia sanktioita ympäristönsuojelun nimissä.Taitaa olla pankkopoika meijän miähiä, toimistolta. Alkaa olemaan sen näkööstä nämä nostojutut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti35637284Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896135Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos305127Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213668Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta652890Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi512442En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122104Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D581949Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul181921Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4871905