Poliisiylijohtaja IL:lle: " En halua Ruotsin tilannetta Suomeen!"
Mitä mieltä te olette turvallisuustilanteesta Suomessa?
PEKKA VIRKKI | 17.09.2017 | 12:17- päivitetty 17.09.2017 | 13:24
Poliisiylijohtajan mukaan riskit kasvavat suuriksi, mikäli poliisin suorituskykyä alennetaan.
– Sisäisen turvallisuuden merkitys on aivan valtava. Me välttämättä tarvitsemme ne minimitason resurssit vähintään, että pystymme pitämään – vielä – kohtuullisen hyvin hallinnassa olevan sisäisen turvallisuustilanteen Suomessa. Ei tarvitse mennä kuin naapurimaahan Ruotsiin, niin siellä on tietojeni mukaan 23 no go -areaa. Viranomaiset eivät voi mennä jonnekin alueelle – en minä halua tällaista tilannetta Suomeen, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo Iltalehdessä.
Kolehmaisen mukaan on mahdollista, että vastaavaa kehitystä tapahtuu Suomessakin, mikäli poliisin suorituskykyä alennetaan. Hallitus on kuitenkin ottanut Kolehmaisen mielestä oikein suunnan.
Poliisiylijohtajan mukaan resurssien alentaminen tarkoittaisi sitä, ettei poliisilla riitä voimavaroja varautua ongelmiin alueen koulujen ja sosiaaliviranomaisten kanssa.
– Meillä on sellainen paradoksi, että jos resurssit vähenivät, jouduimme yleensä ottamaan resursseja ennalta estävästä toiminnasta esimerkiksi hälytyskeikoille. Se on huono suunta, jos me haluamme puuttua jonkin alueen ongelmiin syvällisemmin, Kolehmainen sanoo.
Poliisiylijohtaja:"En halua Ruotsin tilannetta"
Turvallisuutta_Suomeen
4
<50
Vastaukset
- KIITOKSENI_SINULLE
En halua minäkään, eikä Suomen pidäkään ottaa vastuuta näistä,
sillä Suomi ei ole näitä maita köyhdyttänyt riistämällä.
Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita riistettävänää. - Eivarmaankaan
kukaan halua ruotsin kaltaista tilannetta
- Terve-mielipide-hällä
Minäkin kiitän Poliisiylijohtajaa!
- Jo.vain
Mitä kiittämistä tuossa, rikollisia on paljon liikkeellä, keskittyisi niihin nii olisi turvallisempa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958