Tällä hetkellä?
Sinkku.
Parisuhteessa.
Jotain siltä väliltä.
Eroamassa.
Leski.
Sinkku.
Parisuhteessa.
Jotain siltä väliltä.
Eroamassa.
Leski.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sinkkuna edelleen..
Yhdyn tähän 😆
Samoin
Täällä myös!
En ole sinkku, mutten varattukaan.
tarkoittaa kuitenkin sitä että minua jo sitoo tietynlainen lojaalius ja uskollisuus-sitoumus, vaikkei asioista ole puhuttu tai sovittu vielä mitenkään erityisemmin. En voi toimia enää kuin toimisin sinkkuna, vaikken olekaan sovitusti varattukaan.
Sekavaa.
Ja ihan omasta tahdostani. Ei voi ajatella muita, ei tule kysymykseenkään.
Sinkku..💫🤗
Elubbikin siinä "sinkku", sinkkua nähnytkään niih. Mutta näin muutoin, mitä helkutin merkitystä jollain "parisuhdestatuksella" nykyään on, kun ei se näytä todellisuudessa kiinnostavan ketään tai ainakaan se ei vaikuta mistään mihinkään. Ihmiset elää kuin petoeläimet, välittämättä toisista yhtikäs mitään, toisten tunteista puhumattakaan. Jengi ajattelee vain ja ainostaan omaa napaa, himot, halut, raha, raha, maine ja hytyminen on se "kantava voima ja johtotähti" elämässä. Ja se voi mennä jopa niin pitkälle, että ollaan valmiita "pullauttamaan" viattomia lapsia "keskelle kaaosta". Ja näin historia toistaa itseään.
Joo aina ihmisillä on ollut himoja ja haluja ja itsekkyyttä, mutta ero on siinä, miten lähtee toimimaan omien himojen ja halujen suhteen, onko itsekuria, joka loppujen lopuksi lähtee ihmisen omasta TAHDOSTA, mitä haluan tehdä ja mitäen, haluanko loukata läheisiäni vai en. Mielessä ja fantasioissa voi olla ihan mitä vaan, mutta annako niiden viedä elämäni ohjuriksi niin, että satuttaa kaikkia ja kaikkialla ja eniten omaa itseään, mutta sen tajutakseen, on jo liian myöhäistä.
Kaikki on kaupan ja se on todella surkeaa ja säälittävää ja täysin poissa ihmisen todellisesta elämästä, sielusta, sydämestä ja henkisestä hyvinvoinnista (todellisesta) puhumattakaan.
Nykyään "parisuhdestatukseen" voisi lisätä vielä O pettäjä, O sarjapettäjä, O mikään ei kiinnosta kuin omat himot, halut ja hyväksikäyttö
Varmaan helpotti mieltäsi, kun sait kerrottua tämän.
Olen naimisissa vatsanseudun läskimakkaroitteni kanssa ja en hevilläkään pääse eroon, ikuinen kurjuus
Vaihtoehdoista viimeinen.
Olen eroamassa, mutta sen varmaan arvasitkin.
Olen eronnut leski parisuhteessa, sinkku mieleltäni.