päättyi tälläkertaa.Asiaan palataan keväällä,Paisuu kuin pullataikina.Poliisitutkinta jatkuu myös(nettiKaleva)
Oikeudenkäynti
alkiolainen
2082367
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 208
Vanhimmat
Nyt nämä "heput ja huputtajat" sivuun luottamustoimista, kunnes tilanne on 0-0
Proolaisia istuu niin hallituksessa kuin valtuustossakin eli ei muuta kuin esitystä tekemää aiheesta mitä olet hokenut tammikuusta asti määrissä joka on jo saavuttanut kohdallasi elämäntehtävä määritelmän? Mitä tarkoitan edellisellä on se, että suomi 24:lla huutaminen on huutamista tyhjään metsään eli harvinaisen turhaa hommaa vai onko mennyt välit poikki putoamisen myötä?
mitä tuossa proo ryhmittymää syyttelet, ei tuolla käräjillä ole yhtään proon edustajaa.
Nyt on hätä ... vai mitä ? taitaa olla pudotus korkealta.
Olen kyllä sitä mieltä että heti sivuun käräjillä istujat.
Kerrotko kuningasajattelija kuinka ohjeistus ottaa luottamustoimissa toimiviin proolaisiin yhteys unelmasi toteuttamiseksi suolessa huutelun sijaan muuttui edellisten syyttelyksi? Miten luetun ymmärtäminen on sinulle aina yhtä ylivoimainen asia? Pihalla taas kuin lumiukko mitä seuraavaksi ne perinteiset harhat?
no eipä tuo rehellisiä ja oikeuden mukaisia proolaisia koske.
Kerrotko missä kohtaa kirjoitukseni muuttui syyttelyksi. Jos proon
edustajat olisi käräjillä syytettynä, niin sama kohtelu myös heille.
"ulosvaanheti2.10.2017 15:29
mitä tuossa proo ryhmittymää syyttelet, ei tuolla käräjillä ole yhtään proon edustajaa.
Olen kyllä sitä mieltä että heti sivuun käräjillä istujat."
https://crop.kaleva.fi/zCzVDn6mQQHn7Ao-53c6n6Yae1A=/894x0/smart/http://kuvat.kaleva.fi/default/78d42134-268e-11e8-96ae-22000a568a8f/xlarge-a3527942d6b645718ef4c9985d0acddd.jpeg
Montako proon edustajaa istuu käräjillä? Heti sivuun?
Kotimaa 2.10.2017 12:52
Kaleva
Pyhäjärven entisen kaupunginjohtajaan Tita Rinnevaaran irtisanomiseen liittyvien yksityiskohtien ruotiminen on jälleen alkanut oikeudessa.
Tällä kertaa kyse on siitä, että syyttäjä vaatii useille Pyhäjärven kaupunginhallituksen entiselle jäsenelle virkarikostuomiota. Hän katsoo, että nämä syyllistyivät vuonna 2013 virka-aseman väärinkäyttämiseen Pyhäjärvellä. Lisäksi hän vaatii siitä tuomiota asian esittelijänä toimineelle virkamiehelle. Osa syytettyinä olevista henkilöistä lukeutuu edelleen Pyhäjärven kuntapäättäjiin.
Syyttäjän mukaan syytetyt muun muassa aiheuttivat Rinnevaaralle haittaa rikkomalla virkavelvollisuutensa osallistuessaan tietyiltä osin Rinnevaaran irtisanomiseen liittyvään päätöksentekoon. Syyttäjän mielestä he eivät toimineet tasapuolisesti eivätkä he edistäneet kunnan ja sen asukkaiden etua.
Syyttäjä katsoo, että osa syytetyistä muun muassa syrjäytti Rinnevaaran tahallaan ja lainvastaisesti kaupunginjohtajan virkatehtävän hoitamisesta. Hän katsoo näiden aiheuttaneen tälle taloudellista vahinkoa.
Kaikki kiistävät syytteet
Syyttäjän vaatimuksia käsiteltiin maanantaina Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa Ylivieskassa. Se järjesti asiassa useita tunteja kestäneen valmisteluistunnon. Istunnossa kävi ilmi, että kaikki syytetyt kiistävät heihin kohdistuvat syytteet.
Tita Rinnevaara puolestaan yhtyy syyttäjän rangaistusvaatimukseen, minkä lisäksi hän hakee osalle syytetyistä tuomiota vieläkin laajemmasta laittomasta menettelystä mihin syyttäjä väittää heidän syyllistyneen. Rinnevaara hakee oikeudessa myös vahingonkorvauksia.
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus järjestää varsinaisen pääkäsittelyn myöhemmin, todennäköisesti ensi keväänä. Valmistelussa paljastui, että poliisi joutuu tekemään jutussa vielä uutta tutkintaa sitä ennen.
Tita Rinnevaara valittiin Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi vuonna 2010. Hän jätti kaupunginhallitukselle vuonna 2012 irtisanomisilmoituksen, jonka hän myöhemmin perui ja muutti virkavapausanomukseksi. Hänet valittiin kaupunginjohtajaksi myös Heinolaan, mistä hänet myöhemmin irtisanottiin.
Rinnevaaran irtisanomisiin liittyviä yksityiskohtia on käsitelty toistuvasti eri tuomioistuimissa sekä yleisten tuomioistuinten että hallintotuomioistuinten puolella.
Lue lisää huomisen Kalevasta.
Olipahan paljon asiavirheitä Kalevan kirjoituksessa! Ketähän ovat käyttäneet tietolähteenä?
Mitä sanoo Laki Lex Kittilä? Miten nyt on toimittava niiden luottamustehtävissä toimivien?
Eilen kerrottiin kuinka proot kirjoittaa avauksen valmisteluistunnosta mistä jauhoivat viikonlopun ja kappas kummaa, avaus tuli kuten ennustettiin. Harmi juttu että siirtyi keväälle asia mitä proot ovat odottaneet kuin joulupukkia tammikuusta asti. Harmi lähinnä sen takia että sama jauhaminen jatkuu taas min. puoli vuotta mitä on jo kymmenisen kuukautta jauhettu päivittäin proolaisten toimesta. Tarkoittaa sitä että, aikaisempien kymmenien avauksien lisäksi tulee vielä kymmeniä uusia avauksia samasta aiheesta. Seuraavana vuorossa perinteiset haukut ja kiellot ettei asialla ole proolaisten joutilasosasto joka päivystää palstaa päivittäin.
Ei auta, toimitaan nyt Lakien mukaan, ei nyt auta mikään.
Ne avaukset käräjistä lasketaan sadoissa ei kymmenissä. Sellaiset 500 ja lisää on tulossa kävi käräjillä miten tahansa sama peen jauhanta jatkuu.
Tätähän sinä et, et tietenkään, et missään ketjussa, et koskaan tee, josta toisia tölvit "Seuraavana vuorossa perinteiset haukut ja kiellot ettei asialla ole proolaisten joutilasosasto joka päivystää palstaa päivittäin. "
aamen. lepää rauhassa.
Voi anteeksi kun tulin vieneeksi tikkarin lapsen suusta tuomalla esille teidän päivittäisten rutiineiden yksityiskohtia. Katsos kun ne osaa kaikki ulkoa koska olette toistaneet rutiinejanne päivittin jo vuosien ajan ja huom. tulette jatkamaan.
Selema on paksut pohkeet.
Vieläkin on syytä muistaa, että ketään ei ole tuomittu.
Kas siinäpä se "ongelma" kun on jo tuomio julistettu aikoja sitten asioista joista taas syytetään vaikka asianomainen on itse sovintoesitykset hyväksynyt jne. saaden jopa taloudelliset korvaukset vaatien niitä nyt lisää..
Sovintosopimushan/sopimukset lienevät kaupungin/työnantajan ja kaupunginjohtajan välisiä. Lieneekö "kaupunki" sitten henkilö? Olikos ne esitykset/sopimukset voimassa jo 2013? Nythän on sanomalehti Kalevan jutun (2.10.) mukaan kahdeksan henkilöä epäiltynä virkarikoksista. Eihän tässä kaupunkia ole käräjille haastettu, vaan 2013 vuonna toimineita luottamushenkilöitä. Ihan eri ja vakavampi case on nyt menossa.
Ei vielä, mutta keväällä on. Se on VARMA kuin vanahan kuolema...
Eikä tuomita,kuin yksi ainoastaan!!
Mitä kertoo Rinnevaarasta totuus, että hän ei ole kestänyt yhdessäkään työpaikassa. Luonne on kuin Proolla.
KP ma 2.10.2017 klo 16:56
Rinnevaara-oikeudenkäynti alkoi maanantaina
Pyhäjärven ex-kaupunginhallituksen jäsenille vaaditaan sakkorangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asian käsittely alkoi maanantaina Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa.
Jutun pääkäsittely alkaa 13. maaliskuuta 2018.
Syytteet liittyvät Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran irtisanomismenettelyyn. Vastaajina ovat tuolloiset kaupunginhallituksen jäsenet Katja Erkkilä, Marita Kärkkäinen-Rytkönen, Jorma Leskinen, Paavo Leskinen, Taimi Piippo, Jukka Tikanmäki, Kauko Tikkanen sekä silloinen vt. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen.
Syyttäjän mukaan syytetyt ovat rikkoneet virkatoiminnassa noudatettavia säännöksiä aiheuttaakseen kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle haittaa, jättäneet toimimatta tasapuolisesti sekä jättäneet edistämättä kunnan ja sen asukkaiden etua.
Syyttäjän mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa. Lisäksi Rinnevaaralle on aiheutunut syytteen mukaan huomattavaa henkistä painolastia.
Liisa Ängeslevä
Lämpiääkö savusauna komulla?
Voihan p...rkele. Rinnevaara on menettänyt mahdollisuutensa uuteen työpaikkaan ja Pyhäjärven kaupunki, me veronmaksajat, olemme menttäneet tällä Tikanmäki/Piippo ceissillä lähes 1 miljoona euroa.
Kuka on vastuussa? Onko vielä epäilystä?? Kysyn ja kumarran päin "meccaa"".
Jumaliste, miten toimitaan Pyhäjärven kunnallishallinnossa??? Vertaa Kittilää ja sano mitä sanot?
Ihan rauhassa. Kaikki ylimääräiset kustannukset johtuu lähinnä Pro Pyhäjärven edustajien emämokasta! Tämän tietää kaikki, vaalit todisti!
"Syytteet liittyvät Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran irtisanomismenettelyyn. Vastaajina ovat tuolloiset kaupunginhallituksen jäsenet Katja Erkkilä, Marita Kärkkäinen-Rytkönen, Jorma Leskinen, Paavo Leskinen, Taimi Piippo, Jukka Tikanmäki, Kauko Tikkanen sekä silloinen vt. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen.
Syyttäjän mukaan syytetyt ovat rikkoneet virkatoiminnassa noudatettavia säännöksiä aiheuttaakseen kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaralle haittaa, jättäneet toimimatta tasapuolisesti sekä jättäneet edistämättä kunnan ja sen asukkaiden etua.
Syyttäjän mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa. Lisäksi Rinnevaaralle on aiheutunut syytteen mukaan huomattavaa henkistä painolastia."
Liisa Ängeslevä"
-Lainaus "varmastikaikkitietää" nimimerkin lainauksesta-
Syyttäjän mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa. Lisäksi Rinnevaaralle on aiheutunut syytteen mukaan huomattavaa henkistä painolastia."
-Lainaus loppuu-
Tässähän saattaa se kuuluisan "mystisen miljoonankin" muodostuminen selvitä. Tuskin ainakaan palkattoman virkavapaan aiheuttamista kulungeista kaupungille.
No Väenö Väenö missä oot,kommenttia proosta oottelen
No tulihanse sieltä ennen kun kerkesin pyytää
Rinnevaara on kaikille hänen lähellään oleville suuri painolasti. Siksi hänellä ei ole yhtään ystävää.
Kyllä on. Me heinolalaiset toivomme hänen palaavan tänne konsultiksi laittamaan kaupungin asiat kuntoon, sillä nykyinen yhtälö käy veronmaksajille kalliiksi. Väki vähenee ja kaupungin työntekijämäärä kasvaa,
No saahan niitä kouluja nyt sulkea ku rahat on menny Titan persiiseen!!
Surkuhupaisaa on pyhäkkäiden "päätöksenteko" ollut seurata. Hintoihinsa tullut ja lisää maksua karttuu. Titta laillisesti rahastaa loputkin veroeurot.
"Syyttäjän mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa. Lisäksi Rinnevaaralle on aiheutunut syytteen mukaan huomattavaa henkistä painolastia."
kysymys lenee käräjillä kävijöiden omista rötöstelystä.
Maksavat omasta pussistaan, ei kaupungin/veronmaksajien varoista.
Tuossa on vain se ongelma et Tita on saanut jo mm. korvaukset kaupungilta asioista mistä tällä kertaa syyttää yksityishenkilöitä vaatien mm. lisäkorvauksia. Ei tule onnistumaan muta asiana oli lähinnä pyyntö josko kykenisit pidättäytymään saman viestin massapostauksista mihin sinulla on pahoja taipumuksia? Todella heikko mielikuvitus kun pitää sama viesti linkittää samaan avaukseen aina uudedtaan ja uudestaan. Oletko kauankin kärsinyt pakko-oireista?
Noinhan se asianlaita on. Hyvä, että 2013 alkaneet asiat ovat vihdoinkin suurennuslasin alla. Kyllä veronmaksajat ovat jo pitkään olleet huolissaan yhteisten veroeurojen holtittomasta tuhlailusta. Kaupungin kassan tilanne olisi, uskallanpa veikata, vallan toisenlainen, mikäli silloisen(2013 vuoden) kaupunginjohtajan olisi annettu rauhassa palata virkaansa hoitamaan virkaansa ja kannustettu kaikin puolin asiallisesti.
tylsyydestä sen verran, kun seurasi noita silloisessa hallituksessa istuneita
nyt käräjillä istuvia syytettynä olevia niin en ihmettele tätä lopputulosta.
Ei tässä" muuta mahdollisuutta ollut"
Mitäs tuossa kärvistelet, siinä on syyttäjän lausuma, koeta kestää.
Pakkomielteestä en kärsi, en myöskään tue vääryyttä ja mielikuvituksesta en kirjoittele kuten sinä nimim. "Tylsäolet"
Ihmisellä on lupa saada oikeutta. Miksi koulutetut ihmiset lähtee moiseen peliin mukaan , vastaa sinä?
Jukka, Asko ja Kimmo eivät alkaneet olla ns.poikia varjoisilta kujilta itseään valovuosia valovoimaisemman naisen työparina, taaksejääneet hännät roiskivat nyt. Voi voi kun piti oikein nyrkkiä ja hammasta purren olla isäntiä, älyvapaasti myös kuntalaisten vahingoksi.
Olisi kannattanut ajoissa kuunnella Tarmoa. Ei oltaisi nyt taas tässä tilanteessa.
Oon samaa mieltä, hyvä juristi ja mies muutoinkin paikallaan.
Aikuisten oikeasti, noin akkamaisen lapsellisia päättäjiä, egoisteja ja turhamaisia.jne
On syytä muistaa, että ketään ei ole tuomittu. Oikeat tuomarit vasta tutkivat asioita. On sen verran ikimuranttinen juttu puolin ja toisin. Kas kun kaiken alku ja juuri, oli kaupunginjohtajan tahto jättää Pyhäjärven pölyt jaloistaan. Laati irtisanoutumisensa virallisesti ja muutti sitten mieltään, kun sivustaohjastajat rupesivat töihin.
Joko moskovan valot on sytytetty kauppalan keskustaan?Äitee vaan kyseli aamu kahveeta keittäessä.Simo oli käyny puolukassa hirmu saaliin oli keränny vieläköhän ne ostaa puolukoita siinä kuhnuri torin liepeillä?
Terveisiä Heinolasta.Tänne se tilituli makso ulosajossa yli 200th:tta euroon, että sillee!!!!
Siellä Heinolassakin toimittiin vähän omapäisesti ja jopa laittomasti. Siitähän syntyy herkästi korvattavaa.
Varman päälle?? 8 syytetyllä on yhteensä 3 asianajajaa.(Kaleva)
Satutko tollo tietämään kuka maksaa näiden kolmen asianajajan palkkiot? Minä tiedän!
Kaupunkilaiset ne tulee maksamaan kaikki oikeuskulut! Osaa ne senverran junailla asioita.Senvuoksi on asianajajiakin koko komppania kun itse ei tarvitse maksaa.Pelaavat varman päälle!.
Kyllä pöljänpojanvakuutus maksaa, sill senkin lienee kuitenkin kaupunki ottanut
Ns,Pöljänpojan vakuutus ei vastaa jos rikos on tehty tietäen,kuten tässä tapauksessa.Ainakin yksi syytetyistä on kehunut kunnallispolitiikasta,että häntietää kaiken siitä.Tässä on tahallaan rikottu sääntöjä!!
Tahallaan ne proolaisetkin laati lakien vastaisia esityksiä mutta niitähän sinä et laske vaan kiellät kun oma pesä ei ole sen puhtaampi
Sanoppa milloin on heidän oikeudenkäynti!Jos tiedät että on tehty laittomuuksia niin sinulla on VELVOLLISUUS kertoa siitä viranomaisille.
HIEMAN FAKTAA
Hienoa kun vihdoin syyttäjä on tarttunut asiaan kaikkien vuosien jälkeen.
Rinnevaaran aikana Pyhäjärvellä tapahtui kaupunkilaisten kannalta todella hyviä asioita, tuli kodinhoidontuki perheille, ikääntyvät pääsivät veloituksetta uimahalliin, lapsille ja nuorille maksettiin kulttuuri / liikuntarahaa.
Veroprosenttia olisi jopa silloin voitu laskea. Velkamäärä kuntalaista koti oli n. 300 euroa ja nyt n. 5 000 euroa.
Väkiluku lähti hieman nousuun ja työttömyysaste rajuun laskuun.
Heinolassa Yrittäjät olivat täysillä kaupunginjohtajansa takana ja saihan Rinnevaara sinne erittäin suuren yrityksen, jonka tuleminen oli aikaisemmin tyritty.
Rinnevaara on aina ollut kaupunginjohtaja, joka todella tekee töitä kuntalaisten hyväksi.
Poliittisessa piirissä on vain tehty lukemattomia laittomia päätöksiä eri tahoilla.
Rinnevaara on voittanut kaikki eri oikeusasteissa olleet vääryydet.
Hienoa kun hän jaksaa taistella myös muiden vastaavan kohtalon saaneiden puolesta ja etenkin kuntapolitiikassa tapahtuvia vääryyksiä vastaan.
Eri kunnissa tehdään jatkuvasti todella törkeitä päätöksiä ja veronmaksajien varoja käytetään omiin tarkoitusperiin.
Ei Pyhäjärvelläkään olisi tarvinnnut nostaa veroprosenttia, jos verovaroja oli käytetty oikein.
Sillä laila!
Titta oli hyvä näyttelijä, sukunimeä en muista. Karakorpi- Kurakorpi? Kahakorpi, tai sinnepäin.
Tämähän on lehdessä kirjoitettu. Ulkopuolinen kaupunkilainen, joka ei vaahtoa täällä pahaa, vaan katsoo asioita siltä oikealta laidalta, mitä oli silloin ja mitä nyt.
Miten itse eronnee Rinnevaaran erossa on mitään ihmeellistä?
Jos Paksut Perseet onnistuivat sotkemaan senkin niin ei voi sanoa muuta kuin että häpeäisin olla niin ruma nainen.
Vilkaisepa peiliin ja kirjoita sitten.
valtuusto on vain 27 henkilöä, eritavoin itsensä poliitiikkaan sotkeutuneen ihmisen koalitio.
Meitä kuntalaisia on nääs vähän enemmän hmm.. ehkä 5000 ja rapiat.
Ja meissä on leveetä persettä joka käyttöön, ja niin on roikkuvatsaisiakin.
Eli Mitä se sinua nyt niin kaivaa, yksittäinen leveä perse?
Outo fetissi oot sitten mies tai nainen.
Paljon henkinen huomisen maisema on Tikkalanmäellä kärsinyt, yhtenään saa tietoja pölhöyksistä, inflaatioita järjenkäytön osalta, oli pudokkaita tai takastykätyistä vaalikausien mitttaan.
Pahin nähtiin 2013-2017 ja sen kun piti olla 180 astetta laillisuuden suuntaan. Toisin kävi. Ylivieskan käräjätalon suuntaan leuhkimmat lähtivät laittomuuksistaan, sinne ne meni parhaat hönkäsyt heti v.2013 vaalikauden alkuhurmassa.
Samalla lailla lähtee tämä pyhien miesten ja naisten valtuustovaellus ..käräjää ja lausumaa.
Jos homma on näin surkeeta, menkää peilin eteen ja taluttakaa sellaiset kaikki tietävät kokovartalopelin eteen, ja kysykää; mikä on vialla, kun näkymä ei ole puhdistunut.
Syyttäjä näyttää olevan sakkolinjalla. Tuomiot tulevat myöhemmin.
Kaikki ihmiset ovat luojan luomia ja on vain tyytyminen siihen mitä on luoja antanut ulkonäköä. Harvat taviksista on menossa edes kauneusleikkauksiin, sillä minun mielestäni jokaisessa ihmisessä on tärkeintä sydämen sivistys ja rehellisyys.
Tuosta Kalevan uutisoinnista sen verran, hyvä että asiat etenevät ja nyt on nähty tarve lisäselvityksille. Aika antaa sitten meille kaikille tuomion muodossa lopullisen päätöksen. Olipa se sitten sakkoja tai häkkiä, sille me tavikset emme voi mitään, sillä tuomari tekee päätöksen.
Tuosta edellä olevasta Rinnevaaran syyttelystä sen verran, että KHO totesi viran olleen Rinnevaaran koko ajan. Veikko Tikkasen virka ei ole ollut valtuuston päättämä kuin laillisen virkavapausajan. Miettikääpä mitä se kaikkineen merkitsee? Nyt lie jo korkea aika ruveta näilläkin palstoilla pysymään asiassa ja lopettaa tuo ihmisten syyttely ja samalla proolaisten vähättely. Muistaakseni juuri Proolaiset usein esitti valtuustossa Tikkasen viran vahvistamista, jotta laillisia päätöksiä tehtäisiin. Vai mitä mieltä olikaan valtuuston puheenjohtaja ?
Valitettavasti Pyhäjärven alasajoon käytetty aika on mennyt s proota syytellessä ja enemmistöpäätöksiä tehdesä. Ja kaikki vain senvuoksi, että proo Pyhäjärvi hävitetään kartalta. Totta on, että eri mielipiteitä on ja syntyy kaiken aikaa, vaikka enemmistö vaatii,kaikessa yksimielisyyttä, ei onnistu. Niin se vain on.
Annetaanpa kaikkien kukkien ja kaikkien mielipiteiden kukkia, mutta voisiko pyytää, että asioihin puututtaisiin rakentavasti, ei näköön, kokoon tai muuhun persoonaan puuuttuen.
Taitaa olla liikaa pyydetty, kun pyhäjärviset tuntee, mutta saahan sitä yrittää.
"Lain mukaan puheenjohtaja on kaupunginhallituksen edustaja yleensäkin sekä erityisesti kaupunginhallitukselle annettavien tiedoksiantojen virallinen vastaanottaja, joka tässä tapauksessa oli vieläpä julistanut Kalevassa hoitavansa tätä Rinnevaaran työhönpaluuasiaa kaupungin edustajana. "
Oikaisuvaatimukset ja ilmoitukset ovat vaan menneet jotenkin ohi...
Taitaa olla mahtava serkkupoikakin samaa maata.
Ketään ei ole tuomittu. Tiilenpäistä puhumattakkaan.
Kaikenlaisia syyttelijöitä.
Kalajaskassa oli tänä päivänä asiallinen juttu. Vastaa hyvin asioiden kulkua. Kovasti näyttää helmikuun ja elokuun 2013 töllöset joutuvan liipaisimelle. Hyvä, että asioita on alettu selvittämään. Kovin paljon on töllösiä jo sujuteltu kaupungin ja veronmaksajien mieliharmiksi. Muitakin ja varmasti tärkeämpiäkin rahareikiä olisi ollut. Hyvä, että tutkitaan asiat perinpohjin.
Pyhäpaitani hikoaa yötä päivää, yöllä lakana meinaa hirttää minut, tyynyssäni on kiviä, patjassa nastoja ja auts, kun lasken jalkani lattialle, jostain sinnekin on kipeitä muruja tullut...kysynkin, olenko tulossa uskoon?
Mihin uskoon?
odotan, että ruotsalaisten edustaja PauliaukustiHaapanen näkee, missä mennään!!
Ruotsalaisten ryhmää kehui Rainer Kyyrönen,tekeväksi ja asiantuntevaksi puolueeksi!
Keskiviikon Kalajokilaakson artikkelissa ei mainittu ollenkaan, että käräjäoikeudessa käsiteltäisiin 2012 virkavapausasiaa, vaikka kovinkin tällä palstalla ollut siitä puhetta. Ihan oli 2013 vuoden asioita.
Totta kai käsitellään! Vuoden 2013 tapahtumat perustuivat juuri vuoden 2012 virkavapaus-söhellykseen! Kalevassa jutussa oli monta asiavirhettä! Aluksi puhuttiin jopa Rinnevaaran anoneen eroa! Myös Heinolan työsuhteen päätös uutisoitiin väärin (Rinnevaara sai potkut Heinolasta)! Tosin Rinnevaara sai aluksi potkut, mutta myöhemmin Khon päätöksellä todettiin ettei Rinnevaaralla ollut virkasuhdetta ollenkaan Heinolaan! Lisäksi Kalevassa mainittiin virheellisesti että Rinnevaara anoi virkavapautta Pyhäjärveltä! Olihan se sellainen sotku että ei ihme että käsitykset virkavapauspäätöksen laillisuudesta heitteli luottamusmiesten ja viranhaltijoiden kesken! Uusi halinto tulkitsi virkavapauspäätöksen käsittelyn laittomaksi ja korjasi virheen hyväksymällä Rinnevaaran eroilmoituksen! Jos tuosta jollekin tuomitaan sakkorangaistus saattaa seuraavien kuntavaalien ehdokasmäärässä näkyä!
Ei kai palkattoman virkavapaan myöntäminen ole millään tavalla vallan tavatonta, outoa tai erikoista. Niitähän myönnetään paljonkin Suomenmaalla. Kalajokilaakson artikkelin mukaan vain vuoden 2013 helmikuun ja varsinkin heinä-elokuun tapahtumathan näyttävät olevan käräjäoikeudessa agendalla. Sen virkavapaan muuten taisi itse KHO hyväksyä ihan lailliseksi. Joten miksi sitä käsiteltäisiin??
Rinnevaara jätti yksiselitteisesti irtisanomisilmoituksen. Siitä ei virkavapautta saa millään.
Myöntäminen edellyttää anomista!
Kyllä niinkin, mutta asia voidaan myös sopia molempien osapuolten kesken, eikö niin.
Jos halutaan Pyhäjärvelle mahdollisimman suuret kustannukset, niin mikä jottei!
Niinhän noista vuoden 2013 hupuloinneista alkaa kertyä jo mahtikustannukset veronmaksajille ja kaupungille. Onneksi aiheuttajista aletaan olla jo jyvällä. Siksikin asioista käräjöidään 13.-15.3 2018. Niinkö tuumailet, että palkaton virkavapaa ja kaiken lisäksi laillinenkin aiheuttaa kustannuksia??
KHO on sanansa sanonut päätöksessään hyvin selkeästi. Lisäten vielä Tätä päätöstä kaikki noudatakoon.
Virkavapaus oli laillinen, sitä on kenenkään turha enää käpälöidä suuntaan tai toiseen. Mutta kun kyseessä on tietävä ja taitava ja lahjakas ja vielä naisihminen kaupunginjohtajaksi ei se varmasti sovi mitenkään vallankahvaa vuosikymmenet pyörittäneille. Nähtiinhän se jo aiempien johtajien häipätessä huomattuaan sivuvaunu ohjauksen sekä hoitamattoman tytäyhtiön.
Lypsetään nyt Pyhäjärvi kuiviin kun on aloitettu.
Mennäänkö asian ytimeen:
Virka oli Rinnevaaran. Hänet hyllytettiin laittomasti. Tikkaselle järjestetty ja maksettu palkka on se, mikä tulee oikeuden päätöksellä todeta tehdyn kaupungin vahingoksi ja mistä tulee hakea korvausvelvollisia luottamushenkilöiltä virkavastuuta selvitettäessä tässä oikeustapauksessa.
Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan "vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa."(KP)
Nykyisen kaupunginhallituksen on tämä asia laittaa selvitykseen. Kaupunginhallitus toimii virkavastuulla tehtävässään.
Tähän on varmasti lisättävä kaikki oikeudenkäyntikulut , joita lienee ainakin 150 000 euroa. on otettava
Lieveilmiöt mukaan tutkittaessa tätä kokonaisuutta ja sitä, mikä on vastuu oikeuteen haastetuilla henkilöillä kun peilataan siihen vahingontuottamiseen, mihin he ovat osallistuneet päättäjinä.
Montako sataa kertaa pitää hokea yhtä ja samaa paskaa mitä olette jahkanneet jo vuosia? Sairasta kopioida poimintoja samoista lehtijutuista useita kertoja jopa samoihin avauksiin.
Asian ydin on siinä, että asia minkä Tita taas vei käräjille, se on jo loppuun käsitelty oikeuden päätöksillä sekä osapuolien välisillä sopimuksilla korvauksineen ja nyt Tita yrittää rahastaa yksityishenkilöitä asiasta josta on jo saanut korvaukset. Ei tule onnistumaan
Tammikuusta asti taas päivittäin samat proon "alin kasti" jauhanut peetä Titasta kirjoittaen hirveitä määriä avauksia aiheesta eikä loppua näy päinvastoin. Se, että elämässä ei muuta ole kuin suomi24lla huutaminen seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan on hyvin surullista. Toki siinä sivussa haukutaan uuskeput jne. ja edelleen päivittäin kuin pakkomielteiden riivaamana. Alkaa aina aikaisin aamulla loppuen vasta yömyöhällä alkaakseen vain seuraavana aamuna uudestaa, Elämä, onko sitä ja mikä sen sisältö on?
Meinaatko, että tällainen kaupunkilaisten veroeurojen laiton käyttö on lakastava maton alle.
Olepa realisti ja ajattele, että jos kyseessä olisi ne paljon parjatut proolaiset, tuskin pyysyisit ruudussa. Pyrit nytkin muuttamaan "mustan valkoiseksi". Jos et kestä lukea totuuksia, niin eihän täällä ole Sinunkaan pakko istua päivästä toiseen. Vapauta itsesi ja mielesi.
näin on virkavastuu painaa ,
lainaus yllä olevasta kirjoituksesta.
."(KP)
"Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan "vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa"
Kalajokilaakso mainitsee erkikseen tikanmäki/piippo syytteistä, toinen lienee edelleen valtuustonpj. ja toinen istuu tarkastuslautakunnassa. Luotettavaa eikö totta ?
"Nykyisen kaupunginhallituksen on tämä asia laittaa selvitykseen. Kaupunginhallitus toimii virkavastuulla tehtävässään."
Mikä veroeurojen laiton käyttö? Rinnevaaran kansa on tehty ihan laillinen sovintosopimus, joka kattaa kaikki Rinnevaaran ansiomenetykset ym.! Eihän se muuten SOVINTOSOPIMUS olisikaan!
muistaakseni tuosta sopimuksesta eräs herra aikoi kantaa vastuut.
"(KP)
"Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan "vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa"
Tikkanen "kutsuttiin" hoitamaan Rinnevaaran paikkaa. Mitenkäs se näin meni. Kuntalaki ja hallintosääntö edellyttävät, että valtuusto päättää..., mutta valtuustolle asiaa ei tuotu kuin elokuulla 2016, jolloin tämä aika, josta on ny kysymys, oli mennyt ohi ja Tikkanen suhmuroi meidän Emolahti biitsinkin virolaiselle 30 vuoden vuokrasopimuksella ja mikä" kirsikkana kakussa". Sen jälkeen vuokralainen saa sen omistukseensa. Ja se saunamaailma. Kukas sen hänelle kustansi. oliko se Kehitys Oy (kaupungin 100 prosenttisesti omistama yhtiö).ainakin maksoi 250 000 euroa, näin jostakin olen lukenut.
että ihanko on mennyt oikein, mitä silloinen kaupunginhallitus on tehnyt. ja nyt sitten ollaan käräjillä ja syyttäjä sanoo lehden tietojen mukaan, että Pyhäjärven kaupungille on aiheutunut merkittävää taloudellista vahinkoa.
Tämä on sitä laitonta veroeurojen käyttöä, mitä "laillisesti.tietenkin" epäilee. Höh-höö, elä edes yritä saattaa meitä laittomuuksia hyväksymään.
Voi voi voi kauhiaa eipä tuota kukaan olekkaan aijemmin kuullut. On seihan hirveetä. Voivoivoi
Sehän tässä onkin kun kaikilla ei ne kanootit ole laaksossa! Jos joku aikoi kantaa vastuun sovintosopimuksesta, niin nimimerkki "luejaymmärrä" viittaa kuitenkin ihan muihin asioihin ja tekemisiin, jotka ei todellakaan liity tuohon sovintosopimukseen! Se sopimus oli täysin laillinen eikä kaadu missään oikeudessa!
Syyttäjälle jää lopulta vain luu käteen. Valtion rahoilla palkataan kaikenlaisia. Kun jutun häviää, valtio( me) maksetaan syytettyjen oikeudenkäyntikulut. Eli melko paljon.
Niinhän siinä käy kun Tita yrittää rahastaa syytteillä joista on jo tuomio annettu minkä lisäksi asianomainen on saanut jo korvaukset. Olisi enemmän kuin ihmeellistä jos Tita saisi korvauksia syytteiden pohjalta jotka oikeudessa ovat jo käsitelty hänen edukseen minkä lisäksi hän on jo saanut korvaukset joita on nyt uudestaan vailla. Ei se niin mene että ensin rahastetaan pyhäjärven kaupunkia jonka jälkeen tehdään sama uudestaan vaatien korvauksia vuorostaan yksityisiltä ihmisiltä samojen syytteiden pohjalta jotka ovat jo oikeudessa käsitelty ja tuomio annettu minkä jälkeen asianomainen itse allekirjoitti sopimukset saaden taloudelliset korvaukset.
Niin henkilö " kaupunki" kyllä saanut jonkin vähäisen tuomion 2014. Nyt käräjäoikeuden agendalla suorittajaporras, ei kaupunki.
Kaupunginhallitus viranomaisena sai käräjäoikeuden päätöksen syrjinnästä. Oliko kustannukset kaupungille 50 000 euroa?
No ei. Ovatkohan jo suorittaneet kaupungille takaisin aiheuttamansa kulungit??
Jos näistä jättää vääristelyt pois ei paljoa jää! Kaupunki tuomittiin maksamaan maksimikorvauksen 16.000€
"ossitäkään 6.10.2017 23:34 Tita yrittää rahastaa syytteillä joista on jo tuomio annettu minkä lisäksi asianomainen on saanut jo korvaukset."
Mitenkäs siinä niin pääsi käymään että Tita otti taas rahana ja syyteyt tod.näk. maksaa koska pelkät oikeudenkäyntikulut tulee maksamaan paljon enemmän?
Mietippä toista, kaupunkia ei tässä edes vielä maksateta, sen aika on eri haasteketju, ja ko henkilö on jo silloin irti tästä.
eli alasimella on muut taottavat ja ne on iholla, se on todenperäistä vaatimusta., näin mennee läpi käräjillä .
seuraamukset kantavat nämä kahdeksan henkilökohtaisesti, eri tuomioratkaisuin, korvaussopimus vastaajan tulotason ja teon arvionnin perusteella, suostuvat omasta halusta, ettei tule merkintää rikosrekisteriin 10 000e-50 000 e, mutta on myös erittäin mahdollista, että sakkokaan ei ihan kaikkien kohdalla ole lopputulos, jopa yhteiskunnan ylläpitämää laitoshoitoa voipi olla edessä.
niinkö?
Merkillepantava analyysi!!!
Kyllä varmaankin hyvin pitkälti noin.
Nyt pitää vielä iskeä kun rauta on kuumaa.
Aivan idioottimaisia väitteitä! Ihankohan rikoksista lain mukaan säädettyjä maksimirangaistuksia lähdetään tässä ceississä muuttelemaan! Hyvä etteivät esitä elinkautista!
Istuvan valtuuston puheenjohtajan luulisi tekevän nyt johtopäätöksensä ja pyytävän eroa
luottamustehtävistä. Luulisi toisetkin syytteessä olevat toimivan samoin.
Mistäs nyt tuulee kun tähän mennessä olet vaatinut edellisten eroa päivittäin esittäen nyt vain toiveen että he eroaisivat vapaaehtoisesti mitä ei todellakaan tule tapahtumaan??
Kerran vielä vaikka tyhjään metsään huutaminen on harvinaisen turhaa koska vastaanottopuolella ei ole ketään kotona.
Syytettyjen erottamiseksi se edellyttäisi valtuutettujen esitystä asiasta ja sitä ei tule koskaan vaikka proot istuu mm. hallituksessa koska edelliset hyppäsivät jo niiden syliin joita arvostelemalla luottamuspaikoilleen nousivat. Pro pyhäjärvi edustaa "Soinilaisia". Suomeksi paidankääntäjiä jotka syyllistyy tai tukee toimintaa joita vastustamalla luottamustehtäviin pääsivät. Niin että mitä PIIP te proot täällä ranteitanne avaatte päivittäin menkää nykimään hioista proon luottamushenkilöitä jotka saisi syytetyt laulukuoroon milloin haluaisivat vai joko olette saaneet lähestymiskiellon?
totta, heidän pitäisi tajuta itse pyyttää eroa tehtävistään.
Ovat aiheuttaneet niin paljon vahinkoa kuntalaisille, taloudellisesti kuin myös henkisesti.
"(KP)
"Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan "vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa"
Hauskoja olette suomi24lle tippuneet propelipäät. Sama jengi aamusta iltaan päivystää palstaa tedraikkaan peukuttaessa jokaista proolaisten aivopierua mukaanlukien omia avauksiaan sekä viestejä.
Anteeksi häiriö suomi24proolaiset (tarkoittaa englanniksi suomi24ammattilaisia) mutta on äärettömän tylsää lukea 50 kertaa samat poiminnat lehtiartikkeleista varsinkin samassa avauksessa. Sitä se teettää kun omassa päässä ei liiku mitään pitää tyytyä papukaijan rooliin massapostauksien muodossa.
ps. Joko ne proolaiset maksoivat pyhäjärven kaupungille aiheittamansa menot kun haapajärvisten kertoivat maksaneen menojaan pyhäjärven vartoilla? Vai maksatetaanko nekin kepuilla jne. koska proolaisten lakirikkeitä ja mokia ei lasketa?
ps2. Et vastannut kysymykseen : "mitä PIIP te proot täällä ranteitanne avaatte päivittäin menkää nykimään hioista proon luottamushenkilöitä jotka saisi syytetyt laulukuoroon milloin haluaisivat vai joko olette saaneet lähestymiskiellon?"
"(KP)
"Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan "vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnevaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa"
Ihminen joka on ollut aiheuttamassa kaupunkilaisllle huomattavaa taloudellista vahinkoa
istuu tarkastuslautakunnassa. Jo on aikoihin eletty. EIKÄ siinä kaikki.
Kovin oudoltahan tuo kuulostaa, varsinkin kun käräjille menossa. Onko muuten edes valtuustossa?
Ja toinen on valtuuston puheenjohtaja.Jo on aikoihin eletty jos saa jatkaa puheenjohtajana!!Ainakin tutkinnan ajaksi pitäisi panna sivuun.
Em. nauttii "uuskepujen" eli hallituksen valtuuston proolaisten (uus uuskeput) luottamuksesta.
"Ihminen joka on ollut aiheuttamassa kaupunkilaisllle huomattavaa taloudellista vahinkoa
istuu tarkastuslautakunnassa."
"Ja toinen on valtuuston puheenjohtaja."
säännökset ovat kuntalaissa (410/2015)
85 §
Virheellinen menettely luottamustoimessa
Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla ja häneen sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.
Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
86 §
Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella
Jos luottamushenkilö on asetettu syytteeseen rikoksesta, jonka laatu tai tekotapa osoittaa, ettei hän voi toimia luottamustehtävässään sen edellyttämällä tavalla, valtuusto voi oikeudenkäynnin ajaksi pidättää hänet toimestaan. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Jos luottamushenkilö vaalin toimittamisen jälkeen on lainvoimaisella tuomiolla tuomittu vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi, valtuusto voi erottaa hänet luottamustoimestaan. Päätös pannaan täytäntöön heti.
Kunnanhallitus on avainasemassa.
Noinhan sen pitäisi mennä. Itse pitäisi älytä astua sivuun, kun virkarikosepäilyt vahvana päällä. Mutta, mutta täällä Pyhäjärvellä kaikki on toisin.
Ihmetystä herättää tämä pääsääntöinen lakien ja sääntöjen noudattaminen. Nykyään olisi muitakin mahdollisuuksia.
Joo, Askon pitäisi toimia. Tällä kertaa kaupunkilaisten parhaaksi. Johan se oli reilulla tuulella, kun "Sovintosopimuksiakin"(ilmeisesti ilman valtuuston hyväksyntää) nikkaroitiin. Jos menee syteen ja saveen, lupasi itse maksaa. No katsotaan, onko loppupeleissä reilu mies. Veronmaksajat ovat hiukan huolestuneita.
En minä ainakaan ole ollenkaan huolissani! Päin vastoin jopa ylpeä miten asiat eteni veronmaksajien eduksi! Samaa mieltä on kaikki kenen kanssa olen asiasta keskustellut!
Minä puolestani toivon Karjun astuvan minut.
ps 2: mitä PIIP te proot jne....
Nyt ei ole kyse pron toiminnasta . On kyse valtaapitävien puolueiden ryhdikkäästä toiminnasta. Ei kai liene niin, että kaikki ovat syytteessä?, eikä toimijoita uudessa hallinnossa ole.
Kyllä proon edustajien on syytä toimia aatteensa ja yhdistyksen tavotteiden mukaan. Ei voi olla niin, että äänestäjiä petetään. Vaaliohjelmanne velvoittaa.
Aarne ei enää ole.
Mitäs Aarnesta?
Oletko sekopää tai Visalasta karannut???
Kaupunginhallituksen on toimittava, kun lukee noita pykäliä. Meillähän on ainakin vielä "puhdas" uusi kaupunginhallitus. Kuntaministeri Anu Vehviläinen ja sisäministeri Paula Risikko ovat avainministereitä tässä asiassa. Mutta ensi tilassa kaupunginhallitus edellä § 85 mukaisiin toimiin.
Val 1 vpj Teija Mykkäsellä on omantunnon ja oikeamielisen luottamuksen lunastaminen edessään, kiertää hän ei voi, eikä mielestään sysätä muille, valtuuston nuija on syytteeseen asetetun pj jälkeen asian käsittelyssä päävasurin kädessä;
85 §
Virheellinen menettely luottamustoimessa
Luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla ja häneen sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.
Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.
Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Kyllä, kyllä. Kaupunginhallitus syyllistyy virkarikokseen, ellei se toimi.
Syyttäjä on todennut, että
"Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehdon mukaan vastaajat ovat menettelyllään aiheuttaneet sekä Rinnenvaaralle että Pyhäjärven kaupungille merkittävää taloudellista vahinkoa."(KP 4.10.2017)
Tarkastuslautakunnan tulee myös toimia ja antaa asiasta kannanottonsa tilintarkastusyhteisä BDO:lle toimenpiteitä varten.
Sairas pakkomielle linkittää päivittäin samat viestit aina uudestaan ja uudestaan. Harhoja ja pakkomielteitä ja sitten säästetään mm. jättämällä perustamatta mielenterveyslääkärin virka vaikka suomi24n pyhäjärvipalstaa lukiessa tarve on mitä ilmeisin. Samat pipipäät hyppii seinille päivittäin jauhaen yhtä ja samaa paskaa valtavine toistomäärineen. Jos saavat vastaukset esittämiinsä kysymyksiin menee 5 minuuttia kun samat kysymykset esitetään uudestaan??????? Oma proolaisten porukka jotka ovat tippuneet pääryhmän kyydistä toisiaan selkään taputtaa noloimmat kehuu omia viestejään ja jos joku piruparka erehtyy väliin jotain sanomaan kimppuun käy koko haaskalauma vaikka yhdelläkään ei ole ole kaikki inkkarit kanootissa ei ensimmäiselläkään. Kute nnyt tuo pakkomielle mitä on hoettu tammikuusta asti kuinka syytetyt tulisi erottaa sama jauhanta alkaa joka aamu vaikka hallituksessa ja valtuustossa istuu proolaisia jotka voisi sen tehdä milloin tahansa. Tyhjät tynnyrit kolisee
pakkomielteistä ei kysymys vaan luottamuksesta kaupunkilaisten asioiden hoidossa.
Proolaisten kuormaan tuota törkyä sinunkaan on hyvin vaikea sovitella.
Kun syyttäjä on taakankantajat nimennä.
Kyllä häpeäisin , vaiheessa jossa VM tulee työt hoitamaan. Tuskin tuo uusihallitus lähtee
kuitenkaan käräjillä olijoiden jälkiä seuraamaan...ovat siten samassa sopassa.
Selkärankaa pitäisi löytyä piipolta ja tikanmäeltä olla sammoo mieltä,
tuo ei liene vaikeaa... käsikäteen ja kävelevät reilusti ulos.
Saattaisi vaikka heidän osakkeensa hieman kohota.
Kun, ei jos, sama jauhanta samasta aiheesta on jatkunut n.kolme sataa päivää kyse ei ole enää luottamuksesta tms. vaan elämää hallitsevasta pakkomielteestä.
Proolaisten kuormaan menee 100-0 avauksien kirjoittaminen samasta aiheesta satojen päivien aikana valtavan usean avauksen voimin lisää tullessa koko ajan. Jostain käsittämättömästä syystä ne nimetkin pitää tuoda julki useita kertoja päivässä ikäänkuin ne olisivat joillekkin vieraat mitä ne eivät todellakaan ole. Sitä ne pakkomielteet teettää.
Selkärankaa pitäisi löytyä millä viittaan hallituksen ja valtuuston proolaisiin jotka syytetyt voisi vaatia milloin tahansa erotetuksi luottamustoimistaan mutta ei, täällä puskista vain huudellaan tekemättä asian eteen yhtään mitään. Se järjettömin asia kaikessa. Vaaditaan päivittäin syytettyjen eroa vaikka oman ryhmän edustajat luottamustoimissa voisi sen tehdä milloin tahansa. Viitaten edelliseen miten korkeat ovat luottamustoimissa olevien proolaisten osakkeet? Ai niin unohdin jo kuinka et ole pro vaikka käytät kaiken valveillaolo aikasi proon julistamiseen vetäen herneen nenään kun proolaisia arvostellaan. Ei sen puoleen en minäkään kehtaisi ääneen tunnustaa kannattavani em:a ryhmittymää varsinkaan lokalinko ryhmää somessa mitä sinäkin edustat. Tie totuus ja elämä joka ei pala tulessakaan ja kun väittämäsi todetaan perättömiksi alat nimittelemään kykenemättä sanomiasi puolustamaan.
Pakkomielteistä vielä sen verran että vaikka esim. sinä olet jauhanut jo n. 300 päivää päivittäin samaa paskaa tulet pakkomielteiden määritelmien mukaisesti jatkamaan pakkomielteisesti samaa mitä olet jo satoja päiviä harrastanut. Päivittäin viikon jokaisen päivänä, jokaisena kuukautena jne. aamusta iltaan. Samat viesti ovat tulleet jo tuhansia kertoja eikä loppua näy ja sinä kiellät kärsiväsi pakkomielteistä? Siitäkin huolimatta vaikka pakkomielteesi hallitsee elämääsi ollen sen ainoa sisältö.
Oikein hyvää päivän jatkoa toivottavasti pidät edes muutaman tunnin taukoa suomi 24:lta vai käykö vierotusoireet liian vaikeiksi jotta kykenisit edes hetkeksi sulkemaan tietokoneen?
Nykyiset Phj keskustalaiset saisi laittaa jokaisen erikseen ja kaikki yhdessä lainkuuliaisuuskoulutukseen.
Samaa on sanottava muistakin ryhmistä, itsekukin valtuutettu tuntuu pitävän tärkeimpänä toimintaperiaatteenaan"jos en nosta kiusallisia asioita päätöksenteossa esille, välttelen ja väistelen, säilytän itseni hyvämaineisena luottaamushenkilönä."
Kokouspalkkio kuitataan laastariksi omantunnon päälle.
Pyhäjärven kaupungin, julkisyhteisön meno on verrattavissa valitettavasti tekopyhyyteen, näennäistietämykseen sekä alentuvaan huuhaa-vetkutteluun sekä "en minä, vaan ne muut"-selitysosaan.
Lähdetään siitä, että valtuuston I varapuheenjohtaja Teija Mykkänen ryhtyy toimiin, kun "muuta mahdollisuutta ei ole". Toinen vaihtoehto on, että kaupunginhallitus ryhtyy Kuntalain mukaisiin toimenpiteisiin.
Kannatetaan. Suurin osa kaupunkilaisista odottaa näin tapahtuvan.
Suurin osa Proon ryhmästä siis, yhteensä 3!
Heh, miten monta kertaa edellinen on teille kerrottu (luottamushenkilöiden käsissä syytettyjen erottaminen yms) mistä huolimatta te käsittämättömän yksinkertaiset -piip- toistatte saman päivästä toiseen tekojen jäädessä massapostauksien tasolle vaikka oman ryhmän edustajiin pitäisi yhteys ottaa somesaasteen kirjoittamisen sijaan. Ilmiön toistuessa päivittäin ei voi kuin päätyä ajatukseen misä suomi 24 proolaisten välit ovat katkenneet luottamustoimissa oleviin proolaisiin? Varsinkin kun suomi24proot vaatii valtuuston vasuria ryhtymään toimiin syytettyjen erottamiseksi sen sijaan että ohjeistaisi oman ryhmän edustajia olemaan se aloitteellinen osapuoli?? Sitä se teettää kun riitelee ja rähjää kaikkien kanssa menee sukset ristiin lopulta jopa omienkin kanssa?
Kummasti hiljeni proon sivustot ja raijan ajatuksen juoksukin loppui samaan aikaan kun proot hyppäsi uuskepujen syliin ja loput tippui luottamustoimista päätyen suoleen puskista huutelemaan katkerana. Selänne lehdessä harvakseltaan toistavat samoja höpinöitä kuin täälläkin. Ei sen puoleen täällähän ne oli ennen kuin äänestäjät ja pro jätti. Yhtä pehmeät jutut kuin aina ennenkin.
Mikä muuttui kun pro hajosi? Valittaminen valtuustossa loppui kuin seinään
"Valittaminen valtuustossa loppui kuin seinään". Montako valtuuston kokousta onkaan ollut vaalien jälkeen?
Olet oikeassa, kuka tahansa, olipa proo, keskustalainen, vasuri tai demari tulee asia ottaa esille ja päättää valtuustossa, voiko luottamushenkilö toimia tehtävässään, koska syyttäjä on vienyt asian syyteharkintaan.
Tännekin siirretty Kuntalain 85§ ja 86 §:t sen velvoittavat.
kukaan itseänsä kunnioittava ei hyppää. Ne jotka sinne on hypännyt ,
ovat vastaamassa käräjillä.
.näkeehän sen miksi hiljentynyt, aiheuttajat on syyttäjä nostanut "tikunnokkaan".
Jospa oikeuden kunnioitus olisi palaamassa myös pyhäjärvelle.
Myöhäistä niin myöhäistä on näköjään toisten kirjoitustyylin ja nimimerkkimatkijan muuttaa "juoksu-uraansa".
Lunastajat ja lunastettavat lajinsa epäkelpomuotoineen ovat julki tuodut, joten miksi pidättäytyä juupas eiäs väittelyyn, vaan siirtyä eteenpäin, vastaamalla selkeään kuntalaisen kysymykseen;
-miltä varmana pidetty ulosheitto nyt tuntuu, miten tästä eteenpäin,te virkarikoksista epäillyt ja heidän puolustajnasa? Koskeeko johonkin, ottaako kiinni kiinni jääneen ahdistuksella?
Olet jatkanut juupas eipäs linjalla jo satoja päiviä putkeen siirtymättä itse eteenpäin mistä muita syytät heidän ohjeistaessa kuinka toimia paikalla polkemisen sijaan? Käsittämätöntä kuinka me muut olemme syytettyjen listalla olevia tai heidän puolustajiaan kun ohjeistamme sinua ottamaan yhteys oman ryhmän edustajiin hankkeessa mitä olet jo satoja päiviä jahkaillut tekemättä asian eteen yhtään mitään? Mitä varmana pidettyyn ulosheittoon tulee se on sinun märkä unesi minkä eteen sinä et tee yhtään mitään muuta kuin soitat suutasi nimitellen muita kirjoittajia. Mikä surullisinta tulet jatkamaan tulpattoman mopon polkemista omistamalla elämäsi istumalla suomi24:lla toistaen valtavia määriä samaa aihetta tästä eteenpäinkin. Paljon sanoja teot nollassa roolin jäädessä puskista huuteluun.
Valitut valtuutetut (puheenjohtaja) ja kaupunginhallitus ovat Kuntalain mukaan velvolliset toimimaan.
Turhaa tänne on muuta urputtaa!!
Urputtaa? Voi -piip- kun se olet sinä jota on ohjeistettu ties kuinka kauan suoli24huuhtelun sijaan ottamaan yhteys luottamushenkilöihin märän unelmasi toteuttamiseksi mitä hoet päivittäin ja nyt sinä muita urputtajiksi arvostelet vaatien luottamushenkilöitä toteuttamaan unelmasi mihin sinua on jo kauan ohjeistettu?? Kaikenlaisia hulluja sitä irrallaan liikkuukin?
Tähän tehtävään velvoittaa Kuntalaki 410/2015, en MINÄ!! Se on sitä vastuuta ja vastuun kantamista.
Oletko sinä TODELLA NOIN NAIVI?
Kyllä se totta on, vuodatuksesi on harhaisen ihmisen jorinaa, ja peiliä huomaamatta kaikki omaan nilkkaasi ammuttua ,mitä suolestasi ulostat.
Kaiken kukkuraksi koko kaupungin valtuusto- ja hallitus erotetaan ja laitetaan yhteen navettaan ja sikamiehestä leivotaan kaupungin itsevaltias ja kuningas joka rankaisee kaikkia navettaan joutuneita. JA TÄSTÄ EI ENÄÄ KESKUSTELLA PISTE!
Ps. On kyllä sikamainen paikka koko pyhäjärvi.
Ja sinä olet sikaisin,kun joka aloitukseen tuot nuo sikaasiat.Pääsi on pipi!! Sen on monet panneet merkille!!!!
Mikä pipipää sinä olet joka käy harva se päivä kertomassa ettet trollin kanssa hippasille ala tehden sen kuitenkin kohta uudestaan? Yksi suurimmista syistä miksi tämä sikapoika trollaa toistuvasti on se että sinä palkitset asianomaisen vastaamalla hänelle aina uudestaan ja uudestaan. Ylläpidolle ilmoitus ja jos ei luotsi reagoi ilmoitus ylläpidolle luotsista joka ei hoida tehtäviään päinvastoin ruokkii itse trollia.
Ihmetyttää hiukan syytekirjelmissä miksi jääviys on esillä siviilioikeudessa! Jääviydet ratkaistaan toimielimessä ja epäselvyydet hallinto-oikeuksissa!!! Hakeeko syyttäjä (tuskin) vai Rinnevaara tosiaan sakkoa jääviydestä? Ei taida löytyä Suomen oikeushistoriassa vastaavaa!
Pakkomielteinen pakkomielteiden pakonomainen toistelu suuren suureksi yllätykseksi jatkuu saman pakkomielteisen toimesta...Ei taida löytyä Suomen historiassa vastaavaa!
Pidä nyt edes tunti taukoa sunnuntain kunniaksi. Käy vaikka selaamassa löytäisitkö uutta materiaalia käräjistä mistä olet hakenut tähän mennessä ihan käsittämättömällä innolla materiaalia. Säälittää jo tässä vaiheessa kun käteen jää maks. pikku sakot. Pelkään pahoin että saavat sitäkään. Miksi pelkään johtuu siitä että teidän ropelipäiden jotka asiaa jankkaatte elämäntehtävänä päivittäin, horjuva psyykenne ei sitä kestä.
ps. Oletko pysynyt laskuissa mukana monesko tuhannes viesti edellinen jo oli missä jauhat sitä samaa mitä olet tammikuusta asti jauhanut pääsemättä alkua pidemmälle saavuttamatta muuta kuin hullun maineen somessa?
Tiedättekö, näitä palstanvahteja kommenteineen seuratessa saa ihka selvän, lähes täydellisen kuvan Pyhäjärven hallinnon ts. hallituksen, viranhaltijain ja valtuuston työnjäljestä eli "valtiomiesten-ja naisten" tasosta huolehtia kunnan edusta.
Äänestäjäthän sen kertoivat jo , eli me, tänne kirjoittajat. Paskaa puhutaan, paskassa tallotaan ja paskanjauhajia kannatamme.
Heikkoa ainesta sisään sullottiin, heikompaa jäi ulos heitä tukemaan.
kuntapolitiikassa on yksi hyvin huolestuttava piirre ja se on se, että se vetää puoleensa hälyttävän usein erinäisistä persoonallisuushäiriöistä kärsiviä tarjotessaan edelliselle pienissä kunnissa lähes sen ainoan kanavan missä esim. päteä. Sitten ihmetellään miksi kunnan tai kaupungin asiat menee päin helvettiä kun harvat fiksut lähtee kuntapolitiikkaan mukaan valtaosan ollessa pätemistuskasta kärsiviä keskivertoa tyhmempiä narsisteja lampaineen. Onneksi kuntaisien valta suurien asioiden kohdalta menee maakunnille ettei juntit pääse enää sotkemaan asioita.
Hyvin huolestuttavaa, vaihdetaan sana pelottavaan on se, että esim. viime vaalikaudella niin iso joukko valtuutettuja lähti erään nimeltä mainitsemattoman ryhmän hankkeeseen mukaan minkä yhteydessä hankkeeseen ryhtymisen perusteina edelliset kertoivat mm. naapurin maksaneen omia menojaan pyhäjärven varoilla. Kun edelliseen yhdistetään että kyseessä oli lakien vastainen toiminta yhtälö on hyvin pelottava ilmiönä miten tyhmiä ihmisiä kunnasta löytyy ja kuinka helposti heidän saatiin houkuteltua perättömillä väittämillä lakien väärälle puolelle. Hyvin pelottava ilmiö - aivottomuus ja sen yleisyys pyhäjärvellä. Ei ole mikään muuttunut se kait se kamalin asia on vaikka lakeja tällä kertaa noudatetaankin.
Viitaten viime aikojen tasoon palstalla mitä kirjoitteluun tulee en olisi koskaan uskonut sanovani että make..vanin höpötyksiä on tullut lähes ikävä. Poislukien asianomaisen kirjoitukseia alkoholin vaikutuksen alaisena. Huono vertauskuva tason kuvaamiseksi mutta noin,
Aivan totta, karu totuus on, että valtuustoon ei "pääse paikkakunnan yhteistä etua" ajavat, vaan sinne valikoituvat oman edun tavoittelijat ja tukilaumansa pikkukoiruuksia ajavat.
Pyhäjärven kokoisessa kunnassa samojen sukujen eri limasekoitukset edistävät minä ensin-linjassa pysyen ja isiensä tekosia toistaen.
Hyi olkoon, parasta tämänkaltaisille kunnille olsi, että arvalla arvottaisiin valtuutetut kunnan täysi-ikäisestä väestä.
Arpa nostaa n.3600 täysikäisen joukosta just ne 27, kenellä onni-onnettomus osuu kohdalle olla yhteisellä asialla.
Hajontaa tulisi, asiat edellä.
Paskapuhetta katso peiliin miksi äänestäjät sinut hylkäsi. Ihan kuin Soini joka äänestäjänsä haukkui hypätessään hillotolpalle takaisin kun oma juoksupoika ei tullutkaan valituksi uudeksi puheenjohtajaksi sen jälkeen kun itsellä ei ollut uskallusta lähteä edes ehdolle kannatuksen puolittumisen jälkeen seuraamuksena äänestäjien pettämisestä.
On kaksi eri asiaa ajaa "paikkakunnan omaa etua" kuin valittaa kaikesta valittamisen ilosta oman naaman esille tuomiseksi. Jos et ole vielä huomannut ne proot jotka eivät tavallasi pudonneet valtuustosta valitsi jo enemmistön nuolemisen ettei he ole seuraavat pois potkitut.
Tuppukylien vaalit ovat aina arpajaiset. Ihan sama miten raskaasti kämmäävät kepu kepua äänestää jne. vanhasta tottumuksesta ja valtuustoon riittää yleensä sukulaisten äänet ja jos ei riitä haetaan baarista pari ääntä lisää kaljat tarjoamalla. Onneksi lex-Kittilä tuli joka sitoo hyvävelien käsiä jatkossa eikä enää tule esim. lakien vastaisia esityksiä mitä proolaiset harrasti viime valtuustokaudella.
Vastaten nimimerkkiisi!Eikö täällä saa peukuttaa mielipiteen mukaisesti?Pitääkö Jukalta tähänkin kysyä lupa,niinkuin muihinkin asiohin on tullut tavaksi??????
Sinähän olet sekaisin kuin käkisalmen aseman seinäkello paukkupakkasella..kukkuu kukkuu,tik tak..Revit siitä sekavaa, mitä ihmeen kepu, sitten proo jn jne laittomuuksia..Huh mikä palstavahti. Hyi.
"valintakysymys8.10.2017 17:18Tiedättekö, näitä palstanvahteja kommenteineen seuratessa.."
Eikö ole jännä juttu kuinka sinä seuraat palstaa olematta palstavahti muiden seuraajien ollessa palstavahteja mikä ei siis koske sinua vaikka olet yksi pahimmista nettikytistä..?
"hullutvihit 8.10.2017 20:05 Huh mikä palstavahti. Hyi"
Pahin tipahti vaaleissa.
Peukuttakaapa ketä haluatte. Kuitenkin totuus on, että Rinnevaaran ulosajo teki kaupungin veronmaksajien varoissa lähes miljoonan kuprun, kun kaikki kulut huomioidaan. Ja mistä se syntyi? Vain ja ainoastaan siitä suuresta vihasta, kun ei ollut sopiva, mutta oli pätevä. Näki Lentokentän sotkut. Miksi, koska oli vastuussa viranhaltijana tästäkin.
Siitä todellinen ajojahti alkoi. Rapo ja Tikanmäki valjastivat kaiken mahdollisen koston perässähiihtäjiensä kanssa aina Heinolaan saakka. Sitä ihmettelenkin, miksi ei hänen annettu mennä Heinolaan. Siksi, koska piti kostaa tämä A-studion ohjelma ja siinä heidän esiintyminen aika nolosti.
Nyt olemme todellisessa tilanteessa. Rinnevaara hakee korvauksia henkilöiltä, jotka ovat vieneet hänen toimeentulonsa, maineensa ja kaiken.
Olen sitä mieltä, että Pyhäjärven kaupunginhallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin ja selvitettävä, ketkä ovat kaupungille korvausvelvollisia tällaisen kuluerän muodostumiseen.
Jos Rinnevaara olisi saanut hoitaa Pyhäjärven virkaa, mihin Tikanmäki esti, olisivat nämä miljoonakulut jääneet tulematta.
Eli vastuullisia henkilöitä haetaan, kuten käräjäoikeus toteaa. Kaupungille on aiheutunut suurta taloudellista vahinkoa.
Siinäpä se kun Tita on jo saanut korvaukset toimeentulo menetyksistä jne. mitä hänen maineeseensa tulee on hänellä siinä asiassa oma osuutensa millä viittaan siihen, että potkuja on sattunut yhden ihmisen kohdalle hämmästyttävän lukuisia. Unohdat myös aina sen, että Tita toivotettiin tervetulleeksi takaisin työhönsä asianomaisen vaihtaessa sen rahaan. Mitä luulet, kuinka syytös kaupungin varojen tuhlaamisesta menee läpi kun ne rahat löytyy syytteen nostaneen tililtä? Hyväksymättä laittomia potkuja tarkennan sinun ollessa kyseessä.
Olen edelleen sitä mieltä, että ota yhteys vaikka hallituksessa istuvaan proon edustajaan somessa huutamisen sijaan. Asia mistä sinua on ohjeistettu jo niin lukuisia kertoja etten laskuissa mukana pysy.
Muistuta samalla että ylimääräisen tilintarkastuksen aiheuttamat kustannukset kaupungille maksatetaan asianomaisilla kerta kun sille tielle olet lähtenyt. Eli vastuullisia henkilöitä haetaan mutta kuten tapoihisi kuuluu siirrät vastuut siitäkin enemmistön niskaan vaikka aloite lähti proosta. Lähimuistisi ollessa hyvin heikko kyseessä oli siis proolaisten lakien vastainen esitys kuntayhtymästä eroamiseksi enemmistön sillä kertaa estäessä pyhäjärvisten käräjille joutumisen mikä olisi automaattisesti seurannut mikäli enemmistö olisi proolaisten lakien vastaista esitystä lähteneet tukemaan harhautettujen lisäksi. Niin että siinähän kivität niitä, jotka mm. sinun joutumisen käräjille esti sinun kuuluessa niihin, jotka lakien vastaisen esityksen teki ja lähti eteenpäin viemään.
Rekisteröidyt nimimerkit joiden kautta peukuttaminen on mahdollista löytyy tasan kahdelta tedraikkaalta ja trollipojalta. Ensimmäinen ei poistu palstalta hetkeksikään peukutuksien tullessa propelipäiden viesteihin muutaman sekunnin viiveellä. Hiljaista poikaa ollut viime aikoina mutta seuraa edelleen herkemättä palstaa muiden kaltaistensa tavoin.
Mitä+se+sinulle+kuuluu+Suomi+on+vapaa+maa+Paitsi+PyhäjärviTäällä+pitä+lupa+ilmeisesti+kysyä+Jukka+Suurelta+miten+saa+peukuttaa,Rekisteröidy+sinäkin+niin+saat+peukuttaa!!+Muta+sinun+järjenjuoksulla+se+on+mahdoton+tehtävä,olen+siitä+100%varma
Vastasin kun nostettiin esille peukuttajat enkä minä siihen sinun lupaasi tarvitse, vastaamiseen. Mitä rekisteröitymiseen tulee miksi sen tekisin kun sinäkin olet ainoa pro vaikka teitä löytyy palstalta lukuisia määriä. Sinäkin "unohdat" rekisteröidyn nimimerkkisi hyvin usein joten what's the point?
Mitä piti kysymäni oli se, miksi sinä olet aina niin agressiivinen? Viitaten edelliseen oletko varma että keskustelupalsta on sinun paikkasi koska et kykene aikuisten tavalla käyttäytymään raivoten aina saati että hyväksyisit mielipiteitä jotka poikkeavat omistasi? Peukuttamisesta vielä sen verran että mitä sinä sillä saavutat? Et niin yhtään mitään jos jätetään pois laskuista kuinka jokaisella kerralla kun peukutat tulet leimanneeksi kellokorttisi ja voi pojat kuinka ahkera päivystäjä sinä olet??
ps. Omien viestien peukuttaminen mitä säännöllisesti harrastat on n i i n noloa.
Onko se Pyhäjärvi päättäjineen vain tämän Tikanmäen omien etujen ajaja ja mahdollistaja? Pakko kysyä kun näitä juttuja on lukenut jo vuosien ajan.
Vai lukenut sinähän olet yksi ahkerimmista puskista huutelijoista mistä tulit antaneeksi taas yhden esimerkin lisää edellisten jatkoksi. Mieti sitä kun kirjoitat seuraavan avauksen jossa totuuksiasi julistat haukkuen kaikki harhoissasi. Sikäli mikäli ehdit hyppiessäsi avauksesta toiseen puskista huutelemaan?
Toistetaan vielä kerran valtuustossa ja hallituksessa istuu proolaisia joten joka kerta kun te luottamushenkilöitä arvostelette tulette te samalla ampuneeksi omaan jalkaan mutta siihen teidän ymmärrys ei riitä.
Eli Pyhäjärvi on yhtä kuin J. Tikanmäki ja hänen etunsa. Kiitos vastauksesta. :)
Kallis mies on kuntalaisille tuo tikkapoika. Kauanko ja paljonko hänen kunniavaivojaan vielä maksellaan?
Vieläköhän tuo kunniavaivanen suurijohtaja isäaurinkoinen kuskaa kapakasta ja pusikoista juoppoja äänestyskopille ja maksaa siitä vielä vitosen? :D
Lopettakaa jo luuserit. Teidän epäonnistunut elämä ei parannut valittamalla ja mesoamisella. Jos on pohjalla niin on ja pysyy.
Ei ne lopeta! Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu käräjien jälkeen! Mistähän nuo sitten kirjoittelee?
Tiedättekö, näitä palstanvahteja kommenteineen seuratessa saa ihka selvän, lähes täydellisen kuvan Pyhäjärven hallinnon ts. hallituksen, viranhaltijain ja valtuuston työnjäljestä eli "valtiomiesten-ja naisten" tasosta huolehtia kunnan edusta.
Äänestäjäthän sen kertoivat jo , eli me, tänne kirjoittajat. Paskaa puhutaan, paskassa tallotaan ja paskanjauhajia kannatamme.
Heikkoa ainesta sisään sullottiin, heikompaa jäi ulos heitä tukemaan.
Kuntalain 85 § "virheellinen menettely luottamustoimissa"
"Virkarikoksen ja virheellisen menettelyn arviointi ja toimenpiteisiin ryhtyminen on ensisijaisesti kunnanhallituksen tehtävä. Kunnahallituksen tietoon saatetun tai muuten tulleen "todennäköisen" epäilyn johdosta asianomaiselta on vaadittava selitys. Selityksen antamiseen on hallintolain nojalla varattava kohtuullinen määräaika. Jos kunnanhallitus selityksen perusteella toteaa, ettei asia vaadi enempiä toimenpiteitä, asia voidaan jättää silleensä.
Jos lisätoimenpiteet ovat tarpeen, asiasta on ilmoitettava valtuustolle. Samalla kunnanhallitus voi esittää valtuuston harkittavaksi jatkotoimenpiteitä,esimerkiksi rikosilmoituksen tekemistä. Jos kysymyksessä harkitaan olevan "ilmeinen" virkarikos, kunnanhallituksen on viipymättä tehtävä rikosilmoitus."
KHO 27.9.1979 T 398 1: ennakkotapaus: ".Lautakunnan puheenjohtaja oli menetellyt toimessaan siten virhallisesti, että kunnanhallituksen olisi pitänyt ilmoittaa asiasta valtuustolle. Kunnanhallituksen päätös, ettei puheenjohtajan menettelyä voitu pitää törkeänä ja ettei asia antanut aihetta lisätoimenpiteisiin, oli lainvastainen"
Mitä sanoo/tekee Pyhäjärven kaupunginhallitus??
"Pidätäminen luottamustoimesta tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi.(3mom) Valtuusto voi virheellisen menettelyn tutkimuksen tai mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Toimesta pidättäminen voi myös koskea vain osaa luottamushenkilön tehtävistä, esimerkiksi puheenjohtajan tehtävää. Ennen luottamustoimesta pidättämistä luottamushenkilölle on hallintolain 34 §:n mukaisesti varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Selvyyden vuoksi pykälässä säädetään siitä, että pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti.
Kiireellisessä tapauksessa luottamustoimesta pidättämisestä voi väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Tällöinkin henkilöä on ensin kuultava. Päätös väliaikaisesta virantoimituksesta pidättämisestä on katsottu valmisteluksi, josta ei saanut tehdä oikaisuvaatimusta (KHO 2009:54)."
Voi voi, kuten laissa sanotaan, valtuusto VOI, mutta kun voi voi, ei tarvitse, jos ei katsota tarpeelliseksi! Eli on toimittu juuri lain mukaisesti, kuten pitääkin!
VOI,VOI... niinkö on?
Aiheutettu veronmaksajille lähes miljoonan vahinko, josta haetaan maksajaa, niin voi,voi, ei voi.... voi,voi
Kuka kirjoittaa tänne rikoslain pykälät, kun näin on tehty. Saako tehdä mitä haluaa ja tuottaa luottamustehtävää hoitaessaan kaupungin veronmaksajille laittomalla toiminnalla suurta taloudellista vahinkoa.
Lukekaa Lex Kittilää
Lue sitä, tee tätä, älä itkemättä jätä! Itkuviikot jatkuu hamaan tulevaisuuteen! Nämä "syytetyt" eivät ole tehneet mitään laitonta eikä heitä ole tuomittu mistään laittomasta! Aiheutetut kulutkin ovat vain yhden pienen katkeran porukan päästä lähtöisin ja syyttäjä on rajallisella tiedolla tehnyt varman päälle ratkaisun ja haluaa että asia tutkitaan käräjillä. Tosiasiassa nämä syytetyt ovat tehneet todella arvokkaan työn Pyhäjärven säilyttämiseksi itsenäisenä kuntana, toisin toimiessaan olisi kustannukset olleet kertaluokkaa suuremmat! Annetaan oikeuslaitoksen selvittää asia ja kirjoitellaan sen jälkeen jos on kirjoittelemista!
Eikö se olisi kaikkien etu, että syytteeseen asetetut jättäisivät luottamustehtäväns tutkinnan ja käräjien ajaksi.
Onko valta noin makiaa, että siinä on roikuttava kynsin hampain?
Miksi jättäisivät? Meillä ei puna- tai prookaarti huuda päätöksiä.
Niin no toisaalta PHJ:lla tehtiin edistyksellistä ja uraa uurtavaa kunnallispolitiikkaa 2.10.2017. Valtuuston pj aamupäivällä käräjillä vastailemassa syytteisiin ja kas kummaa illemmalla sitten kaupunginhallituksen kokouksessa. Ainakin osallistujalistan mukaan. Mitähän tästä tulisi päätellä? Saattahan se kuntalakikin jotakin asiasta mainita. No näin meillä.
Tuosta voi päätellä sen että valtuuston pj oli aamupäivällä käräjillä ja illalla hallituksen kokouksessa (johtunee siitä että tilaisuudet eivät olleet yhtä aikaa)! Tosin luulen että valtuuston pj ei ollut valmisteluistunnossa Ylivieskassa! Kuntalaki ei mainitse tästä asiasta yhtään mitään!
sitähän syyllistyy virkavirheeseen mikäli yrittää palata työpaikalle. Mikäli lehtijuttuihin on uskominen.
Voi niitä aikoja.
kp24
"Pyhäjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki sanoo, että hallituksen päätös on voimassa ja kaupungin johtotehtävistä vastaa edelleen Lehtosaari.
- Tita Rinnevaara syyllistyy virkavirheeseen, jos hän yrittää palata töihin."
Onko valtuustosta putominen niin kipeä asia että pitää rannalta ruikuttaa niiden perään jotka sai jatkaa? Omalla tavallaan lutuisaa kuinka te joukosta pudotetut katkeruuttanne itkette päivittäin aamusta iltaan. Huutakaa, itkekää ja potkikaa kukaan ei teidän sanomisia pidä minään kuten ei äänestäjätkään teitä pidä minään. Pelkkiä somessa puskista huutelijoita siinä teidän roolinne.
Missä kohtaa vääristelyä?? Molemmat tilaisuudet todellakin samana päivänä. Aika notkeaa päättelyä. Mutta ymmärrätkö asian ytimen?? Vinkkinä kuntalain pykälä 85.
Valtuustosta tippuivat
-Aimo Karvonen
-Taimi Piippo
-Dennis Tammela
_Laila Malila
-Taimi Nurminen
Ja se on normaalia että kaikilla heillä katkeruuden aikaa, mutta sittenkin on paljon vakavampaa se että eräillä on vielä enemmän syytä olla pettynyt viimeistään maaliskuussa. Paidan kanssa tai ilman, pahuuden "morsian" pukeutuu tuhkaan.
Mitä kuuluu asiaan?
Kysyn pitäisikö syyttäjän asettamana syytteeseen istuvien valtuutettujen ja muidenkin luottamushenkilöiden siirtyä syrjään, kunnes asia on ratkaistu tuomioistuimessa?
Mitäpä tähän kuuluu valtuustossa ääniä menettäneiden osuus. ?? Nyt on kyseessä valtuutettuina ja luottamustehtävissä toimivien osuus siitä, onko syytä jättää luottamustehtvä. koska syyttäjä on jättänyt käräjäoikeudelle syytteen. Laissa kirjoitetaan, että luotamustehtävä on jätettävä , kunnes oikeus on asian tutkinut ja antanut päätöksensaä.
Sitä kuuluu että edelliseltä listalta löytyy nämä puskista huutelijat.
Eikös kuntalaki asiasta jotain mainitse, vai onko PHJ:lla jonkinlainen legimiteetti asiaan??
Kuntalaki 85 pykälässä asiasta jotain mainitaan, vai onko PHJ:n luottamushenkilöillä jonkinlainen legimiteetti asiaa?
Haeppa vaikka Wikipediasta: Mitä on tehtävien jättäminen asioiden tutkinta-ajaksi.
Voi hyvänen aika, uskon, en tiesä, että jokainen todennäköisemmin tietää, että : Olenko ollut rehellinen, olenko toiminut oikein, olenko ollut veronmaksajien varojen rehellinen k,äyttäjä.
"Laissa kirjoitetaan, että luotamustehtävä on jätettävä , kunnes oikeus on asian tutkinut ja antanut päätöksensaä"!
Höpö höpö! Lueppas se lainkohta (löytyy ylempää useassa kohdassa) vielä muutaman kerran ja yritä muodostaa rehellinen ja vääristelemätön kanta asiaan!
"Laissa kirjoitetaan, että luotamustehtävä on jätettävä , kunnes oikeus on asian tutkinut ja antanut päätöksensaä"!
Höpö höpö! Lueppas se lainkohta (löytyy ylempää useassa kohdassa) vielä muutaman kerran ja yritä muodostaa rehellinen ja vääristelemätön kanta asiaan!
odotellaan rauhassa, asiat tutkitaan ja rötösjohto ja pikkukätyrit saaneevat sen mitä ansaitsevat- mutta nyt pidetään yhdessä huoli ettei kaupungin ja veronmaksajien pussista eurot liikahda kun korvauksia laitellaan maksuun, kukin hoitakoot oman osansa oli se sitten mikä oli. Lopettaa pitää yhteisten ja muuhun tarkoitettujen varojen törsäys. Listalla seuraavana ja samaanaikaan olkoon erottamiset luottotehtävistä.
Eli Proo maksaa turhan Selänteen erityistilintarkastuksen! Tätäkö tarkoitit Irja?
Jos sisimmässään tuntee toimineensa oikein, niin onko oikein siirtyä sivuun? Vaikka laissa muuta lukisikin?
Siksi toisekseen, mitä siitä nyt seuraisi, jos kaikkein kokeneimmat siirtyisivät syrjään? Jos kokeneimmat jättäisivät paikkansa, kuka tässä kaupungissa enää osaisi politiikkaa hoitaa ja viedä asioita eteenpäin?
Hyvä kysymys!
laittomasti suhmuroida osaa varmaan untuvikotkin.
Mikäs sinua sitten estää siirtymästä sivuun. Siirry pois.
Luottamusmiehet ovat velvolliset hoitamaan tehtävänsä, kunnes kansa muuta päättää. Odotetaan rauhassa vaalit tulloo, kun on aika. Valittajia ei ainakaan valita.
Osa tippui jo. Loput seuraavissa vaaleissa...
Ei tipu? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa proolaisten hyppäys enemmistön tukijoiksi voi jopa vakiinnuttaa paikat valtuustossa valittamisen vaihtuessa vastuunkantoon? Valitettavana puolena se, että kepulit saa vain yhden sisarpuolueen enemmistön taakse seisomaan. Paidankääntötalkoot proolaisten osalta on ihan ymmärrettävää valt.kauden jälkeen jossa edellisten toimille nauretaan vielä tänäkin päivänä kuten tulevinakin tilintarkastuksien ja selänne erojen mennessä vitsin, suorastaan häpeän puolelle.
Rikoslaki luku 40
7 § (12.7.2002/604)
Virka-aseman väärinkäyttäminen
Jos virkamies hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa
1) rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään taikka
2) käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden,
hänet on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.
Eikö ole usein kirjoitettu, että luottamushenkilö toimii virkavastuulla. Siksi sitä käytetään, kun virkamiehen vastuusta puhutaan. Että muista VASTUU!!
No lukihan se siellä eli tuomitaan sakkoihin tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Pyhäjärvellä ei, harmi vain, toimi yhtään virkamiestä!
Vittuun koko pyhäsalmi.