Häätö tuli!

Porin kaupunki ei välitä mitä asukkaat haluavat
Onnibus häädettiin linja-autoaseman tienoilta vaikka kaupungin kanssa olikin sovittu toisin:

Tässä saamani sähköposti asian tiimoilta:

Tiedote koskien seuraavaa matkaasi!
Maanantaista 2.10. lähtien kaikki OnniBus.comin lähdöt Poriin ja Porista lähtevät uudelta Matkakeskukselta, kuten jo ostetuissa lipuissakin lukee.

Matkakeskus sijaitsee Asema-aukiolla, rautatieaseman yhteydessä, osoitteessa Karjalankatu 2.

Satakunnan kansassa julkaistiin keskiviikkona 27.9. tieto, että OnniBus.com-reitit jatkaisivat Porin linja-autoasemalla vielä loppuvuoden ajan. Pian tämän jälkeen Porin kaupunki ilmoitti, että kadunvarsipysäkit linja-autoaseman ympäristössä eivät alustavista tiedoista poiketen olekaan käytettävissä OnniBus.com-yhtiön pikavuoroliikenteeseen. Myöskään vanhan linja-autoaseman lähtölaiturialue ei tule pysymään käytettävissä, sillä Porin kaupunki lopettaa tontilla talvikunnossapidon. Lisäksi Porin kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön on tarkoitus kieltää reittiliikenne lähtölaiturialueelta seuraavassa yhtiökokouksessaan.

Aikaisemmin järjestämäämme asiakaskyselyyn vastanneista 63% toivoi liikennöintimme säilyvän vanhalla linja-autoasemalla. Yritimme parhaamme mukaan kuunnella asiakkaitamme ja etsimme viimeiseen asti kaupungin kanssa ratkaisua pysäkin säilyttämiseksi vanhan linja-autoaseman läheisyydessä.

Pahoittelemme asiakkaillemme koituvaa harmia, sekä mahdollista epäselvyyttä, jota aiheen tiimoilta käyty keskustelu ja uutisointi ovat saattaneet aiheuttaa.

Toivotamme kuitenkin mukavia matkoja punaisten kaksikerrosbussiemme kyydissä!
14251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Matkeskuksesta linjabiilien kuuluukin lähteä.
Mitä sitä nyt poraamaan.

Äänestä
  • Mitä se osoittaa kaupungin päättäjiltä valitsijoitaan kohtaan, lähes täydellistä välinpitämättömyyttä. Sitten on taas näitä jotka myötäilevät ilman itsenäistä ajattelua näitä valitsemiamme päättäjiä, hyvänä esimerkkinä siitä kirjoittaja: "sieltämuutkin"

    Ps. monilla paikkakunnilla bussit lähtevät suomessa linja-autoasemilta, porista ei enää.
    monilla paikkakunnilla bussit lähtevät läheltä kekustaa, porissa ei enää

    Äänestä

  • jos.ei.sovulla_pakolla kirjoitti:

    Mitä se osoittaa kaupungin päättäjiltä valitsijoitaan kohtaan, lähes täydellistä välinpitämättömyyttä. Sitten on taas näitä jotka myötäilevät ilman itsenäistä ajattelua näitä valitsemiamme päättäjiä, hyvänä esimerkkinä siitä kirjoittaja: "sieltämuutkin"

    Ps. monilla paikkakunnilla bussit lähtevät suomessa linja-autoasemilta, porista ei enää.
    monilla paikkakunnilla bussit lähtevät läheltä kekustaa, porissa ei enää

    Vain pieni osa asukkaista asuu keskustassa.
    Suurin osa linja-autojen asiakkaista on opiskelijoita, joille nykyinen lähtöpaikka on rautatieaseman vieressä.

    Äänestä

  • hyvälähtöpaikka kirjoitti:

    Vain pieni osa asukkaista asuu keskustassa.
    Suurin osa linja-autojen asiakkaista on opiskelijoita, joille nykyinen lähtöpaikka on rautatieaseman vieressä.

    Rautatieaseman vieressä on huonommat parkkimahdollisuudet kuin vanhassa Matkahuollossa. Samoin lähin R-kioski on kauempana uudessa.

    Äänestä

  • Parkkierot kirjoitti:

    Rautatieaseman vieressä on huonommat parkkimahdollisuudet kuin vanhassa Matkahuollossa. Samoin lähin R-kioski on kauempana uudessa.

    Ei kaikkea voi tehdä autojen etua ajatellen.

    Äänestä

  • dwdwdw kirjoitti:

    Ei kaikkea voi tehdä autojen etua ajatellen.

    Mites olis jos edes ajateltaisiin matkustajia
    ja pakkohan sinne bussien lähtöpaikalle on omalla kulkuneuvolla mennä kun ei porin kaupungissa ole toimivaa joukkoliikennettä busseilla kuljettavaksi sinne.
    jos miettii että nykyisen matkakeskuksen palvelut sijaitsevat puolen kilometrin päässä vanhalla bussiasemalla.

    että jos ajateltaisiin edes ensin matkustajien etua

    dwdwdw ei taida olla joukkoliikenteen käyttäjiä kun ei asioista enempiä tiedä eikä ole ottanut edes selvää ennen kommentointiaan

    Ei taida olla puolta kilometriäkään.
    Invapaikkoja pitäisi saada liikuntakyvyttömille lisää matkakeskuksen lähelle.
    Joukkoliikenteen käyttäjillä ei useinkaan ole omaa autoa, varsinkaan opiskelijoilla.
    Itse ajelen fillarilla.

    Äänestä

Mulle tuli oikein paha mieli. Olen käyttänyt vanhaa linja-autoasemaa ainakin 4 kertaa viimisen 15 vuoden aikana ja nyt se on siirretty. Mitä jos tarvihen sitä tulevana vuosikymmenenä taas? Mistä löydän sen? Meinaan sen uuden mutkakeskuksen?

Äänestä

Matkakeskus on väärä nimi. Oikea nimi on pysäkkikasa.
Eihän siellä ole kuin kasoittain pysäkkejä...

Niin autoa ei saa minnekään, jos lähtee päiväksi esim. Hesaan onnibussilla..
Oi voi noita Porin päättäjiä. Tai sanoisko Porin kaupungin johtajaa.

Äänestä

Ajelin tänään matkakeskuksen seutuvilla ja täytyy oikein sääliä siellä asuvia. Ei vapaata parkkipaikkaa missään. Kohta tarvii fillaritkin toisen kerroksen, jos sekään riittää. Ei ainakaan yllätysvieraat ja sukulaiset häiritse siellä asuvia, kun eivät pääse kuin busseilla tai junalla Riihiketoon. No pääasia, että puolueet saivat vaalikassansa täyteen sumplimisillaan.

Äänestä

Ei tota uutta asemaa suunniteltaessa kyllä käyttäjiä ole ajateltu. Vähävaraiset opiskelijat,eläkeläiset yms. kävelee asemalle, ja näillä keleillä se ei ole herkkua. Kävelymatkaa sateessa tuli useimmille bussimatkustajille puolisen kilsaa lisää.

Äänestä
  • Kävely+on+terveellistä.Ei+kai+ole+tehty+tutkimusta+kuinka+moni+linja-autojen+asiakkaista+asuu+lähempänä+uutta+linja-autojen+lähtöpaikkaa.Veikkaisin,+että+ainakin+70%:lla+matka+lyheni.

    Äänestä

1 euro citylinjan bussissa matkasta Matkakeskukseen. Mielestäni hyvin halpaa. Kampuksen sisätiloissa paremmat kahvilat ja vessat. Citybussi Puuvillasta 20 min välein Matkakeskukseen. Hyppää kyytiin vaikka VANHAN Linja-autoaseman kohdalta, niin ei tarvitse kävellä. Kampuksen ruokakaupan pihassa on suuri määrä autoparkkeja kohtuullisen kävelymatkan päässä laitureista. Et voinut Linja-autoasemallakaan ajaa autoasi ihan bussin viereen.

Äänestä
  • Entäs+jos+asut+jonkun+muun+linjan+kuin+City-linjan+varrella,+silloin+tarvinnee+tilata+taxi,+eikä+taatusti+riitä+yksi+euro.+ja+ne+K-campuksen+yhteydess+olevat+parkkipaikat+eivt+ole+tarkoitettu+MK:n+käyttäjille.+Porissa+kun+ei+ole+edes+toimivaa+paikallisliikennettä,+matkustajien+kadotessa+on+kadonnut+bussilinjatkin+säästöihin+vedotenLinja+autoasemalla+ei+voinut+parkkeerata+bussien+kylkeen,+mutta+vastapäätä+lähtölaitureita+kyllä,+huomattavasti+lähemmäs+kuin+uudessa+paikassa.OB:n+asiakkaille+tekemän+kyselyn+mukaan+yli+60%+oli+vanhan+paikan+kannalla,+monikohan+oli+matkakeskuksen,+kyselyssähän+sai+ilmaista+oman+suosikkipaikan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jos.ei.sovulla_pakolla kirjoitti:

Porin kaupunki ei välitä mitä asukkaat haluavat
Onnibus häädettiin linja-autoaseman tienoilta vaikka kaupungin kanssa olikin sovittu toisin:

Tässä saamani sähköposti asian tiimoilta:

Tiedote koskien seuraavaa matkaasi!
Maanantaista 2.10. lähtien kaikki OnniBus.comin lähdöt Poriin ja Porista lähtevät uudelta Matkakeskukselta, kuten jo ostetuissa lipuissakin lukee.

Matkakeskus sijaitsee Asema-aukiolla, rautatieaseman yhteydessä, osoitteessa Karjalankatu 2.

Satakunnan kansassa julkaistiin keskiviikkona 27.9. tieto, että OnniBus.com-reitit jatkaisivat Porin linja-autoasemalla vielä loppuvuoden ajan. Pian tämän jälkeen Porin kaupunki ilmoitti, että kadunvarsipysäkit linja-autoaseman ympäristössä eivät alustavista tiedoista poiketen olekaan käytettävissä OnniBus.com-yhtiön pikavuoroliikenteeseen. Myöskään vanhan linja-autoaseman lähtölaiturialue ei tule pysymään käytettävissä, sillä Porin kaupunki lopettaa tontilla talvikunnossapidon. Lisäksi Porin kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön on tarkoitus kieltää reittiliikenne lähtölaiturialueelta seuraavassa yhtiökokouksessaan.

Aikaisemmin järjestämäämme asiakaskyselyyn vastanneista 63% toivoi liikennöintimme säilyvän vanhalla linja-autoasemalla. Yritimme parhaamme mukaan kuunnella asiakkaitamme ja etsimme viimeiseen asti kaupungin kanssa ratkaisua pysäkin säilyttämiseksi vanhan linja-autoaseman läheisyydessä.

Pahoittelemme asiakkaillemme koituvaa harmia, sekä mahdollista epäselvyyttä, jota aiheen tiimoilta käyty keskustelu ja uutisointi ovat saattaneet aiheuttaa.

Toivotamme kuitenkin mukavia matkoja punaisten kaksikerrosbussiemme kyydissä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu