Voiko päätöksiä tehdä ilman törsäilyä?

Kontiolahden valtuutetut ja osa virkamiehistä matkustaa reilun viikon päästä Rantasalmelle valtuustoseminaariin. Eikö lähempää löytynyt vapaata tilaa seminaarille, vaan kylpylämiljöö ja siellä October-festit. Onko uusi valtuusto jo "ansainnut" palkintomatkansa veronmaksajiensa piikkiin, kokouspalkkionsa ja päivärahojen lisäksi. Oisko tällekkin 20-30.000,- ollut järkevämpää sijoituskohdetta. Kokoustiloja kyllä löytyisi esim. AH-stadionilta...
30420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei ole törsäilyä, valtuutetut ovat seminaarissa palkatta, majoitus ja ruuat kuuluu tietenkin kunnan maksaa. Kyllähän kunnon seminaari kotiolot voittaa monenkin kohdalla, ihan ok.

Äänestä
  • Minkä takia muka KUULUU kunnan maksaa näiden matkat, majoitukset, kylpylät, syömingit ja juomingit? Miksi asioita ei voi päättää kotikylässä ja kotoa käsin? Jonninjoutavaa törsäämistä ja hurvittelua yhteiseen piikkiin ja kuitenkin kohta on pikkujoulut heti perään. Kyllä ilmaista viinaa riittää ja varmasti kotiolotkin voittaa kun siellä niin hyvin kerran viihdytään. Ei kyllä ole ihan ok.

    Äänestä

Olisihan kotoa irti päässyt omankin maakunnan pesuloissa. Nurmeksessa on kuulemma ihan uusittu semmonen ja kai sitä Kolillakin voipi peseytyä.
Kai seminaariin kuuluu myös normaalit ruokajuomat jottei kinkku kurkkuun karahda.

Äänestä

Ah-stadion mainosti vielä jokin aika sitten kotisivuillaan itseään loistavana kokous- ja konferenssipaikkana.

Kokousvarustukseen kuului KontU:n mukaan mm puhelin, faksi, piirtoheitin, fläppitaulu ym tärkeää!

Kun kunnan johto on muutenkin kiimassa ampumahiihtoon niin miksi omat kokouspalvelut eivät kelpaa?

Äänestä
  • Unohdit varustelusta kammesta pyöritettävän lyijykynän terottimen.

    Äänestä

Palaverien välissä virkailijat voisivat harrastaa ampumajuoksua tai -kävelyä, ampumapyöräilyä, ampumaryömintää tai muuta kuntoa kohottavaa.

Statsuunan liikuntapaikkana käyttö taitaa olla vähäisintä sitä eniten kannattavien keskuudessa.

Äänestä

Näitä valtuustoseminaarejahan on vuosien varrella pidetty milloin missäkin, lapissa, kajaanissa, laivoilla, sortavalassa, ym. ym. mutta yhtäkaikki yleensä mahdollisimman kaukana kontiolahdesta.
Niin, miksipä ei pidettäisi hauskaa kun kuntalaisethan sen porsastelun maksaa ja kaukana kun on, niin ei juorutkaan kotiin niin herkästi kiiri... Sehän siinä on takana.

Äänestä

Minä olen kuullut, että noilla reissuilla harrastetaan nyrkkeilyä ja tappelua.
Eikös ne vasta Varkaudesta tulleet eri kyydeillä takaisin tapeltuaan sillä humalapäissään.
Mutta hätäkös tässä kyllä veronmaksajat maksaa vaikka pitäisi tuoda joka valtuutettu eri taksilla.

Äänestä
  • Olivatko tappelukset ryhmien sisäisiä vai niiden välisiä?
    Vai oliko ampumahiihtopuolue vastaan muut?

    Äänestä

Mitäs hittoa ne siellä Varkauvessa kuolevassa kaupunnissa tekivät? Varotan jotta eivät tuommosista kaupunneista mallia ottasi.

Äänestä
  • Nyt eivät tyhmyyttään tajunneet että pitäisihän sitä nyt varkautta kauemmas mennä juomaan, tappelemaan ja n... Siinä sen nyt näkee miten ne juorut yltää kun liian lähelle jääpi. Tokkopa tuolta kukaan mitään muuta mallia muistaakaan, kuten yleensäkään seminaarireissuilta.

    Äänestä

Voisihan Pielisjokiseutu tehdä reportaasin siitä seminaari reissusta jossa tulisi esiin mitä kukin kannatti ja oliko joku pöydän alla. Saisimme lystinmaksajat tietoa päätöksenteon kiemuroista. Taitas kuitenkin Seiska olla oikea tietolähde, arvelisin. Piekkari ei uskaltasi kirjoitella kuitenkaan.

Äänestä
  • Ketteekähän tappii ne Piekkarissahi pelekejää?
    OIs kivoo tutustuu siihen "tappiin", minkälaista uhhoo se piästäs?

    Äänestä

Eipä oo ihme kun ei oo Kontiilahella varroo rakentoo ies koirapuistoo kun valtuutetut törsevää veronmaksajiin rahoja jonniijoutavii rymyymis-seminaariloihin, millo missäinpäin muata, miten vuan kalliimman laskun saisivat aikaseks.
-No kertoiha sittä kuitennii tottuus kun ootta palanna kotipesille mitenkä paljo hupen kunnan kassa?

Äänestä
  • Ka en tiijä, kyllä minusta kuitennii konjaakki, etennii ilimanen, haisoo ja maistuuhi paljohi paremmalle kun koiranpaska, sinusta en tiijä miten lienöö...? Vain jospa joskus vielä piäsisit häkkiin sitä haistelemmaan, sitä koiranpaskoo...

    Äänestä

  • eänestäjä1 kirjoitti:

    Ka en tiijä, kyllä minusta kuitennii konjaakki, etennii ilimanen, haisoo ja maistuuhi paljohi paremmalle kun koiranpaska, sinusta en tiijä miten lienöö...? Vain jospa joskus vielä piäsisit häkkiin sitä haistelemmaan, sitä koiranpaskoo...

    Hyi hitto sinnuuhi, oot maistanna koiran paskoo ilimasiin konjakkiloihen pöllyssäis....

    Äänestä

  • iänestäjä2 kirjoitti:

    Hyi hitto sinnuuhi, oot maistanna koiran paskoo ilimasiin konjakkiloihen pöllyssäis....

    Mutta minäppään tiijännii mistä puhun, sinun juttus ei tunnu olevan sinnepäenkään...

    Äänestä

Ihan epähuomiossa. Konjankkijuoma oli vetässy jalat alta ja ukko oli kaatununna koeranpaskan kohalle ja tietysti suu auki.

Äänestä
  • Sepänhän oll iha oikkeen ilimasiin konjakkiloihe kittoojalle :D

    Äänestä

  • elä.kittoo.konjaminii kirjoitti:

    Sepänhän oll iha oikkeen ilimasiin konjakkiloihe kittoojalle :D

    Toeset kittovaa ja toeset maksaa, semmosta se on tämä elämä. Tottahan jokkainen kittois jos iliman saes vaen harvallepa se ilimanen ryyppi kohalle sattuu. Vaen oeskoon tuo silleennii jotta kun ne siellä kunnantalolla aenaesta kitinöö ja kuttuiluu joutuut kuuntelemmaan niin ne oes ikkänkun ne ryyppysä ansaenna...?

    Äänestä

Kyllähän se nyt pittää panna kaikki konttiilahen riennot ja hankkeet seis kun ei etes koirapuistoo kunta kerran rakenna.

Äänestä
  • Joo, niin pitää kaikki hankkeet jiävyttee vähintään 100:ksi vuodeksi....no riennot ois ehken hyvä säilyttee, ainakii joillennii porukoille...:)

    Äänestä

  • joo-niin kirjoitti:

    Joo, niin pitää kaikki hankkeet jiävyttee vähintään 100:ksi vuodeksi....no riennot ois ehken hyvä säilyttee, ainakii joillennii porukoille...:)

    Nopeampi vaihtoehto on jäädyttää kaikki vastikkeettomat sosiaalituet ensi talveksi, ja katsoa keväällä paljonko kunnan budjetti on ylijäämäinen, vai vieläkö valtuusto kykenee juomaan budjetin pakkaselle. Jos on ylijäämäinen, hankitaan kunnan peruskoululaisille vähän paremmat yhteiskuntaopin kirjat sosiaalidemokratian mädättämien tilalle ja rakennetaan lopuilla koirapuisto. Eiköhän tuo sallisi jonkunlaisen veroprosentin laskunkin.

    Laitetaan samalla vaikka Heiliin tai Karjalaiseen yleisökilpailu, "paskasakin pituusheitto", kuka arvaa kuinka kaukaa etelästä kunnan entiset elätit lähettävät postikortteja, sanotaan vaikka ensi huhtikuussa. Lähtijätkin saa toki osallistua kilpailuun, eikä tarvitse pysyä Suomen rajojen sisäpuolella.

    Äänestä

  • fdsk kirjoitti:

    Nopeampi vaihtoehto on jäädyttää kaikki vastikkeettomat sosiaalituet ensi talveksi, ja katsoa keväällä paljonko kunnan budjetti on ylijäämäinen, vai vieläkö valtuusto kykenee juomaan budjetin pakkaselle. Jos on ylijäämäinen, hankitaan kunnan peruskoululaisille vähän paremmat yhteiskuntaopin kirjat sosiaalidemokratian mädättämien tilalle ja rakennetaan lopuilla koirapuisto. Eiköhän tuo sallisi jonkunlaisen veroprosentin laskunkin.

    Laitetaan samalla vaikka Heiliin tai Karjalaiseen yleisökilpailu, "paskasakin pituusheitto", kuka arvaa kuinka kaukaa etelästä kunnan entiset elätit lähettävät postikortteja, sanotaan vaikka ensi huhtikuussa. Lähtijätkin saa toki osallistua kilpailuun, eikä tarvitse pysyä Suomen rajojen sisäpuolella.

    Elä elä hyvä mies(?) nyt sossutukia toivo jäihin, sinähän raukka kuolisit näläkään talaven aikana!
    Ja tuota, eikös ne tuet siirtyny kunnilta vasta kelan maksettaviksi, ei kai ne nyt kuntaa niin rasita? Mutta en kyllä tiijä, oisko tuo sinun ihannekunnan malli miten suosittu versio, pitäishän sitä muutahi olla kun äärioikeisto suojeluskuntineen ja koirapuisto. Vai meinootko vanahoo mallia jossa näläkäsen suuhun aina auliisti annettiin...pistoolinpiippua? Ommoo kuoppaasi kaivat noilla jutuilla, ota vain tuet ja osta kaljoo entiseen malliin, et suinkaan sinä selevinpäin tuommosia kirjottele?

    Äänestä

Kansa nauttii etustajiensa välityksellä ja edustajat tekee tärkeitä päätöksiä kotikunnan parhaaksi.

Äänestä

Voihan se olla, että käyvät hakemassa mallia Kontiorannan varuskunnan kylpylähankkeisiin. Vaikea on kyllä panna paremmaksi kuin Rantasalmella on tehty ja investoijaa vaikea löytää, kun Bombakin jo remontoitiin uudeksi.

Äänestä
  • Kontiorannan kylpylä? Kukahan sielläkin kävisi? Mahtaa olla asiakkaat hakusessa kontiorannan kylpylään kun kilpailua ja tarjontaa on viljalti ihan lähiympäristössä. Toivottavasti ei ainakaan siihen syöksylaskuun kunnan rahoja haaskata, sillä siitähän ei tulisi olemaan kuin menoja ja harmia.

    Äänestä

  • Eikös PKO suunnittele kylpylää Kuningaspaikalle Kimmelin yhteyteen, keskelle kaupunkia ja pielisjoen varteen? Sehän syö jo pohjaa enemmältä kylpylöiden suunnittelulta.

    Äänestä

KontU:n porukka ja kunnan johdon ampumahiihtopuolue ovat höperehtäneet hotellista ja kylpylästä ah-stadionin yhteyteen jo vuosikymmeniä.

Toisten rahoilla projektipäällikkö voi tietysti suunnitella mitä tahansa, mutta pahinta on että kunta on saatu mukaan rahoittamaan jo tuota pirun keksintöä -ampumahiihtoa, liikuntapaikkaa mikä on mahdollisimman kaukana kaikesta ja kaikista.

Jos nuo suunnitelmat olisivat kannattavia, yksityiset toimijat olisivat rakentaneet hotellit jo aikaa sitten.

Eivät viikonlopun kestävät mc-kisat tai vastaavat elätä hotelleja syrjässä kaikesta.

Korpihotellien aika oli 60-ja 70-luvuilla. Nekin ovat tainneet kaikki tehdä useammankin konkan.

Äänestä

Olet Ketkula aivan oikeassa. Kontioniemeen haaveillaan 300 kpl loma-asuntoa, hotelleineen, kylpylöineen, eli tehdään uutta Vuokattia, paskaan tallataan sanon minä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Porsasteluako kirjoitti:

Kontiolahden valtuutetut ja osa virkamiehistä matkustaa reilun viikon päästä Rantasalmelle valtuustoseminaariin. Eikö lähempää löytynyt vapaata tilaa seminaarille, vaan kylpylämiljöö ja siellä October-festit. Onko uusi valtuusto jo "ansainnut" palkintomatkansa veronmaksajiensa piikkiin, kokouspalkkionsa ja päivärahojen lisäksi. Oisko tällekkin 20-30.000,- ollut järkevämpää sijoituskohdetta. Kokoustiloja kyllä löytyisi esim. AH-stadionilta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu