Hiukan omasta kokemuksesta

vainhetkion kirjoitti:

N. muutaman vuoden ajan polttelin pilveä aamusta iltaa kunnes itsevarmuus olemisesta ja asioiden toteutumisesta saavutti uskomattomat mittasuhteet. Elin todellakin kuin sumussa jossa todella miellyttävä tuntemus koko kehossa valtasi alaa. Uskomattomat asiat tulivat todeksi (minulle) ja jalat eivät olleet lähelläkään maan pintaa :D Kuitenkin noin kuukauden kestettyään alkoikin muutaman päivän putoaminen sinne syvimpiin ja pimeimpiin näkymiin joka näkyjen ja pelottavien kokemuksien jälkeen huipentui ambulanssissa käsiraudoissa lähes paskat housuissa kiljumiseen kauhusta..taju lähti ja kunnes heräsin niin rinnastani kajasti valoa ja olin kuin hellimmässä otteessa, turvassa , kotona (mieleni siis) . Säteiltyäni aikani n. 2 kk alkoikin jälleen painuminen syvimpiin aloihin tosin tällä kertaa ilman näkyviä näkyjä mutta henkilökohtaiset kokemukset omasta itsestä ravistelivat minua sängyn pohjalla puolen vuoden ajan. Käsittelin vanhaa olemustani joka oli jäänyt sinne ambulanssin kyytiin. Kauheaa nähdä itsensä! Kuinka huono ihminen sitä voi ollakkaan! Lääkärit määräsivät lääkkeitään mutta ensimmäisestä käynnistä jäi kovasti mieleeni sairaanhoitajan kuiskaama ; Pyri olemaan ilman lääkkeitä mahdollisimman nopeasti . Lausahdus joka todennäköisesti pelasti minut lääkkeiden tuomalta kykenettömättömyydeltä sekä leimaamiselta. Lopetin päästyäni sairaalasta lääkkeet välittömästi mutta poltin kyllä tiuhaan sitä pilveä joka toi omalla tavallaan vielä suuremmin sen itsensä käsittelyn eteen kuin välttämättä se olisi normaalisti tullut. Kuitenkin lääkärit monesti yrittivät saada minua myöntämään olevani sairas mutta koskaan en sitä myöntänyt , sanoin tilan olleen täysin luonnollinen tapahtuma ja kaiken lisäksi vaikka se olikin yksi hirveimmistä asioista jonka olen kokenut ...oli se loppujen lopuksi niin uskomattoman puhdistava että kiitos Herralle siitä. Alkoi toinenkin suurempi kaatuminen maailman suhteen mutta se oli ainoastaan siitä kun yritin jatkaa elämääni samallalailla kuin ennenkin...se vaan yksinkertaisesti ei ollut minun tieni ja elämä sen näytti minulle oikein selvästi:D Pilveä kuitenkin polttelin , ilman lääkkeitä ja pohdiskelin elämääni syvimpiä olemuksia myöten...ja nyt asiat ovat siten että elän rauhassa ilman pilvenhattaraa , hetkessä kiitollisena kaikesta minkä luoja suokaan :) Kun lääkärille mainitsin haaveistani muuttaa maalle lätkäisi hän perään minulle syrjäänvetäytyvän persoonallisuushäiriön ! :D Sanoin kaiken olevan jotain suurempaa kokemusta, luonnollista , sekä ihmiselle kuuluvaa mutta lääkkeillä pyritään estämään ihmisen henkinen herääminen . Eräs lääkäri on minulle joskus sanonut että diagnosoiminen on lääkäreiden suurin virhe , tulisi hoitaa asia ja jatkaa ...ei leimata. Älkää ihmiset jääkö roikkumaan diagnooseihinne , te olette juurikin täydellisiä omina itsenänne ja matkalla kuten moni muukin <3 PEACE!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä