Kokemuksia sparrikammon selättämisestä?

Vinkkejä? Tsemppausta? Pirkkaniksejä?

Asteittain kehittynyt ja ihan naurettaviin mittasuhteisiin paisunut pelkoreaktio uhkaa tosissaan harrastamista. Muutaman mojovan tällin jälkeen aiemmin hauskasta sparraamisesta on tullut ihan ylitsepääsemätön mörkö. Halua sparraamiseen on, mutta psyykkauksesta huolimatta keho iskee jarrut päälle välittömästi kun jotain tulee päin näköä, vaikka sitten kuinka kevyesti. Tapahtuu täysin hallitsematon henkinen ja fyysinen jäätyminen josta irtaantuminen on työn ja tuskan takana ja lopputreenin saa siltikin kiristellä hampaita ja pidätellä itkua.

On kokeiltu vähän kaikenlaista rauhallisesti ottamisesta treenitaukoon ja ainoa mitä on tapahtunut, on ketutuksen kasvu itseä kohtaan, ongelma ei ole helpottanut. Sparraamisen väliin jättäminen ja salin laitamilla luuhaaminen muiden tekemistä katsellen ei tuo kuin pahaa mieltä. Luovuttaa en siltikään haluaisi.

Niin että niitä pirkkaniksejä. Sukkahousuilla tai ilman.