Kokemuksia sparrikammon selättämisestä?

Vinkkejä? Tsemppausta? Pirkkaniksejä?

Asteittain kehittynyt ja ihan naurettaviin mittasuhteisiin paisunut pelkoreaktio uhkaa tosissaan harrastamista. Muutaman mojovan tällin jälkeen aiemmin hauskasta sparraamisesta on tullut ihan ylitsepääsemätön mörkö. Halua sparraamiseen on, mutta psyykkauksesta huolimatta keho iskee jarrut päälle välittömästi kun jotain tulee päin näköä, vaikka sitten kuinka kevyesti. Tapahtuu täysin hallitsematon henkinen ja fyysinen jäätyminen josta irtaantuminen on työn ja tuskan takana ja lopputreenin saa siltikin kiristellä hampaita ja pidätellä itkua.

On kokeiltu vähän kaikenlaista rauhallisesti ottamisesta treenitaukoon ja ainoa mitä on tapahtunut, on ketutuksen kasvu itseä kohtaan, ongelma ei ole helpottanut. Sparraamisen väliin jättäminen ja salin laitamilla luuhaaminen muiden tekemistä katsellen ei tuo kuin pahaa mieltä. Luovuttaa en siltikään haluaisi.

Niin että niitä pirkkaniksejä. Sukkahousuilla tai ilman.
1210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vähän auttaisi lajin tarkentaminen. Ilmeisesti pystylaji nyrkkeily/thai/kb? Itse voin tulla säkiksi jos auttaa.
Asteittain kehittyminen, koita paikallistaa ja ajallistaa missä ja milloin tai minkä jälkeen alkoi.

Lähinnä tulee mieleen lapsen saaminen, uhrina oleminen jossain tai liian kilpailuhenkinen sparrikaveri.

Myös kehoa on syytä kuunnella vaikka järki sanoisi muuta, se keho on kuitenkin sun ja ainoa. Siinä on sun elämän muistot ja kokemukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kippu kirjoitti:

Vinkkejä? Tsemppausta? Pirkkaniksejä?

Asteittain kehittynyt ja ihan naurettaviin mittasuhteisiin paisunut pelkoreaktio uhkaa tosissaan harrastamista. Muutaman mojovan tällin jälkeen aiemmin hauskasta sparraamisesta on tullut ihan ylitsepääsemätön mörkö. Halua sparraamiseen on, mutta psyykkauksesta huolimatta keho iskee jarrut päälle välittömästi kun jotain tulee päin näköä, vaikka sitten kuinka kevyesti. Tapahtuu täysin hallitsematon henkinen ja fyysinen jäätyminen josta irtaantuminen on työn ja tuskan takana ja lopputreenin saa siltikin kiristellä hampaita ja pidätellä itkua.

On kokeiltu vähän kaikenlaista rauhallisesti ottamisesta treenitaukoon ja ainoa mitä on tapahtunut, on ketutuksen kasvu itseä kohtaan, ongelma ei ole helpottanut. Sparraamisen väliin jättäminen ja salin laitamilla luuhaaminen muiden tekemistä katsellen ei tuo kuin pahaa mieltä. Luovuttaa en siltikään haluaisi.

Niin että niitä pirkkaniksejä. Sukkahousuilla tai ilman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu