omakotitalojen pihoissa kiertelevät miehet?

timohoo72

taas riihimäellä vaeltelee pitkin pihoja, ovelta ovelle 2 miestä omakotitalojen pihoissa.
tietääkö kukaan millä asialla liikkuvat?oli jo viime viikolla nähty uhkolassa.

17

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhkolasta

      Kerroppas vähän tarkemmin. Tuntomerkkejä, auto, puhe

    • Ingkko

      Niin ja missä nyt? Tai anna olla. Hyvä ja mietitty aloitus. Tirsk.

    • Romanit

      Romanit ovat pohjoisen Intian alueelta joskus vuosien 400–1100 välillä lähtenyt kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Kaakkois-Eurooppaan romanit tulivat 1300-luvulla, ja 1400-luvulla heitä alkoi siirtyä Länsi-Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Romanien tarkkaa kokonaismäärää on vaikea arvioida, sillä he eivät aina näy väestönlaskennoissa, mutta Euroopan unionin alueella heitä elää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa ja Amerikassakin noin kaksi miljoonaa.

      • kuuluvaa

        Paperittomia on Suomessa todella paljon. Ne majailevat metsissä ja ties missä. Eikä kyse ole mistään mustalaisista vaan Irakilaisista, yms.

        Nythän nuo parhaillaan mölisevät Lahti-Tampere oikoradan kallioilla niin että kallio kaikaa.
        Melkein vieressä asuu lapsiperheitä.


      • kuuluujoo

        Siellä saattaa olla menossa raiskaus, koska siellä on useita ulkomaalaisia miehiä.


      • kuuluujoopa

        Äänestä päätellen siellä hajotetaan jotain. Joku mies siellä huusi, että "no more".


      • kuului

        Onko joltain varastettu mopo tai skootteri? Sieltä kuului aina vähän väliä jotain moottorin ääntä ja äänen lähde pysyi paikallaan.
        Huhtimossa, oikoradan kalliolla.


      • mitenonkaan

        Meno oli yöllä kiihkeää kallion päällä, huutoa sieltä kuului enemmänkin. Päivisinkin sinne on nopeasti liikkuvien tummien miesten liikennettä. Mahtaakohan niillä olla siellä joku astalo-
        ja/tai räjähdekätkökin.


      • japuolukoita
        kuuluujoo kirjoitti:

        Siellä saattaa olla menossa raiskaus, koska siellä on useita ulkomaalaisia miehiä.

        Sinne kaikki riksun siiderivalaat Kyllä meinaan Tapolan makkaraa piisaa.


      • jupponen
        kuuluvaa kirjoitti:

        Paperittomia on Suomessa todella paljon. Ne majailevat metsissä ja ties missä. Eikä kyse ole mistään mustalaisista vaan Irakilaisista, yms.

        Nythän nuo parhaillaan mölisevät Lahti-Tampere oikoradan kallioilla niin että kallio kaikaa.
        Melkein vieressä asuu lapsiperheitä.

        Olin koiran kanssa lenkillä ja näin useita virnuilevia kiinalaisia siellä kalliolla. Yrittivät napata koiran mukaansa mutta ehdin paeta.


    • idyllinen

      Täällä järvi Suomessa, pohjoisempana on onneksi vielä rauhallisempaa, etelä Suomi houkuttelee ilm. enemmän.

    • Vartiotorvi

      Hyvä, että vahditte. Ei jää aikaa elämisen hömpötyksille.

    • minnapit

      vieläkö näkynyt?

      • irtoisiaovat

        Menkää Odinit ensi yönä (lauantaina sydänyöllä) vahtiin sinne oikoradan päälle aidan viereen, ehkä matulössi ilmaantuu taas sinne pahojaan tekemään. Poliisikaan ei joka paikkaan ehdi.


    • kuntotarkastus

      Meillä ainakin kaupunkialueella käy ovella melkein viikottain näitä omakotitalojen remppamiehiä.
      Olis vailla kattotöitä ja vesi ja lämpöputketkin pitäisi jo uusia. Olis aurinkopaneeleita kaupan ym.
      Näin meillä , ovat varmaan ihan oikealla asialla. Tosin lisäksi vielä paljolti soittoja, ilmeisesti on töistä puutetta.

    • Naapurustovahti

      Tänä syksynä en ole nähnyt. Viime syksyllä näihin aikoihin oli liikkeellä liettuan rekkareilla autoja jotka ajoivat päiväsaikaan samaa rundia. Tsekkasivat varmaan onko ihmiset töissä. Jäävät parkkiin kadun varteen ja vaihtavat paikkaa muutaman minsan jälkeen mutta vain pari sataa metriä etiäpäin.

      Päivällä nää ammattimiehet iskee kun väki on töissä. Toinen on ne ns. mykät jotka käy pimpottelemassa ja yrittää "myydä" jotain avaimenperiä tms. Ne on romanialaisten tutkijoita että onko väkeä kotona johonkin tiettyyn aikaan päivällä, usein heti aamusta. Tulevat vasta marraskuun puolella.

    • martti.salo

      tänään taas pyöri 2 outoa tyyppiä uhkolassa .koitin mennä kysymään mitllä asialla liikkuvat, lähti jatkamaan matkaa nopeeseen tahtiin. olisi kiva tietää miksiniin tarkkaan taloja ja pihoja katselevat.olkaahan kaikki valppaana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      371
      3282
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      146
      1292
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1188
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      140
      1038
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      833
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      160
      762
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      737
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      727
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      709
    Aihe