Omistatko 1960- tai 70-luvun ruohonleikkurin?

Älä vaaaaaaan heitä kaatsille. Vaikka runko olisi jo ruostunut puoliksi pois, niin mikäli moottori on Briggs & Stratton 3 tai 3.5hp, kannattaa se kiinnittää ehjään runkoon.
Itsellä löytyy kyllä 2011 vuonna hankittu muovikoppa-Partneri Briggsin Classic-moottorille, mutta sen elinkaari on jo loppupäässä. Onni onnettomuudessa, liiterin perillä oli -73 Norlett Briggsin 3 heppasella koneella, ja yksinkertaisilla huoltotoimenpiteillä käy ja kehrää ja heinä lentää pitkälle.
Tutulta kaverilta sain 1960-luvun pelin niinikään kolme-heppasella Briggsillä. Rungon merkkiä en nyt tarkkaan tiedä kun tekstit on kuluneet pois, mutta parilla nykäsyllä käyntiin eikä väsy paksummassakaan heinikossa.
101845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Totta puhut. Minulla on T-kaupan valmistuttama leikkuri 80-luvun alusta. Siinä on B&S moottori. Olen monesti sanonut että se on paras leikkuri mitä minulla on ollut. Päästöt ovat tietysti melkoiset, mutta yhden leikkurin kyseeessä ollen se on hifistelyä. En tosin enää tuota leikkuria käytä, vaan ajelen uudemmilla.

Äänestä

Bensaa kuluttaa vanhat, isällä oli 80- luvun työnnettävä leikkuri, kun vaihtoi uudempaan, kulutus putosi puoleen.
Asialla on merkitystä, jos käyttää vaikka 50 tuntia vuodessa.
Omassa käytössä ajoleikkuri kuluttaa vähemmän, kuin se vanha työnnettävä.

Äänestä
  • Olen päässyt vertailemaan 1969 ja 2008 Briggs 3.5hp ruohonleikkurin kulutusta keskenään. Lähes tasoissa. Aika paljon on kiinni siitä kuinka hyvin tai huonosti kone huolletaan.

    Äänestä

Minulla on 80-luvun Klippo johon vaihdoin melkein uuden koneen viime kesänä. Vanha B&S meni väljäksi eikä sitä meinannut saada enää käyntiin. Bensaakin kului. Ostin Saksan Ebaystä 3.5 hv koneen ja riisuin siitä turvavermeet pois. Alunperinhän leikkurissa ei ollut yhtään vaijeria tai turvakahvaa. Nyt on taas ilo ajella nurmikkoa. Tuollainen Klippohan on muuten yksi parhaista "käteen käyvistä" koneista.

Äänestä
  • Taas jonku idiootin keksimä tuo turvakahvakin leikkureissa. Nosteleppa siinä sitten yksinäsi marjapensaan oksia pois tieltä ja yritä pitää kone käynnissä. Ei taho käsissä pituus piisata tähän, vaan joutuu kekimään kaikenlaisia lukitusmenetelmiä turvakahvaan, että koneen saa pysymään käynnissä. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka typeryksiä insinöörit ovat, eikä järki juokse tippaakaan.

    Äänestä

  • ääliö_inssinörtit kirjoitti:

    Taas jonku idiootin keksimä tuo turvakahvakin leikkureissa. Nosteleppa siinä sitten yksinäsi marjapensaan oksia pois tieltä ja yritä pitää kone käynnissä. Ei taho käsissä pituus piisata tähän, vaan joutuu kekimään kaikenlaisia lukitusmenetelmiä turvakahvaan, että koneen saa pysymään käynnissä. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka typeryksiä insinöörit ovat, eikä järki juokse tippaakaan.

    No eihän se turvakahva muuta lukitusta tarvitse kuin rautalangan pätkän, helppo kiinnittää ja irroittaa.

    Äänestä

  • ääliö_inssinörtit kirjoitti:

    Taas jonku idiootin keksimä tuo turvakahvakin leikkureissa. Nosteleppa siinä sitten yksinäsi marjapensaan oksia pois tieltä ja yritä pitää kone käynnissä. Ei taho käsissä pituus piisata tähän, vaan joutuu kekimään kaikenlaisia lukitusmenetelmiä turvakahvaan, että koneen saa pysymään käynnissä. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka typeryksiä insinöörit ovat, eikä järki juokse tippaakaan.

    turvakahva varmasti ollut insinöörin idea ?? Ettei vaan EU:n kukkahattujen ????

    Äänestä

  • se on helppo poistaa käytöstä jos häiritsee.

    Äänestä

  • hfgfhhkjjlk kirjoitti:

    se on helppo poistaa käytöstä jos häiritsee.

    Eikö kaikilla ole kierros jeesusteippiä siinä kohtaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kaikilla ole kierros jeesusteippiä siinä kohtaa

    Ei tule tapaturmakorvauksia vakuutusyhtiöltä jos turvavarusteet on poistettu tai tehty toimintakyvyttömiksi. Vanhoissa ei ollut uutenakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhassavara kirjoitti:

Älä vaaaaaaan heitä kaatsille. Vaikka runko olisi jo ruostunut puoliksi pois, niin mikäli moottori on Briggs & Stratton 3 tai 3.5hp, kannattaa se kiinnittää ehjään runkoon.
Itsellä löytyy kyllä 2011 vuonna hankittu muovikoppa-Partneri Briggsin Classic-moottorille, mutta sen elinkaari on jo loppupäässä. Onni onnettomuudessa, liiterin perillä oli -73 Norlett Briggsin 3 heppasella koneella, ja yksinkertaisilla huoltotoimenpiteillä käy ja kehrää ja heinä lentää pitkälle.
Tutulta kaverilta sain 1960-luvun pelin niinikään kolme-heppasella Briggsillä. Rungon merkkiä en nyt tarkkaan tiedä kun tekstit on kuluneet pois, mutta parilla nykäsyllä käyntiin eikä väsy paksummassakaan heinikossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu