Kolme vuotta olin kipeä ikävästä. Nyt aivot ymmärsivät lakata rakastamasta kuin joku vitun tomppeli. En enää koskaan salli itseni tunteilla. Kiitos kaikesta. Kiitos Jumala että avasit silmäni näkemään totuuden.
Tämä kaipaaminen on ohi.
OlenFrigidi
9231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No hyvä juttu, mitä tuohon muuta sanois.
Se on hyvä, että sulla tunteet menee noin vaan pois, meillä kaikilla ne ei mee ihan silleen. Mutta tiäkkö se on hyvä päätös, että et enää jatkossa päästä itseäsi tunteen silleen.
Tunteita tulee ja tunteita menee, kyllä sä vielä tämänkin jälkeen uuden rakkauden ja sen kateissa olevan himon löydät, nythän sä olet siihen uuteen valmis, kun olet tunteesi käsitellyt, hienoa.
Ei ihmiset sellaista noin vaan löydä. Mä en ymmärrä miksei ihmisten tunteita kunnioiteta. Itse voit olla ihminen, riittävän menestyvä, fiksu, älykäs, komea ja nuori, että ehdokkaita on ja itsekin sytyt. Mutta mistä tiedät kuinka helposti joku muu tuntee himoa, ihastuu tai rakastuu ja vielä niin et saa vastakaikua tunteilleen.
Sekin pitää hyväksyä ja kunnioittaa sitä toista, ettei sun tunteisiisi vastata. Silloin pitää antaa tunteiden mennä.
Minä en ole ikinä ollut kiinnostunut ja olen aina hyväksynyt, että tunteisiini ei vastata, jos olen asiasta tiennyt tai niin arvellut!!! Eihän yksipuolisella intohimolla ole mitään merkitystä, luitkohanvastaustani vai etkö ymmärtänyt, apta mä puolustin.
Mä oon tässä viime päivinä miettinyt, että mä oon saanut elää aika mahtavan elämän kaikkine hyvine ja huonoine kokemuksineen. On ollut paljon ihan huippukivoja hetkiä, on tullut paljon pahaa, tapahtunut paljon huonoakin. Mutta yhdelle elämälle paljon kokemuksia. Mutta nyt tuntuu etten jaksa enää, en mitään.
Pisin matka tuumasta toimeen on sydämen ja aivojen välillä. Aina välillä.
Mut mitä välii, jos saa sitä välii, vähän välii..
Frigidiys on Jumalan lahja tässä yliseksualisoituneessa maailmassa eikä mikään häiriö. Arvostaisin.