...siitä että osuit hiljattain kosketusetäisyydelle.
Mahtaisinko kestääkään jos olisi mahdollisuus enempään?
Ehkä en, mutta en kestä sitäkään että tämä taas tähän jää....
Niin paljon kuin iloitsenkin siitä että tallustelet samalla pallolla kanssani niin silti se tuntuu kidutukselta että aina kun meidän kahden välillä on jonkinlainen kohtaaminen niin sitten jään ihmettelemään että mitä ja milloin taas... Tiedän kyllä että vain näin toimitaan kuten kuuluu ja omatunto pysyy puolin ja toisin puhtaana, mutta kyllä joskus mietin että miksi meidän tarvii rääkätä toisiamme näin...
Kunnolliset ihmiset tuntevat huonoa omaatuntoa siitäkin etteivät tee mitään mutta kokevat jonkun silti voimakkaasti....enkä mä edes ole kunnollinen mutta silti.....
Miten toivoisit asioiden menevän?
Mahtaisinko kestääkään jos olisi mahdollisuus enempään?
Ehkä en, mutta en kestä sitäkään että tämä taas tähän jää....
Niin paljon kuin iloitsenkin siitä että tallustelet samalla pallolla kanssani niin silti se tuntuu kidutukselta että aina kun meidän kahden välillä on jonkinlainen kohtaaminen niin sitten jään ihmettelemään että mitä ja milloin taas... Tiedän kyllä että vain näin toimitaan kuten kuuluu ja omatunto pysyy puolin ja toisin puhtaana, mutta kyllä joskus mietin että miksi meidän tarvii rääkätä toisiamme näin...
Kunnolliset ihmiset tuntevat huonoa omaatuntoa siitäkin etteivät tee mitään mutta kokevat jonkun silti voimakkaasti....enkä mä edes ole kunnollinen mutta silti.....
Miten toivoisit asioiden menevän?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Millaisessa tilanteessa?
Nopesti ohi menevä hetki ja vähän turhan paljon ihmisiä ja hälinää ympärillä...ja molemminpuolista hämmennystä kai...
Olen jo tosi väsynyt, mutta tämä jokseenkin kolahti. Tuo omatunto ja se oikein tekeminen. Mikä nyt sitten on oikein, en oikein tiedä. Pitäisi tietää paremmin ajatuksiasi, kun me niitä aika vähän vaihdetaan ;) Sattuneesta syystä. Mutta rääkkäykseltä tämä tuntuu kyllä. Pelkään vain että olet muodostanut jonkin utopistisen mielikuvan minusta ja asettanut jalustalle. En oo sen ihmeellisempi kuin muutkaan.
Taisin aikanaan sortua siihen sun jalustalle nostamiseen, myönnettäköön. Aika ja erinäiset asiat sai mut tajuamaan että inhimillinen olento olet ja hitto että sullakin taitaa olla jopa joitakin heikkouksiakin...mut arvaa mitä: tykkään susta aina vaan enemmän mitä enemmän "tavallisena" ihmisenä sut nään...
Mun silmissä olet ihmeellinen ja tämä tunne ei näytä ajan saatossa osoittavan laantumisen merkkejä. Niitä ajatuksia vissiin olisi aika vaihtaakin...
Nukkua pitäs itsekin mut joku sydämeen osunut vie unoset...
Niin oisihan sinulla ollut mahdollisuus, kosketella ;). En itsekkään kehannut rueta pahemmin leikkiälaskemaan. Ammattietiikka ennen kaikkea :)-
Naiselta miehelle vai miten päin? Turha vastailla jos ei tiedä.
Oletko mies vai nainen?
Onko kohtaamisesta kauankin?
Tämä aihe koskettaa. Terveiset naiselle, jonka kanssa olen viettänyt yhdessä monet tunnit ja juteltu on vaikka mistä, mutta ei siitä, mitä toisiamme kohtaan tunnemme. Siihen on hyvä syynsä ja siksi on mentävä omatunto edellä, vaikka pahalta tuntuu sekin välillä.
Mikä siihen sitten on syynä ettet voi jutella hänen kanssaan.
Onhan niitä syitä. Toinen meistä perheellinen, työympäristö, epävarmuus toisen todellisista tunteista jne. Silti vaan katseissamme on jotain tosi syvää, mikä saa pääni sekaisin.
Kunpa vaan ajatuksia pystyis lukemaan katseen välityksellä. :/
Ei onnistunut ajatusten luku ainakaan tänään lounaalla.
Mikä on oma tilanteesi? Mikä siihen auttaisi tai mitä toivoisit tapahtuvan?
Ei kyse ole välttämättä kunnollisuudesta tai huonosta omastatunnosta. Se voi myös olla välittämistä ja kunnioittamista. Sitä ettei halua asettaa toista ristiriitaiseen tilanteeseen omien tunteiden ja halujen vuoksi.
Erästä ammattijargonia lainatakseni sanoisin puolestani hänestä, että hän on ollut viime aikoina kohdatessamme kuin lepattava lampun liekki, joka tekisi mieli säätää kohdilleen, jotta valo palaisi tasaisesti ja kirkkaasti, mutta mikä olisi oikea tapa tehdä se? Siitä en oikein ole päässyt selville.
Hauska vertauskuva ;)
Ja omassa tilanteessani, en ole tuntenut huonoa omaatuntoa, sillä en koe tehneeni mitään väärää tai että tunteissani olisi mitään pahaa. Pikemminkin kaikki on tuntunut enemmän oikealta ja siltä miten asioiden kuuluisikin olla.
Toivon,että vielä tulee aika jolloin saamme toisemme.
Onpa paljon samoissa fiiliksissä olevia
Niin on. Elämä on.
Minä haluaisin jutella tuntemani ihmisen kanssa ja selvittää haluaisiko hän olla kaverini. Jos vastaus on kielteinen hyväksyn sen ja jatkan elämääni yksin. En ole kiinnostunut yhdestäkään tuntemattomasta ihmisestä. En jaksa ruveta tutustumaan keneenkään. Muutokset ovat minulle vaikeita ja tuntemattomaan ihmiseen tutustuminen on liian rankkaa ajatuksenkin tasolla.
Täällä myös erään miehen lähellä tapahtuu aina näin. Kädet vapisee, poskia meinaa vähän kuumottaa vaikka luulin päässeeni punastelusta jo ainakin 10 vuotta sitten. Myöskään suusta ei tule sanaakaan mitään järkevää, vaikka ihan normaaliälyinen olen.
Eipä tässä tilanteessa voisi mitään tehdäkään asian edistämiseksi, ja tuskin tää mies on mua edes huomannut sillä lailla naisena. Siinä mielessä ei tarvitse siis panikoida mitä pitäisi tehdä.
Eroa ensin mies niin katotaan. Oot kyllä makuuni mun ja onhan meillä tunteita, mutta en ala varatun kanssa suhteeseen vaikka halun sua ihan mielettömästi 😊
Selvä homma. Anonyymin palstalaisen kehotuksesta lähdenkin heti huomenna kuskaamaan eropapereita suuremman rakkauden toivossa. Ja sitten, "Etkö se ollutkaan sinä?"
Anteeksi vaan tästä pienestä kevennyksestä tukalan tilanteen keskellä. ;)
Ollaan työkavereita 😊
Se on vähintä. :) Kaikki on aina mahdollista, mutta isommat liikkeet edellyttävät paljon syvempää tuntemista ja paljon enemmän puhetta oikeassa elämässä. Ystävyyskin on arvokasta.