Ylihuomenna lauantaina sen kaupan edessä olevalla parkkiksella jossa aikaisin keväällä törmättiin. Laitan erikoisen ajan eli vaikka klo 15.15. Jos tosiaan tulisit niin se olisi mulle varma merkki et tässä on jotain todellista enkä pelkissä harhoissa elele. Tuun sitten sun juttusille. Käyn siellä kuitenkin viikonloppuisin täydennysostoksilla eli ei nyt kuitenkaan olisi hukkareissu.
Yksi ehdotus
ihtdh
4142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinhän sinä kakkonen ehdottelet tämän tästä. Miksi muutoin roikut varatussa vaikka se ei eroa tahdo sinun takia. Luulitko että salassa jatkatte kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jatka ihmeessä ehdottelua tiedän sen käyttävän tilanteen hyväksi. Mutta pieni varoitus teistä tietää jo muutkin. Joten koita lopettaa toisen kiusaaminen. Seurannut olen jo pitkään tekesimisiänne. Ja olen ilmoittanut että voi lähteä luoksesi heti kun siltä tuntuu. Kieltää kaiken. Joten jos olet se jota tarkoitan niin senkun ehdottelet ja jatkat varatun kiusaamista. Saat sen toki jos haluat. Mutta itse petturi ei suostu lähtemään. Siis mitä nyt tehdään? Salaa jatkatte tapailua vai otatko sen. Ei se tuo tossu päättää mitä haluaa. Käytös kertoo kyllä ja painajaiset kun tappelee sinun kanssa. Eihän sillä pitäisi enään olla mitään tekemistä sinun kanssa. Joten ihan vain ilmoitan ettei näitä salaisia ehdotuksia tarvitse ilmoitella kunhan sanot sille että ottaa sen eron ja tunnustaa. Säälittävää tämä on ollut useamman vuoden jo .
Eipä ollut sulle viestini.
Oon sopinut kolmet treffit loppuvuoteen ja kaikki on sinkkuja. Ja alkuvuodesta yhet treffit. Eli neljät tårskyttimet. Haluisin vaan jo seurustella. Naine parhaassa iässä. Lokakuussa yhet, marraskuussa toiset, joulukuussa kolmannet ja tammikuussa neljännet. Luultavasti helmikuussa yhet ja maaliskuussa yhet. Mut en tiedä kenenkaa. Eilen vähän ihastuin jo voin kertoo.
Tykypäivä en pääse🙁