Ensin hävisi kuva, ja sen jälkeen ääni?

Näyttää äänestäjäpiireissä menevän kylmän totuuden ymmärtäminen suomi24 tukiopetuksenkin jälkeen"jotenkin ohitse".
Niin vankasti he uskovat johtajiensa viattomuuteen ja missään ei ole savua-hajuttomuudesta ettei yksinkertaisesti "ole muuta mahdollisuutta".
Käräjillä ylöshuudetut kahdeksan normiälyistä (vaan ei tuloista) veronmaksajaa kääntyvät 180-astetta laillisuuden suuntaan, sen nyt ainakin pinttyneimänkin puolestajapuhujan pitäisi uskoa.
Vai mitä. ???
28315
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suotta on enää peitellä asioita. Käräjät kutsuvat ja asiat on julkisia. Suotta enää on asiaa muuksi muuttaa, ei auta mikään. Kestettävä on ja turha on sivusta huudella, syyttäjä on asiat todennut. Ei syytteitä turhaan nosteta. Mutta miettikääpä kaikki todella sitä itse jotka istutte luottamusmiespaikoilla " olisiko viisasta itse vetäytyäsivuun, kunnes käräjät on käyty ja joko tuomio tai vapautus luettu. Jatko sen mukaan.Kittilä joutuu vastaileen lehtitiedon mukaan jo "vehviläiselle" tilanteestaan. Aika homma ja surku kun ei ite huomata asiaa.

Äänestä
  • Sehän se olisi muutaman Proolaisen toive että nämä "vihollis"-puolen vaikuttajat joutuisi kärsimään mahdollisimman paljon! Tosiasiassa ei ole mitään syytä heidän jättäytyä luottamustoimista. Ei ole yhtään asiaa enää käsittelyssä joiden takia heidän tarvitsisi vetäytyä!

    Äänestä

  • etiäppäin kirjoitti:

    Sehän se olisi muutaman Proolaisen toive että nämä "vihollis"-puolen vaikuttajat joutuisi kärsimään mahdollisimman paljon! Tosiasiassa ei ole mitään syytä heidän jättäytyä luottamustoimista. Ei ole yhtään asiaa enää käsittelyssä joiden takia heidän tarvitsisi vetäytyä!

    VM. tiedottaa. lainaus sk.

    kuntalain mukaan: ”Valtuuston on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti”.

    Anu Vehviläinen kertoo seuranneensa Kittilän viimeaikaisia tapahtumia tarkasti.

    Ministeri on tietoinen, että uuden kunnanvaltuuston järjestäytymiskokouksessa 19. kesäkuuta kaikkiaan kahdeksan kunnanvaltuutettua teki aloitteen syyteharkinnassa olevien luottamushenkilöiden pidättämiseksi luottamustehtävästään syyteharkinnan ja mahdollisten oikeudenkäyntien ajaksi.

    ”Ministeriössä pidimme erinomaisena asiana, että aloite lähti valtuutetuilta itseltään. Käsittääkseni aloitteesta on Kittilässä käynnistetty jo viranhaltijavalmistelu”, Vehviläinen jatkaa.

    Kunta- ja uudistusministerin terveiset Kittilän päättäjille ovat selkeät ja lyhyet:

    ”Ministeriössä seuraamme nyt, miten kunnanvaltuusto käsittelee asian ja mikä on valtuuston päätös. Jos valtuusto ei hoida päätöksentekoa kuntalain vaatimusten mukaiseksi, meillä on valtuuston ratkaisun jälkeen muutamassa viikossa valmius asettaa selvityshenkilö tai -ryhmä Kittilään.”

    Ja ministeri korostaa, että ajanpeluu ei tässä asiassa tule kysymykseen.

    ”Päätöksiä Kittilästä pitää tulla lähiviikkoina. Ja kun näemme, mitä kunnanvaltuusto päättää, sen jälkeen teemme valtiovarainministeriössä omat ratkaisumme.”

    Jos selvitysmenettelyyn päädytään, selvityshenkilö tai -ryhmä toimisi tiiviissä yhteistyössä kunnan kanssa. Selvityksen ehdotukset tuotaisiin kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.

    Jos kunnanvaltuusto ei tässäkään vaiheessa pidättäisi syyteharkinnassa olevia luottamushenkilöitä luottamustehtävästään, valtiovarainministeriöllä on toimivalta pidättämiseen."

    Äänestä

  • muuttuukomikään kirjoitti:

    "kuntalain mukaan: ”Valtuuston on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti”."!

    Meillä virkarikosepäilyt kohdistuu vain yhteen tapaukseen ja tilanteeseen, eli Rinnevaaran eroilmoituksen johdosta tehtyihin päätöksiin ja toimenpiteisiin! Nyt on kaikki ko. asiat taaksejäänyttä elämää, eikä vastaavia enää tule koskaan Pyhäjärvelle, joten kenenkään ei tarvitse edes miettiä pitäisikö luopua luottamustehtävistä! Tietysti ne kolme Pro Pyhäjärven äänekästä edustajaa haluaisi "päät pölkylle" mutta Pyhäjärviset luottavat täysin ko. henkilöihin, kuten kevään kuntavaalit selvästi osoitti!!

    Äänestä

  • turhaa.jauhamista kirjoitti:

    olen vaan tavallinen kuntalainen, Enkä todellaan luota enää noihin käräjillä kävijöihin.
    kyllä se VM tulee ja nostaa ulos.
    Eihä he tietenkään ymmärrä väistyä oma-aloitteisesti.

    1Äänestä

  • turhaa.jauhamista kirjoitti:

    "kuntalain mukaan: ”Valtuuston on luottamushenkilön toimessaan tekemäksi epäiltyä virkarikosta koskevan esitutkinnan tai oikeudenkäynnin ajaksi pidätettävä luottamushenkilö toimestaan, jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti”."!

    Meillä virkarikosepäilyt kohdistuu vain yhteen tapaukseen ja tilanteeseen, eli Rinnevaaran eroilmoituksen johdosta tehtyihin päätöksiin ja toimenpiteisiin! Nyt on kaikki ko. asiat taaksejäänyttä elämää, eikä vastaavia enää tule koskaan Pyhäjärvelle, joten kenenkään ei tarvitse edes miettiä pitäisikö luopua luottamustehtävistä! Tietysti ne kolme Pro Pyhäjärven äänekästä edustajaa haluaisi "päät pölkylle" mutta Pyhäjärviset luottavat täysin ko. henkilöihin, kuten kevään kuntavaalit selvästi osoitti!!

    Kuntalakihan on valtakunnallinen ja koskee ihan kaikkien kuntien/kaupunkien luottamushenkilöitä, oletan. Millä tavalla virkarikosepäilyt PHJ:n valtuutettuja kohtaan ovat erilaisia, ettei toimenpiteitä tarvita?? Asiaa voisi hieman enemmän valaista. Mitenkä muuten kuntavaalit kuuluvat tuleviin käräjiin?? Sitäkin voisi selventää. Ei liene kyse yhdestä virheestä syyttäjän mukaan. Kaupungille aiheutettujen ylimääräisten menojenkin perään kysellään. Onha sinne näköjään tulluy yksi istuntopäivä lisääkin. Asioita tuntuu olevan paljon.

    Äänestä

  • Verojamakseleva kirjoitti:

    Kuntalaki koskee tietenkin kaikkia kuntia. Lukaseppa tämä kohta laista ihan muutamankin kerran, jos ei aukea selvennän lisää:
    "jos se on kunnan päätöksenteon uskottavuuden ja luotettavuuden turvaamiseksi välttämätöntä ottaen huomioon epäillyn rikoksen vakavuus, mahdollinen toistuvuus ja muut seikat"!
    Suhteellisen yksinkertainen asia, jos hissi sattuu kulkemaan ylimpiin kerroksiin!

    Äänestä

No kukahan se vihaansa julistaa ja ketä/keitä kohtaan 24/ 7 = 365 päivää vuodessa.

Ota kiireesti yhteyttä ykkösylempääsi ja pyydä että hän puhdistaa / eristää puolet pyhäjärvisistä proo-tartunnalta. Pro-tartunnan riski on suurimmillaan, rokotetta en tiedä vielä keksityn vasta-ainetta ei siis ole.
Hitaasti kääntyy valtamerilaivakin, mutta kääntyy se, kun aikansa kääntää. Vai mitä?

Äänestä
  • Eikö Pro Pyhäjärvi ole loppunut? Valtuustoryhmäkään ei "kehdannut" käyttää enää nimeä!

    Äänestä

  • kyllä uusikeskusta on kuopattu, kuka sitä yleensä ilkeää edustaa.

    Äänestä

  • 24 opettajilla on väärät metodit. Nyt eletään 2000 lukua, ei edellistä vuosisataa. Kas kun luulo ei ole tietoa ja itsekehu haisee pahalta.

    Äänestä

  • Opetasukistalenita kirjoitti:

    24 opettajilla on väärät metodit. Nyt eletään 2000 lukua, ei edellistä vuosisataa. Kas kun luulo ei ole tietoa ja itsekehu haisee pahalta.

    Päinvastoin nettiaika on nykyaikaa, mummoja ja pappoja voi korvasyyhyyn kehuskella ja itseään samalla korostaen, kuinka erinomainen asiainhoitaja on.
    Tämä on vanha tapa suusta suuhun, kädestä suuhun ja jalka ovenrakoon, meinaan suullisesti ja omannäköinen-ja makuinen informaatio toimittaa oleellisemman; ääni tulee taas uurnaan, jos ei äänenantaja ole itse ehtinyt väliin lakastumaan uurnaan.

    Äänestä

  • kuopattu.lopullisesti kirjoitti:

    Eikö Pro Pyhäjärvi ole loppunut? Valtuustoryhmäkään ei "kehdannut" käyttää enää nimeä!

    Taisivat ilmoittaa valtuustoryhmän nimeksi Kansanliike Pyhäjärvi, ja puh.johtaja on Leppäharju. Hyvä niin! Proolla taitaa olla yhdistys edelleen?

    PROOOLTA jäj Proppu auki ja UPPOSI HEHEHE!

    Äänestä

  • 537363526 kirjoitti:

    Taisivat ilmoittaa valtuustoryhmän nimeksi Kansanliike Pyhäjärvi, ja puh.johtaja on Leppäharju. Hyvä niin! Proolla taitaa olla yhdistys edelleen?

    Et taida ymmärtää lukemaasi !! Nimi kuuluu Kansanliike Proo Pyhäjärvi

    Äänestä

  • emokas kirjoitti:

    PROOOLTA jäj Proppu auki ja UPPOSI HEHEHE!

    Voi Sinua poloista poikaa. Kun et muuhun kykene, niin älä tuotakaan kirjoita. Proo-aate sai viitisensataa ääntä. Ja arvaapa paljonko on proo-mielisiä pyhäjärvisiä. Se jää sinulta ja minultakin tietämättä. Melkoinen määrä on 500 joukko, kun laitetaan jonoon.

    Äänestä

  • tedraikas kirjoitti:

    Et taida ymmärtää lukemaasi !! Nimi kuuluu Kansanliike Proo Pyhäjärvi

    Joo mutta valtuustoryhmä on ilmoittanut nimekseen Kansanliike Pyhäjärvi. Ei siinä Pro sanaa ole

    Äänestä

Propelipäät taas vaihteeksi kirjoitti suuren suureksi yllätykseksi uuden avauksen käräjistä heh heh...Moneskohan kymmenes en ole laskuissa mukana pysynyt ja kun asialla on valtuustosta pudonneet katkerat puskista huutelijat kymmeniä avauksia samasta aiheesta tulee vielä lisää. Sitä se teettää kun joutilaat propelipäät istuu tietokoneella päivittäin aamusta iltaan puskista huutelemalla kun miestä/naista muuhun ei ole.

Äänestä

Mää oon proo. Toivomukseni olisi ja luvattu on, että Namo nähdään tulevana valtuustokautena.
Kaikki ehdokkaat sen lupasivat. Tehkää se vaalilupaus todeksi.

1Äänestä

Mutta kuka kuvasta puuttuu?

Äänestä
  • Tallennusnappula?

    Äänestä

Eikö sitä saada jo kuviin.

Äänestä

Kyllä kepuleita kipiästi kun täällä rehelliset ihmiset muistuttaa suuren tikanpojan ja hänen hovinsa töppäilyistä. Kalliiksi käy kunniavaivojen käräjöinti.

1Äänestä

Tätä se on istuvien proolaisten asianhoitomalli seuraavat neljä vuotta...juu tärkeintä on olla mukana ja kuten valtakunnan tasolla; "Sinisten ”ainoa” toive puolestaan oli se, että sote- ja maakuntauudistukset menisivät eteenpäin, jotta he pystyisivät näyttämään perussuomalaisille, että vain hallituksessa saa aikaan uudistuksia."

Äänestä

Ainakin toinen niistä.

Äänestä

Prron valitukset jatkuu jatkumistaan tekevät Pyhäjärvisille kiusaa minkä ehtii.

Äänestä
  • Mitäs kiusaa laittomat päätökset ja jos niihin haetaan laillista rakaisua. Mitä kiusaa ne sinulle aiheuttaa.
    Pitää tehdä kunnallihallinnossa vain ja ainoastaan lain ja säädösten mukaisia päätöksiä, niin ei tarvitse valittaa.
    Johan tuon ymmärtää tyhymempikin. Toivottavasti myös Sinä!!

    1Äänestä

Ei suuri suu ole politiikon merkki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

150vPyhäjärvi kirjoitti:

Näyttää äänestäjäpiireissä menevän kylmän totuuden ymmärtäminen suomi24 tukiopetuksenkin jälkeen"jotenkin ohitse".
Niin vankasti he uskovat johtajiensa viattomuuteen ja missään ei ole savua-hajuttomuudesta ettei yksinkertaisesti "ole muuta mahdollisuutta".
Käräjillä ylöshuudetut kahdeksan normiälyistä (vaan ei tuloista) veronmaksajaa kääntyvät 180-astetta laillisuuden suuntaan, sen nyt ainakin pinttyneimänkin puolestajapuhujan pitäisi uskoa.
Vai mitä. ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu