Yhteinen autotalli kahden tontin välissä

jojojojojojojo

Olemme rakentamassa omakotitaloa tontille, jonka omistaa tällä hetkellä vanhempani. Veljeni on rakentanut jo omakotitalon toiseen reunaan tonttia sekä autokatoksen keskelle tonttia. Tontin lohkominen on nyt aika pulmaista koska minulle jäisi aika omituinen tontin pala jos autokatos pitää kiertää. Autokatos olisi ihan hyvä kummallekkin meille puoliksi, jolloin raja kulkisi keskeltä autokatosta. Osaako joku sanoa tuleeko asiasta jotain ongelmia esimerkiksi tontin lohkomisen kanssa? Joku lakihan on että tontin ja rakennuksen välinen etäisyys 4m, olen joskus kuullut, mutta jos tekisimme niin että minä omistaisin puolet katoksesta ja veli puolet.

5

2093

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihanoikeaarkkitehti

      Ei ole olemassa mitään lakia, joka sanoisi että rakennusten olisi oltava 4 m päässä tontin reunasta. Rakennusjärjestyksessä voi olla maininta, mutta silti kyseessä on ainoastaan sopimusasia.

      MRL vaatii, että rakennusten välillä on oltava 8 m, ellei välissä ole osastoivaa seinää tai eri tonteilla olevien rakennusten välillä palomuuria. Lähemmäksi saa rakentaa, mikäli asemakaavassa on määritelty rakennusalueen rajat (toinen rakennus voi olla esim. 2 m päässä ja toinen 6 m), TAI asian voi kirjata tonttien väliseen rasitesopimukseen. Jos viereisen tontin rakennus alle 4 metrin päässä rajaa, toisen tontin omistaja rakentaa rasitesopimuksen mukaisesti palomuurin, mikäli haluaa rakentaa omalle tontilleen alle 8 m päähän naapurin rakennuksesta.

      En nyt ihan tarkkaan osaa sanoa, kuinka teidän kannattaisi toimia, kun nuo maankäyttöasiat ovat niin monimutkaisia, mutta uskoisin, että rasitesopimuksella tuo onnistuu. Tosin voi olla, että tontin raja ei voi mennä katoksen keskeltä, eli se täytyy ehkä vain toiselle puolelle.

    • kaavoittaja

      Ei ole mitään estettä lohkoa vaikka keskeltä rakennusta kunhan pystytte sopimaan asian veljesi kanssa. On paljon rajoja jotka kulkevat rakennusten lävitse ja kun tässä on kyseessä (niin ymmärsin) yksi yksittäinen rakennus, joka jäisi yhteisomistukseen, ei tarvitse soveltaa noita arkkitehdin mainitsemia paloturvallisuus- tai etäisyys naapurin rajasta -säädöksiäkään. Mutta asia on syytä imoittaa hyvissä ajoin toimitusinsinöörille maanmittauslaitokseen, joka tulee lohkomaan tonttinne.

      Keskenänne teidän tietysti voisi olla järkevää laatia yhteisestä autokatoksestsa tai -tallista jonkinlainen hallinnanjakosopimus tai vastaava, teidän keskinäistä elämistänne varten.

      Ongelmia voi syntyä sitten kun jompikumpi aikoo myydä kiinteistönsä, jos kaikesta ei ole mustaa valkoisella, esim. jos raja kulkee keskellä autotallia, pitää sopia sähkön käytöstä. veden käytöstä, kenen omistuksessa liittymät ovat, kuka maksaa laskut, kuka vastaa kunnossapidosta, mitä toimen piteitä naapuri saa tehdä ilman toisen suostumusta yms.

      Yksi vaihtoehto (joka ei ole sekään oikein hyvä) on jos raja vedetään lohkomisessa vain yksinkertaisesti niin että autotalli on veljesi mutta jää osittain sinun kiinteiställesi. Silloin pitäisi tehdä veljesi kanssa rasitesopimus, jonka esitätte toimitusinsinäöörille ENNEN kuin lohkominen toimitetaan ja sen perusteella insinööri asettaa pysyvän rasitteen sinun tontillesi, eli perustaa oikeuden veljellesi pitää autotalliaosittain sinun kiinteistölläsi.

      • kaavoittaja

        Se vielä jäi sanomatta siitä autotallin yhteiskäyttöä koskeva hallinanjakosopimus on tietenkin sitova vain sopijaosapuolten kesken eli jos toinen myy kiinteistönsä, uusi omistaja ei ole velvoitettu teidän välisiä sopimuksianne noudattamaan, jollei hän sitten itse halua jatkaa sopimusta.

        Periaatteessa kaikenlaiset yhteisomistukset tuppaavat aina jossain vaiheessa tulemaan ongelmallisiksi jollain tapaa, viimeistään perikunnat joutuvat sotkuja sopimaan, mutta siis mitään estettä lohkoa keskeltä rakennusta ei juridisesti ole.


      • kaavoittaja
        kaavoittaja kirjoitti:

        Se vielä jäi sanomatta siitä autotallin yhteiskäyttöä koskeva hallinanjakosopimus on tietenkin sitova vain sopijaosapuolten kesken eli jos toinen myy kiinteistönsä, uusi omistaja ei ole velvoitettu teidän välisiä sopimuksianne noudattamaan, jollei hän sitten itse halua jatkaa sopimusta.

        Periaatteessa kaikenlaiset yhteisomistukset tuppaavat aina jossain vaiheessa tulemaan ongelmallisiksi jollain tapaa, viimeistään perikunnat joutuvat sotkuja sopimaan, mutta siis mitään estettä lohkoa keskeltä rakennusta ei juridisesti ole.

        ...jollei kaava muuta sano.


    • Asiahan on erittäin yksinkertainen. Lohkomisen sijaan aloittaja ostaa määräosan kiinteistöstä ja hallinta-alueet määritellään hallinnanjakosopimuksella, joka kirjaataan korkeimmalle etusijalle kiinteistön rasituksissa. Sopimus sitoo sellaisenaan mahdollisia uusia omistajia. Helppo, nopea ja turvallinen tapa hoitaa asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      5
      1175
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      748
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      65
      730
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      628
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      626
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 50
      504
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      458
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe