Oikeusrekisterikeskuksen sakot ja korvaukset.

SiviiliOnPaskaPaikkaVanh

Olen ollut Ulosottoviraston asiakkaana vuosikymmenet eli koko aikuisikäni.
Olen ollut eläkkeellä jo vuosia ja nyt ulosottoni on loppumassa kiitos Herran...D

Pari suurta laskua olisi vielä ollut rikosvahinkokorvauksia ja muutama rikesakko.
Näistä tuli kuitenkin ilmoitus että velkoja on pyytänyt että nämä ulosmitataan vain veronpalautuksista?
Eli käytännössä nämä laskut saa anteeksi jollei piittaa rekisteristään.
Päiväsakkokäytännöistä en tiedä mutta kehoitan jättämään nekin maksamatta.
Vankilat ovat tupaten täynnä ja kohta jo tapostakin saa vain ehdonalaista eli sakkovankeutta on turhaa pelätä. Muuntorangaistuksiin ei enää tuomita.

Toisaalta vanhuksella on vankilassa paljon paremmat olot kuin siviilissä. Kolme ateriaa, tunnin päiväulkoilu, mahtavat kuntosalit ja kirjastot. Töllö joka sellissä. Kaverit aivan upeita ja elämää kokeneita. Puhtaus ensiluokkaista ja lääkärille pääsee päivässä. Kaikki tämä aivan ilmaiseksi ja työeläke juoksee puhtaana tilille.
Tämän tiedän koska olen ollut Riihimäen vankilassa vuosia.
Vankeusaikani loppuaikoina ryhdyin pitämään kymmenmetrisiä muureja suojana pahaa ulkomaailmaa vastaan.....:-)

2

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • öjläkhjkghjköhj

      Hmmmmm....., totta on että vanhuksen on parempi olla vankilassa kuin jossakin hoivakodissa.
      Hoivakodissa viedään kaikki vanhuksen rahat, jätetään vain 140 € kuukaudessa omaan käyttöön. Vankilassa työeläke juoksee tilille lyhentämättömänä ja vuosien tuomion jälkeen on mukava pesämuna säästössä. Kansaneläkettä vangeille ei makseta eikä asumistukea....

      Hoivakodissa vanhuksia ei joka päivä päästetä ulos. Vankilassa on tunnin ulkoilu joka päivä. Siitä on olemassa laki.

    • Steinbec

      Mulla on kanssa noita ikivanhoja rikoseuraamusmaksuja voudilla. Taitavat olla vuodelta 2000 tai jotain. Ikimuistoisin kokemukseni linnasta oli se, kun olin pitkään avolla ja tehtiin risusavottaa palkkaluokan mukaisella täydellä liksalla, mistä toki pidätettiin vähän kuluja mutta silti.
      Sitten kun siirryin siviillin, niin Typpi laittoi samoihin risusavottahommiin ilman palkkaa.
      Oli kokemuksena todella absurdi. Vankina työni oli palkan arvoista, mutta siviilissä ei.

      Joku voi sanoa, että "joo sun tukesi oli sun palkkasi", mutta sain minä avovankilassakin täyden ylöspidon mikä ei ollut todellakaan huonoa tasoa Seutulassa. Seisova pöytä, ym. Palkka tuli täyden ylöspidon päälle. Toinen jännä juttu on että vankilassa tienattua palkkaa ei lasketa tuloksi toimeentulotukea myönnettäessä, mutta esimerkiksi liikennevakuutuksesta saadut vammakorvaukset lasketaan jos joudut esim kolariin. Sain vajaan kymppitonnin kipukorvauksia liikenneonnettomuuden jälkeen, ja sossu peri niistä suurimman osan katkaisemalla tukia.

      Seutulassa ei muu juuri häirinnyt, kuin ne jatkuvat kusitestit lähes päivittäin vaikka en edes ollut kamamiehiä, ja fanaattinen siisteysintoilija solukaverina. Muutaman viikon jälkeen siihen kusitestiin ei millään tahdo saada motivaatiota kasaan lähteä taas, ja yksi kahjo vouhotti jatkuvasti "pölyisyydestä". Oli varmaan joku entinen kappari tai jotain. Seutulassa oli niitä talousmiehiä paljon. Fiinejä jätkiä laadukkaissa kauluspaidoissa ja suorissa housuissa. Eivät ottaneet kontaktia rahvaaseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe