Iltaelämä Chiang Mai

santtu.1975A

Tälle illalle ajattelin tehdä sen poikkeuksen, että voisi lähteä hieman katsastamaan Chiang Main ilta/yö-elämää.
Onko kenelläkään antaa hyviä suosituksia paikoista mitä kannattaisi käydä katsastamassa? (ja sitten se asia kannattaa ottaa vinkeissä huomioon, että vaikka välillä baareissa käynkin, niin olen siellä "cocacola" linjalla, eli en juo alkoholia).

Alkuillalle vaikkapa joku livemusiikki mesta ja loppuillasta voisi jossain yökerhossa pistäytyä.

22

356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HdCM

      Jos enemmälti kiinnostaa paikallisten illanvietto, niin katso kartasta Atsadathon Rd (2041 ) ennen JJ Markettia risteyksen Si Mongkhon Alley:n jälkeen.
      Siinä runsaasti mukavia paikkoja.

      2041 pohjoiseen tietä Chaiyapoom Rd:n jatke jota lienet jo lukuisia kertoja ajanut kun tiedän hotellisi sijainnin, tosin yksisuuntaisuuden takia joudut ajamaan kanavan toista puolta Mun Mueang Rd:tä ja sen päässä se jatkuu Sri Poom Rd:nä, heti u-käännös oikealle kun mahdollista ja siitä sitten 2041:selle kanavan "kulmasta" vasemmalle, koska oikealle kääntyessäsi olet palaamassa hotellille.

      Yökerhot löytänet lähempää hotelliasi, enkä osaa niistä neuvoa antaa, koska en harrasta.

      • santtu.1975A

        Kiitoksia. paikka etsitty kartasta ja osaan kyllä ajaa sinne. Onko minkä tyylisiä paikkoja alueella tarjolla?

      • HdCM
        santtu.1975A kirjoitti:

        Syystä että rekisteröimätöntä nimimerkkiäsi voi käyttää kuka tahansa, Maijukka Sancho Panchona samoilla minuuteilla on rottaburgeriasialla, sekä tunnen hänen sanankäyttönsä, että hän on kiinnostuneempi ravintolatoiminnoista enemmän kuin ravintoloitsijat itse, en lähde "tyylipurkamaan" muutamaa kymmentä ravintolaa.

        Tarjolla on siis lukuisasti ainakin paikallisten suosimia ravintoloita.

        Mikäli tahdot enemmän turistien suosimia paikkoja, niin nekin löytyvät hotellisi lähettyviltä esimerkiksi yöbasaarin alueelta ja läheisyydestä.

        Sancho Panchohan on täsmätyylittänyt livenä runsaasti paikkoja, hän kun ei juo pelkkää cocacolaa ja hänellä on tuttuja suomalaisia ravintoloitsijoitakin täällä, joten nythän olisi oikea aika ystäviensä ravintoloiden asiakaskunnan lisäämiseen.

        Ennen kuin edes tulee puhetta, niin ilmoitan että en palstalaisille anna puheenaihetta sanaakaan minun lähellä olevasta ravintolatoiminnasta, joten saavat pysyttäytyä rottaburgereissaan ja Maikan majataloa mollaamassa Pattayalla.

      • SatuilijaonHdCM
        HdCM kirjoitti:

        "Ennen kuin edes tulee puhetta, niin ilmoitan että en palstalaisille anna puheenaihetta sanaakaan minun lähellä olevasta ravintolatoiminnasta, joten saavat pysyttäytyä rottaburgereissaan ja Maikan majataloa mollaamassa Pattayalla."

        KEKSI LISÄÄ VALHEITA PALSTALLE

      • HdCM
        SatuilijaonHdCM kirjoitti:

        Juuri tätä tarkoitin, rottaburgerithan on totista totta.

      • Suurintotuus
        HdCM kirjoitti:

        Juuri tätä tarkoitin, rottaburgerithan on totista totta.

        Niin ja persläpilerpat ovat vielä enemmän...

      • santtu.1975A
        HdCM kirjoitti:

        Syystä että rekisteröimätöntä nimimerkkiäsi voi käyttää kuka tahansa, Maijukka Sancho Panchona samoilla minuuteilla on rottaburgeriasialla, sekä tunnen hänen sanankäyttönsä, että hän on kiinnostuneempi ravintolatoiminnoista enemmän kuin ravintoloitsijat itse, en lähde "tyylipurkamaan" muutamaa kymmentä ravintolaa.

        Tarjolla on siis lukuisasti ainakin paikallisten suosimia ravintoloita.

        Mikäli tahdot enemmän turistien suosimia paikkoja, niin nekin löytyvät hotellisi lähettyviltä esimerkiksi yöbasaarin alueelta ja läheisyydestä.

        Sancho Panchohan on täsmätyylittänyt livenä runsaasti paikkoja, hän kun ei juo pelkkää cocacolaa ja hänellä on tuttuja suomalaisia ravintoloitsijoitakin täällä, joten nythän olisi oikea aika ystäviensä ravintoloiden asiakaskunnan lisäämiseen.

        Ennen kuin edes tulee puhetta, niin ilmoitan että en palstalaisille anna puheenaihetta sanaakaan minun lähellä olevasta ravintolatoiminnasta, joten saavat pysyttäytyä rottaburgereissaan ja Maikan majataloa mollaamassa Pattayalla.

        Eilinen ravintolavihje oli oikein mainio. Ei montaa turistia alueen baareissa näkynyt (tai ainakaan "valkoista turistia").
        Hotellia lähinnä olevissa (tai ainakin yhdessä isossa) baareissa oli menossa joku "liiviväen" kokoontuminen, mustaa biker liiviä päällä kaikilla ja lähikatu täynnä isoja moottoripyöriä (muitakin myös kuin vain HD:ä). Siihen ei tullut jäätyä, vaan menin risteysalueen yli seuraaviin baareihin. Siellä sitten tuli ihmeteltyä Thaimaalaisten nuorten aikuisten hyvinkin humalahakuista ryyppäämistä, mukavaa oli.
        Kiitoksia neuvoista.

      • HdChiangMai

        Hyvä.
        Kas kummaa, moottoripyöriä vinoparkissa ravintolan edessä.
        Totta, tuo paikallisten nuorten ryyppääminen on ollut pidemmän aikaa koko Thaimaassa puheenaiheena.
        Mitä tulee tämän keskustelusarjan muihin kommenteihin, niin en ota kantaa nyt enkkä jälkeenpäin, en myöskään liiviväkeen.
        Mukavaa lomanjatkoa Sinulle.

      • santtu.1975A

        Siis mainitsin asiasta (pyöriä baarin edessä) siksi, että parkkeeraus oi "organisoitua", molemmissa päissä katua oli pari liikennepoliisia passissa (varmaan muutaman setelin saivat palveluistaan...) ja sitten tällä "parkkikadulla" oli varmaankin parisenkymmentä "parkkipoikaa" jotka lampuillaan ohjasivat pyörät nättiin vinoparkkiin ja auttoivat niiden asettelemisessa paikoillensa. Rivistöisä ei ollut YHTÄÄN noita pikkuskoottereita, vain HD:ä ja muita isoja pyöriä (sportteja ja Maxi skoottereita jokunen), ja kaikilla jotka pyränsä näihin riviin jättivät oli mustat biker liivit päällään... Eli joku tapahtuma/tapaaminenhan sitä käynnissä oli.

        Sitten näiden baarien edustat missä itse tuli aikaa vietettyä, olikin täynnä näitä joka paikassa pörrääviä skoottereita.

        Olin paikalla ja yhtenä järjestelyyn osallistujana, mutta kuten sanoin ja olen sanonut, en tällä palstalla keskustele moottoripyöräjengiasioista.

    • SianNaissa

      Keuliiko mopo ?

    • saavutussinänsä

      ihan kolme viestiä putkeen ennen kuin provoilu alkoi.

      • Outoakuitenkin

        Aivan oikein ja aloittajana, kukapa muukaan, kuin HdCM.
        Näinhän se on mennyt jatkuvasti, kuten yöllä jo tapahtui, ensimmäisen viestin kohdalla, silloin nimimerkillä 33NumBall.
        Miten sattuikaan, että rottaburgereista molemmat herrat kirjoittivat???
        Korjasiko sattuma satoa?
        Vai oliko kuitenkin kyseessä kenties sama kirjoittaja?

      • 66554466
        Outoakuitenkin kirjoitti:

        Aivan oikein ja aloittajana, kukapa muukaan, kuin HdCM.
        Näinhän se on mennyt jatkuvasti, kuten yöllä jo tapahtui, ensimmäisen viestin kohdalla, silloin nimimerkillä 33NumBall.
        Miten sattuikaan, että rottaburgereista molemmat herrat kirjoittivat???
        Korjasiko sattuma satoa?
        Vai oliko kuitenkin kyseessä kenties sama kirjoittaja?

        Näistä kahdesta on tullut todellisia palstahäiriköitä Numball jo vuosia ja ystävänsä keväästä nasti jatkuvasti sotkevat Thaimaajuttuja.

      • Hoitolanlerppahanse
        66554466 kirjoitti:

        Näistä kahdesta on tullut todellisia palstahäiriköitä Numball jo vuosia ja ystävänsä keväästä nasti jatkuvasti sotkevat Thaimaajuttuja.

        Totuuden tullessa ilmi lerpasta, on hiljaa häpeissään...
        Ryppynarujutuillaan aloitti tänäänkin kahjoilunsa, normaaliin tapaansa aamuyöstä.

      • HdCM
        Hoitolanlerppahanse kirjoitti:

        Totuuden tullessa ilmi lerpasta, on hiljaa häpeissään...
        Ryppynarujutuillaan aloitti tänäänkin kahjoilunsa, normaaliin tapaansa aamuyöstä.

        Onko sekin häiriköintiä, että ei vastaile sinulle noihin aivopieruihisi joita on jo tälle päivälle runsaasti ????

        Kyllä minä hiljaisuuteni lopetan tämän aloituksen osalta, mikäli Santtu jotain aiheeseen päätyy ihan itse lausumaan.

      • HdCMonsäälittävälerppa

        Häpeäisit edes tässä topicissa tekemääsi provoilun aloittamista!
        Mutta ei.
        Koko palstan provoilua et voi hävetä, etkä lopettaa, puhtaasti mielenterveydellisistä syistä.
        On se tuo jakomielitauti ihmeellinen, edes lääkärit eivät saa sitä taltutettua kohdallasi, toisaalta ymmärrettävää, vanhalla lerpalla on kaikki sairaudet vakavia ja usein parantumattomia, kuten toivottavasti olet itsekin havainnoinut.

      • MaijaPeltonen
        HdCMonsäälittävälerppa kirjoitti:

        Häpeäisit edes tässä topicissa tekemääsi provoilun aloittamista!
        Mutta ei.
        Koko palstan provoilua et voi hävetä, etkä lopettaa, puhtaasti mielenterveydellisistä syistä.
        On se tuo jakomielitauti ihmeellinen, edes lääkärit eivät saa sitä taltutettua kohdallasi, toisaalta ymmärrettävää, vanhalla lerpalla on kaikki sairaudet vakavia ja usein parantumattomia, kuten toivottavasti olet itsekin havainnoinut.

        Kaimani Maija lienee ottaneen tapansa mukaan skypepuhelun Santulle, kun niin vakaasti tietää aloituksen olevan aviomiehen, vai mahtaako olla omansa, josta aviomies jo tuolla edellä esitti epäilyksensä.

      • Ehkäpälääkäreiltäapu
        MaijaPeltonen kirjoitti:

        Kaimani Maija lienee ottaneen tapansa mukaan skypepuhelun Santulle, kun niin vakaasti tietää aloituksen olevan aviomiehen, vai mahtaako olla omansa, josta aviomies jo tuolla edellä esitti epäilyksensä.

        MaijaPeltonen paljasti jälleen tymyytensä, HdCMonsäälittävälerppa kirjoitti provoilun aloittajast, eikä otsikon aloittajasta.
        Onko kyseessä lukihäiriö, vai vanhuudenhöperyys, sitä on vaikea etänä diagnosisoida, kuitenkin vakava sairaus MaijaPeltosella.

      • IndianaJones2010
        Ehkäpälääkäreiltäapu kirjoitti:

        MaijaPeltonen paljasti jälleen tymyytensä, HdCMonsäälittävälerppa kirjoitti provoilun aloittajast, eikä otsikon aloittajasta.
        Onko kyseessä lukihäiriö, vai vanhuudenhöperyys, sitä on vaikea etänä diagnosisoida, kuitenkin vakava sairaus MaijaPeltosella.

        Lukiluki....

        Häpeäisit edes tässä topicissa tekemääsi provoilun aloittamista!

      • Ehkäpälääkäreiltäapu
        IndianaJones2010 kirjoitti:

        Lukiluki....

        Häpeäisit edes tässä topicissa tekemääsi provoilun aloittamista!

        Alla tämän topicin ensimmäinen provoilu, jonka HdCM, eli sinä olet itse tehnyt...

        HdCM
        7.10.2017 15:00
        santtu.1975A kirjoitti:
        Kiitoksia. paikka etsitty kartasta ja osaan kyllä ajaa sinne. Onko minkä tyylisiä paikkoja alueella tarjolla?
        Syystä että rekisteröimätöntä nimimerkkiäsi voi käyttää kuka tahansa, Maijukka Sancho Panchona samoilla minuuteilla on rottaburgeriasialla, sekä tunnen hänen sanankäyttönsä, että hän on kiinnostuneempi ravintolatoiminnoista enemmän kuin ravintoloitsijat itse, en lähde "tyylipurkamaan" muutamaa kymmentä ravintolaa.

        Tarjolla on siis lukuisasti ainakin paikallisten suosimia ravintoloita.

        Mikäli tahdot enemmän turistien suosimia paikkoja, niin nekin löytyvät hotellisi lähettyviltä esimerkiksi yöbasaarin alueelta ja läheisyydestä.

        Sancho Panchohan on täsmätyylittänyt livenä runsaasti paikkoja, hän kun ei juo pelkkää cocacolaa ja hänellä on tuttuja suomalaisia ravintoloitsijoitakin täällä, joten nythän olisi oikea aika ystäviensä ravintoloiden asiakaskunnan lisäämiseen.

        Ennen kuin edes tulee puhetta, niin ilmoitan että en palstalaisille anna puheenaihetta sanaakaan minun lähellä olevasta ravintolatoiminnasta, joten saavat pysyttäytyä rottaburgereissaan ja Maikan majataloa mollaamassa Pattayall

    • askdljfgbvafd

      Loi Kroh Rdilla on kivaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      278
      26781
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      47
      2265
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      199
      1586
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      150
      1508
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      30
      1248
    6. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      30
      1060
    7. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      998
    8. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      84
      831
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      786
    Aihe