No niin. Nyt sekin on testattu. Euroautojen merkkikorjaamoilla on ylivoimaisesti paras asiakas kahvi. Siinäkin ovat parhaita alallaan. Kävin nimittäin Japanilaisautojen korjaamolla huollattamassa autoni kello 15.00, ja otin samalla tarjolla olevasta täydestä pannusta kahvia, ja kyllä oli seisoneen makuista! Hyi helvetti! No sitten mentiin kolme päivää myöhemmin kaverin VW konserniin kuuluvan kulkineen kanssa sen merkkisen autokorjaamon tiloihin, ja ajattelin siinä samalla ottaa kahvia odotellessani kaverin "huoltoon"(ha ha! ei tästä sen enenpää) menevän auton tiskiselvitystä, ja kylläpä olikin hyvää! Piti oikein mennä tiedustelemaan, että mitenkä näin hyvät kahvit olette oikein pystyneet keittämään, niin vastaukseksi sain, että jo kuudes pannu menossa tänään. "On noita korjaamopuolen asiakkaita riittänyt nääs" sanoi nuori mies, ja selvästi ensimmäisessä työpaikassaan oleva "Kymmenen vuoden kokemuksen omaava" ammattilainen. Ja vieläpä ylpeästi, aivan kuin se olisi jokin suurikin ylpeilyn aihe!! Nauroin hiljaa mielessäni, kun kaverini avasi repsikan oven, ja istahti aina luotettavan Japsini kyytiin....Ja sadan vuoden kokemuksen omaaville trolleille tiedoksi, että kyse ei ollut kahvilaatujen välisistä eroista, kun molemmissa oli saman merkkistä kahvia. Otin selvää siitäkin, toisin kuin te trollit, jotka sepustelette palstalla vaan omien tuntemuksienne perusteella, eikä faktoista ole tietoakaan. Hajoilkaa sinne slummiyksiöihinne, tai peräkammareihinne.
Euro autojen korjaamoilla paras kahvi!
ParasKahviEUkorjaamoilla
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.