Hei! Mulla on 100kpl erään firman osakkeita ja haluaisin myydä puolet pois.
Mulla ei vaan ole paperia, josta näkisin millä hinnalla oon ne joskus ostanut
ja kun en edes muista minä vuonna ne ostin.
Mistä saan sen tiedon, millä hinnalla olen ne aikoinani ostanut?
t. Aivan tyhmä.
Osakkeiden hankintahinta??
6
896
Vastaukset
- Vakuusvaje
Käyttämälläni välittäjällä on tällaiset tiedot tallessa enemmän kuin kymmenen vuoden ajalta ja jokaisen ostoerän päivä ja hinta ovat nähtävissä milloin tahansa. Siinä siis ensimmäinen paikka etsinnälle. Ja jos nämä tiedot ovat välittäjällä, ne menevät hyvin todennäköisesti automaattisesti myös verottajalle myynnin yhteydessä.
Tilanne on huonompi, jos osto on tehty ennen tietokoneaikaa. Silloin muinoin välittäjillä oli tapana lähettää kaupoista paperiset laskelmat. Ehkä tällainen on tallella jossain kansiossasi. Vanhasta tiliotteesta voi löytyä kyseiseen kauppaan liittyvän rahaliikenteen merkintä. Veroilmoituksista voi nähdä ainakin vuoden tarkkuudella sen, milloin osakkeet ovat olleet omistuksessasi, vaikkakaan ei hintoja.
Itse huokaisin syvään helpotuksesta, kun sain omasta salkustani myydyksi viimeisen osake-erän, jonka hankinnasta ei ollut merkintää välittäjän tietokannassa. Vanhemmillani on vielä sellaisia 20 - 30 vuotta vanhoja osakkeita, ja niiden myymisestä seuraa aina melkoinen mappien selaus. - jklkg
Jos osakeomistusten hallinta on ollut koko ajan samalla välittäjällä, eikä hankinta ole tapahtunut ennen tietokoneaikaa, todennäköisesti välittäjä ilmoittaa verottajalle kyseiset tiedot. Sinun tehtäväksesi jää vain katsoa seuraavan veroehdotuksen lukuja, ja pohtia oliko se tosiaan noin :)
Takavuosina kaikista kaupoista tuli paperikuitit kotiin. Oletko hävittänyt vanhat paperit, vai löytyisikö niitä arkistojen kätköistä? Jos tietoa ei löydy sen paremmin itseltä kuin välittäjältäkään, vaihtoehdoksi jää hankintameno-olettaman käyttö. Jos omistus on pitkäaikainen ja tuottanut hyvin, tämä saattaa olla myös kannattavampi vaihtoehto kuin todellinen hankintahinta. Tässä kohtaa olisi taas hyvä, jos olisi vanhoja papereita tallessa. Veroehdotus vuodelta 2006 (tai vanhempi) kertoisi, onko ne osakkeet olleet omistuksessa yli 10 vuotta, jolloin hankintameno-olettama olisi suurempi. - MuutamaEuroSinneTaiTänne
Mitä osakkeita? Pörssiosakkeita? Suomalaisia? Paperisia osakekirjoja? Jos ovat arvo-osuustilillä, jotain historiaa aina näkyy ja näkyy myös veroilmoituksissa. Jos tieää osakkeen nimen, on helppo selvittää sen kurssihistoria ja mahdolliset splittaukset. Osa on laskenut murto-osaan alkuperäisestä arvosta ja osan hinta on moninkertaistunut.
Myy puolet pois ja tutkt sitten alkuvuodesta valmistuvaa salkkusi veroraporttia. Keväällä saat veroehdotuksen, jossa kysellään jotain tai sitten ei. Eli älä murehdi turhaan etukäteen.- rdfvc
Hankala homma on, jos osti vaikka IT-huuman aikaan osakkeita, joiden arvo on raskaasti pudonnut eikä kuitteja löydy. Joutuu hankintahintaolettamalla (20 % tai 40 %) maksamaan veroja sen sijaan, että saisi tappioita käytettäväksi myyntivoitoista vähennettäväksi 5 vuoden aikana.
- MuutamaEuroSinneTaiTänne
rdfvc kirjoitti:
Hankala homma on, jos osti vaikka IT-huuman aikaan osakkeita, joiden arvo on raskaasti pudonnut eikä kuitteja löydy. Joutuu hankintahintaolettamalla (20 % tai 40 %) maksamaan veroja sen sijaan, että saisi tappioita käytettäväksi myyntivoitoista vähennettäväksi 5 vuoden aikana.
Nykyisin verottaja tietää ja muistaa lähes kaiken. Ja jos ei tiedä, niin sitten vaan itse kesällä selvittelemään, jos on sen arvoista. Jokainen tapaus on erilainen. Netistä saa sitten apua, jos kysyy yksityiskohtaisin tiedoin. Lähes kaikki vanhakin historiatieto on selvitettävissä rahalla. Voi tietysti laittaa myös oman valistuneen muistikuvan ja käsityksen ostohinnasta ja ajasta. (Voi olla myös lahja tai perintö tms.) Saattaa mennä läpi, jos täsmää verottajan tietojen kanssa.
- VerottajaHoitaaKaiken
Joskus passiiviseen osakesalkkuun ilmestyy osakkeita ihan huomaamatta ja itsestään jonkun omistamasi yhtiön jakautumisen yhteydessä. Googlella löytyy niille verottajan käyttämä "hankintahinta".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28218097Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245749- 1382674
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172213Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3401813Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111070- 59981
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33969Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45964