Kuka myy Kajaanissa laadukkaimmat silmälasit? Eli että linssit on vahvuuksiltaan kohdillaan ja sangat ei pelkästään tyylikkäät vaan myös kovaa arkea kestävät?
Vastaukset 8
- Rillipöllö_
Kai tuossakin pätee, että rahalla saa ja hevosella pääsee liikkeestä riippumatta. On syytä käydä ensin silmälääkärillä, joka katsoo silmien kokonaiskunnon ja tarvittavat lasien voimakkuudet. Sitten ei kannata valita sen kummemmin linssejä kuin sankojakaan alelaarista.
Tosin jotkin ns. merkkikehykset ovat pelkästään muodikkaita eivätkä lujia. Ne onkin tarkoitettu ihmisille, joilla on useat nollavoimakkuuksiset, kulloisiinkin asuihin sopivat silmälasit kerrallaan. Kenellä silmälaseja tosissaan tarvitsevista on monet, toista tonnia maksavat moniteholasit asuihin sovitettuina? Ei ainakaan minulla. Kajaanin Kello ja silmäoptikko Oy:stä olen hankkinut useammat silmälasit. On tosin tainnut vaihtaa omistajaa.
- ammattilaisia_ovat
Vahinko jos omistajat vaihtuneet, "pojat" olivat ammattilaisia. Edullinen liike jossa ei tyrkytetty tuotteita.
Rikkoontuneet silmälasit vein korjattavaksi sieltä kerrottiin mitenkä ei täällä pystytä korjaamaan olisivat lähettäneet Helsinkiin. Kuitenkin he neuvoivat tuohon kyseiseen liikkeeseen, lasit tuli kuntoon nopeasti ja edullisesti.
Onnistui myös kultakorujen korjauksetkin. Varmasti monikaan ei tiennyt mitenkä pätevää palvelua sieltä sai. Nykyistä tilannetta en tiedä jos omistaja on vaihtunut.
- adsffdsa
Nisseniltä
- Uudettartteepian
Onko nyt jossain liikkeessä erikoisspesiaaliale käynnissä? Ei huvita lähteä joka kioskia kiertämään ja kyselemään hintoja. Mieluummin lampsii kerralla hyvään liikkeeseen. Semmoiseen jossa on osaava ja rehellinen naismyyjä, joka sanoo reilusti että ei ole sulle passelit sangat. Eikä yritä myydä väkisin jotain kalliita trendilaseja.
- silmälasit_
Itse luotan Kainuun näkökulmaan, (kauppakadulla), siellä on ollut aina palvelu loistavaa ja varsinkin lasten osumaa ottavat silmälasit fiksataan nopeasti kuntoon.
- vejäpoikakäteen
taitaa olla, että jos hankkii vain silmien tarkastus arvot
tilaamalla taitaa saada jostain nettikaupoista halvemmalla lasit kehyksineen sillä tiedolla.
ainakin lensway.. yhteen aikaahan lensway jakoi ilmaiseksikin tuhansille laseja mutta kehykset oli rumat, kuitenkin samoin niillä näki, harmi vaa ku entiset oli paremmat ..ei tullut paljo käytettyä
itselle vaa tullut tavaks että samalla ku näkö tarkistaa, siitä liikkeestä tilaa lasti sitte ja se lasit on ens viikolle, siitä n. viikko siis
tai enemmän
noissa lasijutuissa voi säästää varmaan - kauaspois666
No ei ainakaan Kaakiselta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361780Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 72579
- 65575
- 47568
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522