Minua on jo pitkään häirinnyt suomenkielisten kirjallisuusfoorumien vähyys. Ainoat yleisesti kirjallisuuteen keskittyvät jotka tällä hetkellä tiedän ovat Havusiiven pitämä Kirjamaailma (havusto.org/u/kirjamaailma/keskustelu/), Rihmasto (http://virtual12.nebula.fi/~rihmas/forum/)ja vasta perustamani oma kirjallisuusfoorumini Valtakirja (baikonur.no-ip.info/valtakirja/).
Rihmasto - foorumia en ole itse käyttänyt koska löysin sen vastikään. Kirjamaailmassa olen ollut vuoden verran.
Jo ennen kuin löysin Kirjamaailma - foorumin, olen halunnut perustaa oman, mutta vasta nyt olen saanut tarpeeksi kokemusta ja laitteistoa että Valtakirjan pystyttäminen tuli mahdolliseksi. Kirjamaailmaa (tai Havusiipeä) ei voi syytellä aktiivisuudesta ja käyttäjäkunnan ollessa varsin nuorta, juttujen laatukaan ei aina ole toivomallani tasolla. Siispä nurkkakuntaisuus kunniaan - oma foorumi pystyyn.
Valtakirjan käyttäjiksi ovat tervetulleita kaikki halukkaat. En velvoita, mutta toivoisin, että jäseniksi liittyvillä olisi laajempia kirjallisia taipumuksia kuin Tolkienin ja Rowlingin tuotanto.
Luen itse melko monipuolisesti kirjallisuutta ja etupäässä olen ajatellut julkaista arvioitani lukemistani teoksista sekä mahdollisuuksien mukaan joitakin omia artikkeleita.
Tervetuloa rakentamaan uutta, laadukasta kirjallisuusfoorumia!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikä lie syynä, kun ei aukea foorumisi sähköinen ovi minulle? En saa mitään vastausta, aivan kuin linkki olisi viallinen täysin.
Tuo viesti nyt oli täyttä kakkaa. Rihmasto on tunnettu keskustelu-foorumi ja kirjallisuuteen liittyvä sivusto joka on ollut auki vuodesta 2003, annoit ainoastaan epäsuoran linkin saitille jolla on oma domainikin. Eli se siitä uudesta. Hohhoijaa.
Sitä paitsi http://www.kirjatoukka.com/ on parempi ;)
Eh. näemmä silmät harottanut, luin että kirjoittaja mainosti rihmastoa omanaan. Sori ;)
Sinä aikana kun olin poissa kotoa (muutaman päivän) joku kävi murtautumassa sivustoille ja esti sen toiminnan. Toimii taas.
Eikös tuollainen ole jo? Tai siis johonkin valtakirja - nimiseen kirjallisuussaittiin olen törmännyt joskus aikaisemmin jo. Osoite taisi olla jotain valtakirja.fi tai http://www.valtakirja.net jotain?
Näyttää siltä että samanniminen saitti (valtakirja.com)on olemassa, joskin sen alle on lähinnä koottu kirjallisuusaiheisia linkkejä. Minunkin foorumini on joku reipas ehtinyt jo sinne laittaa.