Daavidi Iisain pojan ylistys.
Veljeni olivat minua suurempia, ja minä olin nuorin isäni pojista;Hän teki minusta Hänen laumojensa herran, ja hänen lampaidensa paimenen.
Minun käteni teki huilun, ja minun sormeni lyyran, ja minä ylistin Jumalaa. Kerroin itselleni, etteivät vuoret tai kukkulat kerro minulle Jumalan kunniasta. eivät puut Hänen sanojaan eivätkä laumat Hänen tekojaan.Kuka sitten kertoo Jumalan teoista? Jumala näki kaikki, Hän kuuli kaiken ja keuunteli. Hän lähetti profeettansa voitelemaan minut, Samuelin valitsemaan minut. Veljeni menivät ulos tapaamaan häntä, hyvin puettuina, kauniisti laittautuneina. He olivat pitkiä ja heillä oli ihanat hiukset, mutta Herra ei valinnut heitä.
Hän lähetti noutamaan minua lauman hoidosta.
Ja voiteli minut pyhällä öljyllä ja teki minusta Hänen kansansa ja Hänen liittolaisensa johtajan.
Sillä ei mato osaa ylistää Sinua eivätkä hyönteiset laskea Sinun kunniaasi.
Elävät osaavat kiittää Sinua ja ne jotka lankeavat, tulevat ylistämään Sinua suuresti.
Sinä näytät heille Sinun pyhyytesi ja kunniasi tiet, sillä Sinä välität kaikkien elävien sieluista; Sinä huolehdit jokaisesta elävästä.
Tuomitse meidät, oi Jumala, lempeästi, kunniallasi ja oikeudellasi. Herra kuulee seuraajiensa anomukset. Hän ei ole hyljännyt heitä.
Ylistetty olkoon Jumala joka tekee hyvää ja palkitsee seuraajansa lempeydellään.
Korottakoon henkeni Sinun Nimeäsi, lukemaan ilolla oikeita tekojasi ja julistamaan ikuista pysyvyyttäsi. Ja sinun kunniassasi minä olen etsinyt turvapaikkaa. Sinun mahtavuutesi kuvat elävät sydämessäni. Minä saan rauhan Sinun oikeudenmukaisuudessasi. Anna minulle anteeksi, Herra, ja vapauta minut synneistäni.
Anna minulle kunniaa ja viisautta. Älä anna minun joutua häpeään. Suojele minua saastaisilta hengiltä, pelasta minut kivuilta ja kiusauksilta.
Sillä Sinä, oi Herra, olet minun pelastukseni, ja minä ylistän Sinua joka päivä. Iloitkoon kansani kanssani, ja hämmästyköön Sinun voimastasi. Minä ihailen Sinua ja palvon Sinua aina ja ikuisesti

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä kai psalmi 151 on tunnettu ennen qumranin löytöjäkin.
Olet harvinaisen oikeassa, onhan tuo Daavidin psalmi ollut tuhansia vuosia ennen löytöäkin olemassa, mutta raamatussammme sitä ei ole ollut. Tuosta numerosta 151 en ole aivan varma onko tuo numero suomentajan keksimä.
Ei meidän suomalaisessa raamatussamme, mutta monissa muissa raamatuissa kyllä :) Eli tietääkseni ainakin katolisen kirkon virallisesta raamatusta tuo 151 löytyy. Tosin siinäkin on vain 150 psalmia, kun kaksi muuta on yhdistetty.
Tunnetaan ihan tuolla numerollaan ympäri maailman.