"Nimittäin kuolinsiivouksen, döstädningin.
Kuolinsiivous tarkoittaa käytännössä sitä, että kannattaa käydä tavaroita hyvissä ajoin läpi jo elinaikanaan, niin perillisillä on tulevaisuudessa helpompaa.
Margareta Magnusson kirjoitti hittikirjan kuolinsiivouksesta.
Margareta Magnusson kirjoitti hittikirjan kuolinsiivouksesta.
(KUVA: TAMMI)
Ruotsalainen eläkeläinen ja kuvataiteilija Margareta Magnusson, 82, on kirjoittanut aiheesta menestyskirjan. Hänen Döstädning. Ingen sorglig historia -esikoisteoksensa oikeudet ehdittiin myydä 20 maahan ympäri maailmaa ennen kuin kirja oli ilmestynytkään.
Kirja ilmestyy tammikuun lopussa Tammelta suomeksi nimellä Mitä jälkeen jää – Miten siivoan elämäni ennen kuolemaa?
Kuolinsiivouksesta ovat kirjoittaneet maailmalla jo useat isot mediat Business Insiderista Lifehackeriin. Toimittajat ovat kokeilleet kuolinsiivousta ja kirjoittaneet siitä raportteja.
Ruotsissakin kirja on saanut paljon julkisuutta. Tällä viikolla ruotsalaislehti kirjoitti, että kuolinsiivouksesta on tullut niin suosittu, että se ”myy kuin voi”.
Monille on kenties hätkähdyttävää, että kuolemasta puhutaan niin suoraan. Jonain päivänä me kaikki kuolemme, Magnusson muistuttaa.
Kuolinsiivousta ei ole koskaan liian aikaista aloittaa. Parempi liian aikaisin kuin liian myöhään. Sen voi aloittaa vaikka jo kolmekymppisenä.
Magnusson on itse joutunut käymään useita kertoja läpi toisten – myös edesmenneen aviomiehensä - tavarat heidän kuolemansa jälkeen, eikä se ole ollut hänestä lainkaan hauskaa.
”Sitä kysyy itseltään, eivätkö he yhtään ajatelleet sitä, että ne jotka jäävät tänne jäljelle, joutuvat käymään läpi kaiken sen roskan, minkä he taakseen jättävät. Luulevatko ihmiset olevansa kuolemattomia? Meillä on vastuu tavaroistamme”, Magnusson sanoo Dagens Nyheterin haastattelussa.
Magnussonin viesti on se, että omista tavaroistaan täytyy kantaa vastuu jo elinaikanaan – tai muuten ne jäävät jonkun muun vaivaksi. Hän ei halunnut, että hänen omat lapsensa joutuvat käyttämään tulevaisuudessa kesälomaviikkonsa hänen tavaroidensa raivaukseen.
Meistä on tullut tavarahulluja, Magnusson sanoo. ”Se on yhä suurempi ongelma. Järjetön kulutus tulee vähitellen tuhoamaan planeettamme – mutta sen ei tarvitse tuhota suhdettasi jälkeläisiisi.”
- Mitä tulee itseeni, olen ollut aina järjestelmällinen ihminen, en sliipattu mutta kaikki kama tiedossa ja yvin läydettävissä.
Noh, onko kuolinsiivous tehty?
90
2231
Vastaukset
Kun kirjoitin ns. kuolinsiivouksesta eli tyhjensin vanhainkotiin joutuneen muistisairautta sairastavan anoppini asuntoa sain täällä syytöksiä ulkopuolisilta ahneudesta. Kirpputorille viemistäni ja myynnistä saamistani rahoista pidettiin hulapaloota. Toinen vaihtoehtohan olisi ollut roskalava, jota eksäni esitti. Huoneisto oli kuitenkin jonkun tyhjennettävä. Olen tottunut tekemään näkymätöntä työtä jota ei välttämättä ei osatan arvostaa.
Kun tyhjensin omaa kotiani syksyllä 1997 tein työtä monta viikkoa. En ottanut mitään itselleni kysymättä lupaa sisaruksiltani. Palkkioksi sain arvottoman puhelinosakkeen.
No, tietty sain kalustettua silloin ostamani kesämökin kotini huonekaluilla, jotka jäivät taloon.
Muistelen pulsaattoripesukonetta joka joutui roskalavalle, jälkeenpäin ajattattelin voi pahus se olisi ollut hyvä mökillä pyykkiä pestessä.
Kun muistisairaus antaa merkkejä siivoustyö alkaa olla myöhäistä jopa mahdotonta. Muistisairaalla on usein tavaroita kateissa sellaisia joita hän ei itseasiassa enää tarvitse ja esim. kodinhoitajat saavat niskoilleen varkaussyytteitä.
Olen tietoisesti aloittanut oman kuolinsiivoukseni. Miten helppo oli esikoisen kanssa tyhjentää mumin huone vanhainkodista. Ei ollut enää rojuja jaettavana. Vaatteista suurimman osan vein Sfrikka keräykseen. Tuolla olohuoneen vierassängyn alla on kaksi isoa ylioppilaskuvaa pojistani mummin huoneen seinältä. Tarjosin eksälleni, eivät sopineet matkalaukkuun.
Omat poikani eivät rojujani halua, joten niistä aijon päästä eroon elinaikanani. Jos nyt ei muistisairaus iske ja pidän kynsin hampain kiinni kattiloistani😊- Näinonnärehet
"korppis" "sain täällä syytöksiä ulkopuolisilta ahneudesta. Kirpputorille viemistäni ja myynnistä saamistani rahoista pidettiin hulapaloota"
Sinua kiusattiin. vaikka olet itse kiltti ja empaattinen. Itke vaan, jos helpottaa.
Poistopyyntö pitää aina tehdä kiusaamiskommenteista muuten ne jäävät kalvamaan herkkää mieltä loppuiäksi.
Epämiellyttävin luonteenpiirre on ilkeys "mennäporvooseen" on kokenut myös (10.10.2017 10:20)
"Keskustelupalstoilla on ihmisiä, jotka nauttivat saadessaan pahoittaa toisen mielen. He kirjoittavat aivan tahallaan ja tarkoituksella asioita, jonka tietävät satuttavan toisia. Ihan piruttaan he haavoittavat ja loukkaavat muita kirjoittajia."
Hirveätä, Kamalaa. Järkyttävää. - Jo.vain
Pulsaattori pesukoneita kai niitä löytyy :)
- Viellä-löytyy
Pultsarisaattoreita eli pulsaattoreita saa vieläkin hinnoilla 159 - 199 euroa. Viime keväältä muistan nähneeni 199 tarjouksen.
- HyvinToimittu
Minulla ei ole moisia ongelmia. Ihailen fiksua jälkikasvua, joka hävitti isänsä kodin irtaimiston parissa tunnissa. Vei kaiken roskiin ja roskalavalle ilman mitään stressiä.
- Niitäkin-on-kyllä
Täytynyt olla laitapuolen kulkija se isä. Syrjäytynyt, ei mitään jaettavaa. Epähygieeninen jäämistö.
- kyllä-kelpaa-
Onhan niitä siivoajia ihan vieraitakin. Taitavat siivota tienesti mielessä, eivätkä ota muuta palkkaa.
- staka
Aloitettu on. Paperisilppuri ostettu ja jopa vähän käytettykin. Töitä sille piisaa, kun muutossa emme käyneet läheskään kaikkia mappeja läpi. Sopivaa hommaa eläkeläisille.
Vanhan kodin aitat ja varastot on puolillaan erilaista tavaraa. Hävitän tai keksin niille uuden sijoituspaikan heti kun jälkipolvet ilmoittavat mitä eivät tule käyttämään. Hiljaista on ollut...- A-ryhmänKalsarimäki
Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Anna palaa - nuotioissa ja loput jätelavalle. Tai jos todella mielenkiintoista vanhaa löytyy, kannattaa kysäistä museoilta, onko kiinnostusta.
Palsamäelle ei missään tapauksessa, saat rahhua liian vähän.
- maissiiii
Taidan jättää välii tuon siivouksen.
Elän niin kuin elän ja sitten... Muutenkaan en niin rakasta siivoamista, pakollista ja turhalta tuntuvaa, sotkeentuuhan se kohta kuitenkin. Siistiä ja järjestystä pitää olla, mutta... turha on turhaa...
Etten keräisi turhaa tavaraa, no, sitähän tulisi melkein minimaalilla toimeen, jos noin ajattelisi ja alkaisi potemaan syyllisyyttä kaikista noista asioista, mitä tuossa artikkelissa puhutaan.
Syyllisyyttä maailman tavarapaljoudesta, syyllisyyttä siitä että lapsiparoille jää liikaa tavaraa pois heitettäväksi. Lisää syyllisyyttä , että kuvittelenko olevani kuolematon tai enkö lainkaan kanna vastuuta omista tavaroistani. Enpä rupee moiseen, elän kuin elän ja lapset sitten tehkööt mitä tekevät.
Kerään edelleen kaikkea hassua ja oli ne sitten kirjoja tai lehtileikkeitä, lankoja ja kankaita tai ihan mitä nyt tuleekaan tehtyä, niin nautin elämästäni niin tehden.
Jos lasteni helppoa elämää ajattelisin, niin kiiruusti realisoisin kaiken ja jakelisin vähäiset pennoseni heille jo etukäteen. Seikkailisin pitkin maailman meriä, omaisuus repussa. Ja mereen minut saisi silloin haudatakin.
Perheessäni on ollut setiä ja tätejä, joiden huusholleja olen joutunut tyhjentämään, ei se aikaa liikaa ole vienyt. Ollut sillä hetkellä edesmenneen tädin tai muun sukulaisen kanssa pidetty viimeinen yhteinen hetki. Ei muuta.
lisäksi olen muuttanut vanhempieni vanhaan kotiin, joten jotain liikaakin voi löytyä.
Nykyään on huutokauppaa pitäviä firmoja , jotka ostavat kuolinpesiä. Siinä vain yksi nimikirjoitus sopimuspaperiin ja seon sillä selvä, jos ei itse halua puuttua jälkeenjääneen kuolinsiivoukseen.- maissiiii
pitää tietenkin olla ...edesmenneen kuolinsiivoukseen.
Jospa jälkeenjäänyt sitten tekee sen oman kuolisiivouksensa ajoissa.
- ö-Öö
Tyhjäysfirma kehiin.
Kerran olin jeesaamassa yhtä kämpän tyhjentämistä. Kaikki tarpeellinen päältä pois, sitten kirppisfirma tuli ja vei loput pois.Könttäsummasta. Myivät myytävät kamat kirppiksellä, loput kaatikselle. Ei siis maksanut mitään, tosin, kai se purkkarahoja oli, mitä sai.. Helppoa ja nopeaa.
Toi oli siis tyhjennettävä kämppä, mutta toimii se siivouksessakin. Kerää säästettävät kamat yhteen huoneeseen, merkkaa lapuilla isommat, mitä ei saa viedä, loput hiiteen. Suotta maksaa siivouksesta, siitä voi kahvirahat tienata.
Kun ite alkaa käymään rojujaan läpi, se vie älyttömästi aikaa ja vaivaa. Kandee tehdä toisinpäin, kerää mitä ehdottomasti aikoo pitää, loput hiiteen. Kai nyt jokainen on siivonnut autotallinsa tai vaatekomeronsa, ei niihin paljoa tilaa tule, kun mitään ei raski heittää pois.
Joskus kiikuttanut kirpparille rojua myyntiin. Noh, hinnoitteluhan se ratkaisee. Mutta hidasta ja saattaa jäädä rojua käsiin. Kaatopaikalle kuskauksessa vaivansa ja roudaushommansa siinäkin.
Pari kertaa muuttanut pienenpään asuntoon. Noh, hävitä siinä sitten huoneellinen rojua, siinäkin duuninsa. Isompaan nyt helppo muuttaa, toisin päin aivan erilainen asia. Niin, pari viimmestä kertaa muuttofirma hoiti hommat. Laskuttaahan net. Vaan on pakkilaatikot, pakkarit, ukot ja autot.
Turha tehdä asioita liian vaikeiksi.
=DW= - Kuolinsiivous
Poista sivuhistoria!
- ripvaiei
Löysin netistä kuolleen koulukaverin facen. Ajattelin, pitäisikö laittaa R.I.P -viesti. En laittanut, koska en ole ollut tekemisissä n. 30 vuoteen. Hän oli palannut Suomeen ulkomailta ja lapset (aikuisia) olivat jääneet sinne jonnekin isän kanssa. Sitten hän kai oli saanut terveysongelman ja palannut synnyinkuntaamme äitinsä luo.
Nyt on enää nimi kivessä. Ei tosin eka luokkakaveri, joka on poistunut keskuudestamme.
- dödendödendöden
Kunnioittavasti kysyn aloittajalta, että miksi hän on kirjoittanut jokaisen lauseen eri riville? Kaikesta tietysti juttua voidaan vääntää ja kirjoja kirjoittaa, kuten tästä kuolinsiivouksesta, kai kuolema nimikkeenä sitten myy paremmin kuin siivous. Ja saihan aloittaja lopussa kehaista itseään. Kukas kissan hännän...
Kai nyt jokainen siivoaa pesäänsä muutenkin ja kai kaikille aikuisille on jo selvää, että kuolema koittaa ja voittaa jokaisen. Toistaiseksi. Ymmärrän tämän niin,että se kahdeksankymppinen ruotsalaisrouva on vielä ennen kuolemaansa halunnut a. rahaa ja b. mainetta, muuten kirja aiheensa puolesta on ihan höpö, koska järjen käyttö on edelleen sallittua. Ilman ruotsalaisrouvaa ja Marie Kondoa meillä Suomessa tämä on osattu nyt ja ennen ilman kirjallisuuttakin. Erimielisyyttä on ollut vain siitä, minne ne roinat on kannettu tai kaadettu. Nyt sitä virkaa hoitavat kaatopaikkojen lisäksi lukuisat kirpputorit, Fida, Kierrätyskeskus, Kontti ym. sekä vanhaan kunnon tapaan edelleen meren ja järvien pohjat, naapureiden pihat ja roskakatokset ynnä teiden vierukset ja metsät.
Eikä minusta ole yhtään kamalaa, vaikka ei karsisikaan jäämistöään. Jääpähän sitten jollekin töitä tehtäväksi, koska käärinliinassa ei ole taskuja. Valitettavasti en ole aloittajan tapaan niin säntillinen ja kuonnollinen henkilö, että viitsisin jatkuvasti pohtia kuolemaani. Kun se kuitenkin koittaa,.. Lycka till harrastuksillenne ja ajatuksillenne. Toivottavast ruotsalaisrouvan kirjasta meille osaamattomille tulee todellinen kassamenestys, että pääsee rouva kirjailijana hautaan. Onhan se kivaa antaa joululahjaksi tai peräti itse syventyä jouluyönä pohtimaan kuinka jälkensä siivoaa. Lidlissä on muuten aikuisten luurankopukuja, joten kipittäkääpä sinne ostoksille teemaan liittyen. Ettei totuus unohdu.- AvaajaNro1
Kunnioittavasti vastaan, että jospa kysyisit HS toimitukselta miksi heidän uutisten kappalejaot ovat mitä ovat? Sellaisenaan copy pastetin tänne.
Mitä tulee omaan kissan häntääni, ei ole kissaa, eikä ole kehumista kertoa tavoistaan ja luonteestaan. - OpettelemaanElletOsaa
AvaajaNro1 kirjoitti:
Kunnioittavasti vastaan, että jospa kysyisit HS toimitukselta miksi heidän uutisten kappalejaot ovat mitä ovat? Sellaisenaan copy pastetin tänne.
Mitä tulee omaan kissan häntääni, ei ole kissaa, eikä ole kehumista kertoa tavoistaan ja luonteestaan.Kappalejako selkeyttää tekstiä ja auttaa ajatusten kulkua myös.
Yhteen pötköön kirjoitetut pitkät viestit jäävät minulta useinkin lukematta. Aina, ellei tekstin sisältö vaikuta erityisen kiinnostavalta.
Opetelkaa itse kirjoittamaan, te typerät arvostelijat ja teksteissänne virheiden kanssa kompuroivat. - Taikuritässä
transpositio kirjoitti:
Taikurin sukua?
Et sitten saanut ö-Öön kanssa vastakaikua 50 palstalla?
Taikuritässä kirjoitti:
Et sitten saanut ö-Öön kanssa vastakaikua 50 palstalla?
Kuulehan nyt, nainen: en ole siellä varsinaista aloitusta edes tehnyt - vielä... ilmeisesti sekä kaiku, että vastakaiku ovat sinulle tuntemattomia käsitteitä :DDD
Sainhan vastakikua heti henkilöltä, joka nikkinä tuttu palstoilta jo kahdenkymmenen vuoden takaa...Taikuritässä kirjoitti:
Et sitten saanut ö-Öön kanssa vastakaikua 50 palstalla?
Vastasi minulle siellä toinenkin henkilö, joka minut tunnisti...
Kyllä sinua nyt harmittaa???- Taikuritässä
Todellakin.😎
- tööttt
Ain ei onnistu yhtään missään asiassa - lapset ja suku kokee rasitteeksi mummelin, josta kaikki kertovat että hulluksion tullut, vammainen , vainoharhainen, silmäprotteesinsakanssa yrittääpärjäillä jos ahistuksen tunteeltaan pärjää -välillä nauran ja välillä itken - on se niin hupaisaaa vammaisihmisen elo. Mua suututtaa välillä sekin että yksinkertaiset pankkilaskut ei mun kirjanpidon mukaan täsmää
- tililtäpuuttuu satanen tai pari- kai nekin menee erilaisiin palvelu- ym maksuihin- ei näy missään kirjanpidossa - monet haukkuu itaraksi eukoksi , mutta ongelmanydin lienee että kun elossa on vaadittu aina täsmätietoa oikeellisuudessaan - vaikeaa olla kuin vihonviimeinen koiran tai muun elukan persekarva punkkiensa ympäröimä. varusteiltaan vajaan, remonttia vailla olevan talon työmäärä aina ollut huikea koska aina kaikki ollut oman selviytymiskyvyn ja tulotaspn varassa .
Pieneläkeläisen varoissa kaikki hinnannousut ja ylimääräiset korotuksetkin kyllä näkyvät ja tuntuvat. - samakuied
Mun mielestä elämän onnellisinta aikaa oli pienten lastenlasten kyläreissut joskus
- kun he löysivät värit ja ja maalaustarvikket, pääsiäistiput ja joulukoristeet - lasten aito ilo, nauru ja luovuutta parhaimmillaan - ikinä ja koskaan mitkään kuolemakauhut ja käärinliinat päällimmäisnä elossa - eikä juopponarkkien elostelut seksismiröyhötyksinen. - Aloita-ajoissa
Eeva Kilpi on kirjoittanut kirjan Kuolinsiivous jonka alkuperäispainos on julkaistu vuonna 2012.
Helena Anhavalla on myös vastaava teos: "Selvitä talosi". Sitä en ole kyllä lukenut, vain esittelyn siitä.
Minusta ainakaan tuossa Magnussonin kirjan esittelyssä ei ole mitään sellaista, mitä ihminen - siis meidän ikäinen - ei tietäisi tai luonnostaan tekisi - jos aikaa ja voimia siihen riittää...
Itse olen kierrättäjä ja jemmari pahemmasta päästä. Tavaraa on kertynyt, mutta kun niitä vähän aikaa säilyttää, niin johan tulee kysyntää..)) Tai sitten muistaa itse hankkineensa tarvittavan tavaran "aikaa sitten". Yleensä esim kodinkoneet valmistettiin aikaisemmin kestäviksi toisin kuin nyt. Sama pätee tekstiileihin.
Ajattelen, ettei minun jälkeeni ole kovin suuri vaiva kutsua ammattimiehet paikalle ja antaa heidän hoitaa homma. Viralliset asiapaperit olen kyllä säilyttänyt asianmukaisesti.- Siivoanitse
Ammattimiehet ovat hyvä juttu kaikin puolin mutta he eivät kuitenkaan tiedä ja tunne korjattavan tavaran, heille pelkän roinan, tunnearvoa eli sitä historiaa, mikä tekee tavaran tarinasta oman suvun kertomuksen.
Lukematta kumpaakaan kirjaa:
kuolinsiivous on vain kaman siis materian siirtämistä paikasta toiseen. Se ei tunnu minusta edes tärkeältä,koska en voi tietää mitä minun pitäisi säästää ja mitä hävittää. En voi edes arvata mitä minun jäämistöäni tonkivat jälkeläiseni katsovat säästämisen arvoiseksi ja mitä ei: pari esimerkkiä: me kinasteltiin aina kuka siskoista saa äidin vanhan poljettavan Singerin ja rukin. Nyt ne lahoavat molemmat maalla mattoaitassa. Esim. no. 2: ystävättäreni on säästänyt kaikki poikansa ihanat puulelut ja antiikit lastenvaunut lapsenlapsille. Pojan a,merikkalainen vaimo ei halua tietää niistä mitään.
Ainoa joka merkitsee jotain on henkinen tilinpäätös, sitoa avonaiset langanpätkät, sopia kaikki riidat, maksaa omat velat. Sanoa kaikki ne rakkauden sanat jotka ovat jääneet sanomatta muilta kiireiltä. Se on se siivous jonka tulevat sukupolvet tulevat muistamaan.Joskus tulee mieleen sellainenkin, että pitäisiköhän vähän siivota, mutta sitten ajattelee, että mitäpä suotte enää, kun eihän sitä tiedä vaikka kohta kuolisi.
- pirremiinapa
No vpisiko tätä tämän kuolinpesän tyhjennystä sanoa kuolin siivoukseksi, sillä sovimme myyjien kanssa että tyhjennän talon tiettyä korvausta vastaan, ja niim olen tehmyt.
Tavallaan, kyllä.
Jouduin taannoin ikävän eteen sairauteni vuoksi ja päätin silloin heittää pois kaiken henkilökohtaisen tarpeettomana pitämäni - en halua kenenkään tonkivan yksityisasioitani...uteliaita mieheni suvussa riittää - minulla sukua ei juuri ole.
Poikaani ja miestäni olen ohjeistanut heittämään loputkin vaatteeni (kuka ne pesisi, silittäisi ja kierrättäisi) pois. Valokuvat, korut ja tavarat saa pitää kumpi tahtoo. Kummallekin helpompaa, kun ei tarvitse miettiä moisia.
Vuosituhannen alussa - ainoana lapsena - tein saman äitini irtaimistolle ym. Kirjoituksiaan ja joitakin vaatteitaan säilytin kuolemaansa asti. Hän oli Alzheimerin vuoksi yli 13 vuotta hoitolaitoksessa, kunnes menehtyi 2014.
Äidin asunnon tyhjentäminen helpotti huomattavasti itseäni koskevia päätöksiä - olimme hyvin samankaltaisia näissä yksityisyyteen liittyvissä asioissa.
Long kiss goodbye...- Hyvä-valmistautua
Meinaatko sä tehdä lähtöä vaikka peli on kesken.
Elämä kannattaa nähdä, sinnitellä, pitkittää viimeisen saappaan heittoon saakka.
Sairauksille emme voi tietenkään mitään. Toivotaan siis että ei vakavaa.
Hyvä tietysti valmistautua vaikka ei olisi kiirustakaan. Hyvä-valmistautua kirjoitti:
Meinaatko sä tehdä lähtöä vaikka peli on kesken.
Elämä kannattaa nähdä, sinnitellä, pitkittää viimeisen saappaan heittoon saakka.
Sairauksille emme voi tietenkään mitään. Toivotaan siis että ei vakavaa.
Hyvä tietysti valmistautua vaikka ei olisi kiirustakaan.Kiitos, kun kysyit!
En halua, mutta lääketieteen hallussa ( sydämensiirto tulossa - nyt vielä kotvan lääkkeillä) suurin osa - tahto sitten tukena. Rakkaus on "autoni /kehoni bensa" - sitä minulla riittää :D- pirremiinapa
Toivotan Onnea operaatioon, ja PITKÄÄ IKÄÄ!
T. pirre transpositio kirjoitti:
Kiitos, kun kysyit!
En halua, mutta lääketieteen hallussa ( sydämensiirto tulossa - nyt vielä kotvan lääkkeillä) suurin osa - tahto sitten tukena. Rakkaus on "autoni /kehoni bensa" - sitä minulla riittää :DMenee sanattomaksi, kun noin iso asia on edessä, transpositio. Muuta ei osaa kuin toivottaa voimia ja luottamusta. "Usko, toivo, rakkaus. Ja suurin niistä on rakkaus"....
Langaton näppis teettää sitten hölmöjä virheitä, ellei ole suunnattu tietokoneeseen päin...sorry!
- polttorovio-pystyyn
Kuolinsiivous tulee ilmeisesti jäämään kesken,
perilliset siivotkoon, pistäköön kunnon nuotion jonnekki veden-ääreen
poltakoon kaikki jäämistö,
muistan enenvanhaan kun sanottiin ,
kuolleen irtain-omaisuus pitää polttaa ,
niin useimiten aikoinaan tehtiinki,
sitä toivon,
minkäänlaista riitaa ei perillisten tule tehdä,
kaiken sen hetkisen olemassa olevan jäämistön jakakoon t a s a n saman suuruisena keskenään,
niin teimme me vanhemmat aikoinaan omassa perintötilanteessa,- Ajatmuuttuvat-onneksi
Noin toimivat hyväuskoiset hölmöt. Viisaat ja valveutuneet laativat testamentin tai suorittavat jaon itse eläessään. Eivät siis jätä mitään tapeltavaksi.
- Minä-rakastan-järjestää
Kyllä kuolipesään pitää jättää kipinät ja kunnon pöhinät. Yksikään pesänjako ei ole hauska ja virallinen ilman kunnon sukuriitaa, mykkäkoulua ja näyttävää tappelua.
Riidoissa vinoiksi väännetyt paistinpannut ja kuhmuille potkitut kattilat ovat elämän eliksiiriä seuraaville jälkipolville tapella verissäpäin.
Ja ai ai se koin syömä mummivainaan räsymatto ja se kulahtanut ryijy "hirvet kiima-aikana rakkauden lähteellä" - sen omistusoikeudesta on valtavat tappelukset. Minä-rakastan-järjestää kirjoitti:
Kyllä kuolipesään pitää jättää kipinät ja kunnon pöhinät. Yksikään pesänjako ei ole hauska ja virallinen ilman kunnon sukuriitaa, mykkäkoulua ja näyttävää tappelua.
Riidoissa vinoiksi väännetyt paistinpannut ja kuhmuille potkitut kattilat ovat elämän eliksiiriä seuraaville jälkipolville tapella verissäpäin.
Ja ai ai se koin syömä mummivainaan räsymatto ja se kulahtanut ryijy "hirvet kiima-aikana rakkauden lähteellä" - sen omistusoikeudesta on valtavat tappelukset.Just noin ja parhaimmista perinnönjakotilaisuuksista lähdetään monella kyydillä; ambulanssilla, poliisiautolla ja ruumisautolla.
No noin, ainahan minä sitä teen. Viimeksi, kun muutin Tampereelta pikkukaupunkiin, 9 suurta roskasäkillistä vein pois.
Kun on monta huushollia, joskus kyllä aattelee, että liikaa on kaikenmaailman tavaraa ja vaikka kuinka siivoan, aina tuntuu, että liikaa kaikenmaailman turhuutta.- Strategialla
Olen eläkepäiviksi listannut töitä. Järjestän kodin nurkka kerrallaan ja vien turhat kirppikselle ja roskiin. Järjestän/hävitän asiakirjat, joita on järjettömiä sekaisin nippuja, koska olen monessa mukana. Erilaisten yhteisöjen pöytäkiroja sulassa sovussa omien sopimusten kanssa sinne vaan pinoon aina kotiin tullessa nakattu. Lopuksi kirjoitan A4lle, missä on puhelin- tai sähkösopimus ja missä pankeissa on yhteyksiä, lehtitilaukset ja muut. Voin vaikka vielä laittaa miten toivon kuolemaan jälkeeni tehtävän. Yksi tuttuni oli tehnyt tämän kaiken hiljattain ja se oli omaisille helppoa. Oli jopa puhelimeen jättänyt vain muutaman tarpeellisen numeron.
Ihan itseänikin jännittää, pystynkö toteuttamaan. Jos en, jatkan sekamelskassani murehtimatta. - pompep
Alle 70:n ikävuosissa vielä turha kenenkään murehtia, jos ei ole mitään ennakointia jonkun fataalin sairauden vuoksi, mutta ehkä miehillä siinä puolivälissä kahdeksaakymmentä voisi ruveta jo harkitsemaan, naisten kohdalla sitten hyvän matkaa 80:n paremmalla puolella vasta enempi ajankohtainen.
"pompep"
Hyvähkö kommentti.
Ei riitä kuitenkaan minun peukkuuni.
Sillä kopioit hiukan aikaisenpaa kommenttiani ikäisistä.
Mainitsematta lähdettäsi.
-
Muuten tunnen surua siitä että Korppis on alkanut tekemään lähtöään.
Tietenkin hän puolustautuu että enhän minä se...
Mutta ei kuolon-siivous aloitusta vahingossa tehdä.
Ei vaikka lainaisi kirjoituksensa muodon jonkun toisen tuotannosta.
-
H.Enempi ajankohtainen? Niin jos kykenee enää ja on voimia, se kun saattaa äkkilähtö tulla nuoremmallekin.
Halvaantuu tai jää auton alle suojatiellä.
Rekka pökkäsee nurin ojanpientareelle, läheltä piti minulla tänä aamuna.
Kyllä on aiemmin alettava sotkujaan siivoamaan, kuin vasta kuoleman kynnyspuulla.- pompep
Voihan lähtö tulla minkäikäiselle tahansa, mutta turhaan sillä itsensä alkaa vaivaamaan, kun ei kuoleman vielä alle 70-vuotiaille pitäisi olla nurkan takana odottamassa, joten aloitus on tässämielessä väärällä palstalla, ja ylipäätään toivoisin, että palstalla huseeraavat kykenisivät ottamaan sen huomioon, koska eräänlaista kiusaamista sekin, jos samaistaa huomattavasti vanhempiin ja heidän murheisiinsa, sillä sitähän tämä aloitus kaikkine kommentteineen osoittaa.
Niin että jos haluaa hakea itselleen nuoruutta etsiytymällä väenväkisin nuorempiensa seuraan, pitäisi ymmärtää myös vastuu, eikä vyöryttää ikääntymistään heidän kannettavakseen, koska jokaisella ikäpolvella on omat murheensa ja myös korvaamaton oma aikansa.
Ja tämä kuten aiempikin viesti on pimpelipompelin täysin oma käsitys ja näkemys samoinkuin lähde.
- Tiritiriteijaa
Minä olen perinyt äidiltäni tavan, että jokainen matkalle lähtökin voi olla viimeinen. Niinpä pyrin siivoamaan kotini äidin tavoin: Me muut istuimme jo pakatussa autossa odottamassa, kun äiti vielä peruutti luutuamisasennossa tuulikaappiin päästäkseen eroon viimeisistäkin kuratahroista. Heitti sitten varmaan vielä vanhan luutunkin roskiin lähtiäisiksi.
Palasin eilen matkalta, jolle olin ostanut VR:n säästölipun jo hyvissä ajoin ennalta. Juuri ennen matkalle lähtöäni olin autellut poikaani hänen muutossaan. Yhtä ja toista ylimääräistä tavaraa kertyi tätä kautta myös omaan huusholliini. Lähinnä ne romppeet odottavat täällä seuraavaa omaa muuttoani, jonka yhteydessä on tarkoitus tehdä isompi kaatopaikkakuorma. Tulee halvemmaksi viedä kerralla enemmän. Kaiken lisäksi pojan taloyhtiöön ajoittui toinenkin muutto samoille päiville, joten jätesäiliöt tulivat niin täyteen, ettei niihin yksinkertaisesti mahtunut enää mitään.
Niinpä jouduin nyt lähtemään matkalle kaatopaikan välivarastosta. Jos jotain olisi sattunut ja tänne tultu omilla avaimilla tai ovi murtamalla, niin olisi siinä ollut iltapäivälehdistölle otsikoita, millaisella kaatopaikalla vanhus asuu, vaikka lapsetkin ovat samalla paikkakunnalla.
Matkakohteessani kävin läpi kahdenkin kuolinpesän jäämistöä. Pikkuhiljaa alkavat loputkin tarpeettomat asiat löytää tiensä joko saunan uuniin (nyt kun papereita saa jo hävittää) tai kaatopaikalle ja tarpeelliset pääsevät kierrätykseen. Löytyi esimerkiksi isän peruja kaksi laadukasta kävelykeppiä, jotka ovat Instrumentariumista ostettuina kalliita. Siinä oli vanhustenviikon hyvä työ lahjoituksen muodossa.
Äitikin viestitti minulle tiukkapipolle haudan takaa, että valmista ei tule koskaan. Löytyi häneltäkin yksi keskeneräinen virkkuutyö, jota voisi tietysti yrittää jatkaa ... ellei jälki olisi ollut niin täydellistä. - vfihimsf
Toistenromut voivat olla toisten aarteitakin, joilla tekevät tuottoisaa bisnestäkin
- ihmsten kodit eivät saa eikä voi olla mitään sosiaalitoimistoja koska asia on määritelty rikoslaissa.
Ja tosiasia myös - tautisina aikoina - mistä alituisesti muistutetaan - on juuri naisten ja lastenkin asiaa
- idän naisia useinmiten kai kadehditaankauneutensa ja fiksuutensa vuoksi - jollain reittä pitkin ja huoritteluteemoilla likaisine legendoineen - jotkut ihannoivat naisten ja lasten sukuelinten vaurioittamista - ihan korvienvälistäkin asiaa oli Sohvillakin aiheesta - pelkillä pimpeillä ei pitkälle pötkitä tai naisvihalla. - ote-HS-käyttöehdoista
Ote-HS-julkaisusta / Kira Gronow HS Julkaistu: 13.10. 12:49 Kuolinsiivous on uusin villitys konmaritus-buumissa – 82-vuotiaan ruotsalaisnaisen kirja menee maailmalla kuin kuumille kiville, näin se toimii
"Palvelun sisällön tai sisällön osan saattaminen yleisön saataviin levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti tai varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta ilman Helsingin Sanomien etukäteen antamaa kirjallista suostumusta on kielletty. Asiakkaalla ei ole oikeutta Palvelun tai sen osan julkaisemiseen tai edelleen luovuttamiseen. Kielto koskee sekä vastikkeellisia että vastikkeettomia luovutuksia sekä tilanteita, joissa Palvelu saatetaan kolmansien saataville. Asiakkaalla ei ole oikeutta muodostaa Palvelusta tai sen osasta toista teosta tai toista palvelua."
www.hs.fi/kayttoehdot/ - hmpff
Kyllähän se kannattaa. Jos makaa niin kauan että ehtii haisemaan, jälkeläisten ei tarvi paljon muuta enää tehdä kuin pistää kaiken roskalavalle.
Äitini ehti olla viikon kuolleena kotona ennen kuin huomattiin koko asia. Kuolema ei ole kaunis eikä tuoksuva. Jotta hajunpoisto olisi tehokasta, pitää mahdollisimman paljon pehmeää, hajua imevää tavaraa poistaa. Eli siinä kalmanhaisevassa kämpässä joutuu jälkeläiset tekemään töitä. Ja tietysti pestä pois eritteet. Itkien ja yrjöen. Done that.
Että kun mietitte jättää jälkeläisillenne sen siivouksen. Ette pysty määräämään mihin soppaan jätätte heidät. Anteeksi jos en kovin kauniisti kirjoittele, mutta tää on realismia.
Äitini oli keräilijä, löytyi kaikennäköistä. Olin onneksi siivonnut suht hyvin kolme huonetta juuri vuosi ennen, kun hän sai asumiskiellon ja joutui mielisairaalaan. Tai mun mielestä pääsi.
Se on kumma juttu. En usko elämän jälkeiseen elämään, mutta halusin tehdä oikeutta äidin tavaroille. Koska hän itse kierrätti ja oli tarkka joka langanpätkästä, niin halusin tehdä asiat samalla tavalla. Häntä ja hänen elämää kunnioittaen, hänen tavaroita kunnioittaen. Tiedän että hän olisi tykännyt siitä, että hänen jäämistöä ei käsiteltäisi romuna, vaan aarteina. Joten tässä asiassa kallistun Korppiksen tapaan hoitaa asiaa.
Jälkeenpäin huomasin että tavallaan se oli myös surutyö. Vaikka rankkaa olikin, kämppä oli 300 kilsan päässä. Mutta vaikeampaa hoitaa surutyötä oli mun siskoilla, jotka eivät osallistuneet. He olisivat dumpanneet tavarat kaatikselle. Onneksi sain heiltä luvan hoitaa asiat omalla tavallani.
Vaarana tietysti että saa ahneen maineen. Mutta ei käytetystä saa enää mitään rahaa, joten enemmän se on just joku surutyö, ellei ole harrastuksena ostaa ja myydä.
Olen neitsyt, ja luonteeltani myös sellainen. Joten siistiä pitää olla kaappeja myöten. Ellei ole, stressaan asiasta. Aina pieni tavara-inventaari päällänsä, ja kun omakotitalossa asuu, aina löytyy joku läpikäymätön nurkka.Hieno kirjoitus, hmpff. Löysin siitä itseäni juuri tuon kunnioituksen osalta. Minun on vaikea luopua esim saamistani lahjoista tai esineistä, joihin aina liittyy tarina ja muistoja.
Ihailen myös kädentaitoja. Millään en pysty hävittämään siskon minulle 30-40 vuotta sitten tekemiä neuleita, jotka ovat vielä ihan hyvässä kuosissa.
Jos näen kirpparilla entisajan lakanoita, joiihin joku taitaja on virkannut pitsit, en voi olla hankkimatta niitä, vaikka tarvetta ei olisi..))
Tuo on hyvä oivallus, että sortteeratessaan läheisen jäämistöä tekee surutyötä. Siksikin kunnioittava suhde jäämistöön on helppo tavoittaa, edellyttäen tietysti että läheisellä oli samanalainen suhde.- hmpff
demeter1 kirjoitti:
Hieno kirjoitus, hmpff. Löysin siitä itseäni juuri tuon kunnioituksen osalta. Minun on vaikea luopua esim saamistani lahjoista tai esineistä, joihin aina liittyy tarina ja muistoja.
Ihailen myös kädentaitoja. Millään en pysty hävittämään siskon minulle 30-40 vuotta sitten tekemiä neuleita, jotka ovat vielä ihan hyvässä kuosissa.
Jos näen kirpparilla entisajan lakanoita, joiihin joku taitaja on virkannut pitsit, en voi olla hankkimatta niitä, vaikka tarvetta ei olisi..))
Tuo on hyvä oivallus, että sortteeratessaan läheisen jäämistöä tekee surutyötä. Siksikin kunnioittava suhde jäämistöön on helppo tavoittaa, edellyttäen tietysti että läheisellä oli samanalainen suhde.Tunnen myös jonkinlaista rakkautta toisen käsityötä kohtaan. Niistä en hevillä luovu, ja kaapissa odottaa isoäidin virkatut liinat, äidin ristipistotyöt, isoisoäidin koristellut tyynyliinat, ex-anopin kesken jääneet päiväpeitteet ja yksi aivan upea nyplätty pitsi. Mulla on visio mitä teen kaikista, ja ehkä se on kohdallani mun kuolinsiivous saada ne valmiiksi.
Pidän tavaroista joissa on joku tarina. Sitten on vain mielikuvituksesta kiinni miten soveltaa niitä omaan huusholliin :) Mutta mielummin saatu tai pelastettu kuin kaikki aivan uutta. - Surullinenvain
Anoppini oli käsityöihminen, hän olisi ollut kuuluisa taiteilija jos ei olisi omistautunut vain perheelleen. Nyt hänen käsitöitään on paljon kaapeissani odottamassa ... jotain. Meitsiä ahdistaa; ihmisen elämäntyö jolla ei ole enää mitään käyttöä tai itse en ainakaan keksi. Oma jälkeläiseni on perinyt isoäitinsä taidot, ehkä hän jonain päivänä löytää ne ja keksii mitä niille voisi tehdä.
- hmpff
Jahas, kirjoitin, lähetin, ja nyt ei näy missään.
Eikun uusiksi.
Teille, jotka suunnittelette jättää siivouksen jälkeläisille. Aina ei saa määrittää että minkälaisen siivouksen jätätte. Miettikää, jos kuolette "nuorina" eikä kukaan odota sitä, asutte yksin. Ei ole joka päivä yhteyttä jälkeläisiin. Voi käydä niin että he joutuvatkin tekemään kalmasiivouksen.
Kuolema ei ole kaunis eikä tuoksuva. Jos makaatte muutaman päivän yksinänne, teidän jälkeläiset joutuvat siivoamaan pois kaikki pehmeät ja hajua imevät tekstiilit, siellä haisevassa kämpässä.
Hajun poisto, otsonointia, kannattaa tehdä vasta tämän jälkeen. Tämän työn saatatte jättää jälkeläisillenne. Mitä enemmän siivottavaa, sitä kauemmin joutuvat siinä hajussa olemaan. Hajussa, joka muuten on myrkyllinen. Mitä kauemmin joku on maannut, sitä enemmän haitallisia bakteereita ilmassa.
Inhorealismia.- hmpff
Noin. Sitten tulee tuplaten. Huoks.
- Taikuritässä
Minusta koko aihe haisee kalmolle.
Hmpff:n kirjoituksen jälkeen mietin siivoa, mikä jäis. Mitään ylettömän turhaa
ei jää, mielestäni. Mutta sitten itse, jos lapsi perheineen olisi pitkällä matkalla, samoin tutut ja ystävät, voisihan olla, että olisi aika laho paakku, korvat homeessa ja kumma irvistys naamassa kun the end koittaisi. Eihän sitä voi ottaa ilmeitä, niinkuin johonkin potrettiin. Hmmm.
Dekkareissa kuten "Hiljaisessa todistajassa" on sellaiset muovipussit, viimeiset makuupussit, niin jos sellaisen ottaisi käyttöön jo nyt. Pää vaan näkyis. Suihkasis aina jotain huonetuoksua maate mennessä.
Anteeks kauheasti. Musta tuli taas mustaa huumoria ulos, jota ei ilmeisesti ymmärrä kuin 1 täällä. - säästöäkaikkityyni
Kun ikää tulee 60 kannattaa alkaa nukkumaan ruumispussissa. Säästyy ne lakanat ja pussilakanat ja pitsireunus aluslakanat sun muun - perinnönjakoon.
- pirremiimapa
säästöäkaikkityyni kirjoitti:
Kun ikää tulee 60 kannattaa alkaa nukkumaan ruumispussissa. Säästyy ne lakanat ja pussilakanat ja pitsireunus aluslakanat sun muun - perinnönjakoon.
:/ :)
- Opl6ysdf11
Harkitsen rakkauskirjeiden hävittämistä, ettei lapset saisi tietää että minulla oli 2 vuoden suhde työkaveriin. En vaan raaskisi hävittää, kun niistä tulee niin rakkaat muistot mieleen.
Olen jo polttanut kyseenalaiset kirjeenvaihtoni paperikopiot. Vanhan tietokoneen kansioissa ne vielä on. Kun saan siirrettyä kuva-ja novellimateriaalit levylle isken legalla emolevyn tuusannuuskaksi 😊
- pettäjäntieharmaa
oot sitten pettänyt petzee jos moista urosta ees sulla on?
- ihminen.vaan
Ikivanha juttu ! Kuolinsiivous.
Miksi tämä kohkaaminen ?! - farfarttt
Täysin tuntematon, siis nolla. Kuolema on vain loppu tässä elämässä ei ajassa.
- Piilottelija
Siivottu on, pitkin elämää.
Puhtaat alusvaatteet ja ehjät sukkahousut puen aina päälle lähtiessäni liikenteeseen, sillä olisi tosi noloa joutua onnettomuuden uhrina sairaalaan likaisissa ja risoissa.
Yksinasujan seksiapulaiset piilotan huolellisesti yläkaappiin kun pikkuväki tulee mummilaan, ne kun tuppaavat löytämään kaiken mitä ei ole tarkoitus löytää.
Olen miettinyt rakentaa seksiapulaisilleni jonkun kätevän piilon mitä perikuntakaan ei loppusiivousta tehdessään löydä, sillä saattaisivat monenmoiset vempeleet aiheuttaa turhan trauman muutamille ;)
Missä te muut säilytätte seksilelujanne? Miulla ne on normisti sukkalaatikon pohjalla piilossa sukkien alla.- farfarttt
Hyvin kirjoitettu, minulla on vain lääkkeet. Naisilla ehkä erilaiset mutta ei häpeää...sillä rehellisyys maan perii. Kiitos sinulle rehelliselle.
- terv.kotisiivooja
farfarttt kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu, minulla on vain lääkkeet. Naisilla ehkä erilaiset mutta ei häpeää...sillä rehellisyys maan perii. Kiitos sinulle rehelliselle.
Minä tiedän tasan tarkkaan missä naisväen seksilelut lymyää.
- TallessaOnHauskaJ
Minulla on kaunis kristallein koristeltu sauva käärittynä suureen pehmeään miesten kangasnenäliinaan ja laitettu yhden olohuoneessa olevan kaapin hyllyllä olevaan, entiseen hopeisten kakkulapioiden yms. säilytyslaatikkoon.
Taidan antaa sen olla siellä, vaikken enää käyttäisikään sitä. Miettikööt perilliset sitten aikanaan, olenko käyttänyt sitä, koska ja miten. Eipä siinä mitään hävettävää tai muuta pahaa ole. Oikeastaan aika kaunis vempain. - viimeisenätekona
Jospa testamenttaisin kaikki vibraattorini ja muut härpäkkeet naapurin kiukkuselle vanhalle piialle, saattaisi vihdoin vaikka herätä elämään loppukilometreillään :)))
- säilytys.kunniaan
Itse asiassa kun kerta kaikkea suositellaan kierrätettäväksi, pitäisi olla myös käytettyjen seksivälineiden vaihto -tai lahjoitus keskun. Paikattua eli puhkikuksittua barbaraa ei huomioitaisi.
- olensiivonnut
Olen tehnyt sitä aika paljon ja aion jatkaa. En välitä materiasta muutenkaan.
- Ei-ole-siivottavaa
Kun olen ollut lapsi, nuori, aikuinen minulle on sanottu usein, siivoa jo suusi. Kun olin lapsi, jopa uhattiin (rikos minuuttani kohtaan) pestä suuni mäntysuovalla.
No, eipä niitä vaihtoehtoja silloin ollut lipeän lisäksi, toisin kuin nyt, pestävä saisi valita millä merkillä hänen suunsa pestään. - sanssie
Miten tuo intiimipuolen olette aikonut häivyttää siis apuvälineet hieromasauvat , diltot muu rekvisiitta? Itse kun tykkään käytellä, mutta mitä jälkipolvi ajattelee mummikasta ja vaarista?
Miksi pitäisi häivyttää?
Mielestäni olisi hauska kuulla, millaisia pohdintoja aikuisten leikkivälineet herättävät aikuisen jälkikasvun mielessä, kun he järjestelevät vanhempiensa tavaroita. Keskustelun aihe voi olla melkoinen tabu useimpien mielestä, ja ainakin hieman sopimaton liki jokaisen mielestä.
Tuskin monikaan tulee ajatelleeksi, ettei taida olla montakaan tehokkaampaa rentoutuskeinoa kuin orgasmissa koko vartalon laukeaminen. Ellei ole hyvää leikkikaveria lähellä tai laukeaminen ei ole onnistunut hänen kanssaan, voi leikkiä jatkaa eteenpäin leikkikaluja hyödyntäen. Niitä voi käyttää yhdessä tai itsekseen ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Moni aikuinen voi kuvitella, ettei seksi ja erotiikka kiinnosta millään tavalla vanhempia ihmisiä. Moni nuori aikuinen on kuvitellut, etteivät vanhemmat harrasta aikuisten leikkejä keskenään enää sen jälkeen, kun lapset on tehty.opti
Mitä hirveyksiä ja sopimattomia asioita täällä käsitellään. Aikuisten leikkivälineet perinnönjaossa. Sus siunatkoon. En tajua mitä helkatin välineitä porukat tarvitsevat? Eikös kädet, jalat ja huulet riitä. Jo on aikoihin eletty. Ja vielä vaan jatketaan lääkärileikkejä ties mihin ikään asti. Tässähän ihan punastuu kun näin rohkeita kirjoitetaan 60 plus palstalla. Täällähän pitäisi vaan kokata, virkata, haravoida, ja suunnitella kirjan kirjoittamista ja käydä marttakerhossa. Kohta punakynä laulaa.- O-Oooooo
;) ;D :D ;D ;) ;)
.
. - Mikä-maistuuMikä-viehätt
yksilesken kirjoitti:
opti
Mitä hirveyksiä ja sopimattomia asioita täällä käsitellään. Aikuisten leikkivälineet perinnönjaossa. Sus siunatkoon. En tajua mitä helkatin välineitä porukat tarvitsevat? Eikös kädet, jalat ja huulet riitä. Jo on aikoihin eletty. Ja vielä vaan jatketaan lääkärileikkejä ties mihin ikään asti. Tässähän ihan punastuu kun näin rohkeita kirjoitetaan 60 plus palstalla. Täällähän pitäisi vaan kokata, virkata, haravoida, ja suunnitella kirjan kirjoittamista ja käydä marttakerhossa. Kohta punakynä laulaa.Jep. Pitäisiköhän alkaa valmistella varttuneiden erotiikkaopasta. Mistä mahtaisi löytyä vapaaehtoisia malleja valokuvattaviksi? Kohteliaita ja siivoja kuvia ottaisimme ja vain piirroksia, jos haluaa esitella intiimejä yksityiskohtia.
. - Millaisia-lejuja_ois
yksilesken kirjoitti:
opti
Mitä hirveyksiä ja sopimattomia asioita täällä käsitellään. Aikuisten leikkivälineet perinnönjaossa. Sus siunatkoon. En tajua mitä helkatin välineitä porukat tarvitsevat? Eikös kädet, jalat ja huulet riitä. Jo on aikoihin eletty. Ja vielä vaan jatketaan lääkärileikkejä ties mihin ikään asti. Tässähän ihan punastuu kun näin rohkeita kirjoitetaan 60 plus palstalla. Täällähän pitäisi vaan kokata, virkata, haravoida, ja suunnitella kirjan kirjoittamista ja käydä marttakerhossa. Kohta punakynä laulaa.Pikku-piru hihittää olkapäällä, kun ajattelen muutamia tosikkotuttuja siivoamassa vanhempiensa jäämistöä ja törmäämässä kauhistuneina myös aikuisten leikkikaluihin. Hihhhiiiihih!
Tosikoille suosittelen kurkistamista vaikkapa seuraaviin linkkeihin. Tulen samantien itse perässä katsomaan, millaisia leluja löytyy. ;)
www.huippukiva.fi
www.kaalimato.com
www.vuxen.fi
www.sinful.fi
www.hotlips.fi - Lelu-lelu-kauppaan-HEp
Aikuisten lelukauppojen linkkejä. Lähdetään kurkistelemaan, löytyykö jotain kiinnostavaa. Enpä taida uskoa, että löytyisi.
www.huippukiva.fi
www.kaalimato.com
www.vuxen.fi
www.sinful.fi
www.hotlips.fi
.
. - ErehtysinMie
Hui millaisia. Luulin jo yhtä sun toista 5ietäväni, mut erehdyin.
Millaisia-lejuja_ois kirjoitti:
Pikku-piru hihittää olkapäällä, kun ajattelen muutamia tosikkotuttuja siivoamassa vanhempiensa jäämistöä ja törmäämässä kauhistuneina myös aikuisten leikkikaluihin. Hihhhiiiihih!
Tosikoille suosittelen kurkistamista vaikkapa seuraaviin linkkeihin. Tulen samantien itse perässä katsomaan, millaisia leluja löytyy. ;)
www.huippukiva.fi
www.kaalimato.com
www.vuxen.fi
www.sinful.fi
www.hotlips.fiEiköhän meidän ikäisten lapset ole jo kuitenkin sen verran aikuisia, etteivät ala tosikkomaisesti kuvittelemaan, että heidät on seksileluilla pantu alulle.
- touyue
Siinä sitä onkin vaikeutta kerrakseen, kun vanhempana tai isosellaisena olisi soveliaampaa kuolla ilman mitään konkreettisia todisteita intiimielämästä, mutta kuten joku jo mainitsikin, taas jostakin toisesta näkövinkkelistä saattaisi kuitenkin haluta jättää tyystin toisenlaisen muiston itsestään.
Entäpä sitten muut kiusalliset, miten suhtautua psyykenlääkkeisiin tai alapään ongelmien hoitoon tarkoitettuihin, tai pelkästään jo vaipat, sillä kuka sitä nyt haluaisi kuolla pissavaipat päällä? On tässä ruodittavaa vielä pitkään, mutta sentään soisi ettei kukaan pahemmin ala kiihottumaan, vaikka luojaparatkoon näistä parane mennä takuuseen, sen sijaan jostakin tavanomaisesta neuroottisuudesta lienee turha kenkään edes korvaansa lotkauttaa, ja mahtuuhan tänne.
- irmamarjatta
Se on outoa, kun on siveelliseen elämään kasvatettu ja neitsyenä avioliittoon vihitty. Ylipäänsä elämän kauniimpia arvoja yrittänyt varjella sekä siivosti elää kaikinpuolin, johon ei ole kuulunut suurempi irstailu, vaikka nyt tulee välillä viikonloppuisin kurkattua yöllä tulevaa "aikuisten kanavaa"ihan mahotonta touhua siellä. Toista se oli ennen, kun menimme naimisiin , niin pimeässä kuhkattiin mieheni kanssa, kun ujostutti vallan kamalasti alaston mies.
- Avautuminen-arkeen
Erittäin hienosti oivallettu.
Asiaa voisi kutsua moraalin siivouk-seksi ja mielensä puhdistami-seksi.
- aitalle
Vaan oli sitä riettautta monenmoista ennenvanhaakin. Se oli niinku lakastu maton alle.
Nyt on kuolinsivous aloitettu.
Vein paperikeräykseen kaksi kassillista mainoksia ja paikallislehtiä.
Pitää tehdä se näin pikkuhiljaa ja hitaasti, niin jospa se kuolemakin malttaisi odottella, että saan valmiiksi.- Historiakin-talteen
Muistithan käydä ne mainokset ja paikallislehdet läpi ja leikata talteen parhaat palat, tarjoukset ja paikallisuutiset, jotka liimaat perunalla ruutuvihkoon?
Historiakin-talteen kirjoitti:
Muistithan käydä ne mainokset ja paikallislehdet läpi ja leikata talteen parhaat palat, tarjoukset ja paikallisuutiset, jotka liimaat perunalla ruutuvihkoon?
Tottakai.
Enhän minä mitään arvokasta pois heitä.
Löytyi alennuskuponki Mumsmat lounaspuhvettiin. Normaalihinta on 90kr, mutta kupongilla pääsee puoleen hintaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778