Noh, onko kuolinsiivous tehty?

Kun kirjoitin ns. kuolinsiivouksesta eli tyhjensin vanhainkotiin joutuneen muistisairautta sairastavan anoppini asuntoa sain täällä syytöksiä ulkopuolisilta ahneudesta. Kirpputorille viemistäni ja myynnistä saamistani rahoista pidettiin hulapaloota. Toinen vaihtoehtohan olisi ollut roskalava, jota eksäni esitti. Huoneisto oli kuitenkin jonkun tyhjennettävä. Olen tottunut tekemään näkymätöntä työtä jota ei välttämättä ei osatan arvostaa.


Kun tyhjensin omaa kotiani syksyllä 1997 tein työtä monta viikkoa. En ottanut mitään itselleni kysymättä lupaa sisaruksiltani. Palkkioksi sain arvottoman puhelinosakkeen.
No, tietty sain kalustettua silloin ostamani kesämökin kotini huonekaluilla, jotka jäivät taloon.

Muistelen pulsaattoripesukonetta joka joutui roskalavalle, jälkeenpäin ajattattelin voi pahus se olisi ollut hyvä mökillä pyykkiä pestessä.

Kun muistisairaus antaa merkkejä siivoustyö alkaa olla myöhäistä jopa mahdotonta. Muistisairaalla on usein tavaroita kateissa sellaisia joita hän ei itseasiassa enää tarvitse ja esim. kodinhoitajat saavat niskoilleen varkaussyytteitä.

Olen tietoisesti aloittanut oman kuolinsiivoukseni. Miten helppo oli esikoisen kanssa tyhjentää mumin huone vanhainkodista. Ei ollut enää rojuja jaettavana. Vaatteista suurimman osan vein Sfrikka keräykseen. Tuolla olohuoneen vierassängyn alla on kaksi isoa ylioppilaskuvaa pojistani mummin huoneen seinältä. Tarjosin eksälleni, eivät sopineet matkalaukkuun.

Omat poikani eivät rojujani halua, joten niistä aijon päästä eroon elinaikanani. Jos nyt ei muistisairaus iske ja pidän kynsin hampain kiinni kattiloistani😊

Minulla ei ole moisia ongelmia. Ihailen fiksua jälkikasvua, joka hävitti isänsä kodin irtaimiston parissa tunnissa. Vei kaiken roskiin ja roskalavalle ilman mitään stressiä.

Onhan niitä siivoajia ihan vieraitakin. Taitavat siivota tienesti mielessä, eivätkä ota muuta palkkaa.

Aloitettu on. Paperisilppuri ostettu ja jopa vähän käytettykin. Töitä sille piisaa, kun muutossa emme käyneet läheskään kaikkia mappeja läpi. Sopivaa hommaa eläkeläisille.

Vanhan kodin aitat ja varastot on puolillaan erilaista tavaraa. Hävitän tai keksin niille uuden sijoituspaikan heti kun jälkipolvet ilmoittavat mitä eivät tule käyttämään. Hiljaista on ollut...

Taidan jättää välii tuon siivouksen.
Elän niin kuin elän ja sitten... Muutenkaan en niin rakasta siivoamista, pakollista ja turhalta tuntuvaa, sotkeentuuhan se kohta kuitenkin. Siistiä ja järjestystä pitää olla, mutta... turha on turhaa...
Etten keräisi turhaa tavaraa, no, sitähän tulisi melkein minimaalilla toimeen, jos noin ajattelisi ja alkaisi potemaan syyllisyyttä kaikista noista asioista, mitä tuossa artikkelissa puhutaan.

Syyllisyyttä maailman tavarapaljoudesta, syyllisyyttä siitä että lapsiparoille jää liikaa tavaraa pois heitettäväksi. Lisää syyllisyyttä , että kuvittelenko olevani kuolematon tai enkö lainkaan kanna vastuuta omista tavaroistani. Enpä rupee moiseen, elän kuin elän ja lapset sitten tehkööt mitä tekevät.
Kerään edelleen kaikkea hassua ja oli ne sitten kirjoja tai lehtileikkeitä, lankoja ja kankaita tai ihan mitä nyt tuleekaan tehtyä, niin nautin elämästäni niin tehden.

Jos lasteni helppoa elämää ajattelisin, niin kiiruusti realisoisin kaiken ja jakelisin vähäiset pennoseni heille jo etukäteen. Seikkailisin pitkin maailman meriä, omaisuus repussa. Ja mereen minut saisi silloin haudatakin.

Perheessäni on ollut setiä ja tätejä, joiden huusholleja olen joutunut tyhjentämään, ei se aikaa liikaa ole vienyt. Ollut sillä hetkellä edesmenneen tädin tai muun sukulaisen kanssa pidetty viimeinen yhteinen hetki. Ei muuta.
lisäksi olen muuttanut vanhempieni vanhaan kotiin, joten jotain liikaakin voi löytyä.

Nykyään on huutokauppaa pitäviä firmoja , jotka ostavat kuolinpesiä. Siinä vain yksi nimikirjoitus sopimuspaperiin ja seon sillä selvä, jos ei itse halua puuttua jälkeenjääneen kuolinsiivoukseen.

Tyhjäysfirma kehiin.

Kerran olin jeesaamassa yhtä kämpän tyhjentämistä. Kaikki tarpeellinen päältä pois, sitten kirppisfirma tuli ja vei loput pois.Könttäsummasta. Myivät myytävät kamat kirppiksellä, loput kaatikselle. Ei siis maksanut mitään, tosin, kai se purkkarahoja oli, mitä sai.. Helppoa ja nopeaa.

Toi oli siis tyhjennettävä kämppä, mutta toimii se siivouksessakin. Kerää säästettävät kamat yhteen huoneeseen, merkkaa lapuilla isommat, mitä ei saa viedä, loput hiiteen. Suotta maksaa siivouksesta, siitä voi kahvirahat tienata.

Kun ite alkaa käymään rojujaan läpi, se vie älyttömästi aikaa ja vaivaa. Kandee tehdä toisinpäin, kerää mitä ehdottomasti aikoo pitää, loput hiiteen. Kai nyt jokainen on siivonnut autotallinsa tai vaatekomeronsa, ei niihin paljoa tilaa tule, kun mitään ei raski heittää pois.

Joskus kiikuttanut kirpparille rojua myyntiin. Noh, hinnoitteluhan se ratkaisee. Mutta hidasta ja saattaa jäädä rojua käsiin. Kaatopaikalle kuskauksessa vaivansa ja roudaushommansa siinäkin.

Pari kertaa muuttanut pienenpään asuntoon. Noh, hävitä siinä sitten huoneellinen rojua, siinäkin duuninsa. Isompaan nyt helppo muuttaa, toisin päin aivan erilainen asia. Niin, pari viimmestä kertaa muuttofirma hoiti hommat. Laskuttaahan net. Vaan on pakkilaatikot, pakkarit, ukot ja autot.

Turha tehdä asioita liian vaikeiksi.

=DW=

Poista sivuhistoria!

Kunnioittavasti kysyn aloittajalta, että miksi hän on kirjoittanut jokaisen lauseen eri riville? Kaikesta tietysti juttua voidaan vääntää ja kirjoja kirjoittaa, kuten tästä kuolinsiivouksesta, kai kuolema nimikkeenä sitten myy paremmin kuin siivous. Ja saihan aloittaja lopussa kehaista itseään. Kukas kissan hännän...

Kai nyt jokainen siivoaa pesäänsä muutenkin ja kai kaikille aikuisille on jo selvää, että kuolema koittaa ja voittaa jokaisen. Toistaiseksi. Ymmärrän tämän niin,että se kahdeksankymppinen ruotsalaisrouva on vielä ennen kuolemaansa halunnut a. rahaa ja b. mainetta, muuten kirja aiheensa puolesta on ihan höpö, koska järjen käyttö on edelleen sallittua. Ilman ruotsalaisrouvaa ja Marie Kondoa meillä Suomessa tämä on osattu nyt ja ennen ilman kirjallisuuttakin. Erimielisyyttä on ollut vain siitä, minne ne roinat on kannettu tai kaadettu. Nyt sitä virkaa hoitavat kaatopaikkojen lisäksi lukuisat kirpputorit, Fida, Kierrätyskeskus, Kontti ym. sekä vanhaan kunnon tapaan edelleen meren ja järvien pohjat, naapureiden pihat ja roskakatokset ynnä teiden vierukset ja metsät.

Eikä minusta ole yhtään kamalaa, vaikka ei karsisikaan jäämistöään. Jääpähän sitten jollekin töitä tehtäväksi, koska käärinliinassa ei ole taskuja. Valitettavasti en ole aloittajan tapaan niin säntillinen ja kuonnollinen henkilö, että viitsisin jatkuvasti pohtia kuolemaani. Kun se kuitenkin koittaa,.. Lycka till harrastuksillenne ja ajatuksillenne. Toivottavast ruotsalaisrouvan kirjasta meille osaamattomille tulee todellinen kassamenestys, että pääsee rouva kirjailijana hautaan. Onhan se kivaa antaa joululahjaksi tai peräti itse syventyä jouluyönä pohtimaan kuinka jälkensä siivoaa. Lidlissä on muuten aikuisten luurankopukuja, joten kipittäkääpä sinne ostoksille teemaan liittyen. Ettei totuus unohdu.

Ain ei onnistu yhtään missään asiassa - lapset ja suku kokee rasitteeksi mummelin, josta kaikki kertovat että hulluksion tullut, vammainen , vainoharhainen, silmäprotteesinsakanssa yrittääpärjäillä jos ahistuksen tunteeltaan pärjää -välillä nauran ja välillä itken - on se niin hupaisaaa vammaisihmisen elo. Mua suututtaa välillä sekin että yksinkertaiset pankkilaskut ei mun kirjanpidon mukaan täsmää
- tililtäpuuttuu satanen tai pari- kai nekin menee erilaisiin palvelu- ym maksuihin- ei näy missään kirjanpidossa - monet haukkuu itaraksi eukoksi , mutta ongelmanydin lienee että kun elossa on vaadittu aina täsmätietoa oikeellisuudessaan - vaikeaa olla kuin vihonviimeinen koiran tai muun elukan persekarva punkkiensa ympäröimä. varusteiltaan vajaan, remonttia vailla olevan talon työmäärä aina ollut huikea koska aina kaikki ollut oman selviytymiskyvyn ja tulotaspn varassa .
Pieneläkeläisen varoissa kaikki hinnannousut ja ylimääräiset korotuksetkin kyllä näkyvät ja tuntuvat.

Mun mielestä elämän onnellisinta aikaa oli pienten lastenlasten kyläreissut joskus
- kun he löysivät värit ja ja maalaustarvikket, pääsiäistiput ja joulukoristeet - lasten aito ilo, nauru ja luovuutta parhaimmillaan - ikinä ja koskaan mitkään kuolemakauhut ja käärinliinat päällimmäisnä elossa - eikä juopponarkkien elostelut seksismiröyhötyksinen.

Eeva Kilpi on kirjoittanut kirjan Kuolinsiivous jonka alkuperäispainos on julkaistu vuonna 2012.

Lukematta kumpaakaan kirjaa:
kuolinsiivous on vain kaman siis materian siirtämistä paikasta toiseen. Se ei tunnu minusta edes tärkeältä,koska en voi tietää mitä minun pitäisi säästää ja mitä hävittää. En voi edes arvata mitä minun jäämistöäni tonkivat jälkeläiseni katsovat säästämisen arvoiseksi ja mitä ei: pari esimerkkiä: me kinasteltiin aina kuka siskoista saa äidin vanhan poljettavan Singerin ja rukin. Nyt ne lahoavat molemmat maalla mattoaitassa. Esim. no. 2: ystävättäreni on säästänyt kaikki poikansa ihanat puulelut ja antiikit lastenvaunut lapsenlapsille. Pojan a,merikkalainen vaimo ei halua tietää niistä mitään.
Ainoa joka merkitsee jotain on henkinen tilinpäätös, sitoa avonaiset langanpätkät, sopia kaikki riidat, maksaa omat velat. Sanoa kaikki ne rakkauden sanat jotka ovat jääneet sanomatta muilta kiireiltä. Se on se siivous jonka tulevat sukupolvet tulevat muistamaan.

Joskus tulee mieleen sellainenkin, että pitäisiköhän vähän siivota, mutta sitten ajattelee, että mitäpä suotte enää, kun eihän sitä tiedä vaikka kohta kuolisi.

No vpisiko tätä tämän kuolinpesän tyhjennystä sanoa kuolin siivoukseksi, sillä sovimme myyjien kanssa että tyhjennän talon tiettyä korvausta vastaan, ja niim olen tehmyt.

Tavallaan, kyllä.
Jouduin taannoin ikävän eteen sairauteni vuoksi ja päätin silloin heittää pois kaiken henkilökohtaisen tarpeettomana pitämäni - en halua kenenkään tonkivan yksityisasioitani...uteliaita mieheni suvussa riittää - minulla sukua ei juuri ole.
Poikaani ja miestäni olen ohjeistanut heittämään loputkin vaatteeni (kuka ne pesisi, silittäisi ja kierrättäisi) pois. Valokuvat, korut ja tavarat saa pitää kumpi tahtoo. Kummallekin helpompaa, kun ei tarvitse miettiä moisia.

Vuosituhannen alussa - ainoana lapsena - tein saman äitini irtaimistolle ym. Kirjoituksiaan ja joitakin vaatteitaan säilytin kuolemaansa asti. Hän oli Alzheimerin vuoksi yli 13 vuotta hoitolaitoksessa, kunnes menehtyi 2014.

Äidin asunnon tyhjentäminen helpotti huomattavasti itseäni koskevia päätöksiä - olimme hyvin samankaltaisia näissä yksityisyyteen liittyvissä asioissa.

Long kiss goodbye...

Kuolinsiivous tulee ilmeisesti jäämään kesken,

perilliset siivotkoon, pistäköön kunnon nuotion jonnekki veden-ääreen
poltakoon kaikki jäämistö,

muistan enenvanhaan kun sanottiin ,
kuolleen irtain-omaisuus pitää polttaa ,
niin useimiten aikoinaan tehtiinki,

sitä toivon,
minkäänlaista riitaa ei perillisten tule tehdä,
kaiken sen hetkisen olemassa olevan jäämistön jakakoon t a s a n saman suuruisena keskenään,
niin teimme me vanhemmat aikoinaan omassa perintötilanteessa,

No noin, ainahan minä sitä teen. Viimeksi, kun muutin Tampereelta pikkukaupunkiin, 9 suurta roskasäkillistä vein pois.
Kun on monta huushollia, joskus kyllä aattelee, että liikaa on kaikenmaailman tavaraa ja vaikka kuinka siivoan, aina tuntuu, että liikaa kaikenmaailman turhuutta.

Olen eläkepäiviksi listannut töitä. Järjestän kodin nurkka kerrallaan ja vien turhat kirppikselle ja roskiin. Järjestän/hävitän asiakirjat, joita on järjettömiä sekaisin nippuja, koska olen monessa mukana. Erilaisten yhteisöjen pöytäkiroja sulassa sovussa omien sopimusten kanssa sinne vaan pinoon aina kotiin tullessa nakattu. Lopuksi kirjoitan A4lle, missä on puhelin- tai sähkösopimus ja missä pankeissa on yhteyksiä, lehtitilaukset ja muut. Voin vaikka vielä laittaa miten toivon kuolemaan jälkeeni tehtävän. Yksi tuttuni oli tehnyt tämän kaiken hiljattain ja se oli omaisille helppoa. Oli jopa puhelimeen jättänyt vain muutaman tarpeellisen numeron.
Ihan itseänikin jännittää, pystynkö toteuttamaan. Jos en, jatkan sekamelskassani murehtimatta.

Alle 70:n ikävuosissa vielä turha kenenkään murehtia, jos ei ole mitään ennakointia jonkun fataalin sairauden vuoksi, mutta ehkä miehillä siinä puolivälissä kahdeksaakymmentä voisi ruveta jo harkitsemaan, naisten kohdalla sitten hyvän matkaa 80:n paremmalla puolella vasta enempi ajankohtainen.

Minä olen perinyt äidiltäni tavan, että jokainen matkalle lähtökin voi olla viimeinen. Niinpä pyrin siivoamaan kotini äidin tavoin: Me muut istuimme jo pakatussa autossa odottamassa, kun äiti vielä peruutti luutuamisasennossa tuulikaappiin päästäkseen eroon viimeisistäkin kuratahroista. Heitti sitten varmaan vielä vanhan luutunkin roskiin lähtiäisiksi.

Palasin eilen matkalta, jolle olin ostanut VR:n säästölipun jo hyvissä ajoin ennalta. Juuri ennen matkalle lähtöäni olin autellut poikaani hänen muutossaan. Yhtä ja toista ylimääräistä tavaraa kertyi tätä kautta myös omaan huusholliini. Lähinnä ne romppeet odottavat täällä seuraavaa omaa muuttoani, jonka yhteydessä on tarkoitus tehdä isompi kaatopaikkakuorma. Tulee halvemmaksi viedä kerralla enemmän. Kaiken lisäksi pojan taloyhtiöön ajoittui toinenkin muutto samoille päiville, joten jätesäiliöt tulivat niin täyteen, ettei niihin yksinkertaisesti mahtunut enää mitään.

Niinpä jouduin nyt lähtemään matkalle kaatopaikan välivarastosta. Jos jotain olisi sattunut ja tänne tultu omilla avaimilla tai ovi murtamalla, niin olisi siinä ollut iltapäivälehdistölle otsikoita, millaisella kaatopaikalla vanhus asuu, vaikka lapsetkin ovat samalla paikkakunnalla.

Matkakohteessani kävin läpi kahdenkin kuolinpesän jäämistöä. Pikkuhiljaa alkavat loputkin tarpeettomat asiat löytää tiensä joko saunan uuniin (nyt kun papereita saa jo hävittää) tai kaatopaikalle ja tarpeelliset pääsevät kierrätykseen. Löytyi esimerkiksi isän peruja kaksi laadukasta kävelykeppiä, jotka ovat Instrumentariumista ostettuina kalliita. Siinä oli vanhustenviikon hyvä työ lahjoituksen muodossa.

Äitikin viestitti minulle tiukkapipolle haudan takaa, että valmista ei tule koskaan. Löytyi häneltäkin yksi keskeneräinen virkkuutyö, jota voisi tietysti yrittää jatkaa ... ellei jälki olisi ollut niin täydellistä.

Toistenromut voivat olla toisten aarteitakin, joilla tekevät tuottoisaa bisnestäkin
- ihmsten kodit eivät saa eikä voi olla mitään sosiaalitoimistoja koska asia on määritelty rikoslaissa.
Ja tosiasia myös - tautisina aikoina - mistä alituisesti muistutetaan - on juuri naisten ja lastenkin asiaa
- idän naisia useinmiten kai kadehditaankauneutensa ja fiksuutensa vuoksi - jollain reittä pitkin ja huoritteluteemoilla likaisine legendoineen - jotkut ihannoivat naisten ja lasten sukuelinten vaurioittamista - ihan korvienvälistäkin asiaa oli Sohvillakin aiheesta - pelkillä pimpeillä ei pitkälle pötkitä tai naisvihalla.

Ote-HS-julkaisusta / Kira Gronow HS Julkaistu: 13.10. 12:49 Kuolinsiivous on uusin villitys konmaritus-buumissa – 82-vuotiaan ruotsalaisnaisen kirja menee maailmalla kuin kuumille kiville, näin se toimii

"Palvelun sisällön tai sisällön osan saattaminen yleisön saataviin levittämällä, esittämällä tai näyttämällä julkisesti tai varastointi tai kappaleiden valmistaminen sisällöstä tai sen osasta ilman Helsingin Sanomien etukäteen antamaa kirjallista suostumusta on kielletty. Asiakkaalla ei ole oikeutta Palvelun tai sen osan julkaisemiseen tai edelleen luovuttamiseen. Kielto koskee sekä vastikkeellisia että vastikkeettomia luovutuksia sekä tilanteita, joissa Palvelu saatetaan kolmansien saataville. Asiakkaalla ei ole oikeutta muodostaa Palvelusta tai sen osasta toista teosta tai toista palvelua."

www.hs.fi/kayttoehdot/

Kyllähän se kannattaa. Jos makaa niin kauan että ehtii haisemaan, jälkeläisten ei tarvi paljon muuta enää tehdä kuin pistää kaiken roskalavalle.

Äitini ehti olla viikon kuolleena kotona ennen kuin huomattiin koko asia. Kuolema ei ole kaunis eikä tuoksuva. Jotta hajunpoisto olisi tehokasta, pitää mahdollisimman paljon pehmeää, hajua imevää tavaraa poistaa. Eli siinä kalmanhaisevassa kämpässä joutuu jälkeläiset tekemään töitä. Ja tietysti pestä pois eritteet. Itkien ja yrjöen. Done that.

Että kun mietitte jättää jälkeläisillenne sen siivouksen. Ette pysty määräämään mihin soppaan jätätte heidät. Anteeksi jos en kovin kauniisti kirjoittele, mutta tää on realismia.

Äitini oli keräilijä, löytyi kaikennäköistä. Olin onneksi siivonnut suht hyvin kolme huonetta juuri vuosi ennen, kun hän sai asumiskiellon ja joutui mielisairaalaan. Tai mun mielestä pääsi.

Se on kumma juttu. En usko elämän jälkeiseen elämään, mutta halusin tehdä oikeutta äidin tavaroille. Koska hän itse kierrätti ja oli tarkka joka langanpätkästä, niin halusin tehdä asiat samalla tavalla. Häntä ja hänen elämää kunnioittaen, hänen tavaroita kunnioittaen. Tiedän että hän olisi tykännyt siitä, että hänen jäämistöä ei käsiteltäisi romuna, vaan aarteina. Joten tässä asiassa kallistun Korppiksen tapaan hoitaa asiaa.

Jälkeenpäin huomasin että tavallaan se oli myös surutyö. Vaikka rankkaa olikin, kämppä oli 300 kilsan päässä. Mutta vaikeampaa hoitaa surutyötä oli mun siskoilla, jotka eivät osallistuneet. He olisivat dumpanneet tavarat kaatikselle. Onneksi sain heiltä luvan hoitaa asiat omalla tavallani.

Vaarana tietysti että saa ahneen maineen. Mutta ei käytetystä saa enää mitään rahaa, joten enemmän se on just joku surutyö, ellei ole harrastuksena ostaa ja myydä.

Olen neitsyt, ja luonteeltani myös sellainen. Joten siistiä pitää olla kaappeja myöten. Ellei ole, stressaan asiasta. Aina pieni tavara-inventaari päällänsä, ja kun omakotitalossa asuu, aina löytyy joku läpikäymätön nurkka.

Jahas, kirjoitin, lähetin, ja nyt ei näy missään.

Eikun uusiksi.

Teille, jotka suunnittelette jättää siivouksen jälkeläisille. Aina ei saa määrittää että minkälaisen siivouksen jätätte. Miettikää, jos kuolette "nuorina" eikä kukaan odota sitä, asutte yksin. Ei ole joka päivä yhteyttä jälkeläisiin. Voi käydä niin että he joutuvatkin tekemään kalmasiivouksen.

Kuolema ei ole kaunis eikä tuoksuva. Jos makaatte muutaman päivän yksinänne, teidän jälkeläiset joutuvat siivoamaan pois kaikki pehmeät ja hajua imevät tekstiilit, siellä haisevassa kämpässä.

Hajun poisto, otsonointia, kannattaa tehdä vasta tämän jälkeen. Tämän työn saatatte jättää jälkeläisillenne. Mitä enemmän siivottavaa, sitä kauemmin joutuvat siinä hajussa olemaan. Hajussa, joka muuten on myrkyllinen. Mitä kauemmin joku on maannut, sitä enemmän haitallisia bakteereita ilmassa.

Inhorealismia.

Harkitsen rakkauskirjeiden hävittämistä, ettei lapset saisi tietää että minulla oli 2 vuoden suhde työkaveriin. En vaan raaskisi hävittää, kun niistä tulee niin rakkaat muistot mieleen.

Ikivanha juttu ! Kuolinsiivous.
Miksi tämä kohkaaminen ?!

Täysin tuntematon, siis nolla. Kuolema on vain loppu tässä elämässä ei ajassa.

Siivottu on, pitkin elämää.
Puhtaat alusvaatteet ja ehjät sukkahousut puen aina päälle lähtiessäni liikenteeseen, sillä olisi tosi noloa joutua onnettomuuden uhrina sairaalaan likaisissa ja risoissa.
Yksinasujan seksiapulaiset piilotan huolellisesti yläkaappiin kun pikkuväki tulee mummilaan, ne kun tuppaavat löytämään kaiken mitä ei ole tarkoitus löytää.
Olen miettinyt rakentaa seksiapulaisilleni jonkun kätevän piilon mitä perikuntakaan ei loppusiivousta tehdessään löydä, sillä saattaisivat monenmoiset vempeleet aiheuttaa turhan trauman muutamille ;)
Missä te muut säilytätte seksilelujanne? Miulla ne on normisti sukkalaatikon pohjalla piilossa sukkien alla.

Olen tehnyt sitä aika paljon ja aion jatkaa. En välitä materiasta muutenkaan.

Kun olen ollut lapsi, nuori, aikuinen minulle on sanottu usein, siivoa jo suusi. Kun olin lapsi, jopa uhattiin (rikos minuuttani kohtaan) pestä suuni mäntysuovalla.

No, eipä niitä vaihtoehtoja silloin ollut lipeän lisäksi, toisin kuin nyt, pestävä saisi valita millä merkillä hänen suunsa pestään.

Miten tuo intiimipuolen olette aikonut häivyttää siis apuvälineet hieromasauvat , diltot muu rekvisiitta? Itse kun tykkään käytellä, mutta mitä jälkipolvi ajattelee mummikasta ja vaarista?

Se on outoa, kun on siveelliseen elämään kasvatettu ja neitsyenä avioliittoon vihitty. Ylipäänsä elämän kauniimpia arvoja yrittänyt varjella sekä siivosti elää kaikinpuolin, johon ei ole kuulunut suurempi irstailu, vaikka nyt tulee välillä viikonloppuisin kurkattua yöllä tulevaa "aikuisten kanavaa"ihan mahotonta touhua siellä. Toista se oli ennen, kun menimme naimisiin , niin pimeässä kuhkattiin mieheni kanssa, kun ujostutti vallan kamalasti alaston mies.

Vaan oli sitä riettautta monenmoista ennenvanhaakin. Se oli niinku lakastu maton alle.

Nyt on kuolinsivous aloitettu.
Vein paperikeräykseen kaksi kassillista mainoksia ja paikallislehtiä.
Pitää tehdä se näin pikkuhiljaa ja hitaasti, niin jospa se kuolemakin malttaisi odottella, että saan valmiiksi.