Todellisessa elämässäni en ole ollut sotimassa missään, enkä ole kokenut millään muotoa oikeaa sotaa siis kyse ei olisi ns post-traumattisesta oireista niinkuin oikeilla sotilailla. Tiedostan tätä levotonta maailmaa mm uutisissa näen mediasta oikeaa sotaa ja terroritekoja maapallon toisista osista esim. Syyria ja Ukraina, pelaan myös konsolipelejä myös joskus harvoin sota-pelejä. Katson myös telkkarista joskus ja silloinkin useimmiten ulkomaalaisia sota-historiallisia dokumentteja ja elokuvia. Näkemäni unien sota-tantereet sijoittuvat kuitenkin todellisiin olemassa oleviin suomalaisiin maisemiin, on pellot, niityt, suot, koivut, metsänreunat, tutut pihat, asutusalueet, tiet, merenrannat ja järvet. Viime yönä näkemäni uni oli sellainen että kävelin tietä pitkin joka reunusti pellot molemmin puolin, edessä häämötti t-risteys jonka takana koivuvaltaista sekametsää selvää oli myös se että oli syksy koska unessa koivut olivat keltaisina kauttaaltaan. Yhtäkkiä yllättäen alkoi melkoinen kombinaatio jyrinää/aseiden pauketta/tärinää/räjähtäviä ohjuksia ja sotalentokoneita taivaalla, kraanatteja ja pommit räjähtelivät pelloilla, metsissä ja edessä olevaan tiehen ja tien varteen. Kuului myös kirkuvia, huutavia paniikissa olevia ihmisiä ilmestyi joka puolelta, unenomainen näkymä on selkeästi epämääräinen sota-tantereen sekamelska muun muassa kaunis syksyinen perinnemaalaismaisema muuttui hetkessä rujoksi ja palavaksi helvetiksi. Unen hyökkäyksen laatu oli todella painajaismaisen pelottavaa ja päällekäyvää englanniksi sanottuna "in your face", onneksi heräsin samantien tähän todelliseen maailmaan. Tämän kaltaiset painajaisunien sota- kriisiteemat toistuu yllättävän usein minulla, tapahtumapaikat ja maisemat tietysti vaihtuu mutta sodasta tai sun muista vakavista kriisihetkistä näen usein unta. Onko kohtalotovereita täällä? Onko muita jotka näkevät samantyyppisiä sota-aiheisia unia?
Vastaukset 1
- Pillerihiiri
Juu, minä nään toistuvasti sota unia. Usein kuulen ja nään kun pommikoneet tulee ja alkaa pommittaa. Ja sitten itse menen maahan makaamaan peloissani odotan että ne meee pois. Näitä on tullut kymmenittäin. En kyllä pelaa sotapelejä enkä katso elokuvia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571900Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.44718Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 47514