Musiikin sointi päässä raastaa hermoja

SLsaip

Olen pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä reilu kolmekymppinen mies. Oireita ja harmia on monenlaista; välillä menee paremmin, välillä huonommin. Lääkkeet onneksi tasaavat tilaa jonkin verran.

Mutta

Vaikka ocd-oireilu pysyisi joinakin päivinä kurissa, niin yksi ongelma on ja esiintyy joka päivä: pakonomainen musiikin/ melodian toistuminen päässä. Päässäni ei soi vaihtelevasti esimerkiksi lähiakoina kuuntelemiani biisejä, vaan yleensä yksi tietty lyhyekö pimputus ärsytykseen saakka. Kuulostaa ehkä harmittomalta, mutta päivittäisenä kiusana tuo on todellinen hermoja raastava riesa.

Jonkin verran pakkomelodiaa saan hillittyä muuan muassa kuuntelemalla puheohjelmia ja toistamalla mielessäni radiosta juuri kuulemaani keskustelua. Vaikuttaa, että tällöin mieli keskittyy aktiivisesti käsittelemään kuuntelemaani keskustelua, eikä pakkomelodia pääse soimaan.

Kärsiikö kukaan muu vastaavasta kiusasta?

18

2075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rumnbass

      Kärsin tästä itsekin. Kuulostaa tosiaan naurettavalta, mutta kyllä hemmetti soikoon käy hermoille kuulla samaa lirutusta joskus tuntejakin putkeen. Tai kun yrittää saada unta ja päässä paukkuu loputon bongo-kvartetti... Olen saanut apua musisoinnista, tietokoneella säveltäen pääasiassa. Ja tähän harrastukseen vaivasta onkin ollut jopa hyötyä, kun välillä melodiat ovat jossain määrin originaaleja, niistä saa hyviä inspiraation lähteitä.

      • Anonyymi

        Eikö niihin ole mitään lääkettä saatavana . Kuulostaa toisi työläältä .


    • SamaVika

      Tuttu ongelma. Kannattaa kokeilla säännöllistä meditointia ja jättää stimulantit kuten kofeiini ja alkoholi kokonaan pois. Todennäköisesti ongelmasi ratkeaa jo noilla elämänmuutoksilla viimeistään parissa kuukaudessa.

    • Pyörittelijä

      Minulla myös pyörii päässä jatkuvasti jokin pieni melodia johon pääni keksii sanat ajatusteni ja kuulemieni lauseiden mukaan. Tämä on todella rasittavaa sillä se puuduttaa pääni, vie kapasiteettia muulta ajattelulta ja tekee tavallisten asioiden tekemisen ja ajattelemisen todella tahmeaksi ja hitaaksi. Monesti huomaan vasta pitkän ajan päästä että päässäni on taas kauan pyörinyt joku ralli ja olen laulanut mielessäni joitain irrationaalisia sanoja, hoksaan miksi on taas vaikea ja raskas olla, sitten yritän aktiivisesti lopettaa tai ainakin vaihtaa sanoja tai melodiaa. Joskus laulan ääneen sen kirotun pätkän mutta ei siitä juuri ole apua.

    • mhdmy

      Itse oon kans musikaalinen ja on ocd mutta oireet ei liity musiikkiin. Vanhemmiten huomannu et autossa kun ei laita ees radiota päälle ni pystyy paremmin keskittymään ajamiseen. Tuntuu muutenkin et musikaalisuus vieny normaalilta ajatus työskentelyltä jotain pois. Kuulee vaa et onpa tyylikäs intro kehitelty tuohon alkuun tai että tuohon ois sopinu modulaatio kyllä :D

    • korvamato

      Sille on ihan oma nimi "korvamato".

      Googlaile, löytyy ohjetta miten päästä eroon.

      • Fhjj

        Todellinen ocd ja korvamato ovat eri asioita. Ihminen voi pyöritellä kaikenlaisia melodioita päässään mut hän ei silti ole ns.neurootikko.


    • nussimuatakaa

      mikäs siinä jos on hyvä biisi------

    • Anonyymi

      Kärsii, kun ei kuule ihmisten puhetta kun musiikki jauhaa päässä, häiritsee myös ulkona kävellessä älyttömästi..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minulle sanottiin että se on "tinnitus", joskus aikaisemmin kuulin jotain musiikkia mutta nykyään nyt vanhempana se on muuttunut lintujen lauluksi, tunne on kun olisi keväisessä lehtimetsässä, jossa linnut laulavat jatkuvasti, joskus mustarastas vetää voimakasta sooloaan.
      Olen jo tottunut noihin ääniin eikä ne minua enää häiritse, tätäkin kirjoittaessa yöllä kahden aikaan ne laulavat.

      minos

    • Anonyymi

      Sama ongelma

    • Anonyymi

      Moi!

      Auttaisiko tohon se että kuuntelisit jotain toista ärsyttävää biisiä? Niin että kumoaisivat toisensa. Soitatko sä itse jotain soitinta? Se että joku melodia jää noin pitkäksi aikaa päähän, kuulostaa siltä että sä olisit musikaalinen ihminen. Mulla on yksi kaveri jolla on myös pakko-oire piirteitä ja kanavoi sen musiikkiin, tekee mahdollisimman täydellisesti kaiken musaan liittyvän, virittelee soitinten pedaaleja, ym. Se on hänelle kuin terapiaa johon purkaa pakkokäyttäytyminen.

      Tuli vaan siis mieleen, että jos sä löytäsit jonkin tekemisen jonka avulla voisit työstää noita oireita/valjastaa ne niin ehkä se helpottuisi? Itse soitan kanssa, mulla kanssa äärimmäisyyksiin menevää perfektionismia, en voi nukkua ennen kun jokin biisi on opeteltu täydellisesti. Menee yöt rimputellessa ja se ei enää oo rento harrastus. Mutta mä kanavoin sen soittamalla jotain muuta, usein niin että unohdan usein jopa sen biisin jota lähdin treenaamaan.

      Sori tosiaan jos menee täysin hutiin tämä. Tuli tosiaan vaan mieleen,esim semmonen kikka että jos soittaisit ensin sen ärsyttävän kappaleen. Tai hyräilisit ja koittaisit sen jälkeen kuunnella jotain vähän vastaavanlaisia biisejä, joissa jotain samaa. Lopulta et enää muistaisi välttämättä, miten se ihan alkuperäinen menee. Eli se olisi siten ehkä unohdettavissa?

      Uskon että on aivan hermojaraastavan ärsyttävää, mulla jää kanssa monet biisit jopa viikoksi soimaan päähän, eikä oo lähteneet muuten kun kuuntelemalla jotain samasta sävellajista tai samanlaisella rytmillä ym. meneviä muita biisejä.

      Toivottavasti tästä oli jotain apua, en oo muita vastauksia lukenut ja tää kikka on ehkä jo mainittukin. Ja voimia, toivon että pääset tosta korvamadosta eroon. Ja jos tulee vastaavia niin kokeile ees näitä konsteja.

    • Anonyymi

      Kaikkeen pakko-oireeseen on saatavilla muutakin apua kuin lääkkeitä. Googlaa pakko oireiselle omahoito. siinä on apuja mitä voi tehdä. jotenkin se pakko-oire tulee ahdistuksesta ja se pitä ymmärtää ja työstää niin ettei se pakko-oire enää haittaa sun elämää. ainakin vähentänyt on.

    • Anonyymi

      Olen nyt huomannut sen taipumukset oikein eskaloituneen noin 5 v sitten. Olen 69 v . Siihen meinaa hermot mennä. Vähän on auttanut kuunteleminen kuulokkeilla. Nyt sekin on huonompi koska en pysty keskittymään edes siihen. Sitten ajatus alkaa välttelemään. Kun vaan olisi saanut toisen pään. Skitsotypaalinen ja Asperger on. Oireita kaksisuunt. Ja tämä keskittyminen vielä.

    • Anonyymi

      mullaki rupee moskovan tiltu soittaan takahampaaseen

      aina yöaikana

      tosi kurjaa kuunella öisin ku yrittelee nukkuu

    • Anonyymi

      Oletko päässyt kokeilemaan mukatäydellistä hiljaisuutta erämaamökin tapaan.

      Mut luulen jo ennakolta, ettei se käy, koska vanha pää on vietävä mukaan.
      Pakko-oireilusta vaan lukenut.
      Joskus joku asia jää jyystämään mielen alustalle, että se häiritsee uneen pääsemistä.

      Itse näitä neuro-erilaisia.

      Tänäänkin "siirryin" maantieteelliselle Pohjoisnavalle hengittelemään sen hapekasta Jäämeren ilmastoa.

      Hitlerin Adolf vielä eli vielä keväällä-45 kun äiti munt alakouluun kädestä pitäen syksyllä talutti.

    • Anonyymi

      Sama juttu. Saatan saada tosi voimakkaita ahdistuskohtauksia tilanteissa jossa musiikkia tulee. Ja sitten se kappale jää soimaan päähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3523
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3338
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe