Tupakointikielto rannoille!

Marithai

Mielenkiintoinen uutinen talven turisteille.
Thaimaan viranomaiset kieltävät marraskuusta alkaen tupakoinnin 20 hiekkarannalla, muun muassa Phuketin Paton Beachillä. Säännön rikkomisesta seuraa vankeutta tai sakot.
Jos ette usko niin tsekatkaa:
https://www.thephuketnews.com/phuket-beach-inspection-leads-to-smoking-ban-at-20-beaches-nationwide-64254.php
Ja ihan käytännön neuvokki, jos sattuu olemaan maassa edesmenneen kuninkaan hautajaispäivänä 26. lokakuuta. Silloin monet palvelut ja liikkeet on kokonaan kiinni tai kiinni iltapäivällä, että kansalaiset voi seurata hautajaisia. Näin kertoo esimerkiksi Bangkok Post.

12

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SikaariPorras
    • eikaivaan

      Ajatus on varmaankin hyvää tarkoittava. Vaarana siinä on sitten se että käy kuin suomessa ravintoloille savuttomuuden myötä. Tämä kun suhteutetaan Thaimaan matkailun osuuteen työllisyydestä kerrannaisvaikutuksineen, jälki voi olla tuhoisaa.

      Toisaalta, eihän Päivi R kannatajineen koskaan kantaneet vastuuta. Tuskin Thaimaassa sen vastuullisempia ovat. Virkamieseliitillä pyyhkii hyvin vaikka, päätökset olisivatkin katastrofeja.

      Jos matkailusta tehdään keinotekoisesti liian hankalaa, matkaajat suuntaavat muualle. Tästä on esimerkkejä
      https://www.is.fi/matkat/art-2000000711756.html

      • ThaimaassaAsuva

        Ei se ole keinotekoista, vaan erittäin suunnitelmallista.

        Tarkoitus on karsia erityisesti Pattayan rakkaat pois vuokramorsianten asiakaskunnasta tarkoituksella, että Thaimaan matkailu tervehtyisi matkailuun eikä idiotismiin.

        Tupakka eisinänsä suoranaisesti liity asiaan, mutta koska tällä turistiryhmälle ei ole annettu kotikasvatusta edes tupakantumppien osalta, niin viranomaiset on puuttunut myös tähän.

        Me Thaimaassa asuvat toivommekin että suuntaavat muualle.


      • touristi
        ThaimaassaAsuva kirjoitti:

        Ei se ole keinotekoista, vaan erittäin suunnitelmallista.

        Tarkoitus on karsia erityisesti Pattayan rakkaat pois vuokramorsianten asiakaskunnasta tarkoituksella, että Thaimaan matkailu tervehtyisi matkailuun eikä idiotismiin.

        Tupakka eisinänsä suoranaisesti liity asiaan, mutta koska tällä turistiryhmälle ei ole annettu kotikasvatusta edes tupakantumppien osalta, niin viranomaiset on puuttunut myös tähän.

        Me Thaimaassa asuvat toivommekin että suuntaavat muualle.

        Vai että oikein Me Thaimaassa asuvat. Pidätkö itseäsi muita parempana turistina?Turistihan sinä jokatapauksessa olet ainakin thaimaalaisen silmissä.
        Olet tyypillinen suomalainen keski-iän ylittänyt turisti jonka ainoa tehtävä matkalla on kytätä ja paheksua muiden turistien toimintaa.Osaat jopa muutaman sanan thai kieltä joka tekee sinusta ylivertaisen muihin turisteihin nähden.Tunnen oikeastaan vähän myötähäpeää sinua kohtaan.
        Hyvää jatkoa kuitenkin ja muista arvostella ja paheksua jatkossakin muiden turistien toimintaa.


      • ThaimaassaAsuva
        touristi kirjoitti:

        Vai että oikein Me Thaimaassa asuvat. Pidätkö itseäsi muita parempana turistina?Turistihan sinä jokatapauksessa olet ainakin thaimaalaisen silmissä.
        Olet tyypillinen suomalainen keski-iän ylittänyt turisti jonka ainoa tehtävä matkalla on kytätä ja paheksua muiden turistien toimintaa.Osaat jopa muutaman sanan thai kieltä joka tekee sinusta ylivertaisen muihin turisteihin nähden.Tunnen oikeastaan vähän myötähäpeää sinua kohtaan.
        Hyvää jatkoa kuitenkin ja muista arvostella ja paheksua jatkossakin muiden turistien toimintaa.

        Thaimaalaisten silmissä kyllä turisti.
        Sinä minun silmissä idiootti.

        Muiden turistien toiminnan voit lukea tältä palstalta.

        Sinä olet tyypillinen henkilö joka profiloi itsellesi tuntemattomia, koetko olevasi ylivertainen?


    • aatteleppaite

      Se on hienoa että Thaimaassa asuu Päivi räsäsen kaltaisia suomalaisia. On myös hienoa että Thaimaan päivi voi purkaa pahaa oloaan vaikkapa keskustelupalstoilla. Huono puoli siinä on ettei hän ymmärrä lukemaansa tai, osaa yhdistää sitä suurempiin kokonaisuuksiin.

      Thaimaalla ei ole varaa menettää turistituloja. Jopa Thaimaan kuningasperhe on valjastettu turismille. Thaimaassa on monia Kuningasperheen nimiä kantavia turistihankkeita.

      Turismi kuitenkin työllistää suoraan ja välillisesti ison joukon Thaimaalaisia. Pelkästään jonkun trivagon sivuilta löytyy n. 30 000 hotellia Thaimaasta. Siihen kun lisätään turisteille suunnatut palvelut, ravintolat, logistiikka, kauppa, palvelut, infra, alkutuotanto, jalostus... Puhutaan miljoonista ihmisistä.
      Myös useat Thaimaassa asuvat suomalaiset työllistyvät turismista. Ihanko ne kaikki tosiaan haluaa että turistit suuntaisivat muualle?

      Kuten Päivi Räsäsellä, mm. suljettujen ravintoloiden väelle, tuskin Thaimaan Päivilläkään on ratkaisua siihen miten ne työttömiksi joutuvat Thaikut sitten elättäisivät itsensä jos, turistit suuntaisivat muualle.

    • hetkhiikwai

      Täytyy muistaa että moni muukin asia on thaimaassa lailla kiellettyä, esim kypärättä ajaminen mopolla ja prostituutio. Niistä kumpaakin tehdään kokoajan jokapuolella thaimaata poliisin nenän edessä ilman rangaistusta. Kytät tosin keräävät lahjuksia baareilta joissa prostituutiota harastetaan. Samoin marijuanan ja taikasienten myynti ja käyttäminen pitäisi olla erittäin kiellettyä mutta silti sitä tehdään erittäin avoimesti muutamilla etelän saarilla. Poliisille maksetaan tietty summa kuukausittain ja hommaa katsotaan sitten läpi sormien..

      • hetkhiikwai

        Niin ja kaikki tuo Pattayalla.


      • hetkhiikwa

        Pattayasta en tiedä mutta sanoin että muutamilla ETELÄN SAARILLA


    • Syytönsivustaneuvoja

      Kun ei ymmärrys ole ajatustenne saavutettavissa niin minä olen teitä auttava.

      Rannoilla on myös paljon lapsiperheitä joita häiritsee suunnattomasti tupakansavu, se on sama mihin istuu niin savu on kohta silmillä.

      Joten nyt tiiätte puhua asiaa ja yhden syistä miksi savustelijat pakotetaan häpeäpuun luokse tumppailemaan.

      Mikä siinä ymmärtämisessä on niin vaikeaa sauhuttelijoille ? Savu häiritsee ja sillä sipulirenkaat.

      • MatkailijaJorkka

        Tuossa olet aivan oikeassa, saisivat laajentaa tupkointikieltoa vielä lisää.


    • EtaTsuhnii

      Tsuhnat rakastaa kaikkia kieltoja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe