Henkilökohtaisesti en haluaisi kenenkään olevan huolissani minusta. Pärjään aina!
Olisi kamala ajatus, että kaipaamani henkilö olisi minusta huolissani. Se varmaan panisi minut ryhdistäytymään pikavauhtia :D
Ajattelisin, että saakeli, minua ei paapota, minähän kyllä pärjään itse :D
Minä koen jotenkin alentavana, jos minusta ollaan huolissaan.
Kait tämän ikäpolven naiset ovat kasvatettu pärjäämään vaikka hammasta purren..
Mitä ajatuksia teissä herättää tuo, että teistä oltaisiin huolissaan?
Olisi kamala ajatus, että kaipaamani henkilö olisi minusta huolissani. Se varmaan panisi minut ryhdistäytymään pikavauhtia :D
Ajattelisin, että saakeli, minua ei paapota, minähän kyllä pärjään itse :D
Minä koen jotenkin alentavana, jos minusta ollaan huolissaan.
Kait tämän ikäpolven naiset ovat kasvatettu pärjäämään vaikka hammasta purren..
Mitä ajatuksia teissä herättää tuo, että teistä oltaisiin huolissaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Riippuu vähän. Oon joustanut elämässäni ja ollut heikko välillä. Lapselline ja typeräkin. En haluis tuottaa pettymyksiä ihmisille jotka ottaa mut vakavissaan. Ainakaan usein :D
Siihen moni pyrkii. Jaksat mukavasti ajatella muita ihmisiä! Kaikki eivät kykene siihen tai eivät jaksa, vaikka haluaisivat.
Minustakin tuntuu alentavalta, jos huomaan, että minua yritetään auttaa tai ollaan huolissaan. Hyväähän toki tarkoittavat, mutta kuitenkin.
Ihan totta? Mukava kuulla. Kuvittelin, että olin melkein yksin tuon ajatukseni kanssa :)
Kyllä saa olla huolissaan, välittämisen merkki. En mene hammasta purren, väärä tapa minulle. Ihmisen on hyvä tunnistaa ja myöntää oma pienuutensa ja olla välillä heikko. Sieltä se oikea ja kantava vahvuus mielestäni tulee. Sääli on asia erikseen, mutta siitähän tässä ei ollut kyse.
No, onhan se varmasti noinkin, että välittämisen merkki tiettyyn rajaan asti tietenkin.
Olisiko sitten niin, että vaikeuksista selvitäkseen on ollut pakko purra hammasta saadakseen asiat rullaamaan.
Sitä sisuuntuu :D
Varmasti pääasia, että jokainen löytää sen oman tapansa, hyväksi koetun selviytyäkseen.
Ei selviytyäkseen, vaan ELÄÄKSEEN. :) Yritän katsoa rehellisesti kaikki ominaisuuteni, hyväksyä ne ja valjastaa ne edukseni itselleni ja läheisilleni. :)
No minulla on ollut niin paljon vaikeuksia ja vastuuta elämässäni, että selvitäkseni vastuustani vaikeuksistani ja vastoinkäymisistäni huolimatta on ollut pakkokin olla sisukas ihan selviytyäkseen, myös että muutkin selviää, perheeni ja lapseni.Ei ole useinkaan mahdollisuus olla heikko, kun on ollut pakko jaksaa muiden vuoksi.
Monenlaisia elämäntilanteita täälläkin ihmisillä ollut.
Omien ominaisuuksien tunnistaminen on kyllä hyvä juttu, silloin on mahdollisuus kehittymiseen. Läheisien ja muiden ihmisten huomioiminen on kyllä tosi tärkeää, kuin myös hyväksyminen. Että hyväksyy itsensä ja toiset sellaisena, kuin he ovat. Ihan totta tuo, mitä kirjoitat.
Minullakin on ollut vaikeuksia ja tuskaa. Nyt on aikaa ja tilaa hengähtää ja luopua vääristä toimintatavoista, jotka eivät enää johda mihinkään. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Joskus on ollut välttämätöntä siirtää omat tarpeet syrjään, kun on ollut pakko huolehtia läheisistä. Nyt kun tilanne on se, että saan olla paljon itsekseni, koitan päästä niistä vanhoista toimintamalleista, jotta elämä ei olisi niin suorituskeskeistä. Varmasti tulee sinullekin vielä elämässäsi vaihe, jolloin voit pysähtyä ja saat itsellesi sitä tärkeää omaa tilaa ja aikaa. Ja voit olla armollinen itsellesi ja hyväksyä itsesi keskeneräisenä. Kapasiteettia siihen ei ainakaan puutu! :) Minä näen itseni keskeneräisenä ja vaikeaa on välillä hyväksyä itseni sellaisenaan, kun haluaisin olla jotain muuta, mitä nyt olen . Elämän näen mielenkiintoisena matkana kuitenkin. :)
Näen itseni erittäin keskeneräisenä. Näen asian myös niin, ettei ihmisestä valmista, täydellistä tule koskaan.
Itseasiassa, en tiedä kauanko enää elän., olen melko pysähdyksissä ollut jo vuosia. Tuosta en halua avautua enempää. Uskon, että loppuelämäni menee siihen, että yritän kestää muiden vuoksi ja yritän elää ja käyttäytyä niin, että aiheuttaisin mahdollisimman vähän huolta läheisilleni.
Tämä toiminitamalli sopii nyt hyvin, parheiten minulle.olen katsonut sen aiheuttavan vähiten tuskaa läheisilleni.
Elämä on kyllä mielenkiintoinen, ei tosi aina reilu. Monta kiitoksen aihetta.
Kuulostaa, että olet tällä hetkellä tyytyväinen elämääsi?
No tällä hetkellä olen melko tyytyväinen, tosin se vaihtelee rajusti ja usein. :) Minulla kun on sellainen vika, että tunteet menevät ylhäältä alas. Ei ihmisestä koskaan valmista tule, mutta siihen pyrin, että olisin suunnilleen sinut itseni kanssa ja voisin myös muiden elämään sitä kautta jotain hyvää antaa.
Ei ole tarkoituskaan tuputtaa omaa toimintamalliani muille, kerroin lähinnä mikä itselleni on ollut toimiva. Jos joku siitä jotain osviittaa joskus saa, niin hyvä. Mutta siksi sanoin sinulle, että toivottavasti voit olla itsellesi armollinen, kun näen meidät ihmiset joltain osin samanlaisina ongelmavyyhteinä, jotka vaativat itseltään paljon. Kaikissa meissä on huonoa, mutta myös paljon hyvää.
Olen pahoillani että joudut kärsimään fyysisestä sairaudesta, sellaista minulla ei ole ja siitä pitäisikin muistaa olla kiitollinen.
Sinussa näen kirjoituksesi perusteella paljon hyvää ja olet epäitsekäs ihminen. Sellainen, jolla on arvot kohdillaan ja hyvin selkeä näkemys itsestäsi ja ympäröivästä maailmasta. Harvoin enää tapaa muita, kuin niitä, joiden toiminta johtaa aina jotain kautta omaan napaan. Niistä muista yritän pitää kiinni.
Elämä ei ole reilua, ei. Se on elämää. Koitetaan nähdä niitä hyviä asioita ja iloita niistä ja säilyttää se kiitollisuus! :)
En ottanut kirjoitustasi niin, että tuputtaisit. Kirjoitin vain, mikä on minulle sopinut.
Mutta olet oikeassa, en tykkää, jos minua määräillään :D Nousen äkkiä puolustuskannalle tai takajaloilleni. Tuo on yksi huonoista puolistani.
Tämän sairauteni vuoksi, en lähtenyt ottamaan selvää kiinnostukseni kohteesta. Toisin mukanani hänelle huolestuneisuutta, jos siitä edes olisi tullut jotain..parempi näin.
Niin me teemmä!! Hamaan Katkeraan loppuun asti ; D vitsi vitsi.,
Se aiheuttaisi minussa kummastusta ja äsyyntymistä. Mitä se oikeastaan edes on? Joku tervehtimiseen rinnastettava mitätön sosiaalisiin tapoihin perustuva ilmaisu toisen tilanteesta/tilasta tehdystä arviosta? Entä sitten? Siinähän olette.
On ollut aikoja jolloin minusta olisi syytä olla huolissaan ja toimia sitten jotenkin asianmukaisella tavalla, koska itse olen ollut silloin toimivallaton. Eiköhän ns. huolehtiminen ole nyt aika naurettavaa enää tässä vaiheessa.
Oikeasti minulla on aivan sama se, jos joku on minusta huolissaan.
Mä en voi vaikuttaa siiheen mitenkään, ollaako huolissaa tai eikö ollaa!
Se on kuin papin aamen †
Normi setti. Ainahan minusta ollaan oltu huolissaan. Depressio ja itsetuhoisuuteni sen aikanaan aiheutti ja siitä asti puolestani on pelätty että koska se alkaa taas. Sitä kaikki hiljaisesti odottaa jännityksellä ja kauhulla milloin rysähtää elämässäni liian kovaa ja 3 vuotta lestänyt itsemurhayritysten kierre alkaa taas.
Miltä se minusta tuntuu? Tuossa asiayhteydessä loukkaavalta. Minuun ei luoteta että olisin oppinut jotain elämisen ja selviytymisen taitoja vuosien saatossa. Minua loukkaa se epäluottamus ja minun taitojeni karttumisen aliarviointi.
Muissa asioissa ei loukkaa ja saa auttaa. Toisinaan ihan odotankin sitä vaikken osaa apua pyytää.
Depressiooni liittyy synkkiä varjoja ja menneisyyden haamuja jotka aiheuttaa ärsyyntymiseni. Huoli minusta nimittäin ajoi myös perheenjäseneni sairastumaan depressioon ja koko perhe ajautui kriisiin johtuen siitä että oli niin huolissaan peläten milloin minä onnistun itseni tappamaan.
Depressioni oli niin voimakas että repi koko perheen riekaleiksi. Pakotti koko perheen elään kolme vuotta varpaillaan ja jatkuvassa pelossa että koska joutuu tekeen ruumiista löydön..
En tykkää huolestuttaa ketään ja ahdistaa ajatuksena koska minulla on taustalla kokemus että minusta huoli sairastutti ja rikkoi koko perheen
Voin samaistua ajatuksiisi. Minulla tosin on fyysinen hankala sairaus, joka kyllä on tuonut mukanaan psyykkisiä oireita, kuten ahdistusta ja epätoivoa, pelkoa, panikkia.
Veti hiljaiseksi kirjoituksesi. Tunnistan tuon kaiken, nuo tunteesi ja mitä lukee myös rivien välissä, mitä ei voi tietää, kuin toinen saman kokenut.
Olen pahoillani!!
Ei sille mitään voi. Mennyttä elämää. Surullinen tragedia vain jossa yhden ihmisen sairaus oli niin vahva ja voimakas että se ei riepotellut vain sitä sairastujaa vaan kaikkia samassa talossa eläviä ja mullisti kaikkien elämän, sairastuttaen yksi kerrallaan jokaisen psyykkisesti.
Pelko ja jatkuvan pelon alla elämien vuosia vie voimia ja minun oireet olivat vaikeat ja todella voimakkaat. Paha oloni oli niin suurta. Minulla on omallatunnollani syyllisyyttä perheenjäsenen psyykkisestä sairastumisesta niiden kolmen vaikeimman sairauteni vuoden aikana ja perheeni hajoaminen lopulta osiin. Koko perheeni voi äärettömän huonosti minun sairauteni takia.
Perheenjäsenet tarkkaili minun mielialoja taukoamatta. Vahti menojani. Jos huoneen ovi kävi yöllä joku ponnahti samantein ylös sängystä ja tuli katsomaan minne matkani vei. Minua ylitarkkailtiin ja perheeni eli sellaisessa huolestuneessa valmiustilassa jatkuvasti.
se heidät sairastutti ja se alkoi minun sairastumisesta ja oireitteni voimakkuudesta.
Kaippa yritän alitajuisesti välttää uudelleen saman tapahtumista ja olen yliherkkä huolestuttamiselle,
Totta sairaudelleen ei voi mitään. Ei siitä kannattaisi itseään syyttää, mutta se on niin helppo sanoa noin, samalla kun näkee omien silmien edessä sen seuraukset.
Minä näen myös, kuinka sairauteni on vaikuttanut läheisiini, perheeseeni. Tuntuu, että kaikki oli ja on hajallaan tai ei läheskään samanlaisessa balansissa kuin 4v sitten ennenkuin sairastuin.
Myös payykkisiä seurauksia olen aiheuttanut tahtomattani muille....