Olen lähes koko elämäni ajan tuntenut olevani lapsuudenperheessä se huonompi tytär. Sen sijaan siskoani on autettu aina ja kaikessa: kehuttu, kannustettu, mainittu kaikki hyvät teot vieraille jne. Hän on myös aina saanut luistaa velvollisuuksista: hänen ei ole tarvinnut tehdä kotitöitä tai auttaa siivouksissa. Minulle on sen sijaan kilahdeltu haukkumasanojen kera, jos olen maininnut asiasta ja uhannut, etten ole tällä kertaa auttamassa. Monta muutakin epäkohtaa on ollut.
Vaikka olemme nyt jo aikuisia, niin suvun tapaaminen on vaikeaa. Siskoni on aina se, joka kerää ne erityiskiitokset ja maininnat. Hän saa aina loistaa ja hän on taitava keräämään itselleen huomiota, ihailua ja kauniita sanoja. Tuntuu, kuin en saisi itse edes yrittää mitään. Siskoni kun pitää huolen siitä, etten saa suunvuoroa ja tekee kaikkensa, jotta hän saa olla sen positiivisen huomion kohteena puheenaiheiden pysyessä hänelle otollisissa aiheissa. Niinpä jään aina syrjään ja ulkopuoliseksi.
Olen niin kyllästynyt tähän!! Aivan kuin hän haluaisi omia kaikki hyvät tyypit itselleen ja syrjäyttää minut kaikessa. Kerran kun häneltä kysyttiin mikrofonilla, että keitä hänen lapsuudenperheeseensä kuuluu, hän vastasi vain että äiti ja isä. Moni vuosiakin hänen kanssaan tekemisissä ollut on luullut, että hän on ainoa lapsi.
Itsetuntoni on aikuisena edelleen huono. Olen saanut olla kaikkien roskaämpäri. Minut on henkisesti lytätty niin monilla eri tavoilla, että tuskin koskaan saan täysin normaalia elämää itselleni.
Se huonompi tytär
7
138
Vastaukset
- eienäänuori
Sinä olet ainakin oppinut seisomaan omilla jaloillasi ja siskosi on pintaliitäjä. Kun ne kovat elämänmyrskyt tulevat niin siskosi hauras ihailtu ohut lasipinta voi murtua, mutta sinä kestät. Ei tietenkään ole hyvä asetelma perheessä jos lapsia kohdellaan eriarvoisella tavalla. Kaikesta huolimatta olet yhtä arvokas ihminen ja teitä on sisaruksina kohdeltu väärin ja ei ole kummankaan etu ettei teillä ole sisaryhteyttä. Sinua on laiminlyöty mutta toista on pilattu turhalla hemmottelulla. Ei kannata olla kateellinen tästä kasvatusvirheestä koituneesta virheestä. Ennen pitkää puntit ovat teillä tasan. Rakenna oma vahva elämä. Sinä pystyt siihen.
- ToinenSisko
Kiitos sanoista! Olet oikeassa siinä, että siskoni ei ole tottunut oikein koskaan pärjäämään yksin, vaan käyttää jatkuvasti muita ihmisiä helpottamaan elämäänsä. Hän on aina apua vailla ja tekee numeron jokaisesta hyttysen pistostakin.
Minäkin häntä välillä auttelen, mutta eipä tule oikein koskaan apua itselle takaisin. Mielenkiintoista, miten muutamien kilometrien välimatka on hänelle liikaa silloin, jos pyydän häneltä jotain, mutta kun pitäisi hänen asioitaan toimittaa, niin on ihan normaalia häneltä olettaa, että se toinen käyttää siihen vaikka koko päivän ja vielä omia rahojaan päälle. Monesti kun pyydän lainaamiani rahoja takaisin, ei vaivaudu edes vastaamaan mitenkään.
Nämä monet väärinkäytökset ovatkin sellaisia, mitä muut eivät voi nähdä. Ne tapahtuu vähän kuin pinnan alla salassa muilta ja niitä on vaikea todistaa. Ulkopuolisille vedetään kulissia, luodaan esim.kuvaa täydellisestä perhe-elämästä ja mahtavasta äitiydestä, mutta kotona ovien takana rähjätään lapsille joka asiasta ym.
Siskoni on myös niin huomionkipeä, että edes minun omissa juhlissani nyt aikuisenakaan, en saa olla se juhlittava henkilö. Sielläkin hänen täytyy saada kerätä ihailua elämälleen ja persoonalleen, hänen täytyy saada olla se, jota kuunnellaan ja katsotaan.
En edes tiedä, miksi kirjoitan tätä. Jokin paha olo vaan taas laukesi tietyistä tapahtumista ja tunnen suuttumusta ja epätoivoa. Ihmettelen, että miten kauan tätä jatkuu. Tuota, ettei suurin osa tunnu näkevän ollenkaan tuon kulissin lävitse vaan menee näytelmään mukaan. - eienäänuori
Tottakai tuollainen välistä harmittaa ja on inhimillistä kokea mielipahaa vaikka järjellä asian ymmärtääkin. Lieviä narsistin piirteitä siskossasi on, ja on saanut jopa vanhempasi manipuloiduksi itsensä puoleen. On taitava manipuloija ja näyttelijä omaksi edukseen ja osaa vetäistä aina oikeasta narusta.
Tuollainen ihminen jää lopulla yksin tai hänen ihmissuhteensa eivät ole aitoja. Jos avioliitossa on tuo asetelma niin molemmat osapuolet voivat pahoin, myös lapsiin ei tule normaalia suhdetta. Ole kuitenkin tyytyväinen että olet hoksannut asian ja päätä että et enää lähde siskosi pelinappulaksi.
Sinä voit asialle jotain tehdä. Siskosi on vielä pitkän matkan päässä ymmärtämään omaa luonteensa heikkoutta. Et voi häntä muuttaa. Ja sinulla on oikeus omaan elämään ja terveisiin ihmissuhteisiin jossa sinullakin on tasavertainen ihmisarvo. Kannattaa olla tarkkana sillä kun on oppinut toisen rinnalla väistymään ja luopumaan niin helposti sortuu samaan ystävyyssuhteissa ja narsismiin taipuvaiset imevät magneetin tavoin sopivia uhreja. Juttelu terapeutin kanssa kannattaa jos ei pääse muuten eteenpäin.- Arvosta
Hei,
Ihmiset kohtelevat Sinua, niinkuin itse annat heidän kohdella Sinua.
Olet ilmeisesti ottanut marttyyrin roolin, opettele siitä roolista pois.
Kannattais varmaan hakeutua terapiaan. - tasapuolisuus
Arvosta kirjoitti:
Hei,
Ihmiset kohtelevat Sinua, niinkuin itse annat heidän kohdella Sinua.
Olet ilmeisesti ottanut marttyyrin roolin, opettele siitä roolista pois.
Kannattais varmaan hakeutua terapiaan.Näitä on paljon, joita on lapsesta asti asetettu perheissä eri asemaan. Lapsi ei pysty kohteluunsa vaikuttamaan. Aikuisenakin vielä kaltoin kohdeltu tuntee itsensä arvottomammaksi vanhemmilleen. Ei siinä ole mielestäni "uhriutumisesta" kyse.
- eienäänuori
Arvosta kirjoitti:
Hei,
Ihmiset kohtelevat Sinua, niinkuin itse annat heidän kohdella Sinua.
Olet ilmeisesti ottanut marttyyrin roolin, opettele siitä roolista pois.
Kannattais varmaan hakeutua terapiaan.Arvosta, marttyyrin asemaan ja helposti toisten tahtoon myöntyviksi ajautuvat lapsuuden perheissä alistetut. Se on heille tullut selviytymisen mallina mutta siitä voi kasvaa pois.
- ToinenSisko
Hei! En mielestäni ole marttyyri. On vaan niin vaikeaa katsella tuota kahta eri todellisuutta, muiden ihmisten pompottamista ym. Eniten mietin hänen lapsia. Miten se vaikuttaa heihin, kun äiti menettää hermonsa jatkuvasti, huutaa ja sättii. Vieraille taas esitetään ihanneperhettä hymynaamoineen. Tuo huomionhakuisuus on piirre, mikä todella raivostuttaa. Aina hänen pitää saada vetää pidempi korsi, saada enemmän kehuja, olla valovoimaisempi jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958