En tiedä mitä

Haluaisin vanhasta miehestä.
Poltat silmiä katsoessa ja en voi koskettaa laavaa,
Lähestyä toiminnassa olevaa tulivuorta.
Sulla on nii paljon nähtävää ja koettavaa maailmassa, ei voi kun ihailla.
Minä näen maailman toisin.
Olen viimeisen syyspäivän lapsi ennen lumia kun kaikki on mustaa ja synkkää
Sade todellakin piiskaa ikkunoita ja räystäitä ja viemäreitä.
Kun minä synnyin
Maailma itki ilosta
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinä olet syntynyt väriloisteeseen, kun kukaan ei enää kaipaakaan kesää vaan huomaa että kaikella on aikansa ja paikkansa.
Jokaisen on uusittava välillä nahkansa, käärmeenkin,
Muutoin maailmassa ei olisi jatkumoa
Vaan kaikki seisoisi aina paikoillaan,
Ennen elämää maailma on oli kylmä ja karu paikka,
Mutta elämästä itsestään ei voi nauttia,
Muutoin asuu helvetissä,
Vain muutoksesta ja uudistuksedta voi nauttia.
Maailma on kauneimmillaan synkkänä, surullisena ja alastomana,
Siksi valkoinen kuori tulee suojaamaan sitä,
Koska se on ansainnut sen.
Aina ei voi olla kevät,
Aina ei voi olla kasvun paikka, nuoruus, kihelmöivää jännitystä.
Välillä on oltava synkkä ja myrskyinen yö.
Minä haluan olla sinun

Äänestä

ihana Kirjoitus, olet synkkä, mutta niin on muutkin. Nousevat ylös hetkeen, koska pitää. Niinkuin ehkä sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siltietminuahuolinut kirjoitti:

Haluaisin vanhasta miehestä.
Poltat silmiä katsoessa ja en voi koskettaa laavaa,
Lähestyä toiminnassa olevaa tulivuorta.
Sulla on nii paljon nähtävää ja koettavaa maailmassa, ei voi kun ihailla.
Minä näen maailman toisin.
Olen viimeisen syyspäivän lapsi ennen lumia kun kaikki on mustaa ja synkkää
Sade todellakin piiskaa ikkunoita ja räystäitä ja viemäreitä.
Kun minä synnyin
Maailma itki ilosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu