Tällä palstalla on keskusteltu veneliikkeiden palvelusta ja asiantuntemuksesta. Onko kokemuksia otsikossa mainitun liikkeen palvelusta?
Kokemuksia Nautic Trading Oy:stä?
29
5969
Vastaukset
- lähteä arvostelemaan
mutta minulla ei ole. WALTIC:sta oli,ei tule enään. ;-(
- Nimetön
Ihan miellyttävä paikka oli asioida ne kerrat kun siellä olen käynyt. Näin jälkeen päin ajatellen maksoin veneestä jonkin verran ylihintaa mutta kokonaisuus muuten oli positiivinen ja varmasti käyntejä tulee lisääkin.
- Tulentallaaja
Walticissa on ainakin yksi kepulinoloinen ja koppava myyjäkloppi, jonka kanssa ei ole mukava asioida.
- vesa
Ostin Nautic Tradingista veneen syksyllä -03 ja mielestäni tein hyvät kaupat. Antaessani veneeni vaihtoon sain siitä asiallisen hyvityksen ja väliraha oli ihan ok. Liikkeen toimitilat eivät ehkä ole edustavimmasta päästä, mutta palvelu on keskimääräistä parempaa. Tämä liike myy myös uusia Buster veneitä, vaikka se ei Buster jälleenmyyjien listalla olekaan Busterin esitteissä. Kaiken kaikkiaan voin suositella liikettä. Lisäksi tällä liikkeellä on omana tuotantona Starfish-veneet. Käypä tutustumassa liikkeeseen Kehä III:lle.
- Asioinut
Paljon ovat petranneet. En tiedä onko omistussuhteissa tapahtunut muutoksia mutta nuorennusleikkaus työntekijöissä on tuonut myös palvelun mukaan. Nykyään asiallinen paikka.
Ennenvanhaan kun "vanhajäärä" toimi usein itsekseen oli meininki vähän eriä. Ei saanut kyllä rehellisesti sanottuna palvelua. Ja kusetus kukoisti. Kaikesta kaupasta mihin ryhdyttiin piti saada hillitön voitto ennenkuin viitsittiin alkaa edes harkitsemaan. Kiitos nuorempien työntekijöiden voin kyllä poiketa vieläkin hakemassa pikkujuttuja, venettä tuskin ostaisin kuitenkaan, kiitos vanhojen kokemusten.- Gerge
2013 hankittu Amt 170Brs kyseuísestä liikkeestä. Kaikki toimi moiteetta, suosittelen!
- yuijmui
On se kummaa, että täällä googlauksen finninaamat vain ostelee Nauticuksia jatkuvasti ja eivät ole perusasioista veneliikenteessä selvillä! haa ahaa a
- Suosittelen3
On tehty paritkin kaupat Mikan kanssa ja olen ollut todella tyytyväinen. Palvelu sen kuin paranee, kun tutustuu kaveriin. Hoitaa huollot ja nostot/laskut, niin ei tarvitse itse kuin nauttia veneilystä.
- H22åwwa
Hiukka "haiskahtaa" tämä "positiivisuus ja kehu" ;)
- Suosittelen3
Eli eikö tänne saakaan laittaa positiivisi kokemuksia? Pitäis ilmeisesti laittaa vain negatiivista palautetta, että kelpaa näille valittajille? Olen edelleen tyytyväinen Mikan palveluihin ja kerron ensi viikolla lisää, kun ollaan taas päivittämässä isompaan veneeseen.
- 841
Minä olen myös ostanut Mikalta kaksi AMT venettä. Palvelu on ollut hyvää ja ollaan päästy vanhan hyvitys hinnassa ihan ok tasolle. Tiukkaa vääntöä tietenkin niinkuin kaupakäynnin pitää olla.
- Säälinyksinäistävanhusta
Kivaa, että se perusikävä valittaja sai nenilleen. Ei näe mitään hyvää missään. Epäilen, että on yksi ja sama, joko vuoronperään haukku kaikkia, mutta erityisesti purjehtijoita.
- IPtäPukkaa
Aika lailla näkyy samasta IP;stä tulevan kehut ;)
- SitäTilaa
Olipa typerä heitto.
Typerä siksi, että luulet muiden uskovan, että näet mistä IP:stä kirjoitukset tulevat.
Sinun kirjoituksesi on kolmelta yöllä ja vailla mitään järkeä. Oletko alkoholisti tai moniongelmainen? - IPtäPukkaa
SitäTilaa kirjoitti:
Olipa typerä heitto.
Typerä siksi, että luulet muiden uskovan, että näet mistä IP:stä kirjoitukset tulevat.
Sinun kirjoituksesi on kolmelta yöllä ja vailla mitään järkeä. Oletko alkoholisti tai moniongelmainen?Ei vaan yövuorolainen. IT-alalla ja nytkin lähdössä kymmeneksi töihin, "liikennettä seuraamaan" ja ongelmia yhteyksissä ratkomaan ;) voin vilkaista kun töihin pääsen, josko sinunkin viestisi tulee tuosta samasta "IP-ryhmittymästä". Luultavasti tulee ;)
- ÄläLässytäKuneEtOsaa
IPtäPukkaa kirjoitti:
Ei vaan yövuorolainen. IT-alalla ja nytkin lähdössä kymmeneksi töihin, "liikennettä seuraamaan" ja ongelmia yhteyksissä ratkomaan ;) voin vilkaista kun töihin pääsen, josko sinunkin viestisi tulee tuosta samasta "IP-ryhmittymästä". Luultavasti tulee ;)
Et muuten voi, tollo
- IPtäPukkaa
ÄläLässytäKuneEtOsaa kirjoitti:
Et muuten voi, tollo
Vaihdoitko laitetta ? Samalta alueelta näkyy tulevan ;) Eiköhän siis ole aika selvä peli ;)
- 8.8.8.8
IPtäPukkaa kirjoitti:
Vaihdoitko laitetta ? Samalta alueelta näkyy tulevan ;) Eiköhän siis ole aika selvä peli ;)
En vaihtanut ja IP on kiinteä, tollo
- 123.456.789
8.8.8.8 kirjoitti:
En vaihtanut ja IP on kiinteä, tollo
Onko sinulla liikkuvissa laitteissa sama IP kuin kiinteistössä ? Eiköhän jokaisessa liittymässä ole sentään oma IP.
- 8.8.8.8
123.456.789 kirjoitti:
Onko sinulla liikkuvissa laitteissa sama IP kuin kiinteistössä ? Eiköhän jokaisessa liittymässä ole sentään oma IP.
Tämä vain osoittaa, kunka ohuella tiedolla olet likkeellä.
Se tietenkin myös osoittaa, että et pääse näkemään kirjoittajien IP-osoitteta, mutta sehän me jo tiedettiin. - 123.456.789
8.8.8.8 kirjoitti:
Tämä vain osoittaa, kunka ohuella tiedolla olet likkeellä.
Se tietenkin myös osoittaa, että et pääse näkemään kirjoittajien IP-osoitteta, mutta sehän me jo tiedettiin.Miksi ohuella tiedolla ?
Enhän minä ole väittänyt pääseväni näkemään mitään IP-osoitteita, enkä kyllä haluisikaan kun näkee millaista sekopäätä on liikenteessä. - EnVäittänytOikeesti
123.456.789 kirjoitti:
Miksi ohuella tiedolla ?
Enhän minä ole väittänyt pääseväni näkemään mitään IP-osoitteita, enkä kyllä haluisikaan kun näkee millaista sekopäätä on liikenteessä.Niin,
viesti oli tietenkin tarkjotettu sille, joka kirjoitti:
Aika lailla näkyy samasta IP;stä tulevan kehut ;)
Samalta alueelta näkyy tulevan ;) Eiköhän siis ole aika selvä peli ;)
voin vilkaista kun töihin pääsen, josko sinunkin viestisi tulee tuosta samasta "IP-ryhmittymästä". Luultavasti tulee ;)
Se voit tietenkin olla sinäkin, jos käännät takkia ja haluat olla oikeassa.
- Suosittelen1
Vuonna 2010 ostettu AMT 200 DC ja kaikki meni moitteetta. Vieläkin moikataan venemessuilla. Suosittelut.
- IPtäPukkaa
Ja taas tulee kuhuja samasta IP ryhmittymästä !! Ette näköjään tiedä IT alasta mitään !!
- IPtäPukkaa
Olisi fiksumpaa keksiä edes nikki itse . . . . no, tuskin sulta muuta voi odotaakaan kuin kirjoitella muiden nikeillä sekoilujasi.
- WhatsmyIP
Etkö parempaan pysty?
Olet ilmeisesti saanut enemmän huomiota kuin ikinä ennen uskottelemalla, että pystyt näkemään toisten IP:t. Pistäpä pari esille, vaikka tämä, mistä minä lähetän. Ihan luvalla saat laittaa :D - Kilpailijahappamana
Kilpailu on kovaa venealalla, kun kilpailevan venemyyjänkin pitää teeskennellä osaavansa tietojenkäsittelyä :D
- HohohoijaaTaas
Kilpailijahappamana kirjoitti:
Kilpailu on kovaa venealalla, kun kilpailevan venemyyjänkin pitää teeskennellä osaavansa tietojenkäsittelyä :D
Voi raukkoja ;) venepalstalla sopottavat IPstä.
- PaiPai
HohohoijaaTaas kirjoitti:
Voi raukkoja ;) venepalstalla sopottavat IPstä.
Et sitten saa tarpeeksi huomiota itsellesi, tässä on halaus :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363707- 122466
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371965Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211731Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301503- 1241458
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101311- 141256
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo4811233- 771181