Poikuus tallella/ ahdistaa

miesvoon

Oon 19-vuotias jätkä ja poikuus vielä tallella, tai en siitä mitään numeroa haluaisi tehdä, mutta jotenkin viimeisen parin viikon aikana alkanut ahdistamaan, kun ei ole tyttöjen kanssa oikein ollut koskaan mitään, ( mitä nyt pientä suutelua/ ihastelua ). Arkisin käyn töissä ja tuntuu, että työn ohessa ei ainakaan huvita mitään tehdä/ yrittää iskeä tyttöjä, jos esim iltavuoro niin tulee illalla myöhällä kotiin ja rupeaa samantien nukkumaan/ aamulla pari tuntia omaa aikaa ja jälleen töihin. Viikonloppuisin saunotaan ja juodaan kavereiden kanssa jätkäporukalla ja ei nyt enää tyttöjäkään messissä ole ollut, kun kaveri erosi ja sen tyttöystävän kavereita oli aina mukana, joidenka kanssa suutelukin tapahtui. On ajateltu kavereiden kanssa mennä baariin, jossa voisi tyttöjä löytyjä, ja kaverini ehdotti, että tekisin tinderin tai muuta vastaavaa nettijuttuja, jos haluaisin tyttöjä nähdä :D, no tiiä tästä harkitsen vielä asiaa. Parhaat muistot olivat kesälomalta kun joimme mökillä jossa niitä kavereitakin sitten pyöri. Ihan normaalikroppainen jätkä olen ja talvella olisi inttiin lähtö joten aika kanssa kortilla seuraavat puolivuotta vähintään. Jotenkin siis ahdistaa tämä arkirutiini ja toisaalta tekisi mieli menettää poikuus jo ikääninähden. Vai teenkö asiasta liian suuren numeron ja pitäisikö ajatella että kyllä se oikea löytyy?

5

593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aqsw

      Mistä päin oot?

      • xxxx_

        Mitä siellä olisi tarjolla?


    • yjyjuyuh

      Kyllä ja ei.
      Et ole mitenkään erityisen vanha ensikertalaiseksi, joten mitään kiirettä ei sen takia ole.
      Mutta jos tuntuu että olisit valmis ja haluaisit niin anna mennä.
      Kokeile toki mennä jätkien kanssa baariin, ottakaa asenne että kiva jos lykästää mutta ei paineita jos ei, ja voithan nettijuttujakin kokeilla vähän samalla asenteella.

    • Teet liian suuren numeron.

    • OdotaOikeaa

      Koko asiassa ole mitään ihmeellistä/kummallista.
      Takaan ja vannon että et taatusti tuu katumaan vaikka olisit pidättyväinen, ja odottaisit että löytäisit sen oikean jonka kans tahtoisit oikeasti elää ja perustaa perheen.
      Tämä jo senkin vuoksi, että ne nuoruuden eka kerrat nyt yleensä vaan sattuu olemaan sen vähemmän potentiaalisten kumppaniehdokkaiden kans, ja siihen kun vielä lisätään se eka kertojen sähellys ilman kumia, niin taas syntyi yksi uusi "vahinko" yhteiskuntaan ja 18-vuoden elatusmaksu tuomio maksettavaksi.
      Eli odota vaan rauhassa että löydät sen oikean, ja kun löydät sen, niin se tulee arvostamaan sitä asiaa enemmän kuin uskotkaan.

      Muutama vuosi eteenpäin kun olet seuraillut kavereidesi nais-sähellyksiä, ja kun heistä on tullut "vahingossa" isiä, niin ehkäpä siinä vaiheessa voi tulla mieleen, että oli se hitto viekööt hyvä asia että ei tullut silloin juhannuksena pantua sen yhen naisen kans, kun se oli selvästi täysi tyrkky.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      188
      4820
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3690
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2582
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2257
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      49
      1588
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1328
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1171
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1152
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      40
      1125
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1021
    Aihe