Iloni on Vapahtajassani

Olen työmatkalla autossani. Ajatukseni risteilevät keskeneräisissä ja tulevissa työtehtävissä, läheisten terveydentilassa, omassa jaksamisessa ja riittämättömyydessä, lasten perheissä, elämän huolissa, kuormissa ja kiireissä. Harmaat mietteeni katkaisee puhelu.
Päivämiehen toimituksesta soitetaan ja kysytään: ”Voisitko kirjoittaa ensi viikon Päivämieheen tekstin uskomisen ilosta?” Säikähdän. Minäkö? Ilosta? Kuten lukemattomia kertoja aikaisemmin, tunnen itseni sopimattomaksi ja osaamattomaksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen suostun.

Mutta olenko itse hukannut uskomisen ilon?

Raamatun iloa

Raamatussa kerrotaan paljon ilosta. Vanhan testamentin kirjoituksissa toistuu uskovaisten ilo ja riemu: ”Minä iloitsen ja riemuitsen sinusta, ylistän sinun nimeäsi, Korkein” (Ps. 9:2). ”Iloitkaa hurskaat! Iloitkaa Herrasta” (Ps. 97:12). Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne (Neh. 8:10).

Uusi testamentti on täydellistä ilosanomaa. Se alkaa enkelin viestistä kedon paimenille: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle!” (Luuk. 2:10.)

Minunkin iloni on Vapahtajassani, joka on antanut minulle pelastuksen, vanhurskauden ja iankaikkisen elämän. Uskoni voima on evankeliumi, joka on ilosanoma Jumalan armosta. Siitä kiinni pitäen olen kaikkien elämänvaiheitteni jälkeen lopulta täydellisessä turvassa Isän luona taivaassa.

Jeesus iloitsi ja kiitti Isää siitä, että elävä usko kelpaa lapsenmielisille (Luuk. 10:21). Hän kertoi myös miehestä, joka iloissaan osti omakseen sen pellon, jonka mullan kätköstä oli löytänyt aarteen, Jumalan valtakunnan.

Uskon aakkosten opettajat

Uskon esikuvaksi Jeesus on antanut syliini paljon lapsia. Kuinka lähellä minua ovatkaan nuo Jumalan valtakunnan suuret ja viisaat, ja kuinka lähellä Isää he samalla ovat. Jeesus todistaa, että lasten enkelit katselevat joka hetki taivaallisen Isän kasvoja. Siinä toteutuu pyhä yhteys.

Pienet lapset ympärilläni tekevät parhaansa opettaakseen minulle uppiniskaiselle järkeilijälle uskon aakkosia: Ei sinun tarvitse osata uskoa! Ei uskoa voi edes osata; se on Jumalan antama lahja. Hoida saamaasi uskon lahjaa, älä heitä sitä pois!

Uskon antamaa iloa opettaa minulle lapsenuskossaan rakas kummityttömme Emilia. Kun istun mietteissäni kotisiionimme seuroissa, hän ilmestyy usein iloisena viereeni, painaa päänsä olkapäätäni vasten ja koko olemuksellaan kertoo minulle uskovaisen ilosta ja turvasta. Huomatessaan kyyneleitä silmissäni hän silittää kättäni ja ojentaa pienestä käsilaukustaan nenäliinan.

Jumalan valtakunta on minulle ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa” (Room. 14:17).