Tampereen englanninkielinen päiväkoti International Early Education Center on aivan kamala paikka lapsille. Oma kokemukseni on hirvittävä. Lapsia ei kuunneltu yhtään ja aivan turhaan komenneltiin vaikka lapsi ei olisi mitään tehnyt. Opettajat ovat tiukkoja, eikä heiltä liikene myötätuntoa lapsia kohtaan. Lapset joutuvat leikkimään kylmällä lattialla ja saavat sen takia helposti virtsaputkentulehduksia toistuvasti. Koko paikka on jatkuvasti aika kylmä, mikä johtuu varmaan lämmityksen säästämisestä. Vessatilat olivat olemattoman pienet ja haisivat kammottavalle. Lapseni kertoi kotiin tultuaan kauheita tarinoita siitä, mitä päivällä oli tapahtunut... Huomasin myös, että päiväkodin johtaja oli valinnut oman tiukan persoonansa kaltaisia opettajia hoitamaan lapsia. Lapsille soitettiin hindulaista/buddhalaista musiikkia ja heille opetettiin joogaa. Melko hartaana kristittynä minua hirvitti saada tämä selville, kun uskontoneutraaliutta pitäisi siellä harjoittaa... Vaikka kyseessä oli englanninkielinen päiväkoti, ei siellä yhtään englanninkielisiä loruja tms. opetettu. Järkytyin kun kävin kerran yllätyskierroksella. Vanhemmille esitetään täysin muuta kuin mitä heidän poissa ollessaan siellä tapahtuu! Kun me vanhemmat saavuimme sinne, tarhatädit esittivät ystävällistä, mutta poissa ollessamme he eivät kuuntele lapsia tai edes yritä ymmärtää heitä. Kadun yhä sitä päätöstä, että koskaan vein lapseni sinne... Kokemukseni jakoi muutama tuttuni, joilla myös oli lapsia tuossa päiväkodissa. Suositteluni siis: jos ette halua lapsianne kohdeltavan alemmin kuin eläimiä (sillä eläimiäkin kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin siellä paremmin), niin älkää missään nimessä laittako lapsianne IEEC:n! Se oli sekä lapselleni että itselleni hyvin valitettava kokemus, ja itse koen tehneeni vääryyttä lastani kohtaan, sillä päätös oli minun ja valitsin väärin vaikka toivoinkin hänelle parasta.
Vastaukset 3
- Lastenystävä
Olin itse työssä Shawn Rizzolla. Hän on kylmä business nainen ja kohtelee lapsia sekä hlökuntaa kylmäkiskoisesti. Rizzo säästi kaikessa etenkin ruoan laadussa. Nyt olen vakituisena lastenhoitajana kaupungilla ja voin sanoa, että hoidon ja ruoan ja kaiken muunkin laatu on aivan eri luokkaa. Rizzo arvosteli lähes kaikkea lasten vanhempia, suomalaista varhaiskasvatusta, sääoloja jne. Jne. Kyllä hänelle kuitenkin suomalaisten vanhempien rahat kelpaavat! Kova ihminen kaikin puolin! Ihmettelen vieläkin kuinka se ihminem ei vieläkään ole saanut niitä tohtorinpapereitä Tampereen Yliopistosta mitä on kotisivuillaan vuosia mainostanut??
- NälässäPitävät
No juu, eipä tulisi mieleenikään laittaa lastani yksityiseen päiväkotiin.
- Huonoistatarhoista
Kiitos tiedosta!
Kuitenkin rohkenen väittää, että tuskin koko maassa on hirveämpää päiväkotia kuin Helsingissä Hakuninmaan tarha. Sieltä on moni äiti tullut itkien pois lastaan hakemasta, kun aivan turhaan mollataan ja sätitään niin lapsia kuin aikuisiakin. Tämä on lukemattomilta vanhemmilta kuultua, että lapset nyt vaan eivät osaa olla siellä niin kuin henkilökunnan mielestä pitäisi - ja vanhemmat vielä vähemmän, aina on valittamista mitä ihmeellisemmistä asioista. Moni lapsi itkee, että ei haluaisi mennä sinne ja tyyli muuttuu kun päiväkotia vaihdetaan.
Varoituksen sana myös siitä, että jos lapsi yhtään nirsoilee ruuasta, siellä lankeavat helposti jopa pakkosyöttämiseen, mikä sinänsä on jo rangaistava teko aikuisille.
Ehkä tästä apua myös kaikenlaiseen päiväkotivertailuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400