Ahdistava ongelma..

Ongelmaa

Olemme muuttaneet juuri yhteiseen asuntoon tyttöystäväni kanssa ja olemme huomanneet että naapurit eivät ole niitä parhaimpia..

Yläpuolella on äänekäs perhe kenen lapset riehuu pitkin päivää, koira haukkuu, joskus jopa hiljaisuuden jälkeen ja joskus rajuja riitelyn ääniä ja kovia tamppaavia askeleita kuuluu...

Ja koska heidän äänensä kuuluu niin hyvin, että meidän alapuolella oleva denari luulee että me metelöimme ja tulee valittamaan meille! Ei edes jää kuuntelemaan minun osaa tarinaan.

Pari kertaa asiasta tullu sanomaan ja 3 kertaa vaan läimäyttänyt postiluukkua äänimerksi että "Turpa kiinni siellä", vaikka emme meteiöi. Me kunnioitamme naapureitamme.

Aion tehdä asialle jotain, mutta kiinnostaisi kuulla mitä te tekisitte meidän tilanteessa?

2

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naapurirakkautta

      Kannattaa varmaan olla yhteydessä isännöitsijään. Valitettavasti nuo tuollaiset taitaa yleensä jäädä selvittämättä. Riitely, koiran ja lasten äänet menevät vielä normaalin elämän piikkiin ja vaikka siitä olisi selvästi häiriötä naapureille, niin ei sille juurikaan mitään voi tehdä. Toki jos toistuvasti rikotaan hiljaisuutta, niin voi ehkä olla aihetta varoitukseenkin, mutta siinäpä varmaan kaikki mitä asialle voi virallista kautta tehdä.

      Toinen vaihtoehto on yrittää itse lähestyä naapuria ja kertoa rakentavassa hengessä, että äänet kuuluvat teille ja alakertaankin saakka. Ihmisiä on valitettavasti moneen junaan ja voi olla että asiasta huomauttaminen saattaa vain pahentaa asiaa. Silti ehkä suosisin jälkimmäistä tapaa, eli yrittäisin mahdollisimman ystävällisesti sanoa asiasta, samoin alakerran naapurillesi.

      • Toimeenryhtyvä

        Joo, niin tarkoitus olikin.. kiitos.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe