Kertokaa niistä syöpätapauksista, jotka leikkausten ja hoitojen jälkeen ovat saaneet enemmän jatkoaikaa, kuin sen 3-5 vuotta. Ettei syöpä ole uusinut ja onko se ollut sellaista jatkoaikaa, jota sytöstaattihoidot ja sädehoidot eivät ole pilanneet. Kertokaa myös niistä tapauksista, jos joku tuttunne, tai itse on/olette jättänyt hoidot väliin. Millaista elämänlaatu on ollut ja kuinka nopeasti syöpä teki hoitamattomana tehtävänsä ?
Laittakaa selviytymistarinoita
9
452
Vastaukset
- Natuinen
Pian 7 vuotta hyvää elämää syövän jälkeen. Hoidot olivat rankat ja aiheuttivat omat vaikeutensa, mutta olen iloinnut tästä jatkoajasta. Olen suhtautunut jokaiseen päivään ihan erilaisella tarmolla...elämää ei ole syytä heittää hukkaan.
Olen saanut paljon hyvääkin: uusi ammattiala ja synnyinlahjana saadut taiteelliset lahjat käyttöön. Ilmaisuvoimaa on tullut lisää.- Kammottavaa.odotusta
Ihanaa kuulla, että olet ollut terveenä n.7 vuotta hoitojen jälkeen.
Itselläni on hoidot vielä edessä ja pelottaa, kestänkö ne, koska en ole perusterve syöpäsairas. Eli minulla on toinenkin parantumaton sairaus.
Haluaisin tietenkin lisäaikaa ja olonikin paremmaksi, vaikka ikää onkin jo 60 vuotta.
Huolettaa kuitenkin ihan hirveästi. Huomioiko lääkäri lainkaanterveydentilaani ja kerrotaanko minulle leikkauspäivänä rehellisesti, kestääkö kuntoni kuntoni leikkausta, tai niitä myöhemmin täydennyshoitona tulevia sädehoitoja? Kuinkahan tarkoin potilaan kunto huomioidaan, tutkitaan ennen leikkausta ja sädehoitoja? Vai passitetaanko sinne kuntoa katsomatta kaikki leikatut?
Mennäänkö siihen leikkauspöydälle/laudalle myös, kuin jotkut lihanpalat liukuhihnalta jossain lihanjalostustehtaassa? Onkologit vaikuttavat jotenkin kolkoilta, kylmiltä ja kiireisiltä, liian rutinoituneilta. Hän ainakin vaikutti, jonka vastaanotolla minä sain leikkaus-suositukseni.
Tuntuu siltä, kuin syöpälääkärit eivät huomioisi lainkaan leikkaukseen lähettämiään poikkeustapauksia. Ihan kuin kaikki olisivat heille samanlaisia, leikkausjonoon lähetettäviä syöpäpotilaita. Etenkin me rintasyöpäpotilaat.
- Hyvää_hoitoa
Kyllä jokainen potilas käsitellään yksilönä. Ennen leikkausta käydään verikokeissa ja sydänfilmissä. Lisäksi leikkaava kirurgi tapaa potilaan ja keskustelee tulevasta leikkauksesta. Vielä ennen leikkausta kirurgi käy osastolla tapaamassa potilaansa. Leikkauksen jälkeen mahdolliset hoidot neuvotellaan useamman asiantuntijan tiimissä, joten mitään ei jää sattuman varaan. Ennen jatkohoitojen aloittamista on onkologin tapaaminen, jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi jatkohoidot. Ennen jokaista sytostaattia on verikokeet, joten olet koko ajan seurannassa. Näin mentiin kohdallani kunnallisella sektorilla. Ei kannata huolestua, saat hyvää hoitoa.
- Kammottavaa.odotusta
Paljon kiitoksia, nämä olivat rauhoittavia tietoja. Viime yö tuli valvottua taas, näitä miettien ja peläten. Olisi vaan ollut hyvä saada tietää nämä asiat jo siellä potilasohjauksessa, jossa jo kävin. Tälläisiä ei minulle kerrottu, vaikka kyselin. Soviteltiin vaan liivejä ja käskettiin luottamaan asiantunteviin käsiin.
Minua hermostuttanut varmaan siksikin tuleva leikkaus.
Kun sitä jouduttiin siirtämäänkin lähes 3 viikolla, sairasteluni vuoksi. - kajjaanistaminä
tsemppiä leikkaukseen ynnä muihin hoitoihin.itse 7vuotta sitten kävin rintasyövän leikkaukset,sytot,sädehoidot läpi.kaikki meni hyvin,myös sytostaattihoidot joista joillekin saattaa tulla huonovointisuutta,mut aina ennen sytohoitoja annetaan pahoinvoinnin estoon lääkitys.kuljin sädehoitoon ouluun 5vkoa junalla päivittäin ja kaikki sujui hyvin. toki jaloissa oli vähän voimattomuutta,mut kävely kohensi senkin olotilan.olin silloin 50v.
- ex-syöpäläinen
Moi!
2006 tuli syöpädiagnoosi 41-vuotiaana. Luulin että kuolen, mutta täällä sitä vaan keikutaan eikä syövästä ole hoitojen jälkeen kuulunut mitään! Tsemppiä hoitoihin ja toiveikasta mieltä!
- Tärkeää.tietoa
Tahtoisin tietää kokemuksia, siitä jos on tehty rinnan osapoistoleikkaus ja jos on jättänyt menemättä leikkausta täydentävään sädehoitoon. Mitkä on olleet seuraukset?
Kertokaa kaikki mitä tiedätte, ei ainoastaan omia kokemuksianne. Vaan niidenkin tuntemienne ihmisten, jotka näin on tehneet.
Itse ajattelin ensin jättää 3 viikon sädehoidot ottamatta. Koska epäilen sen vievän kuntoni liian huonoksi, tai ehkä joudun siksi jopa lopettamaan koko hoidon jotenkin kesken.
Mutta sitten päädyin kuitenkin siihen, että menen jälkitarkastuksen jälkeen sädehoitoon.
Koska haluan varmistaa, etten enää sairastuisi syöpään, saatuani jatkoaikaa leikkauksella.
Mutta kuinka välttämätön sädehoito sitten on, sen haluaisin silti tietää.- molemmathoidotsaanut
mitä sädehoidossa pelkäätte? ei se vie kuntoa huonoksi,sytot vie jos vievät,kannatan sädehoitoa.toki myös sytohoitojakin,mut sädetys on ihan simppeli juttu.
- Kala24
Isäni selvisi suolistosyövästä. Avanne on loppuelämän. Sädehoito ei tuonut muuta kuin väsymyksen. Joutui taksilla kulkemaan 2 tuntia , 5 kertaa viikossa. Hiukset eivät lähteneet, kynnet pysyivät (lakkasi ne ). Sytostaatitkin menivät yllättävän hyvin , ei oikeastaan mitään oireita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88802
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46687