onko tämä maanisdepressiivisyyttä? Vai jokin seksuaalisuuden ongelma? Vai alkoholismia?
Välillä olen masentunut niin etten jaksaisi tehdä mitään, varsinkin yksistäni ollessani. Mutta sitten välillä aloitan uusia harrastuksia ja soittelen ystäville ja olen oikein sosiaalinen ja aktiivinen. Se huolestuttaa eniten, että masennusta torjuakseni saatan juoda liikaa, iskeä jonkun miehen jostain ja käyttäytyä myös seksuaalisesti holtittomasti. Olen varsinainen miestennielijä silloin ja on todella helppoa pokata joku mies mistä vain. En käyttäydy näin muulloin. En missään tapauksessa tekisi tällaista selvinpäin ja silloin olen aivan erilainen ihminen eikä kukaan voisi uskoa minusta silloin tällaista. Jos juon enemmän kuin noin 4 annosta, kontrolli tuntuu menevän tässä suhteessa kokonaan ja itseänikin kaduttaa aina jälkeenpäin niin, että itseinho aivan valtavaa. Viimeksi tein tällaista, kun poikaystävä jätti minut toisen naisen takia, mikä oli minulle raskasta, ja kaduin sitä kauheasti.
Sen ainakin olen päättänyt, että alkoholiin en enää koske.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ota itseäsi niskasta kiinni ja ala tosissasi kontrolloida alkoholinkäyttöäsi. Itsekin tiedostat selvästi , ettet maistissa ole sama kuin selvinpäin. Aloitat uusia harrastuksia? Yritä löytää jokin harrastus, jota jatkat pitempään. Tiedän toki, ettei se ole helppoa, mutta yritä kuitenkin. Ihmissuhdeasiat selviävät aikanaan suuntaan tai toiseen, mutta ei yhdenkään miehen/naisen takia pidä omaa elämäänsä sotkea.
kuvaamasi oireet viittaavat maanisdepressiiviseen käyttäytymiseen. juuri nuo seksielämän muutokset ovat yleisiä, alkoholin liikakäyttö myös. suosittelen, että varaat ajan lääkäriltä, ja hän ohjaa sinut paremmin sairauteen perehtyneille. mikäli haluat, saat terapiaa ja lääkkeet, jotka todella auttavat ja tasaavat mielialojen heittelyä. tsemppiä :)
Ajattelet liikaa omaa olotilaasi ja menneitä. Suhteutat hyvinvointiasi opitun kaavan mukaisesti aktiviteetteihin ja ihmis-suhteisiin. Joskus on helpompaa jättää hankalat ihmis-suhteet väliin ja ottaa muutoikin rauhallisesti. Päihteettömyys tuo useimmiten hyvinvointia, mutta täysin raittiit ja terveeksi katsotut voivat käyttäytyä todella mielipuolisesti. Mielestäni sinun tekemiset mahtuvat täysin tavalliseen elämän raameihin. Rohkeasti luomaa tulevaisuudenvisioita menneiden pohdinnan sijasta.