Soitin maalaiskunnan kukkakauppaan, numeron sain netistä. Numero vastasi ja rouva kertoi, ettei ole enää kahdeksaan vuoteen pitänyt kukkakauppaa, muttei ole lukuisista soitostaan huolimatta onnistunut poistamaan tietoa netistä. Johtuneeko sitten Fonectasta, puhelinyhdistyksestä tai jostain muusta syystä. Kysyin, kuka oli sivun laatinut, mutta hän ei osannut vastata. Hän ohjasi minut ystävällisesti toiseen kukkakauppaan.
Mitä opimme tästä? Ellet osaa itse ylläpitää nettisivuja, hanki joku nuori sukulainen tekemään sen.
Jos puhelinosake on firman nimellä, voiko sen muuttaa yksityiseksi? Silloin se poistuisi varmaan Fonectasta.
Palveluntarjoajien on muistettava, että tietoja on voitava myös päivittää ja poistaa hakukoneista.
Jos vaihdat puhelinnumeron, numeron seuraava haltija joutuu edelleen vastailemaan kukkien ostajille.
Päivitin nettisivuja kaupungille. Heillä oli hyvä ohjelma, siellä pystyi poistamaan vanhentuneet sivut ja korvaamaan uusilla, vanhat arkistoitiin. Kokeilin juuri, enkä saanut tietoja kuin kuluvalta vuodelta hakuuni.
Joskus ihmiset laativat esim. tiedotteita erilaisista tilaisuuksista. Ja säännönmukaisesti jättävät vuoden ilmoittamatta, malliin 13.10. Sitten kun haluan tietää milloin tämänvuotiset XXX -päivät pidetään, saan hakuun monta eri päivämäärää, joista saan valita ihan vapaasti.
Internetsivu on ikuinen
4
147
Vastaukset
- zdrgdgyidgyi
Höpötät kovasti mutta et ymmärrä asiasta mitään.
- vejäpoikakätee
mulle pisti silmää yks vuosia sitte lopettan yrittäjä, ei ollu mainos kadonnu
tilalla ol merkintä et yrittäjä vaihtunut kyl mut virhettä oli
ei ole meidä muide asia noita korjailla jos joku jääny kuolleena nettiin mut voitas yrittää jos perusteita esittää, ulkopuolisena siis
se on kaikkien etu - Mahhtr
Soitin kukkakauppaan, sain Numero ja kertoi, ole kahdeksaan pitänyt muttei lukuisista huolimatta poistamaan netistä. Sitten puhelinyhdistyksestä jostain syystä. Kuka sivun mutta ei vastata. Ohjasi ystävällisesti kukkakauppaan.
Opimme Ellet itse nettisivuja, joku sukulainen sitten. Puhelinosake firman voiko muuttaa silloin poistuisi Fonectasta. On että on myös ja hakukoneista. Vaihdat numeron haltija edelleen kukkien Päivitin kaupungille.
Oli ohjelma, pystyi vanhentuneet ja uusilla, arkistoitiin, juuri saanut kuin vuodelta. - Arvaustoimisto
Jos kyse on jonkun omasta nettisivustosta, niin se pitää itse poistaa/muuttaa.
Jos se on jostain yrityshakemistosta (Fonecta, Yritystele ym.), niin ne kyllä poistaa numeron. Minä sain jonkun remonttifirman vanhan, "kierrätetyn" kännykkänumeron. Tuli tarjouspyyntöjä, perintäuhkauksia ja Matkahuollolta paketin saapumisilmoitus. Google löysi puhelinnumeron noin kymmeneltä kotimaiselta nettisivulta. Otin niihin yhteyttä ja kaikki poistivat sen tiedon. Nyt Google löytää numeroni enää ulkomaisilta sivuilta. Niiltä poistaminen on haastavampaa. Kaikille ei löydy yhteystietoina kuin paperipostiosoite tai puhelinnumero. Tulee kalliiksi yhteydenotto, en ole sinne ilmoitellut.
Sitten on vielä olemassa paperiversioitakin puhelinluetteloista. Ihmisillä voi olla pöytälaatikossa useita vuosia vanhoja luetteloita, joista ne hakee numeroita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1076156Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370