Vai että kriisitukee

omanmaanviljelijä

Juuri luin juttua maanviljelijöiden vaikeuksista ja luvatusta kriisituesta.
Itseäni henkilökohtaisesti vituttaa tuollaiset kriisituet ja kolleegoiden jatkuva itkeminen. Itse ovat ongelmansa aiheuttaneet järjettömillä investoinneillaan, järjettömillä pellon hinnoilla ja järjettömillä pelto vuokrilla.
Meillä itsellä on 36 lypsävää ja peltoa 74ha jotka kaikki omia, eikä meillä ole, eikä ole ollut taloudellisia ongelmia. Itsekin olen jokusen hehtaarin lisää ostanut, mutta ne on maksettu tulorahotuksella eikä lainarahalla. Joskus mielessä ollut isompikin laajentaminen, mutta sitten on tullut kolleega väliin ja maksanut pellosta 12000€ha ja vuokraa maksaa naapurin pelloista 500€ha. Nytten molemmat on enemmän ja vähemmän talous ongelmissa ja kuulopuheiden mukaan ainakin toinen joutuu ilmeisesti realisoinnin kohteeksi. Mielestäni on ihan oikein että tila menee konkkaan kun isäntä ei ole tajunnut mitään rahan päälle. Ainoa merkitys on ollut olla pitäjän suurin tila, navetta ja tietenkin fentti. Kaikki investoinnitkin laskivat 45c maidonhinnan mukaan, kun 36c hinnan mukaan laskien pankista ei rahaa herunut. Minäkin varottelin kaveria älyttömästä navetta hankkeesta ja älyttömistä vuokrista. Kaveri ylimielisesti vastasi että ootko kateelinen kun ei ittellä rahat riitä. No parhaiten nauraa se joka viimesenä nauraa.

Että todellisuudesssa ei todellakaa ole mitään kriisiä maataloudessa. Tilojen talous ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan laajennus kiimaisista ahneista isännistä itsestään.

86

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • provollaeirajaa

      Poika, älä puhu paskaa!

      tämä on oikein provojen äiti!

      • Naapurikyttääjä

        Mitäs provoa tuossa on? Tuohan on totta joka sana. Itselläkin useita tuttuja viljelijöitä ja pienemmillä ei mitään ongelmia, mutta ne isommat tilat yhtä poikkeusta lukuunottamatta on henkiötoreissaan.

      • AaaBeeCee001

        Aloittaja puhuu asiaa, osa viljelijöistä on omasta aloitteestaan kasvattanut yrityksensä riskit aivan uudelle tasolle ottamatta huomioon sääriskien lisäksi byrokratiariskin.

        EU:n uuden ohjelmakauden rahoitus näkemykseni mukaan tippuu huomattavasti muutaman vuoden päästä ja markkinoista todennäköisesti ei ole apua, niin paljon näyttävät yhdysvaltojen viljapörssit paikallisia markkinoita ohjaavan.

        Myös tarkastuksen kohteeksi joutuminen on melkoinen riski tulokselle, niin anaalisilta näyttävät tarkastajien tulkintaohjeet. Luonnon kanssa toimiessa ei kuitenkaan voi vaikuttaa omilla toimillaan täysin mihinkään, niin paljon vaikuttavat muut tekijät.

        Suurista tiloista näyttäisi kaatuminen lähteneen käyntiin sekä Suomessa että ulkomailla.

      • Valitettavaa tosiasiaa... täppäreillä on kadonnut todellisuudentaju, komiaa pitää olla ja peltoo palio mettät uutismaaksi että ei niistäkää ole kenellekkää enää ko riesaa...

      • muuallemaksetaan

        Suomesta kaadu yhtään maatilaa, kun EU rosvous loppuu. On se kumma, että valtio tukee ulkomaan tuotantoa MILJARDILLA vuodessa ja se ei demuskaa tunnu haittaavan.

    • todellasurkeeta

      No, myy aloittaja peltosi ilmaisena, ja Jopalta alisuorite keppiheppa.

      • ketjunaloittaja

        Et ilmeisesti ymmärtänyt lukemaasi. Minulla ei ole talouden kanssa ongelmia toisin kuin näillä isoksi isännäksi haluavilla.
        Ja miksihän minä myisin peltoni? Päin vastoin, tulevaisuudessa tulen todennäköisesti ostelemaan näiltä kaatuvilta tiloilta maita, enkä todellakaan tunne siitä pistoa sydämessäni.
        Kyllä se on jokaisen oma vika jos ei ymmärrä talouden päälle mitään. Syyllisyyttä näidenkin tietämieni talous ongelmaisten isäntien kohdalla lisää se, että monessa tilaisuudessa heitäkin on varoitettu tukipolitiikan arvaamattomuudesta ja maksamistaan älyttömistä pellon hinnoista ja vuokrista. Myöskin tätä ison navetan rakentajaa varoitettiin tekemästä niin suurta navettaa, kun pinta-alaa ei ole tarpeeksi. Lisäksi käytöksestä on annettu palautetta, mutta eipä ota opikseen siitäkään, vaikka ylimielisyytensä vuoksi menetti parisenkymmentä hehtaaria vuokra maita.

        Mutta yhtä kaikki kriisi on itse aiheutettu. Eli miksi yhteiskunnan pitäisi pelastaa idiootti isännän maatila?

      • muutakinelämääon

        Ihmeellistä toi maan rakastaminen.

    • propsittästä

      "Tilojen talous ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan laajennus kiimaisista ahneista isännistä itsestään."

      edes jotku viljelijä omaa tervettä kriittisyyttä ko. elinkeninonharjoittajien ainaisen lisärahan maksumisen lomassa.

    • pokeriekonomi

      Kyllä jokaiselle maanviljelijälle pitäisi olla itsestään selvää, että huonoja vuosia tulee ja joskus niitä voi pari peräkkäinkin. Rahoitus pitäisi suunnitella siten, että pelikassa riittää vaikka välillä tulee huonoja korttejakin käteen. Jos toiminta perustuu niin suurelle riskinotolle, että eletään kädestä suuhun eikä katovuoden yli selvitä, niin sehän on joko oma tietoinen valinta tai koulutuksen puute.

    • taashamekääntyi

      Mutta JOPAN ihannehan on suur tilat.

      • mitästaashöpötät

        onhan myös suuria ja kasvavia tiloja jotka osaavat hoitaa taloutensa

    • sylikoirat

      taloudellisesti talutettavat saavat nyt myös lisää rahaa henkisen puolensa huoltoon...

      ei kyllä ole toista elinkeinoharjoittajien ryhmää joita näin kattavasti paapottaisiin veronmaksajien rahoilla.

      ja silti menee aina huonosti... mitä jos nuo ainaiset ongelmat ovatkin sidoksissa ko. ryhmään valikoituvaan ainekseen?

    • nohuhhuhhuh

      Isoissa tiloissakin löytyy niitä hyvin pärjääviäkin, mutta ne on melkein järjestään niitä tiloja jotka on ollut isoja aina, tai sitten isäntä tai emäntä pyörittää jotain maatalouden ulkopuolista firmaa.

      Tässä meidän lähellä yksi tällainen maataloutta harrastava ison firman omistaja on tuhonnut ja vienyt elinmahdollisuuden monelta pienemmältä tilalta ostamalla ja vuokraamalla peltoja mihin hintaan hyvänsä. Viimeksi osti sarkaojissa olevaa peltoa 8 ha 18000€/ha hinnalla ja maksaa naapurille vuokraa 600€/ha eikä kyseessä ole siis mikään erikoisviljely, vaan ihan normaali viljely. Mutta onhan se helppoa jos tienaa ansiotuloja 270000€ vuodessa ja pääomatuloja keskimäärin 600000€ vuodessa.
      Rehellisesti voin tunnustaa että en todellakaan pidä kaverista joka tahallaan ajaa toisia ahtaalle. Eiköhän rikkaille löytyisi toisiakin harrastuksia, esimerkiksi vuokra-asuntojen osto asukkaiden alta ja asukkaiden häätäminen.

      • Lypsäjä

        Oletko kuullut markkinataloudesta. Perusta itse itsellesi iso firma ja toimi samoin.
        Maksa pikkasen enemmän vielä.
        Ai niin, olet tottunut, jotta joku muu maksaa puolestasi.

    • valmetti

      Mun naapuriin olis todella tervetullut tuollainen ison firman omistaja, tukka hulmuten möisin pellot heti 18 000/hehtaari. En tuntisi oloani yhtään ahtaalle ajetuksi rahoja laskiessani ja sijoituskohteita valitessani.

      • mmpkle

        Tilasi ei sitten taida olla sukutila. Itse en myy neliötäkään mistään hinnasta. Maa on ostamista ei myymistä varten.

    • voiressukkaa

      Kysyn vielä pilanpäiten että paljonko aloittajalla on viljaa ja millanen puimuri?

      Metsää varmaankin 500 hehtaaria??

      Ihan höpönhöpöä...

      • Ketjunaloittaja

        Viljaa viljellään ainoastaan suojaviljana ja se tehdään pääsääntöisesti tuubiin. Mutta tarvittaessa puinnin hoitaa urakoitsija.
        Mitäs tekemistä metsällä on tämän asian kanssa?

        Siis mikä on mielestäsi höpöä?

      • voiressukkaa
        Ketjunaloittaja kirjoitti:

        Noilla tiedoilla sulla mitään kannattavaa maitotilaa ole. Ihan höpönhöpöä väittää tommoista!

        Mahtaa sua harmittaa kun et päivälehtiin yllä.....

      • pönttöpäitäenemmänkin
        Ketjunaloittaja kirjoitti:

        Viljaa viljellään ainoastaan suojaviljana ja se tehdään pääsääntöisesti tuubiin. Mutta tarvittaessa puinnin hoitaa urakoitsija.
        Mitäs tekemistä metsällä on tämän asian kanssa?

        Siis mikä on mielestäsi höpöä?

        Noilla tiedoilla ei homma tappiotta toimi. Täysin höpönhöpöä muuta väittää!

        Harmittaako kun et saa provoasi päivälehtiin?

      • pöljökupöljä
        Ketjunaloittaja kirjoitti:

        Viljaa viljellään ainoastaan suojaviljana ja se tehdään pääsääntöisesti tuubiin. Mutta tarvittaessa puinnin hoitaa urakoitsija.
        Mitäs tekemistä metsällä on tämän asian kanssa?

        Siis mikä on mielestäsi höpöä?

        Mitä tekemistä metsällä? Kyll maitotilalla pärjää jos myy joka vuosi 20 hehtaaria metsää....

    • omaisuustukienvarassa

      peltomaan hintakupla perustuu pelkästään tukiin

      • kelläonkaankorkeat

        Taas uusi kierros jopan houreissa.

        Selitäppä sitten Tanskan ja Alankomaiden jne 50 000 e/ ha hinnat pelllossa, kuu-ukkeleilla on melkoiset tuet johtuen OSIN Suomen maksamasta lähes MILJARDIN euron vuotuisesta tuesta Eurooppaan omaa tuotantoa vastaan.

      • Koulupudokas
        kelläonkaankorkeat kirjoitti:

        Taas uusi kierros jopan houreissa.

        Selitäppä sitten Tanskan ja Alankomaiden jne 50 000 e/ ha hinnat pelllossa, kuu-ukkeleilla on melkoiset tuet johtuen OSIN Suomen maksamasta lähes MILJARDIN euron vuotuisesta tuesta Eurooppaan omaa tuotantoa vastaan.

        No maatalouskoulum käynyt...vertaa maiden pinta-aloja ja asukaslukuja

      • jopahakkaapäätään

        Jopa puhuu taas paskaa, tuliko vähäpojalle vaikea kysymys?

        Juurihan itse mainostat tuen ja pellon hinnan suhdetta.

        Mutten palikka lapissa pelto maksaa 1,5k/ ha ja helsingin edustalla 20 000e/ha tuet samat molemmissa.

    • karjastaluovuttu

      Kun nykyään haluat tehdä uuden navetan, niin mihinkään 30 lehmän navettaan et saa mitään rahoitusta sitten... Eikä enää kaikki pankit anna sille 1 robotin navetalla vaan 2 eli 120 lehmää pitäisi olla.
      Ilman uutta navettaa voi karjanpito tulla tiensä päähän, 60-70-luvun puunavetoita on ihan turha alkaa korjaamaan kun kaikkea myöten jo mätä ja monesti perusteettoman epäkäytännöllinen.
      Ja ilman karjaa ei monella seudulla eikä monessa alle 100 peltohehtaarin tilalla ole elinmahdollisuuksia ainakaan niin että päätulon saat tuosta tilasta.

      Että pakko on tehdä isoa jos haluaa jotain uutta tehdä. Parsinavettakiellosta kuulee niin ristiriitaista tietoa että mitä se tuo tullessaan niin ei tiedä mutta tod.näk. lisää suuria investointeja.

      Eikä tänä syksynä suinkaan kaikkein vaikeinta ole vain niillä suurilla investoineilla tiloilla. Täällä on suoraan sanoen k*sessa moni niistä ylistetyistä pikkutiloista. Kun minäkin tunnen tiloja joilla joudutaan hyvinäkin vuosina hakemaan jonosta leipää. Niitä tiloja joilla suuri investointi on lypsykoneen tykyttäjä rikkinäisen tilalle tai välttämätön traktoriremppa. En uskalla arvella miten heilläkin menee nyt kun rehuviljat jäi peltoon (eräillä tiloilla kaupan valkuaisrehun syötöstä oli pakko luopua jo maidonhinnan putoamisen yhteydessä)... Normaalisti ovat vielä pystyneet pysymään pystyssä mutta nyt on apuraha tarpeen isolla T:llä jotta saa edes väkirehua lehmille...

      • Jokalähtöönlöytyy

        Eiköhän tässä ketjussa ollut kuitenkin puhe pienistä maitotiloista elikä 20 - 60 lypsävää, eikä mistään naurettavasta kymmenen hehtaarin ja 4 - 15 lypsävän leikki maatilasta. Tosin meidänkin kylällä on vielä tänäkin päivänä yksi päätoiminen neljän lypsävän ja 7,5 hehtaarin. Kyseinen tila on kuitenkin enemmänkin elämäntapa kuin maatila. Esimerkiksi työtkin tehdään hevosella.

        Mutta mitä tähän asiaan tulee, niin kyllä niitä rahan päälle mitään ymmärtämättömiä on tietenkin pienempienkin tilojen isännissä, mutta näiden laajennuskiimaan joutuneiden isojen tilojen isäntien kohdalla se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Itse en tiedä yhtään ison investoinnin tehnyttä tilaa jolla menee hyvin. Poikkeuksena eräs tila jonka investoinnista on ollut paljon juttuja lehdissä vuosi pari sitten, tosin siellä se johtuu siitä, että emännän vanhemmat ovat miljonäärejä, ja rahoittivat rakentamisen.

    • miksipäätäseinään

      Mä pidin 90-luvulla varaosaliikettä, kun myynti väheni ja katteet pienenivät eikä palkkaa omalle työlle enää tullut riittävästi, niin katsoin järkevämmäksi lopettamisen.

      • ireaparakki

        Palstalle siintyy sellaistakin mielipidettä, että et vain osannu hinnoitella oikein....

      • eiPahalla
        ireaparakki kirjoitti:

        Palstalle siintyy sellaistakin mielipidettä, että et vain osannu hinnoitella oikein....

        Niin ja se tehostaminen on päivän sana....joillekkin jopaille

      • KukaNäkyy

        Edellisistä päätellen sinulla peiliin katsomisen paikka

    • mitäpellejä

      Yhteiskunnan rahoilla elätettävät loiset...voi vitalis milloinhan aletaan maksaa "kriisi tukea" vanhuksille,veteraaneille,työttömille ja jne jne
      Jos noin vaikeaa niin lyökää pellot pakettiin niin loppuu toi ainanen itkeminen surkeista sadoista

      • Näiseon

        Noille edellä mainituille on maksettu iät ajat kriisitukea

      • köyhäweronmaksajaeläk
        Näiseon kirjoitti:

        Noille edellä mainituille on maksettu iät ajat kriisitukea

        Tukimenot valtavassa kasvussa, varsinkin pääkaupunkiseudulla, kertoo AamuTv.

    • ppaapp

      Kriisi ja taas kriisi. Kyllä kriisiä on odotettu jo sata vuotta ja varmaan odotetaan toiset sata. Tulee tuo kriisiin varautuminen todella kalliiksi. Suomen maatalous ei pysty tuottamaan mitään edullisemmin kuin maailman markkinoilta on saatavilla. Nykyinen maatalous ei tuota oikeastaan mitään kriisin sattuessa. Koneet eivät kulje ilman polttoainetta ja ulkomaisia varaosia. Maatalous on täysin ulkomaisen tuonnin varassa.
      Toisin sanoen, maataloustuotteet voidaan kriisin sattuessa ostaa maailmalta helpommin kuin maatalouden toimiakseen tarvitsemat tuotantoresurssit.

      • saatelääkuplassa

        Hipin mielipiteellä ei ole merkittävää vaikutusta.

      • SossuKonkkaan

        Suomen maatalous tuottaa nykyäänkin teollisuudelle halvemmalla kuin Euroopan markkinat. Tuottajahinnat on täällä alhaiset niin maataloudessa kuin metsätaloudessa. Duunarin käsien läpi mentyä tuotteen hinta on moninkertaistunut. Suomen duunari palkat on saatava Euroopan tasolle sitten voimme vasta vertailla lopullisia hintoja eri maissa.

      • Pilleristiluti
        SossuKonkkaan kirjoitti:

        Suomen maatalous tuottaa nykyäänkin teollisuudelle halvemmalla kuin Euroopan markkinat. Tuottajahinnat on täällä alhaiset niin maataloudessa kuin metsätaloudessa. Duunarin käsien läpi mentyä tuotteen hinta on moninkertaistunut. Suomen duunari palkat on saatava Euroopan tasolle sitten voimme vasta vertailla lopullisia hintoja eri maissa.

        Laatu maksaa.. ostjien mielesä.
        Miksei mtk n väittämä laatu saa kannatusta muualla?

      • mikääeioleyksinkertaista

        Nykyään ihmisien tyhmyys näyttää vain lisääntyvän. Kyllä metsäkin pitäisi nähdä puilta.

        Etkö tiedä että polttoainetta pystytään tarvittaessa valmistamaan itse esimerkiksi rypsistä, tai vaikka puusta.
        Myöskin sinunkin luulisi ymmärtävän senkin, että jos Suomella ei olisi omaa maataloustuotantoa, niin silloin ulkomaiset myyjät käyttävät tilannetta hyväkseen ja myyvät heikompilaatuista tavaraa ja kalliimmalla, koska silloin suomella ei ole vaihtoehtoa.

        Mitä tulee taas tuohon ettei "Suomen maatalous ei pysty tuottamaan mitään edullisemmin kuin maailman markkinoilta on saatavilla" jos nyt vähän viitsisit perehtyä asiaan, niin suomessa on euroopan halvimmat tuottaja hinnat, mutta kalleimmat tuotteet. Nyt tietenkin vetoat tukiin - no jos viitsit perehtyä hiukan asiaan, niin suomen tuet ovat keskimääräistä tasoa euroopassa.(kansalliset tuet tietenkin eriasia, mutta niitä maksetaan ainoastaan pohjoisessa eli c-alueella)
        Lisäksi etelä euroopassa ilmasto on paljon edullisempaa, jolloinka sadot ovat suurempia ja osin saadaan pari satoa vuodessa.

      • TUETPOIS
        mikääeioleyksinkertaista kirjoitti:

        "SUOMESSA ON EUROOPAN HALVIMMAT TUOTTAJA HINNAT,MUTTA KALLEIMMAT TUOTTEET"

        HÄN TÄSSÄ JUURIKIN KERTOI FAKTAN

        SUOMALAINEN MAAJUSSI ON TÄYSIN KYKENEMÄTÖN HINNOITTELEMAAN TUOTTEENSA

      • TAASKARETTAHAN

        Kummasti se JOPA vätystä

    • TUETPOIS

      HIENO KIRJOITUS ALOITTAJALTA
      EDES SUURTILAT EIVÄT OSAA HINNOITELLA TUOTTEITAAN ELI VAATIA VALIOSSA OIKEAA HINTAA

      EI LIENE EPÄSELVÄÄ ETTÄ JUURIKIN KAIKESSA YRITTÄMISESSÄ ON KYSE RAHASTA

      LAAJENNETAAN JA LAAJENNETAAN JA SITTEN HALUTAAN SANEERAUKSEEN

      EI

      KONKURSSI ON OIKEA TAPA MYYDÄ TILAT RIITTÄVÄN HALVALLA UUDELLE YRITTÄJÄLLE
      JOKA SAA TUOTANNON KANNATTAMAAN KUN VELKAA ON VÄHEMMÄN

      OPI HINNOITTELEMAAN TAI TEE KONKURSSI

      MUKAVA NÄHDÄ ETTÄ TÄÄLLÄ ON MINUN LISÄKSENI MUITAKIN JÄRKEVIÄ IHMISIÄ

      • vähänvajavainenko

        Etkö todella tajua, Suomessa on myös muita meijereitä, mikä estää myymästä niille?

        Olet melkoisen tyhmä yksilö.

      • TUETPOIS
        vähänvajavainenko kirjoitti:

        Etkö todella tajua, Suomessa on myös muita meijereitä, mikä estää myymästä niille?

        Olet melkoisen tyhmä yksilö.

        MINÄ TYHMÄ ???????????

        KUN MYYN MUUALLE KUIN VALIOLLE NIIN VÄITÄT SILLOIN HINNAN NOUSEVAN

        ETKÖ NÄÄ ONGELMAA

        OTA PÄÄSI POIS PEITONALTA ÄLÄKKÄ ENÄÄPIILOTTELE TOTUUTTA

      • parhaaseenhintaan

        Tottakai se nousee. myy vaikka andorraan tai myy kuluttajalle omasta meijeristäsi, mitä itket valion hinnoista, jos muut maksaa enemmän maidosta..

      • TUETPOIS
        parhaaseenhintaan kirjoitti:

        Tottakai se nousee. myy vaikka andorraan tai myy kuluttajalle omasta meijeristäsi, mitä itket valion hinnoista, jos muut maksaa enemmän maidosta..

        VITUTTAA KATTELLA KUN JONKUN AMMATTIRYHMÄN VAIKKAPA MAIDONTUOTTAJIEN VÄKI RUIKUTTAA TUKIA VAIKKA VOISIVAT OPETELLA ITSE HINNOITTELEMAAN TUOTTEENSA
        ITKETÄÄN KUIN KANSANRADIOSSA KUINKA RAHA EI RIITÄ
        VALION TIEDOISTA NÄKEE KUINKA TUOTTAJAT SUORASTAAN LAHJOITTAVAT MAATALOUDEN KATTEEN AHNEELLE VALIOLLE JOKA EI KYKENE EDES MAITOKATTEEN VERRAN MAKSAMAAN TUOTTAJILLE MAIDOSTA
        SAATI TEKEMIÄÄN INVESTOINTEJA JA NIISTÄ TAKAISIN TULEVAA KATETTA

        EIKÖ VALION JOHDOSSA OLEVAT VILJELIJÄT KYKENE KUIN PASKAA JAUHAMAAN OMISTAJILLE JA TEKEMÄÄN 70 MILJOONAN VAHINKOJA TAHALLAAN

      • ikinäenkäytä

        Tulevaisuudessa, ehkä jo nytkin, maajussin pahin vihollinen ei oo sosialisti vaan pro agria!!! Voi perse mutta siinä on sitten maailman turhin firma ja nykyään vielä nyhtää maajusseille kuuluvia eu tukia suoraan itselleen . Katsokaapa ihan ihe, luulisi maataloustuottajien vähenemisen myötä myös ns, neuvontajärjestöjen pienenevän vaan tämäpä paisuu kuin pullataikina..

      • viekaikkituet
        ikinäenkäytä kirjoitti:

        Tulevaisuudessa, ehkä jo nytkin, maajussin pahin vihollinen ei oo sosialisti vaan pro agria!!! Voi perse mutta siinä on sitten maailman turhin firma ja nykyään vielä nyhtää maajusseille kuuluvia eu tukia suoraan itselleen . Katsokaapa ihan ihe, luulisi maataloustuottajien vähenemisen myötä myös ns, neuvontajärjestöjen pienenevän vaan tämäpä paisuu kuin pullataikina..

        Totta puhut , muistaakseni pro agriassa on virkamiehiä jokaiselle pellolle vähintään yksi?

        ja totta jälleen pro agria nappaa suuren siivun viljelijöille kuuluvista tuista.

    • vierestäseurannut

      Onhan se nähty että laajentajien omaa syytä talousongelmat. Taitaa vähiinpäin kaikki lehdissä naamojaan ja isoja pihatto investointejaan elvistelleet ISOT ISÄNNÄT lopettaneet maatalouden harrastamisen joko konkan tai jonkun muun vastaavat kautta.

      • LiianYksisilmäinenNäkemy

        Ei läheskään kaikki isot tilat ole syntyneet suuresti kerralla investoimalla. Paljon on myös vähitellen kasvaneita tiloja, jotka koskaan ei ole tiluksiaan lehdissä esitelleet, ja vaikeuksissa ovat monet niistäkin. Itsekin ollaan kolmenkymmenen vuoden aikana kolminkertaistuttu, suurin investointi kerralla oli 17 vanhoista tiloista remontoitua lisälehmäpaikkaa ja kaikki koneet lähes yhteisiä yhden tai useamman tilan kanssa tai käytettynä hankittuja. Silti ollaan joka kuukausi ihan kiikunkaakun oltu jo monta vuotta. Lehmien tuotos koko ajan ylittänyt valtakunnan keskitason, että ei tulotkaan laahaa perässä kulurakennetta.

      • TUETPOIS
        LiianYksisilmäinenNäkemy kirjoitti:

        KERROPPA MONTAKO PUHELINSOITTOA OLET TEHNYT MEIJERIN TOIMITUSJOHTAJALLE JA OLETKO VAATINUT TILANTEEN VÄLITÖNTÄ KORJAAMISTA

        JOS ET

        MENE KONKURSSIIN

      • Yhdenvertaisuusperiaate
        TUETPOIS kirjoitti:

        KERROPPA MONTAKO PUHELINSOITTOA OLET TEHNYT MEIJERIN TOIMITUSJOHTAJALLE JA OLETKO VAATINUT TILANTEEN VÄLITÖNTÄ KORJAAMISTA

        JOS ET

        MENE KONKURSSIIN

        Tälle tikkukirjainhuutajalle on näkyjään osuustoiminta ihan outo käsite. Perehdy ensin sen syntyvaiheisiin ja historiaan sekä peruskäsitteisiin niin et mokaa itseäsi enää pahemmin kirjoituksillasi. Ovat niin järjenvastaisia, ettei niihin kukaan viitsi edes kommentoida.

    • TUETPOIS

      ISOA NAVETTAA TEHTÄESSÄ PITI TUOTANTO LASKEA SITEN ETTÄ SE ON KANNATTAVAA VIELÄ 33 SENTIN HINNALLA

      JOS TÄMÄ YLITETTIIN VIKA ON VILJELIJÄN PÄÄN SISÄLLÄ

      JOS ISO TR TARVITAAN NI ISO FIIATTI TAI URSUS TAI VASTAAVA OPPIKOON SÄÄSTÄÄN SITTEN MUUALLA
      TAI MENKÖÖN KONKURSSIIN TURHA SITÄ ON ITKEÄ INVESTOINTI ON AINA OMAVALINTA

    • TUETPOIS

      YRITYKSISSÄ OMISTAJAT OTTAA YHTEYTTÄ TOIMITUSJOHTAJAAN JOS ONGELMIA ILMENEE
      VAIKKAPA NÄILLÄ SANOILLA:

      "SYÖKÄÄ JUOKAA NAIKAA KUUKAUSI ON AIKAA"

      EIKÄ SEN KUUKAUDEN JÄLKEEN OMISTAJA ENÄÄ NUSSI
      SE ON TOIMITUSJOHTAJALLE KYLMÄÄ KYYTIÄ JOS TILANNE EI OLE PARANTUNUT

      MUTTA MITÄ TEKEE "JUSSI"

      • valiosyndrooma

        Kummallista yksinpuhelua, koska kävit viimeksi lääkärillä?

      • TUETPOIS
        valiosyndrooma kirjoitti:

        Kummallista yksinpuhelua, koska kävit viimeksi lääkärillä?

        TUKISYNDROOMA

        SAMA JUTTU TEILLÄ TUISTA ..... JOKO MENIT HOITOON

    • löytyyköasiantuntijaa

      Voisiko joku ystävällisesti selvittää pohjamutia myöten tämän maatalouden kriisin.

      -Käsittääkseni tuet ovat pysyneet samalla tasolla useamman vuoden.
      -Käsittääkseni viljan hinnat ovat pysyneet vuosia samalla tasolla.
      -Käsittääkseni kriisi on nimenomaan eläintiloilla ja eniten kohdistuu maitotiloihin. Vilja tiloilla ei käsittääkseni ole mitään ihmeenpää kriisiä päällä.
      -Käsittääkseni maidon hinta pysytteli vuosikymmenen vaihteen nurkille asti alemmalla tasolla kuin se nyt on halvimmillaankaan ollut.
      -Käsittääkseni panokset ovat halventuneet huippuajoista ja maidon hinta on kuitenkin korkeampi mitä se oli vuosikymmenen vaihteen nurkilla. Miksei silloin ollut kriisiä?
      -Käsittääkseni ainoastaan investoinnit ovat suurentuneet räjähdysmäisesti vuosikymmenen vaihteesta.

      Yhteenvetona tästä päätellen kriisille ei voi olla muuta selvää syytä kuin ylisuuret investoinnit. Vai mikä muu selittää sen, että kriisi on nyt kun tuotantopanokset ovat halvemmat ja tuotteesta saatu hinta korkeampi kuin ennen kriisiä?

      Itse en siis asiaa sen paremmin tunne, mutta tuossa aiemmin tunnuslukuja tutkien tulee vääjäämättä tähän lopputulemaan.

      Jos olen pahasti väärässä, niin korjatkaa ihmeessä asia ja selittäkää perin pohjin syyt ja seuraukset.

      • TUETPOIS

        MAIDONTUOTANTO ON SITOVAA JA SIIHEN KUULUU NIIN VILJA KUIN KARJATALOUS KUTEN MYÖS METSÄNHOITO

        MAIDON HINNASTA PUUTTUU 10 SENTTIÄ LITRA JOKA MAKSETTIIN 2012 JA JOKA SITTEN OTETTIIN POIS N.VUODENJÄLKEEN

        KYLLÄ KUSTANNUKSET OVAT NOUSSEET MUTTA MAIDOSTA TILITETTIIN KYLLÄ 1988-1991 VÄLISENÄ AIKANA JOPA 3,6 MARKKAA PER LITRA TUOTTAJALLE
        TUO SUMMA EUROISSA ON 60 SENTTIÄ
        NYKYINEN TUOTTAJAHINTA ON 37 SENTTIÄ LITRA

      • a-----------------------

        Nyt ei taida kirjoituksesi pitää ihan paikkaansa.
        Suurin osa tuntemistani maitotilallisista viljelee pelloillaan ainoastaa nurmea. Viljaa ei kannata itse viljellä koska se on niin halpaa ostaa.
        Yhtenä vuonna maksettu kova hinta ei saa aikaan kriisiä.
        Jotakuinkin 2005 - 2010 kustannukset olivat korkeammat kuin nyt. Markka ajallahan ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Myöskin tuet ovat tarkoitettu nimen omaan kompensoimaan alennettuja tuottajahintoja.

      • muttahullullahuvinsa

        Jopa lienee tuskin navettaa nähnytkään, kunhan täällä länkyttää.

        Maitotilallinen ei juuri metsiä hoida, tosin ei muutkaan koska hakkuut ja taimikonhoito ostetaan jo lähes poikkeuksetta ulkoisesti.

        Maitotilat eivät edes juuri syötä puhdasta viljaa, vaan täysrehuja.

      • TUETPOIS
        muttahullullahuvinsa kirjoitti:

        SENKÖTAKIA NIITÄ POHJOISENTILOJA KAATUU VERRATTUNA ETELÄSUOMEEN
        VILJA HALVEMPAA

      • eteläsuomessaolelehmiä

        Taas kyselet outoja, jos kerran olet tuottaja. Mutta Jopahan se siinä länkyttää.

      • löytyyköasiantuntijaa
        eteläsuomessaolelehmiä kirjoitti:

        Taas kyselet outoja, jos kerran olet tuottaja. Mutta Jopahan se siinä länkyttää.

        Mistä päättelet että olisin tuottaja?
        Olen sivusta seurannut tätä keskustelua ja kiinnostaisi saada faktatietoa asioista perusteluineen ja linkkeineen virallisille tahoille.

      • Anonyymi
        muttahullullahuvinsa kirjoitti:

        Jopa lienee tuskin navettaa nähnytkään, kunhan täällä länkyttää.

        Maitotilallinen ei juuri metsiä hoida, tosin ei muutkaan koska hakkuut ja taimikonhoito ostetaan jo lähes poikkeuksetta ulkoisesti.

        Maitotilat eivät edes juuri syötä puhdasta viljaa, vaan täysrehuja.

        Et taida olla maitotilojen kanssa paljoakaan tekemisissä.
        Suurin osa maitotiloista käyttää nimen omaan tilaseoksia ja ainoastaan kun vilja loppu/ei saatavissa niin silloin käytetään täysrehuja.
        Esimerkiksi meillä käytännössä sata prosenttisesti käytetään rahtimylläriä. Viljasta noin 60% itseltä ja valkuaiskasveista noin 80% itseltä hiukan vuodesta riippuen. Meillä käytetty ostorehua 22t viimeksi 2017.

    • omavarainenisäntä

      Kyllä se on ihan säännön mukaan suhteellisen nuori laajentaja tai uusia koneita hankkinut isäntä se joka kusessa. Meillä uusin traktori vm. 1990. Ja puimuri vm. 1992. Muutkin koneet edelliseltä vuosituhannelta. Kuitenkin viljelyksessä on 93ha ja urakointiakin suoritetaan suunnilleen saman verran. Että kyllä se on itsestä kiinni mihin rahansa tuhlaa. Sekin on varmaa että itsekin joutuisi kuseen jos ostaisi uusia kalliita vehkeitä. Mutta edelleen nämä vaikkeuksissa olevat on tosiaan niitä nuoria jotka on koneittenkin suhteen mukavuudenhaluisia, eikä osaa itse korjata koneita, vaan käyttää kalliita huoltomiehiä. Oman isännyyteni aikana en ole kertaakaan tarvinnut huoltomiestä. Kyllä siitä aika pitkä hinta tulee laatikko tai koneremontille, kun maksaa siitä 60€ tunti.

      • omavarainenrenki

        Kyllä se on ihan säännön mukaan suhteellisen nuori laajentaja tai uusia koneita hankkinut isäntä se joka kusessa. Meillä uusin hevonen on 1954 . Ja sirppi 1890. Muutkin koneet edellisiltä vuosituhansilta. Kuitenkin viljelyksessä on 93ha ja urakointiakin suoritetaan suunnilleen saman verran. Että kyllä se on itsestä kiinni mihin rahansa tuhlaa. Sekin on varmaa että itsekin joutuisi kuseen jos ostaisi uusia kalliita vehkeitä. Mutta edelleen nämä vaikkeuksissa olevat on tosiaan niitä nuoria jotka on koneittenkin suhteen mukavuudenhaluisia, eikä osaa itse korjata koneita, vaan käyttää kalliita huoltomiehiä. Oman isännyyteni aikana en ole kertaakaan tarvinnut huoltomiestä. Kyllä siitä aika pitkä hinta tulee kengitys tai teroitus remontille, kun maksaa siitä 6€ tunti.

      • sqamanlainen
        omavarainenrenki kirjoitti:

        Asiallista kommenttia et sitten pystynyt kirjoittamaan!
        Itse yhdyn tuohon edelliseen kirjoittajaan. Nuoret viljelijät tekee järjettömiä maa, kone sekä eläinsuoja investointeja pelkästään toiveiden mukaan, jotka esimerkiksi poroagria tai joku muu neuvonta taho on vahvistanut tulevasta riippumatta.

      • vituninisijät

        No, onko se sulta pois? Tehköön jokainen tavallaan.

      • sqamanlainen
        vituninisijät kirjoitti:

        No, onko se sulta pois? Tehköön jokainen tavallaan.

        Mietippä nyt itse! Se on jokaiselta pois jos tyhmä isäntä ei osaa laskea. Esimerkiksi moni velkoja jää nuolemaan näppejään koska verottaja ja pankit ovat konkurssissa etusijalla.
        Oma kohtaista kokemusta löytyy yhden maatilan konkkurssipesästä. Minulta jäi saamisia vajaa kymppitonni. Eikä se pankkikaan läheskään aina saa saataviaan kokonaisuudessa. Jos yhtään olet katsellut myytäviä maatiloja, niin monesti hintapyynnillä ei pystyisi rakentamaan navettaa saati sitten muita rakennuksia.
        Hyvä esimerkki tästä on tällä hetkellä myynnissä oleva tila hankasalmella. Hintapyynti on 550000€. Mitäs luulet, pystyisitkö rakentamaan tuon rakennuskannan tuolla hinnalla? Näyttää muuten kiinnityksiäkin olevan reilu 400000€, että ei tuon myynnistä paljoa näppiin jää.

      • aivanoikeintyhmille

        No, kyllä sitä nyt asiakkaan luotto tiedot ensin tarkistetaan, on kyllä maailmassa idiootteja.

        Mistä vitusta noin tyhmiä edes löytyy, jotka tekevät tai myyvät persaukisille?

      • urakoottia
        aivanoikeintyhmille kirjoitti:

        No, kyllä sitä nyt asiakkaan luotto tiedot ensin tarkistetaan, on kyllä maailmassa idiootteja.

        Mistä vitusta noin tyhmiä edes löytyy, jotka tekevät tai myyvät persaukisille?

        Ei se ole noin yksi oikoista. Välttämättä luottotiedoissa ei ole merkintöjä vaikka taloudellinen katastrofi jo päällä. Myöskin joskus on toisen puolison tiedot pilattu ensin ja jatketaan siitä.
        Vaikeaa on sekin, jos on aiempia saatavia, niin jos et tee urakkaa niin et varmasti saa aiempiakaan saatavia, mutta jos teet, niin vähän mahdollisuus on saada saatavat jos se suinkin on mahdollista.

      • turhavalittaa

        Se on juuri niin yksi oikoista.

      • JosValaistuisit
        turhavalittaa kirjoitti:

        Se on juuri niin yksi oikoista.

        Näkee kommentista, että et ole yhtään perillä maatalouden talousrakenteen eroavaisuuksista suhteessa vaikkapa business -to-business -kauppaan. Alkaen vaikka siitä, että monet yrittäjät tekevät laskutusta vasta nk. 'väljemmällä aikaa' eli esim. kesän työt laskutetaan loppusyksystä ja tilalliset maksavat sitten kun tulee isompia tuloryppäitä, kuten pari kertaa vuodessa tulevina tukien maksatuspäivinä tai Alv-palautusten jälkeen. Maalla kun se tilipäivä ei ole kuukausittainen vakio, eikä varsinkaan mikään tulosumma ole koskaan varma, ennenkuin se on tilillä. Tukien suhteen edes maksukuukautta ei ole voitu taata viimevuosina.

      • sivustaselkään

        Mitä helvetin vaikutusta on sillä milloin rahat tulevat tilille? Oletko kuullut pankeista?

        Todellakin paljastit itsesi et todella taida viljellä itse.

      • vähänepäilen
        JosValaistuisit kirjoitti:

        Näkee kommentista, että et ole yhtään perillä maatalouden talousrakenteen eroavaisuuksista suhteessa vaikkapa business -to-business -kauppaan. Alkaen vaikka siitä, että monet yrittäjät tekevät laskutusta vasta nk. 'väljemmällä aikaa' eli esim. kesän työt laskutetaan loppusyksystä ja tilalliset maksavat sitten kun tulee isompia tuloryppäitä, kuten pari kertaa vuodessa tulevina tukien maksatuspäivinä tai Alv-palautusten jälkeen. Maalla kun se tilipäivä ei ole kuukausittainen vakio, eikä varsinkaan mikään tulosumma ole koskaan varma, ennenkuin se on tilillä. Tukien suhteen edes maksukuukautta ei ole voitu taata viimevuosina.

        Missähän päin noin rahakkaita urakoitsijoita, että laskuttavat työnsä vasta kuukausien päästä? Täällä etelässä ainakin urakoista lähtetään lasku heti urakan jälkeen.
        Meillä käy urakoitsija niittämässä ja toinen käy pyöräyttämässä paalit. Rehupaaleja tehdään keskimäärin noin 800 ja pahnapaaleja keskimäärin noin 300. Lasku tulee molemmilta urakoitsijoilta kahden viikon sisällä joka sadon jälkeen kuten myös pahnojen paalauksenkin jälkeen paalausurakoitsijalta. Eräpäivään aikaa aina laskusta kaksi viikkoa. Maksu ajasta ei edes puhetta. Vastaus on, että jos ei maksa ajallaan, niin milläs he itse sitten maksaa omat laskunsa. Tällainen laskutus systeemi ainakin täällä etelässä, vaikka mekin ollaan maksettu laskut aina ajallaan vaikka välillä on tiukkaakin tehnyt.

        Että vaikee uskoa, että nykyäänkin löytyisi mainitsemasi kaltaista systeemiä muilta kun sukulaisten tai kavereitten välisissä urakoissa.
        No täällä etelässä tietenkin rajoittavia tekijöitä enemmän, kuten se ettei urakoitsijoita ole montaa tarjolla.

      • TosikotÄlköötVaivautuko
        vähänepäilen kirjoitti:

        Monellal urakoitsijalla laskut tulee niin että eräpäivä on lokakuun alussa eli tukien maksupäivänä tai sitten joulukuun lopussa, että saisi tulon suoritusvuodelle. Viimeistään laskuttavat helmikuun loppuun, eli Alv-palautuksille. Useimmat urakoitsijat on tuttuja ja naapureita, vain lieteurakoitsija joko letkulla tai Vretenillä käy kauempaa. Kun maksuviivästyksiä aina kuitenkin tulee, tippuu rahaa pitkin vuotta eri maksajilta, laittoipa maksupäivän milloin hyvänsä. Niuhottajilta loppuu työt, senverran on tarjontaa karjavaltaisemmilla alueilla.

    • maailmaonihmeitätäynnä

      Kyllä sille kriisituelle varmasti tarvetta on. Hiljan eräs lähistön valtava maatila(12ha peltoa, 21ha metsää, 8 lypsävää) kaatui ja sai uudet ostajat. Tämä ei siis ole satua, vaan tila oli siis todellakin edellisellä isännällä päätoimi. No tilasta maksettiin sen verran suuri summa että entisen isännän taskuunkin jäi aikamoinen rahatukko. Se etu täällä etelässä suuren kaupungin vieressä on, että tilan realisointi hinta todella korkea.
      Eikä se siis ole ihme että pellosta maksetaan täällä 10k€-18k€, kun sen tontti maaksi kaupungille myymällä saa 50k€ hehtaari, ja jos oikein rakennusliikkeen kohdalle osuu, niin rakennusneliön hinta on lähemmäs 500€/m2. Laske siitä sitten, että hehtaarilla hyvällä paikalla on helposti rakennusneliöoikeuksia 15000m2. 500€x15000m2= 7500000€
      Tuostakin aiemmin mainitsemastani pikku tilasta reilu kome hehtaaria tuollaista aluetta, eli nykyinen omistaja nettoaa tulevaisuudessa yli 20 miljoonaa euroa pelkästään tuosta alueesta, ja kuuleman mukaan kaava muutoksia alueelle muutenkin vireillä. Elikä hinta voi olla monin kertainen.
      Mutta itse en voi kertakaikkiaan ymmärtää miten tuollainen tila kaatuu. Entinen isäntä jos olisi itse myynyt muutaman tontin, niin olisi raha huolet poistuneet loppuelämäksi.

      • asphaltfermer

        Kyllä sellainen tila, mikä tontin myynnillä pysyy pystyssä, on tavallaan jo kaatunut.

    • Maaseutuyrittäjä

      Pisti silmään tämä "kriisi" ketju. Näyttää olevan edelleen ajankohtainen ja entistä "kriisiytyneempi"

      Täällä etelämpänä lähes kaikilla isommilla tiloilla ja varsinkin viljatiloilla muuta yritystoimintaa jolla rahoitetaan maataloutta. Muutenkin päätoimiset tilat yleensä olleet suuria aina, jolloinka isommatkin investoinnit yleensä onnistuu jos ei muuta, niin metsäkaupoilla tai tontti kaupoilla.

      Mutta ne "kriisiytyneet" tilat on järjestäen niitä päätoimisia jotka ovat laajentaneet siinä unelmassa, että saavat vuokrattua/ostettua lisää peltoa "riittävästi" koska kai nyt pellot ennemmin maitotilalle annetaan kun viljatilalle. Tämä on kostautunut monen kohdalla taloudellisena katastrofina.

      • PorskuttavaKepu

        Mettärahoja, tonntirahoja ja muita tuloja syötetään Citytörsiille ja lusmuullen. Eei hyvänen aika sentään tuollaanen voi jatkua.

    • TUETPOIS

      ALOITTAJA TÄYSIN OIKEASSA TÄYTYY AIKAVATIPÄÄ OLLA JOKA MUUTA VÄITTÄÄ

    • kartsakaks

      Huh huh!

      Toiset tilat menestyy kun on jokin muu tulon lähde tai paljon rahaa.
      Ja toiset tilat karsiutuu jos ainoo tulo maataloudesta ja se on ihan oikein!

    • pohojammaankautta

      Se tarkoittaa hajautetun ruokatuotannon varmistamista ja energiaremonttia: omavaraisten ja hajautettujen vastuullisen uusiutuvan energiantuotannon ja energiaverkkojen luomista
      Kalevasta löytyy tuollaanen.

    • Anonyymi

      Parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa!

      Nyt on 147ha noilta laajennuskiimaisilta realisoitu puoleen hintaan. Ja vuokramaita ens vuonna tulossa 126ha . Itselläkin lypsävät lisäätyneet 85 kun laakasiilot muutettiin pihatoksi ja tuli uus lypsyasema.
      Mutta tässä sen taas näki että ahneella on paskanen loppu, ja varsinkin vielä ylimielisellä sellaisella.
      Mutta nyt olen sitä mieltä, että oikeastikin voisi harkita laajennusta ja robotti lypsyyn siirtymistä, koska omat maat riittää paskanajoon, rehuntekoon ja viljaan suurimmaksi osaksi ja velkaa 0,75 kertaa liikevaihto.
      Että kyllä tätä maatalouttakin kohtuu kannattavasti pytyy harjoittamaan, kun nuo ylimieliset laajennuskiimaiset poistuu luontaisen poistuman kautta.

      • Anonyymi

        Onhan noita tiloja joissa tehty käänteinen sukupolven vaihdos eli vanhemmat ostaneet pakkohuutokaupassa tilan takaisin. Yhdistävänä tekijänä kotivävy joka on viljellyt emännän tilaa ammattitaidolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe