ihmissuhteet supupolvenvaihdoksissa?

63v.metallimies

Kuulisin mielelläni, että miten suhteet tilan jatkajan ja luopujan välillä toimivat nykyaikana?

Itselläni tuo puoli ratkaisi sen, että lähdin muualle töihin vaikka olisi ollut ihan toimiva ja nykyaikainen tila jatkettavana (silloin 70-80 luvulla sillä vielä olisi kivasti pärjännyt)

Lapsuudessani olin seurannut sivusta miten isäni vanhemmat olivat kokoajan neuvomassa ja arvostelemassa omia vanhempiani tilan töissä eivätkä antaneet heidän elää itsenäistä elämäänsä.

Kun aloin tulemaan siihen ikään, että omaa elämää piti alkaa suunnittelemaan, niin tajusin sen itsekin sen lisäksi että vanhempanikin ilmaisivat asian, että he eivät koskaan kotitalostaan muuttaisi pois asumasta.
Joten minulle olisi jäänyt sukupolvenvaihdoksessa vaihtoehdoiksi jostain muualta käsin käydä kotitilaa viljelemässä ja lehmiä lypsämässä tai hammasta purren asua samassa pihapiirissä vanhempieni kanssa jotka olivat auktoriteetteja.


Eli miten nykyään asiat menee?

-muuttavatko isät ja äidit mielellään muualle kun ei töitä tarvi tehdä

vai

-ovatko he oppineet tyytyväisenä sivusta seuraamaan lapsen elämää ja vain pyydettäessä antamaan neuvoja tai apua töissä tai esim. lastenhoidossa?

(Nyt tilanteeni on se, että jään eläkkeelle työstäni ja olen muuttamassa autioituneelle kotitilalleni.
Vähän haikeaksi vetää kun ajattelen, että jos vanhempani olisivat olleet erilaisia, niin kuinka täysipainoisempaa elämää olisin voinut elää maalla jonne olen aina kaivannut)

9

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 63v.metallimies

      lisään vielä kolmannenkin vaihtoehdon, että kuuluuko se vaan sitten tuohon jatkamiseen, että nuorempi sukupolvi ottaa yhteen vanhemman kanssa silloin tällöin tai säännöllisesti. Ja että jos sitä ei kestä, niin parempi lähteä kaupunkiin töihin?

    • MallitMuuttuneet

      Appivanhemmat oli 52/55- vuotiaat, kun tehtiin sukupolvenvaihdos. Paljon oli heistä apua, toki tuli neuvojakin, mutta tuskin ilman heitäkään olisi pärjätty, samoin kuin hekään eivät olisi pärjänneet enää viimeisiä vuosia ilman meidän apuna. Olemme nyt mieheni kanssa itse 52- ja 54-vuotiaat, ja emme todellakaan tunne olevamme vielä mitään syrjäytettäviä eläkkeellejääjiä, jota emme olekaan. Meidän mahdollinen eläkeikä on kymmenen vuoden päässä ja jatkaja osti jo itse kokonaan oman tilan, johon tämä siinä vaiheessa liitetään, tai sitten joku toinen lapsista jatkaa tässä ja /tai tekee yhtymän jo nykyisin viljelijänä toimivan sisaruksensa kanssa.

    • sepi52

      Olen 5-kymppinen mies, säännöllisesti vierailen maalla asuvien 8-kymppisten vanhempieni luona. Heidän suhtautumiseni minuun ei ole muuttunut millään tavalla vuosikymmenien aikana, olen yhä "poika" ja he ovat "vanhemmat" En voisi kuvitellakaan että olisin voinut jäädä taloa asumaan missään olosuhteissa, onneksi siihen ei ollut käytännön edellytyksiäkään.
      Tuo "metallimiehen" kysymys on kyllä mielenkiintoinen probleema, että miten pystyy itsenäistymään vanhempiensa katon alla..........

      • ToisiaanTukien

        Kun sukupolvenvaihdos on tehty, vanhemmathan on sitten jatkajan katon alla. Suurimmassa osassa sukupolvenvaihdoksia vanha pari on muuttanut ja muuttaa nykyään kuitenkin omaan taloon vähän edemmäs, huutoetäisyys on minimi. Isommassa talossa voidaan jakaa kahdeksi asunnoksi, silloin ei tosin tuota huutoetäisyyttä saada. Olen joskus määrittänyt niin, että Anoppi lakkaa sitten puuttumasta huushollin pitoon, kun hänen entinen valtakunta on läpi remontoitu uusiksi. Ehkä se pätee vanhaan Isäntäänkin - kun koneet, peltolohkot ja työmenetelmät on tarpeeksi muuttuneet vanhan Isännän ajoista hän alkaa kuunnella nuorta Isäntää omistajana ja työnjohtajana. Sinänsä mielenkiintoista, että eläkeikää lähestyvät jahkaavat täällä päätöstä, jota eivät vuosikymmeniä sitten tehneet, ja olettavat ilmanmuuta välttäneensä niin pahat ongelmat. Entäpä, jos asiat olisikin menneet sukupolvien välillä ihan kohtuudella, ja riski tilalle jäämisestä olisikin kannattanut ottaa? Suurin osa nykyisistä viljelijöistä on siinä tilanteessa selvinnyt.


      • expentu

        Ei pysty itsenäistymään vanhempansa katon alla tasan mitenkään. Asuin äitini kanssa aikuisena ja toimin hänen likasankonaan. OLin kihloissa mieheni kanssa ja hän nimitteli meitä susipariksi. OLi kai jokin Lewyn kappale -tauti tms. jo alkanut.
        Muutin pois ja hän loukkaantui siitä. OLi ajatellut mun velvollisuudeksi asua hänen kanssaan. (ja hoitaa häntä) Aikanaan sitten tehtiin kaupat. Hän ei sopeutunut asumaan muualla. Kaipasi takaisin.


    • tarkkailijakarjakko

      Kaippa sitä jokainen tilanne on erilainen, riippuu ihmissuhteista.
      Naapureissa tiedän tapauksia, että emäntä on lähtenyt kun anoppi on puuttunut huusholliin.
      Tai että ainoa poika on lähtenyt armeijan leipiin kun isä on lapsena ryypännyt ja hakannut.

      Mutta on myös tapauksia että vanha isäntä vie kärryä puintihommiin pyydettäessä ja mummo hoitaa lapsia ja laittaa ruokaa kun isäntäväki on heinähommissa.

      Eihän sitä vanhempi sukupolvi ole oman lapsuutensa perusteella oppinut, että nykyihmisellä on vapaus valita, taloa ei ole pakko jäädä asumaan jos ei ole hyvät välit omiin vanhempiin.

    • tarkkailijakarjakko

      Kaippa sitä jokainen tilanne on erilainen, riippuu ihmissuhteista.
      Naapureissa tiedän tapauksia, että emäntä on lähtenyt kun anoppi on puuttunut huusholliin.
      Tai että ainoa poika on lähtenyt armeijan leipiin kun isä on lapsena ryypännyt ja hakannut.

      Mutta on myös tapauksia että vanha isäntä vie kärryä puintihommiin pyydettäessä ja mummo hoitaa lapsia ja laittaa ruokaa kun isäntäväki on heinähommissa.

      Eihän sitä vanhempi sukupolvi ole oman lapsuutensa perusteella oppinut, että nykyihmisellä on vapaus valita, taloa ei ole pakko jäädä asumaan jos ei ole hyvät välit omiin vanhempiin.

    • tarkkailijakarjakko

      Tuli vielä mieleeni eräs tapaus, poika halusi jatkaa, mutta luopujat eivät halunneet muuttaa pois
      kotoa. Niinpä poika vuokrasi kirkonkylästä kerrostaloasunnon ja kävi sieltä käsin tekemässä
      talon työt.
      Itse en tuollaiseen suostuisi, olisi se kotitalo itsellekin oma koti eikä vain työpaikka.

    • seniorr

      Siinä vaiheessa kun kauppakirjat allekirjoitetaan,vaihtuu isäntä ja emäntä.Vanhempi väki muuttaa muualle, ja auttaa vain kysyttäessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1026
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe