Huomasin ikävissäni taas eksyneeni tänne. Kirjoittelin viimeksi täällä silloin kun en vielä ollut kertonut sinulle mitä tunnen sinua kohtaan. Eli vaikka olimme yhteyksissä niin en vielä silloin ollut paljastanut tunteitani, vaikka jossain vaiheessa sinäkin ne jo näit. Silloin oli pakko kirjoittaa jonnekin siitä mitä tunnen, ja kun sattuneesta syystä en siitä kenenkään kanssa voinut jutella niin palstalle päädyin avaamaan tunteitani. Menimme yhteen, mutta erosimme jokin aika sitten, tunteet vaan eivät ole pienentyneet ollenkaan, päinvastoin. Absence makes the heart grow fonder. Raastavasti erittäin totta, ainakin minun kohdallani. Enkä voi kuin syvästi toivoa, että sinusta tuntuisi samalta. En taaskaan pysty juttelemaan kenenkään kanssa näistä jutuista ja pääni meinaa räjähtää, siksi täällä.
Hyvällä sinua mietin.
Hyvällä sinua mietin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Alkukirjain? Naiselle, miehelle?
Aloitus on miehen kirjoittama ja suunnattu naiselle. Jos hän lukisi niin mitä luultavimmin tunnistaisi tilanteemme. Kirjoitin tuossa vinkkiä jo sen verran.
Entä jos se on vähän tyhmä eikä tunnista ei ymmärrä eikä älyä?
Voisinhan tosiaan laittaa jotain muutakin tunnistetta, jos nyt sattuisikin ohi menemään nuo aloituksen vinkit. N. kilometri on välimatkaa kävellen.
Siis miten?
Yhden kilometrin joutuu kävelemään asunnoltani hänen asunnolleen.
Miten te erositte?
Toinen ei halunnut seurustella niin tiiviisti ja vakavasti.
Tietääkö hän miten tunnet häntä kohtaan?
Tietää hän tunteeni aivan selvästi, olen kertonut suoraan.
Minäkin kaipaan eksääni aivan vietävästi. Tekisin mitä vain saadakseni hänet takaisin.
Oma kaivattu on Nainen, muuten natsaa ja tunteita on ja vielä n. 1km kaivatun luo .
jos haluat unohtaa:
rakastumisen tunne on kemikaalikoktail sun verenkierrossa
sen vaikutus lakkaa hitaasti ja
sen erittymistä voi itse hillitä
- älä ajattele häntä
- käännä ajatukset minne muualle tahansa, kun hän tulee mieleen
(valitse jokin positiivinen substituutti)
esim. lenkkeily, mutta älä sitten ajattele häntä lenkillä tai sä tulet "vihaamaan" lenkkeilyä
jos asiat menee myttyyn hänen kanssa.
EI ehkä kiva antaa tällaisia neuvoja, mutta näin se menee.
t. monesti väkisin unohtanut.
Varattu??
kerrrro hänestä jotakin? missä päin suomea olette? ikänne?
Kumpikin on 30-40-vuotiaita.
Olen hieman samassa veneessä. Vuosien tauon jälkeen minäkin tulin ikävääni potemaan.
Lohduttavaa huomata muidenkin kamppailevan samankaltaisen ikävän tunteen kanssa. Vertaistuki auttaa hieman.
Ikävä painaa yritän huuhdella sitä alas punaviinillä. Edessä on taas pitkä ilta ja vielä pidempi yö.
Toivottavasti otat yhteyttä ikävöimääsi kunhan olet madaltanut itsekontrolliasi juuri sopivasti.
Minäkin olen monta unetonta yötä viettänyt hänen takiaan. Hän vaan pyörii mielessäni jatkuvasti edelleen vaikka olemme erillämme. Pitkä ilta edessä ennen kuin saa unesta kiinni.
Otitko yhteyttä kaipaamaasi henkilöön punaviinin vaikutuksen alaisena?