Reikäsahalla sahaaminen, kuka osaa neuvoa Lisäksi

Ostin reikäsahasarjan Bosch merkkisen ( 5 kokoa 60-92) ) aikomuksenani sahata tuuletusluukkuun reikä korvausilmaventtiilille. Olen käyttänyt poraa ja tavallista sahaa joskus melko ahkeraankin ja reikäsaha näytti kuvissa ihan yksinkertaiselle. Saha näytti turvalliselle ja siltä että se on kiinteästi kiinni keskellä olevassa poranterässä. Keskireikä syntyikin helposti, esivalmisteltuun tavallisella terällä tehtyyn reikään, mutta saha ei tehnyt juuri mitään jälkeä, sinänsä melko pehmeään luukkuun. Lisäksi vaikka sahan piti olla tarkka, ura liikkui jonkin verran toiselta puolelta sahattaessa. Luukku on keskeltä ontto. Poranterä keskellä liikkui, mutta sahanterät ympärillä olivat enimmäkseen paikallaan. Lopulta onneksi huomasin sen ajoissa, että poranterä irtosi kokonaan sitä ympäröivästä reikäsahasysteemistä.

Mitä tein väärin, vai sainko susikappaleen. Liittyykö sahaukseen joku lisäseikka mikä pitäisi tietää?
197736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei tainnut kuppiterän kasaaminen mennä ihan putkeen.

Äänestä
  • Voitko täsmentää, sahanterien mukana ei tullut minkäänlaista ohjeistusta, mutta en käsitä miten muulla tavallakaan olisin voinut käyttämäni terän asentaa. Teräsarjassa oli valmiina kaikki terät, joten poistin muut koot, kuin sen jota tarvitsin, Annan linkin ko. työkalusta ja odotan todella asiallista vastausta ja neuvoja.
    https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/tyokalut-ja-pienrauta/sahkotyokalut/reikasahat/reikäsahasarja-bosch-5-os-60-92mm-hss-bimetalli

    Äänestä

  • Ei tule muuta mieleeni kuin se, että porakoneesi pyöri väärin päin. Laita melko pieni momentti aluksi, ettei viritys pudota sinua tuolilta tms.

    Äänestä

  • Taitamatonsahuri kirjoitti:

    Voitko täsmentää, sahanterien mukana ei tullut minkäänlaista ohjeistusta, mutta en käsitä miten muulla tavallakaan olisin voinut käyttämäni terän asentaa. Teräsarjassa oli valmiina kaikki terät, joten poistin muut koot, kuin sen jota tarvitsin, Annan linkin ko. työkalusta ja odotan todella asiallista vastausta ja neuvoja.
    https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/tyokalut-ja-pienrauta/sahkotyokalut/reikasahat/reikäsahasarja-bosch-5-os-60-92mm-hss-bimetalli

    Hei, itselläni on juurikin sama reikäsahasarja ja hyvin on pelittänyt. Olen sahannut n. 2 cm paksuun massiivipuuhunkin reikiä ja siisti jälki tulee.

    En nyt ihan tajunnut mikä sinulla on mennyt pieleen, mutta muutamia vinkkejä:
    - Poran pyörimissuunnan on oltava oikea, sahanterä lukittuu vain toiseen suuntaan.
    - Pyörimisnopeutta saa olla reilusti, mutta porakoneessa täytyy olla ehdottomasti päällä "tehorajoitin" tai miksi sitä nyt kutsutaankaan. Jos ja kun terä jumittaa, niin tehokkaalla koneella saa kyllä koneen hyppäämään käsistä ja ranteet solmuun.
    - Porakone täytyy pitää mahdollisimman paikoillaan ja kohtisuorassa
    - Ei kannata painaa väkisin vaan antaa sahan tehdä työ, vaatii jonkin verran malttia.
    - Ei se terä mikään timanttileikkuri ole, mutta kyllä sillä ihan riittävän siistin jäljen saa.

    Äänestä

  • Taitamatonsahuri kirjoitti:

    Voitko täsmentää, sahanterien mukana ei tullut minkäänlaista ohjeistusta, mutta en käsitä miten muulla tavallakaan olisin voinut käyttämäni terän asentaa. Teräsarjassa oli valmiina kaikki terät, joten poistin muut koot, kuin sen jota tarvitsin, Annan linkin ko. työkalusta ja odotan todella asiallista vastausta ja neuvoja.
    https://www.k-rauta.fi/rautakauppa/tyokalut-ja-pienrauta/sahkotyokalut/reikasahat/reikäsahasarja-bosch-5-os-60-92mm-hss-bimetalli

    Ai se olikin tuo lelu, luulin että oikea kuppiteräsarja.
    Tuolla porattaessa on poraa pidettävä todella vakaasti eikä saa töksähdellä, muuten terä pomppaa irti kyntysistään.

    Äänestä

  • Reikäsaha ei ole kuppiterä. Ne on täysin eri asioita.

    Äänestä

Tämähän on sarja, jossa sahanterä tulee kannessa olevaan uraan, jokaiselle terälle on oman kokoinen paikka. Laitetta käytettäessä paikallaan on poranterä ja yksi, halutun kokoinen reikäsaha. Kone pyörii myötäpäivään, kuten porattaessa , siis vasemmalta oikealle. Ja hyvä tulee.

Äänestä

Onhan siinä mukana se ruuvi, jolla poranterä kiristetään siihen alumiinirunkoon.

Äänestä
  • Jos se ruuvi on unohtunut kiristää, silloin pora kyllä pyörii mutta sahaterä ei.

    Äänestä

  • Monet kiitokset vastaajille. Tarkoitatteko ruuvilla sitä mustaa pientä muovinpalasta . Pora tosiaan pyöri yksikseen ja itsekin oletin että poranterä tulisi voida kiristää, mutta kun joissain laajemmissa yleisesitteissä luki ko. sahasarjan kohdalla, että ko. laite on kiinteä ja siksi juuri turvallinen ja antaa täsmällisen porausjäljen. Pyörimissuuntani oli kyllä ihan oikea koko ajan, mutta käytin akkuporakonetta, jonka teho on melko heikko. Kokeilin jossakin vaiheessa vanhaa vahvavirtaporaa , en työnalla olevaan materiaaliin vielä lainkaan ja silloin poranterä irtosi kokonaan sahanterän pidikkeestä, jolloin tietysti pelästyin. Ko. tilanteessahan voisi sattua vaikka kuinka vakava onnettomuus. Millä laitteella tai kärjellä ko. ruuvi kiristyy, sisällä on mielestäni vain pyöreä aukko. Ajattelin tehdä linnunpönttöjä keväällä ja olin tyytyväinen ostokseeni, jolla saa reikiä montaa kokoa ja halvalla.

    Äänestä

  • Bingo! Viimeinen sana on ratkaisu "halvalla" ei saa työkaluja. Valitettavasti olen itse oppinut tämän kalliilla tavalla. Olen ostanut kaikki. Ensin ostin sellaisen reikäsahan, jossa on yksi lautanen, johon kaikki ympyrän muotoon väännetyt sahanterät kiinnitetään. Ei kestä käyttöä ja lautanen haittaa reikien poraamista esim kaapin nurkkaan.
    Viisastuneena ostin kuppiteräsarjan, jossa on kaksi pidintä ja monta erikokoisia kuppiterää. Aika hyvä, paitsi että on niin pehmeää rautaa, että terät kuluvat nopeasti. Voi viilata teräväksi, mihin menee enemmän aikaa kuin kulumiseen.
    Nyt on käytössä teränpidin ja muutama erillinen kuppi. Ei ole tarvinnut teroittaa, vaikka olen porannut reikiä myös peltiin ja alumiiniin.
    Ensimmäinen ostos meni rikki heti kun porasin ensimmäistä reikää. Oli tarkoitus tehdä ulko-oveen reikä turvalukolle. Oven pintaviilu, n 3mm puu, meni helposti, mutta siinä alla oleva alumiinilevy ei. Terä pysähtyi, keskikara ei. Piti hakea takuuseen toinen setti, kun lautanen oli halki.

    Äänestä

  • Kyllä kai halvalla saa halvan, mutta kun en tarvitse ko. työkalua kuin sen korvausilmaventtiilin asentamiseen ja myöhemmin ehkä ihan vapaaehtoiseen työhön mahdollisesti linnunpönttöjen tekoon. Ikkunaluukun puu on pehmeää, porasin aluksi kapean reiän koko luukun lävitse poralla ja helposti meni. Ei tehnyt mieli ostaa kalliimpaa terää kuin mitä itse venttiilin hinta oli. Luulisi sahanterän ilman muuta uppoavan melko helposti. Mutta siihen kiristysruuviin vielä, onko se se pieni musta taplä, jossa näyttäisi olevan reikä. Pienen osan varassa on sitten ihmisen turvallisuus.

    Äänestä

  • Taitamatonsahuri kirjoitti:

    Kyllä kai halvalla saa halvan, mutta kun en tarvitse ko. työkalua kuin sen korvausilmaventtiilin asentamiseen ja myöhemmin ehkä ihan vapaaehtoiseen työhön mahdollisesti linnunpönttöjen tekoon. Ikkunaluukun puu on pehmeää, porasin aluksi kapean reiän koko luukun lävitse poralla ja helposti meni. Ei tehnyt mieli ostaa kalliimpaa terää kuin mitä itse venttiilin hinta oli. Luulisi sahanterän ilman muuta uppoavan melko helposti. Mutta siihen kiristysruuviin vielä, onko se se pieni musta taplä, jossa näyttäisi olevan reikä. Pienen osan varassa on sitten ihmisen turvallisuus.

    Mitä sitä ruuvia ihmettelemään ja arvuuttelemaan, kiristää sen tiukkaan ja sillä hyvä!

    Äänestä

kannen yläpuolella, on kannessa korotettu kaulaosa, jonka läpi poranterä menee, kaulassa on myös paksunnos, kohdassa jossa on terän kiristys... mitä ilmeisemmin joku kolmas henkilö lukee sulle näitä vastauksia, koska et itse näe/ osaa lukea. Nyt kipaiset marketista lukulasit, vähintään 2,5.. ja katsot sitä poralaitetta ihan uusin silmin.. tai sitten muuten vaan lopetat vastaajien vedätyksen..

Äänestä

En kyllä vedätä, vaan ihmettelen, kun ostaessani luin, että poranterä olisi kiinteästi kiinnitettynä siinä sahanterien kiinnityspalassa ja juuri siksi turvallinen ja myös porausjälki tarkka. Jos nyt oikein ymmärrän, niin sen terän kiinnityksen turvallisuus ja siis paikallaan pysyvyys on kiinni yhdestä pienestä ruuvista ja sen pitokyvystä. Jos nyt sahanterä lähteekin lentoon ja työntekijän kasvoille tai rintakehään, seuraukset ovat melko pahat. Kun terä kuumenee, terän kiinnitys saattaa muutenkin muuttua, Olen ollut nuorempana joskus tutkijana terveystieteen laitoksella, (ent. työsuojeluhallitus ja esim. käsihiomakoneiden työtapaturmat ovat olleet kuolemaan johtavia, kun terä on syystä tai toisesta särkynyt ja palaset lentäneet ympäristöön. Lukea näen, mutta sen "ruuvin" musta aukko ei aukene minulle, millaisella työkalulla se kiristyisi riittävästi. SE ruuvi ei näytä edes ruuville ja kun em. työssä , jossa poranterä alkoi liukua, sen jäähtyessä se jäi taas samaan asentoon kuin ostaessa, eli en voi tarkkaan tietää ja olla varma sen kireysasteesta. ANTEEKSI NYT; mutta vaikka olen vanha haluan säilyttää henkeni, kasvoni ja näköni varman pohjalta. Sen "ruuvin" sisälle en näe onko tarvetta tavalliselle- ristipää - vai erikoisruuvimeisselille. Ja ihmettelen kun työkalun mukana ei tullut ohjeistusta.

Äänestä
  • Nyt viimeistään selvisi että on kyse vedätyksestä. Ei kukaan voi olla noin kädetön, ei edes tutkija... :)

    Äänestä

Linnunpönttöjä. Helmipöllö, käki, naakka ja uuttukyyhky. Ehkä jopa leppälintu. Tuolla teräsarjalla ei kovin monelle linnulle sopivaa lentoaukkoa tee. Varsinkaan kun kara pyörii ja lautanen ei.
Olis ehkä aika ottaa vekotin käteen ja mennä kaupasta kysymään, että mikä on vikana.
Yksi tapa saada kunnon työkalu halvalla on vuokrata se päiväksi. Maksaa saman kuin halpa työkalu, saa tehtyä sen mitä pitäisi eikä nurkkiin jää pyörimään rikkinäistä romua, jolla sai melkein tehtyä yhden työn.
Reikäsahalla kannattaa juurikin tehdä ensin pienempi alkureikä. Sitten se varsinainen reiän tekeminen on ihan mahdotonta, ellei tuki reikää jollain, että saa taas keskipiikille vähän tukipintaa

Äänestä

taitaapa siinä poranterässä olla suoraksi hiottu sivu, joka tulee siihen ruuvin kohtaan, jota ruuvaat pakkauksesta ehkä löytyneellä kuusioavaimella!

Äänestä

Saha, joka menee nykyttämällä läpi laudan. Ei siinä mikään pyöri

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taitamatonsahuri kirjoitti:

Ostin reikäsahasarjan Bosch merkkisen ( 5 kokoa 60-92) ) aikomuksenani sahata tuuletusluukkuun reikä korvausilmaventtiilille. Olen käyttänyt poraa ja tavallista sahaa joskus melko ahkeraankin ja reikäsaha näytti kuvissa ihan yksinkertaiselle. Saha näytti turvalliselle ja siltä että se on kiinteästi kiinni keskellä olevassa poranterässä. Keskireikä syntyikin helposti, esivalmisteltuun tavallisella terällä tehtyyn reikään, mutta saha ei tehnyt juuri mitään jälkeä, sinänsä melko pehmeään luukkuun. Lisäksi vaikka sahan piti olla tarkka, ura liikkui jonkin verran toiselta puolelta sahattaessa. Luukku on keskeltä ontto. Poranterä keskellä liikkui, mutta sahanterät ympärillä olivat enimmäkseen paikallaan. Lopulta onneksi huomasin sen ajoissa, että poranterä irtosi kokonaan sitä ympäröivästä reikäsahasysteemistä.

Mitä tein väärin, vai sainko susikappaleen. Liittyykö sahaukseen joku lisäseikka mikä pitäisi tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu