Global Peer Supporter Celebration Day, 19.10.2017
Kansainvälisenä vertaistuen päivänä sudet ulvovat laitumen ulkopuolella kuten aina. Porttia ei ole suljettu, lampaat eivät saa elää rauhassa verenhimoisilta saalistajiltaan, jotka ovat alati väijymässä, vaanimassa ja raatelemassa heitä.
Siellä makaan peittojen alla pipo päässä päästyäni viimein höyryhengityksen ja muun jälkeen nukkumaan. Mutta reidet särkevät ja tärisevät taas eikä nukkumisesta tulisi mitään. Poika tulee hetkeksi viereeni, että saisin unta, mutta sama tärinä, kuhina ja kolotus reisissä jatkuu vaan. Olen ottanut jo pari kertaa neljä pientä aprikoosinydintä kerralla eikä niitä voi ottaa vetysyanidin takia liikaa, samoin kaksi bromelaiinikapselia kipuun, mutta jotain ilmiselvästi puuttuu. Menen sekoittamaan yrttiteeni joukkoon lisää L-teaniinia ja D-mannoosia tärinän yhä jatkuessa ja konstien loppuessa kesken. Lopulta joudun vetämään pipon pois päästäni ja sukan käsivarrestani ja nousen ylös istumaan vällyjeni alle. Edelliset aamusivut ovat vielä oikolukematta aloittaessani uuden liuskan, johon raapustan kaiken huolellisesti ylös niin kuin aina niin kauan kuin tätä on jatkunut. En sekoa enkä menetä järkeäni, mutta kirjaan todistukseni pirullisen tarkkaan ylös sairauksista, joita pidetään luulosairauksina julmien, raatelevien susien toimesta, jotka eivät sääliä ja myötätuntoa tunne.
Heikkojen ja sairaiden kimppuun hyväosaiset käy...
8
371
Vastaukset 8
- Toksiini.on.myrkky
”Jokaisella viljalla on oma homeensa,
jokaisella hedelmällä on oma homeensa,
tee- ja kahvikasveilla on homeensa
kuten kaikilla yrteillä ja vihanneksilla.
Pähkinöillä on homeensa.
Maassa kasvatetut pähkinät (maapähkinät) ovat erityisen homeisia,
koska maa on niin täynnä homeitiöitä.
Mutta tuuli kuljettaa nämä itiöt puihin ja jopa stratosfääriin.
Homeet eivät ole kovin nirsoja.
Ne ovat mieltyneet tiettyihin kasveihin ja olosuhteisiin.
Mikä homeissa on niin merkittävää ?
Jotkut tuottavat hyvin,
hyvin myrkyllisiä kemikaaleja kasvupaikoissaan.
Ne tuottavat joitakin myrkyllisimpiä kemikaaleja,
joita tiedetään olevan olemassa.
Aflatoksiini kuuluu näihin.
Kokeitteni mukaan sitä on aina syöpäpotilaissani.
Toisin sanoen sitä on keräytynyt
johtuen kehon kyvyttömyydestä tehdä
sitä myrkyttömäksi kohtuullisessa ajassa.
Aflatoksiinia on tutkittu paljon.
Kaikissa kirjastoissa on lisää tietoa”.
(Clark 1999, 326.)
Ja tämä: "Aflatoksiinit ovat homesienten tuottamia terveydelle haitallisia mykotoksiineja, joista aflatoksiini B1 ja G1 ovat karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia aineita."
Ja tämä: "Aspergillus-lajit ovat usein myös toksiinin tuottajia. Aspergillus flavus tuottaa aflatoksiinia, samoin Aspergillus parasiticus. Aspergillus fumigatus tuottaa mm. fumigatoksiinia, fimigilliinia ja gliotoksiinia. Aspergillus versicolor tuottaa sterigmatokystiiniä, versicoloriinia, aspercoloriinia, averifiinia ja syklopiazonihappoa. Aspergillus ochraceus tuottaa okratoksiinia. Sterigmatocystiini on todennäköisesti syöpää aiheuttava. Aflatoksiini on immunosuppressiivinen ja syöpävaarallinen."
Kahdesta homevaurioisesta asunnostamme on löytynyt mm. Aspegillus versicolor. Saa nähdä miten vielä käy. Kahdessa syöpäkokeessa olen käynyt ja paksusuolessa ei, mutta ruokatorvessa ja pohjukasuolessa pieni mahdollisuus. Joten nyt olen hyvillä mielein kuitenkin kun olen puhtaassa asunnossa viehdoinkin. Toipuminen myrkyistä on aika hyvällä mallilla. terv. vert- Lääkäri2
Käykääpäs joskus ulkomailla katsomassa miten sitä hometta on. Esim. kollega kirjoitti lehdessä että Kaakkois-Aasiassa monsuunin aikana ilmankosteus oli lähes 100% ja koko ajan todella lämmintä ja seinät kasvoivat näkyvää hometta. Kun ei syönyt sitä niin ei siinä mitään käynyt. Siellähän väkirikkaissa maissa pitäisi kadut olla täynnä myrkytyksien uhreina hoipertelevia ihmisiä ja lähes jokaisen vakavasti sairas ja kuolemassa syöpään. Terveille nuo kuitenkin kuulemma vaikuttivat tuolla, oikeasti sairaita sen sijaan on Kiinan suurkaupungeissa törkeiden ilmansaasteiden takia. Homeista viis, pienhiukkaset ne Suomessa oikeasti tappavat n. 1.500 ihmistä vuodessa, pääasiallinen lähde on takkatuli ja nastarenkaat, oireita ne eivät juuri mitään aiheuta ne tappavat pienhiukkaset. Ja tämä on tutkimuksissa todettu selvä fakta. Homesairautta ei ole olemassa tutkimusten mukaan, se lukee käypähoidossakin selvästi. Vanhat Majvik-suositukset yms. voidaan unohtaa, käypähoitosuositus on korvannut ne kokonaan.
- toksiinit.ja.biosidit
Lääkäri2 kirjoitti:

Missään muualla ei homehtuneissa kosteusvauriorakennuksissa myrkyillä myrkkyjä myrkytetä kuin Suomessa. Pistä korvien väliin tuo jos enään mahtuu?
Se johtuu kai paljon siitä, että homerakennusten omistajat ja heidän edustajansa varsinkin
kun kyseessä on vuokra-asunnot ja asumisoikeusasunnot, niin haluavat tilata "puhtaita näytteitä" puhtaita riepuja ja puhtaita pieruja, terveydensuojeluviranomaisille ja näin "TULOKSET TAVANOMAISET" ja terveysmiehet kirjoittelee silmiä räpäyttämättä virheellisen päätöksen "EI TERVEYSHAITTAA". Vi******** toimintaa. Tehty meillekin, mutta eivät tee enää eikä kavereillenikaan se on aivan varma se. Meille tehty: Petollisesti MCF PHMG, Germasert Super ja otsonointeja kaksi kaikki biosideja.
Tästä lisää tuolla:
""Funktionaalisen lääketieteen seuran symposio 2.11.2012 Helsingin Yliopistossa / Kosteusvaurioiden mikrobiologiaa ja toksikologiaa /Mirja
Salkinoja-Salonen 6
Biosideilla harhautetaan viranomaisia.
Biosidikäsittely aiheuttaa pesäkelukujen aleneman. Biosidien
avulla saatua, alhaista pesäkelukua on käytetty näyttönä tilojen käyttäjälle tai terveysviranomaiselle,
että sisätiloissa ei olisi kosteus- tai homevauriota, jopa siten, että näille tahoille ei ole annettu tietoa biosidikäsittelystä. Tämä voi johtaa siihen, että kiinteistön mahdollisten vaurioiden todellinen etsintä ja vaurioiden korjaus jätetään tekemättä tai tehdään vain osittain. ""
https://tuhat.helsinki.fi/portal/files/24338502/FLYSalkinojaSalonenb.pdf
Sekä täällä:
" Muutamassa homekorjaus kohteessa onkin käynyt niin, että kun kanavistot on oireiden takia erityisen tarkkaan desinfioitu ja rakennus tauon jälkeen otettu uudestaan käyttöön, ovat toksiset, resistentit kannat muutamassa viikossa kasvaneet niin voimakkaiksi, että ihmisten oireet ovat alkaneet uudestaan."
https://www.rakennuslehti.fi/2016/04/miksi-home-on-suomessa-muita-maita-yleisempi-ongelma/ - Pönttöolet
Lääkäri2 kirjoitti:
Käykääpäs joskus ulkomailla katsomassa miten sitä hometta on. Esim. kollega kirjoitti lehdessä että Kaakkois-Aasiassa monsuunin aikana ilmankosteus oli lähes 100% ja koko ajan todella lämmintä ja seinät kasvoivat näkyvää hometta. Kun ei syönyt sitä niin ei siinä mitään käynyt. Siellähän väkirikkaissa maissa pitäisi kadut olla täynnä myrkytyksien uhreina hoipertelevia ihmisiä ja lähes jokaisen vakavasti sairas ja kuolemassa syöpään. Terveille nuo kuitenkin kuulemma vaikuttivat tuolla, oikeasti sairaita sen sijaan on Kiinan suurkaupungeissa törkeiden ilmansaasteiden takia. Homeista viis, pienhiukkaset ne Suomessa oikeasti tappavat n. 1.500 ihmistä vuodessa, pääasiallinen lähde on takkatuli ja nastarenkaat, oireita ne eivät juuri mitään aiheuta ne tappavat pienhiukkaset. Ja tämä on tutkimuksissa todettu selvä fakta. Homesairautta ei ole olemassa tutkimusten mukaan, se lukee käypähoidossakin selvästi. Vanhat Majvik-suositukset yms. voidaan unohtaa, käypähoitosuositus on korvannut ne kokonaan.
Edes Sainio ei kirjoittaisi tuollaista paskaa, nyt kun homeongelma riehuu hurrikaanien jäljiltä Amerikassa. Kaakkois-Aasiassa ei ole mitään syytä edes rakentaa seiniä saati ovia, ja pitää niitä kiinni hengitellen homeista ilmaa. Aasialaiset ovat myös geeneiltään erilaisia, kun valkoinen rotu. Home vaikuttaa immuunijärjestelmään, mutta ei valkonaama ole geenejään valinnut. Ei kannata tehdä itsestään idioottia ihan väkisin.
- Pönttöolet
Miksi et sadistisesti hyökkää diabeetikoiden kimppuun?
http://www.iltalehti.fi/diabetes/2016043021495319_di.shtml
- Ighjk
Ruotsalainen sivusto, jossa mies ja sairas vaimo tekivät nenäeritetestit. Osaakohan Lääkäri2 selostaa mistä kyse?
https://newsaboutdisease.com/2017/08/20/toxiner-fran-borrelia-och-mogel-kan-bli-svart-att-bli-av-med/- ei.nämä.lopu.ei
Ei näköjään auta edes rukoukset, miten sitten siedätykset ja myrkytykset?
http://www.savonsanomat.fi/savo/Lapinlahden-kirkossa-sisäilmaongelmia-tilaisuudet-siirretään-seurakuntatalolle/1057540?pwbi=b7c91f90dfe1a248c73ebb95a21ce5c1 - ruottissa.osataan
Katso nimimerkki Ighjk tuolta lisää:
""10. Ruotsissa sisäilmasairauksien hoito on ilmeisesti hyvällä tasolla. Mitä naapurit tekevät meitä paremmin?
Potilaille on ympäristölääketieteen poliklinikoita, jotka ovat erikoistuneet sisäilman aiheuttamiin ongelmiin. Esimerkiksi homeesta sairastuneiden potilaiden kohtelu on inhimillisempää kuin meillä, ymmärtävämpää. Tulevaisuudessa reumasairauksien ja tulehduksellisten suolistosairauksien yhteys mikrobeihin pitäisi tutkia nykyistä paremmin.
Asiantuntijoina työterveyshuollon professori Tuula Putus ja professori emeritus, infektiolääkäri Ville Valtonen.""
https://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/huono-sisailma-sairastuttaa-salakavalasti-10-kysymysta-oireista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen341734- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131136Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065- 74969
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.92957Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86707Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää55653Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13649Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä26638- 146634
- 42627
- 28618
- 50599
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91597Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94586- 46573