Akat kaahaa

Havainto matkuksen parkkipaikalta: nuoret naiset ajavat pirun kovasti! Parhaat vetää 50- 60km/h läpi parkkialueen. Ei ehdi kissaa sanomaan jos lapsi juoksee autojen välistä alle. Aiemminkin huomannut ettei akoilla ole hajuakaan jarrutusmatkasta ja reaktioajasta.
8145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niiralassa huomannut saman. Nuoret ämmät ajavat helvetinmoista ylinopeutta 30km/h alueella ja välittämättä tasa-arvoisista risteyksistä.

Äänestä

Polliisi on hiljaa sakotettujen mies/nainen jakautumisesta. Ilmeisesti sukupuolisyrjintää.
Tilastointi olisi helppo tehdä henkilötunnuksen loppuosan perusteella. Samoin hieman
epätarkemman ajoneuvon haltijan perusteella.
Ensituntumalta seuratessa naiset rikkovat enemmän liikennevalosääntöjä kuin miehet.
Parkkipaikolla lienee tilannenopeuden ylittämisestä kysymys, ei rajoitusten.

Äänestä
  • Sukupuoli mainitaan vain silloin kun kyseessä on mies jolloin saadaan miehet näyttämään huonoilta. Mistä johtuu tämä systemaattinen kaikkien tahojen harjoittama valkoisen syntyperäisen suomalaisen miehen mustamaalaus?

    Äänestä

Sitä sattuu joka paikassa, pahinta että kaahataan puhelinkorvalla koko ajan. En ymmärrä missä poliisit on ? Ei ne edes suojatiellä olevaa väistä vaan saa juosta alta pois, miehiä haukutaan putkinäköisiksi, mutta kummasti antavat tietä jalankulkijoille. Hirvittää itseäkin kun kännykkä korvalla ollaan peräluukussa kiinni

Äänestä

Taannoin kun jouduin ajamaan poliisin kehotuksesta tarkasti rajoitusten mukaan, niin panin merkille että esim. viitostiellä 80 :n rajoitusaluella kymmenestä ohittajasta kahdeksan oli naisia.

Äänestä

Olen huomannut saman että akat kaahaa ja liimaantuu nuuhkimaan autoni takapuskuria. Etenkin päiväkoti Pikkusiilin työntekijät eivät osaa jättää TURVAVÄLIÄ vaan kun lähtevät työpaikaltaan ajamaan Kuopion suuntaan niin heti puskuriin kiinni! Onko lastenhoitotyö niin stressaavaa että pitää "kostaa" se muille tiellä liikkujille?! Menkää takas autokouluun kun on näköjään pari oppituntia jäänyt välistä!

Äänestä

Ja mammat kaahaavat hakemaan omia pentujaan hoidosta ja koulusta, välittämättä muiden lasten turvallisuudesta! Jos ei osaa ajaa autoa niin ei korvalla oleva puhelin auta tilanteessa yhtään.

Äänestä

Olisit opettanut akkasi ajamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kortit_veks kirjoitti:

Havainto matkuksen parkkipaikalta: nuoret naiset ajavat pirun kovasti! Parhaat vetää 50- 60km/h läpi parkkialueen. Ei ehdi kissaa sanomaan jos lapsi juoksee autojen välistä alle. Aiemminkin huomannut ettei akoilla ole hajuakaan jarrutusmatkasta ja reaktioajasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu