Viime lokakuussa: Herään aamulla puhelimen pirinään. Opettaja koulusta soittaa. Ahaa, vai on poikani harhaillut sekavana ala-asteen pihalla ja käyttäytynyt aggressiivisesti opettajia kohtaan? Sydämeni läpättää, alkoholiko vai jopa huumeet? Opettajan sanat pulppuavat, ne kaikuvat kuuroille korville. Ajattelen, että ei nyt, valmistun huomenna...
Poikani kertoman(ala-asteen opettajille) mukaan ei ole kuulemma nukkunut yötään kotonaan(asuu isänsä luona). Pyydän ottamaan minuun uudelleen yhteyttä, jos pojan löytävät.
Soitto isälle. Mitä ihmettä, poika kyllä nukkunut kotona ja syönyt aamupalaa perheen kans...
Opettaja soitaa uudelleen. Kertoo myöskin, että poika ilmeisesti kuitenkin ollut kotona yönsä. Saanut kiinni poikani luokkakaverin, joka kertoo, että poikani mumissut jotain ja yht äkkiä kaatunut maahan. Ei ollut saanut hereille, 10 min siinä maannut ja kaveri lähtenyt kouluun poikani jäädessä makaamaan maahan. Poikani saapuu kouluun meidän vielä jutellessa puhelimessa, otathan minuun yhteyttä kun olette jutelleet, pyydän opettajalta.
Soitto tulee ja opettaja sanoo: pojalla koko aamu hukassa, ei muista mitään, edes kaverin tuloa. Opettaja sanoo, että isä lähtenyt viemään poikaa sairaalaan. Ilmeisesti sairauskohtaus?
Näen poikani. Hämillään, pelokas, levoton. Hän sanoo: Äiti, ihan oikeesti tuntu siltä kun olisin nukkunut viikon siinä maassa. Yritin vain saada puhelinta ala-asteelta, että saan soittaa miksi ei ole sisälle haettu nukkumaan....Opettajat kävivät käsiksi....
Lääkäri ei sanonut suuntaan ei toiseen, kuitenkaan ei mitään aineenvaihdunta juttuja eikä sydämestä johtuvaa, kun ei tiedetä tarkkaan miten kohtaus tullut.
Näen pojan kaverin, hän kertoo kaiken muun lisäksi, että poikani "sätki" n.10 min ja suusta valui jotain.... kaveri oli yrittänyt huutamalla herätellä, ei ollut uskaltanut koskea. Kun se oli loppunut oli lähtenyt kouluun....
Pojallani kova päänsärky...
Soitto lääkärille ja lääkäri pyysi seuraamaan tilannetta ja jos tulee samanlainen voidaan mennä suoraan sisään (sinne mennään normaalisti lähetteellä).
Kuulostaako epilepsialta ja jos, niin kuinka usein/helposti kohtaukset uusiutuvat?
Poikani ilm. kesällä on voinut saada samanlaisen kohtauksen 1.kerran. Oli olut huoneessaan pitkään ja tullut sieltä todella sekavana pois.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä tuo epilepsialta kuulostaa, mutta eihän se mikään maailmanloppu ole, pääasia että saa diagnoosin ja hyvää hoitoa. Paljon pahempiakin juttuja elämässä on. Hoitoa voi joutua hakemaan pitkäänkin - tyttärelläni kesti liki pari vuotta ennen kuin sopiva lääkitys löytyi. Nyt hän on täysin oireeton, opiskelee, seurustelee jne siinä kuin terveetkin. Autoakin saa taas ajaa. Ja epilepsiassa on hyväkin puoli: tyttärestäni ei ainakaan koskaan tule alkoholistia, koska siemailua on harjoitettava erittäin kohtuullisesti.