Miksi ihmiset hakeutuu puhelinmyyjiksi?

Omanarvostuksenmyynti

Tässä erään kokemuksen siivittämänä mietin, että miksi näitä puhelinmyynti/tutkimushaastattelu- yrityksiä ei jo vihdoin saada ojennukseen?

Se joka oikeasti kehtaa väittää, että puhelinmyynti on parempi kuin ei työtä ollenkaan, täytyy olla jonkun puhelinmyyntifirman propagandasta vastaava lähettiläs. Tai sitten työntekijä, joka on jo saatu manipuloitua, kuinka on todellakin ihan jees tehdä töitä esim. euron tuntipalkalla.

EI (!) siis todellakaan ole parempi mennä puhelinmyyjäksi kuin jäädä vaikka työttömäksi. Menkää mieluummin, vaikka vapaaehtoistöihin sinne missä teidän työpanostanne arvostetaan ja säännöt ovat jo alusta asti selvät ettei palkkaa makseta. Vaikka vanhainkotiin ulkoiluttamaan mammoja ja pappoja, niin luultavasti tästäkin on itsellekin enemmän hyötyä kuin jonkun huijariyrityksen pussiin työskentelystä.

Ei pelkästään se, että oma palkka jää saamatta, vaan menemällä kyseisiin yrityksiin töihin tuette näitä yrityksiä. Samalla on paljon esim. pienyrityksiä, joilla ei ole varaa palkata lisätyöntekijöitä. Oli sitten kuluttajapuolella tilaamassa lehtiä tai itse firmassa työskentelevänä niin omalla toiminnalla näitä firmoja pidetään pystyssä.

19

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokakksivähintään2000e

      Minäpä väitän, että on todellakin.

      Minkähänlaisen kokemuksen saattamana pystyt faktoina heittämään, että puhelinmyynti on paskaa? Kävitkö päivän kokeilemessa lehtimyyntiä ja päädyit tulokseen, että puhelinmyynti on perseestä?

      Kaikille ei puhelinmyynti sovi, mutta se kelle se soppii niin tienaa aivan hyvin EIKÄ OO PAKKO MITTÄÄN LEHTIMYYNTIÄ TEHHÄ TAI MYYDÄ VITAAMINEJA.

      • Omanarvostuksenmyynti

        En varsinaisesti puhunut tässä työn sisällöstä, vaan palkkauksesta. Toki puhelinmyynnissä voi pärjätä mutta ei se paljon auta, jos on yrityksessä, joka ei maksa palkkoja.

      • kokemuksestatietoa
        Omanarvostuksenmyynti kirjoitti:

        En varsinaisesti puhunut tässä työn sisällöstä, vaan palkkauksesta. Toki puhelinmyynnissä voi pärjätä mutta ei se paljon auta, jos on yrityksessä, joka ei maksa palkkoja.

        Missä puhelinmyyntiyrityksessä ei makseta palkkoja? Mistä tietosi on peräisin?

        Olen ollut vain yhdessä puhelinmyyntifirmassa töissä. Työhön koulutettiin ja työ oli sangen hauskaa. Palkat maksettiin sovitusti ja palkalla tuli toimeen. Työajat olivat jossain määrin joustavat. Ei pahaa sanottavaa.

        Arvostan jokaista puhelinmyyjää enemmän kuin aatteellisista syistä työstä kieltäytyviä osseja.

      • Ihmeellistaeikototta
        kokemuksestatietoa kirjoitti:

        Nim kokemuksestatietoa, eihän Sinulla ole minkääntason kokemusta, itsehän olet ollut vain yhdessä firmassa töissä.

        Itse olen ollut kymmenissä puhelinmyyntiyrityksissä töissä. Myyntikokemusta on yli 30-vuotta.
        Samaa työtä teen edelleenkin. Ja nykyisin esimiesasemassa.

        Kokemukseni ovat olleet monitahoisia, on yrityksiä missä sovitusta pidetään kiinni ja palkka maksetaan juuri niinkuin pitääkin.

        Sitten on suuri joukko epärehellisiä yrittäjiä jotka eivät pidä mistään kiinni. Alalla on jopa liiketoimintakiellossa olevia yrittäjiä bulvaanien kautta.

        Se on järkyttävää , että työntekijä tekee kuukauden ehkä melkein kaksi työtä ja kun tulee palkanmaksun aika huomaa, että palkkaa ei tulekaan, oma joukko on sinänsä se että rehellisesti ansaitusta palkasta tehdään asiaankuulumattomia vähennyksiä.

        Miksi itse olen niin monessa paikassa ollut on yksinkertainen totuus noin puolet niistä yrityksissä missä olen ollut ei ole olemassakaan enään.

        Alalla on projekteja jotka elävät tietyn ajan.

        Työuran aikana olen keskustellut useiden tuhansien myyntityötä tekevien kanssa ja valtaosalla on erittäin negatiivisia kokemuksia palkanmaksusta myyntityössä.

        Eikä kyse ole siitä etteivätkö työntekijät olisi tehneet tunnollisesti töitä ja ansainneet palkkaa. Ainahan alalla on kokeilijoita ja minusta se on ihan luonnollista.

        Puhelinmyyntipuolella ei oikeastaan työntekijöillä ole mitään turvaa. Alalla rehottaa epämääräisiä yrittäjiä ja aina jotkut sortuvat henkensä pitimiksi hämäräfirmoihin.

        Kiva että itselläsi on hyviä kokemuksia. Mutta aika laput silmillä olet saanut kulkea, jollet ikinä ole kuullut puhuttavan puhelinmyyntialan ongelmista.

      • vieläihmeellisempää
        Ihmeellistaeikototta kirjoitti:

        Aika pöyristyttävää on esimiesasemassa olevalta ihmiseltä väittää, ettei toisella ole "minkään tason kokemusta", koska tämä on ollut vain yhdessä alan firmassa töissä. Jos tosiaan jossain ajatellaan näin, se firma on syytä kiertää kaukaa.

      • kokemuksestatietoa
        Omanarvostuksenmyynti kirjoitti:

        Kiva että itselläsi on hyviä kokemuksia. Mutta aika laput silmillä olet saanut kulkea, jollet ikinä ole kuullut puhuttavan puhelinmyyntialan ongelmista.

        Olen kyllä ongelmistakin kuullut, vaikka itselläni olikin kaikki kuten pitää. Minä puhun vain omasta kokemuksestani, vaikka joku jo ehti kommentoida, ettei minulla mitään kokemusta ole. Melkoinen esimies! Jos puhelinmyyntifirmojen esimiehet useinkin ovat tuota tasoa, välttäkää alaa!

      • Hgyyttr
        vieläihmeellisempää kirjoitti:

        Aika pöyristyttävää on esimiesasemassa olevalta ihmiseltä väittää, ettei toisella ole "minkään tason kokemusta", koska tämä on ollut vain yhdessä alan firmassa töissä. Jos tosiaan jossain ajatellaan näin, se firma on syytä kiertää kaukaa.

        Katsos nyt itseäsi peiliin. Mitäs sinä kerroit aikaisemmassa viestissäsi.

      • Jjnhgrr

        Ei minusta ollenkaan hänhän kertoi millainen kokemus hänellä on. Kenttää täytyy tuntea ja erilaisia firmoja ennenkuin lähtee esiintymään asianuntijana.

      • vieläihmeelmisempää
        Hgyyttr kirjoitti:

        Katsos nyt itseäsi peiliin. Mitäs sinä kerroit aikaisemmassa viestissäsi.

        Mitä horiset aikaisemmista viesteistä? Ensimmäisen kerran tähän ketjuun kommentoin, joten katsopa itse peiliin.

      • vieläihmeellisempää
        Jjnhgrr kirjoitti:

        Ei minusta ollenkaan hänhän kertoi millainen kokemus hänellä on. Kenttää täytyy tuntea ja erilaisia firmoja ennenkuin lähtee esiintymään asianuntijana.

        Toki kertoi omasta kokemuksestaan, mutta mitätöi aivan nollaksi jonkun toisen kokemuksen, koska se oli vähäisempi. Se joku ei esittänytkään asiantuntijaa, vaan sanoi rehellisesti kokemuksensa perustuvan yhteen puhelinmyyntifirmaan. On se minusta vähintään arveluttavaa esimiehen paikalla olevalta ihmiseltä väittää, ettei toisella ole minkään tason kokemusta, kun kokemusta kuitenkin yhdestä firmasta on. Taitaa siltä esimieheltä lukutaitoa puuttua vai ilkeilläkö haluaa.

        Sitä paitsi tämä esimiesasemassa oleva tyyppi kirjoittaa suomea tosi huonosti. Sanoisin, että näköjään puhelinmyynnissä voi olla esimiesasemassa vaikka ei ole esimiestasoa. Ei ihme, että työpaikat ovat vaihtuneet tiheään tahtiin.

    • puhmyy

      Ensin tulee vastaus kysymykseen miksi ihmiset hakeutuvat puhelinmyyjiksi? Siksi, ettei muita löydy/ole. Tervetuloa nykytodellisuuteen. Vapaaehtoistöistä ei makseta palkkaa, joten sillä ei itseään elätä.
      Puhelinmyynti-,ja telemarkkinointifirmoja on monenlaisia, hyviä ja huonoja. Yhden tai kahden huonon kokemuksen jälkeen ei vielä voi väittää, että kaikki huijaavat.
      Alalle aikovan kannattaa etukäteen kysellä ja selvitellä firmoista tietoa, samoin työhaastattelussa firmassa. Työsopimus pitää lukea ajatuksella ennen allekirjoitusta, ja jos jotain siinä ei ymmärrä, niin kysyä.
      Pikku vinkkinä voin kertoa, että samat asiat koskevat ihan kaikkia työpaikkoja alasta riippumatta.

      • Jaa-akob

        "Siksi, ettei muita löydy/ole".

        Sama asia se on urheilussakin.

        Sen harrastaminen on kivaa ja pitää olla hyvä fiilis, mutta kun se ei elätä yhteiskuntaa ja sillä ei tule menestystä. vrt. Rio Olympialaiset 1 mitali.

        Me puhelinmyyjät elätetään valtiota, urheilijoita, työttömiä ja vaikka ketä.

      • Omanarvostuksenmyynti

        Jos on siinä tilanteessa, että mitään muuta töitä ei ole saanut ja päätyy täysin ummikkona puhelinmyntialalle. Niin tosiaan haluaisin tietää, että mikä on todennäköisyys, että esim. provikkapalkalla pystyy itsensä elättämään. Mitä luultavimmin ei kovinkaan suuri.
        Jos taas kyseessä on tuntipalkka, niin yritys ei kauaa porukkaa pidä tuntipalkalla, jos tulosta ei synny.

    • puhmyy

      Noista todennäköisyyslaskelmista en osaa sanoa, mahtaako niitä kukaan olla laskenutkaan. Sen kyllä tiedän, ettei jokaisella onnistu repun heittäminen selkään, ja lähteminen uusia töitä etsimään muilta paikkakunnilta entisen häivyttyä historiaan.
      Tiedän useita jotka elättävät itsensä ihan provikkapalkalla puhelinmyynnissä, ja varmasti niitä on vielä paljon enemmän tietojeni ulkopuolella. Sama koskee tuntipalkalla olevia.
      Kaikista ei tietenkään ole puhelinmyyjiksi, kuten ei myöskään sairaanhoitajiksi, insinööreiksi, fyysikoiksi, tai talon rakentajiksi, jne.
      Ne jotka elävät puhelinmyynnillä, ovat opetelleet sen homman. Koulutus annetaan firmassa; näissäkin on eroja, kuten firmoissakin, tämähän jo tiedetään.
      Firma kouluttaa, uusi työntekijä on halukas oppimaan, ja siitä se lähtee. Eikös se niin mene melkolailla kaikissa työpaikoissa uusien työntekijöiden kanssa? Oppimistulokseensa pystyy itse vaikuttamaan. Mikäli sitten huomaa, ettei puhelinmyynti ole se oma juttu, niin uusia työpaikkoja kohti vain ilman sen suurempaa nillitystä, tai niihin vapaaehtoistöihin mikäli varat sallii.

    • osa-aikatyössä

      Teen puhelinmyyjän hommia, koska muuta ei ole tällä hetkellä tämän ikäiselle. Ei tämä mikään maailman ihanin homma ole eikä toki koulutustani eikä aiempaa työkokemustani vastaava, mutta palkka on työpanokseen nähden ihan kohtuullinen. Myyntityötä en aiemmin ole tehnyt, siksi en ihan huippuansioihin pääse, mutta keskimäärin sen 2500 kyllä kuussa tässä työssä saa. Huippumyyjät tekevät kauppaa tuplasti tuon. Eläkeikää odotellessa tämä homma sopii minulle oikein hyvin. Lisäksi työ on stressitöntä eli ei tarvitse kantaa konetta kotiin ja valvoa aamuyöhön ja murehtia hommia, joita ei ehdi tehdä. Soitetaan työajan verran, sitten lähdetään kotiin ja unohdetaan työpaikka muutamaksi tunniksi.

      Ehkä olen outo, mutta yllämainittujen asioiden lisäksi myös pidän työstäni.

    • osa-aikatyössä

      Lisään vielä, että en mihinkään riistofirmaan lähtisi. Suuri tunnettu työnantaja, takuupalkka, kunnon työterveyshuolto, hyvät työtilat ja itsestäänselvyytenä työehtosopimusten noudattaminen sekä tietysti kunnolliset tuotteet, mitä myydä. Alalla on kaikenlaista toimijaa ja melko suuri osa työnantajista yrityksiä, joihin en lähtisi töihin .

      Ala ei sovi kaikille ja sen, sopiiko työ itselle, näkee vain kokeilemalla. Henkilökohtaisesti olin todella yllättynyt omasta sopivuudestani myyntityöhön. Puhelinmyynti ei ollut käynyt mielessänikään työllistymisvaihtoehtona aiemmin. Saattaa hyvinkin olla, että nuorempana en olisi työssä pärjännyt.

      Kärsivällisyys, pitkäjännitteisyys, ahkeruus ja luovuus ovat asiat, jotka työssä auttavat. Ystävällinen ääni ja kyky eläytyä asiakkaan tilanteeseen ovat myös hyödyksi. Tavoitteellisuus ja kilpailuhenkisyys kuuluvat myös hyvän myyjän ominaisuuksiin.

    • KysynVaan25

      Mikä on puhelinmyyntiä: kiinteistönvälittäjät, sijoituspalveluiden myyjät ja pankkineidit soittelevat nykyään jatkuvasti.

    • Hyvää_treeniä

      Puhelinmyyntityö on varmaan sellainen työ jossa treenautuu vaikeisiin tilanteisiin. Oppii kestämään painetta ja ihmisten ilkeitäkin kuittailuja. Uskoisin että osa porukasta on puhelinmyyntihommissa ihan vain sen takia että saa erinomaista treeniä elämän kovuudesta. Jos kykenee tekemään puhelinmyyntityössä hyvää tiliä niin se on varsin kova referenssi kaupallisella alalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3220
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      38
      1643
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1520
    Aihe