Yksin ilolla itseksesi vai kaiken keskellä yksin?

Kivaa, jos olet löytänyt kaverin, jonka kans tuntee olevansa onnellinen.
Ja mikä parasta, olette puheväleissä:)
Niin ja ettette te alvariin klapaja toistenne kintuissa.

Kumpaakin kokeillut. Ensin yksinäisyyttä suhteessa, ja sen jälkeen tämä jatkuva omavalintainen yksinäisyys.

Ihminen on yksinäisimmillään huonossa suhteessa.

Jos ihminen on tasapainossa, hän ei välttämättä tarvitse muita. Toisaalta ihminen on lauma-sielu, sen näkee liikenteessäkin :)) Jos joku hakeutuu täydelliseen yksinäisyyteen, hän on minusta jolllain lailla siipirikko.

Välillä iskee pieni kaipaus, että olisi joku sieluntoveri. Mutta on tässä yksinolossakin paljon hyvää. Nyt ollut jo niin kauan omillani, että tulee pieni pelko, osaako edes sitä yhteiselämää enää. Pieni pakokauhu iskee aina kun on joku kiinnostunut hollilla.

Todellakin yksin ilolla itsekseni! vaan en yksinäinen, aina olen puhe seuraa saanut sitä kaivatessani, vaikka yksin eläjä nykyisin oonkin on minulla tytär ja tyttärentytär jotka ovat kaikkeni, on sukulaiset ja laaja ystäväpiiri. Nykyisin seurustelen, kumppanini asuu omassa kodissaan ja minä omassa (siis etäsuhteessa) joka on toiminut meillä oikein hienosti.

Ihanasti yksin ilokseni ikiajoiksi❤️

Kaks eri asiaa

Yksin oleminen ja yksinäisyys. Jotkut viihtyy omissa oloissaan, jotkut ei. Vaikka nyt ihminen jonkinlainen laumaelukka onkin, jengiytyminen kummastuttaa. Osa porukoista vaan ei osaa toimia tai edes ajatella itekseen. Itellä ainakin tahtoo ajatukset tökkiä, kun liikaa ihmisiä toitottamassa jotain.

Niinkin, joukossa saattaa tuntea sitä yksinäisyyttä. Kohtuudella kaikkea, ihan ok.

=DW=

Mieluummin kaksin kuin yksin, vaikka kissan kaa :)

Olen aina, koko ikäni ollut osa jotain suurempaa laumaa, enkä tykkää elää yksin, mutta.minkäs teet..kissaan tässä vaan on tyytyminen.

Samoin täällä tarvitaan tilaa ympärille. Teen vuorotyötä ja työputken ollessa päällä minua ei paljoa kotona näy ja sen mitä näkyy melkein nukun. Sielunkumppanin ja sydänystävän löysin itselleni yli 20 vuotta sitten, monissa asioissa täysin vastakohta minulle, eikä meidän tarvitse aina nyhvätä lähellä toisiamme. Todisteena rakkaudestamme yhteinen poika, joka nyt jo aikuisuuden kynnyksellä.

PS. Muistan sinut jo 4-kymppisten keskusteluista yli vuosikymmenem takaa. Mukava tavata pitkästä aikaa, muistat minut paremmin tomppa2006 nimimerkin takaa. Täällä eräs hurjapää on väittänyt kokoajan minun olevan nainen, joten voisitko korjata tuota näkemystä, koska tiedät ja tunnet minut takuuvarmasti.

-ajattele että vasta liki 70v ensimmäinen elämänjakso - jolloin on joskus aikaa pohtia oman elon asioita - monista ihmisistä on jo lapsuudessa tehty siipirikkoja kuin karjateollisuudessa lintujen kohdalla - siivet poikki - kasvu- ja rehuhyöty.suhde tuottavampi kun ei mene energiaa lentämiseen ja liihotteluun - tai muuhun kaahotukseen - pieniä poikasia ajatellen kyllä aika karu yleisen ahneuden karubisnestä siin' missä liukuhihnalla untuvien kyniminenkin elävistä olennoista.
Eipä ne sähköruoskakäsittelyt, joiden kohteeksi aikoinaan joutui - niit elon muistoja parhaimmista pääst' ole.

Olen uusiosinkku. Tykkään olla itsekseni, harrastan paljon. Leffassakin käyn yksin. Ei ole ystävä- ja kaveripiiriä.
Perhe lapsenlapsineen riittää.