No voi että

Verikoe näyttää että TSH oli 1.2 ja T4V 16.7 klo 10 aamulla. Sain juuri tulokset. Eli huippukunnossa-ko!? Lääkäri ei edes kysellyt mitä vaivoja minulla on..testiin vaan ja sillä hyvä. Mistä nämä lukemattomat vaivat voi johtua?

Väsyttää vaikka juuri noussut, tosin nukun huonosti..
muisti pätkii pahasti vaikka vasta 30v
kynnet haperot ja lohkeilee niin että verta tulee ja todella kipeät
hiukset harmaantuneet jo 10v sitten tosin vain edestä..olisin tosi seksikäs jos olisin 50v mies=(
iho niin kuiva että tulee yöllä unissaan raavittua ruvelle asti
kaksi koulua jo jäänyt saamattomuuden takia kesken!
raivostuttaa kun ei saa tehtyä asioita
tenniskyynärpää ollut kipeä jo 3.5kk eikä edes kortisoni auta
lukihäiriö vaivaa kun on muutenkin hidas olo
jalkaterät aina jäässä ja sormet menee ihan sinisiksi vaikka muuten lämmin
tälläkin hetkellä pala kurkussa

Pitäisikö mennä yksityiselle. Siellä labrakokeet kyllä tosi kalliita, mutta sentään kuuntelevat potilasta.

No, tulipahan vuodatettua =)

-Väsynyt Nainen-
205334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Miten voisin unohtaa kaikkein ikävimmän asian eli lihoin 7v sitten puolessa vuodessa yli 20kg..enkä edes huomannut sitä. Ihmettelin että vaatteet on kutistuneet.
Nyt en saa kuin pari kiloa pois kauhealla puristuksella.
ja toinen asia unohtui..en hikoile muualta kuin jalopista ja päästä. Erittäin ikävää. en ole deodoranttia tarvinnut koskaan, laitan sitä vaan tottumuksesta.

Ei auta vaan kuin kärsiä vaan, ellei jollain ole hyviä neuvoja antaa =)

Äänestä
  • Voi sinua. Itse odottelen noiden kokeiden tuloksia, kuten aiemmassa viestissä kerroin. Kävin tänä aamuna kokeissa yksityisellä lääkäriasemalla, hinta kelakorvaus vähennettynä oli 98 euroa eli uskomattoman kallis! Kuitenkin olen päätynyt käyttämään yksityistä lääkäriasemaa, siellä saa sentään inhimillistä kohtelua kaikkine outoine vaivoineen, kun terveyskeskuksen omalääkärini ilmeisesti pitää minua luulosairaana. Hänelle ei kyllä tullut mieleenkään testata kilpirauhasarvoja. Eli suosittelen yksityislääkäriä.
    Itse olen ollut 6 viikkoa kipeä, lämpöä, väsymystä, huimaa jne. Ei jaksa tehdä mitään, ennen kävelin 7 km lenkkejä sauvoen/koiran kanssa viisi kertaa viikossa, nyt jaksan juuri ja juuri raahustaa korttelin ympäri. (Enkä lämmön takia saakaan liikkua hikeen asti). Masentaa, joten ymmärrän hyvin että sinäkin olet aivan maassa. Koeta jaksaa!
    (Ei tästä nyt tainnut sinulle mitään iloa olla, päädyin vain valittamaan omia oireitani...)

    Äänestä

Moni oireesi sopii kyllä hypotyreoosiin mutta arvot sinänsä ovat aika optimaaliset. Ehkä kannattaisi kuitenkin keskustella lääkärin kanssa pienestä tyroksiiniannoksesta ja katsoa muuttuuko oireet.
Kalsiumin puutekin voisi tulla kyseeseen josta otsikko.
Joka tapauksessa sulla vaikuttaisi olevan joku hormonihäiriö tai vastaava. Itsellä on myös samanlaisia oireita lukuunottamatta tenniskyynärpäätä.
Onko vielä muita oireita?

Äänestä
  • Jatkuva ummetus vaivaa. Käyn isommalla tarpeella vain pari krt vko. Terveellä ihmisellä suoli toimii päivittäin.
    Tästä syystä olo on kuin muumi-peikolla eli pitää kohta porata uusi reikä =D
    Jauhoja en syö enkä leipää kuin pari krt kk.
    Lesepirtelöllä ja kahvilla aloitan aamun ja auringonkukansiemeniä menee paljon, sekä seesaminsiemeniä.

    Maitotuotteista käytän maitoa kahviin 1l/vko
    kermaviiliä satunnaisesti ja vähän juustoa..mutta kun en syö lepää niin vain paketti aamupalaa menee per vko.

    Kävin 4kk sitten hivenaineanalyysissä jossa ilmeni että kropassa on liikaa kalsiumia ja liian vähän magnesiumia.
    Outoa tässä on se etten syö maitotuotteita ja olen monen vuoden ajan ottanut magnesium lisää iltaisin.
    Puutetta oli myös b-vit., kaliumista ja mangaanista.
    Kyseinen lääkäri myös määräsi l-tyrosiinia iltaisin tyhjään mahaan koska kilpirauhanen oli laiska. Tämä toimi alkuun jonka jälkeen lääkäri käski ottamaan toisen pillerin aamulla tyhjään vatsaan. Mitään muutosta en ole huomannut ja pari purkkia kyseistä aminohappoa olen jo käyttänyt.

    Kaipa tässä täytyy hattu kourassa mennä omalle lääkärille pyytämään oikeaa lääkettä samalla kun taas kortisonia pitää käteen hakea.

    Kiitos vastanneille =))

    Äänestä

  • väsynytN kirjoitti:

    Jatkuva ummetus vaivaa. Käyn isommalla tarpeella vain pari krt vko. Terveellä ihmisellä suoli toimii päivittäin.
    Tästä syystä olo on kuin muumi-peikolla eli pitää kohta porata uusi reikä =D
    Jauhoja en syö enkä leipää kuin pari krt kk.
    Lesepirtelöllä ja kahvilla aloitan aamun ja auringonkukansiemeniä menee paljon, sekä seesaminsiemeniä.

    Maitotuotteista käytän maitoa kahviin 1l/vko
    kermaviiliä satunnaisesti ja vähän juustoa..mutta kun en syö lepää niin vain paketti aamupalaa menee per vko.

    Kävin 4kk sitten hivenaineanalyysissä jossa ilmeni että kropassa on liikaa kalsiumia ja liian vähän magnesiumia.
    Outoa tässä on se etten syö maitotuotteita ja olen monen vuoden ajan ottanut magnesium lisää iltaisin.
    Puutetta oli myös b-vit., kaliumista ja mangaanista.
    Kyseinen lääkäri myös määräsi l-tyrosiinia iltaisin tyhjään mahaan koska kilpirauhanen oli laiska. Tämä toimi alkuun jonka jälkeen lääkäri käski ottamaan toisen pillerin aamulla tyhjään vatsaan. Mitään muutosta en ole huomannut ja pari purkkia kyseistä aminohappoa olen jo käyttänyt.

    Kaipa tässä täytyy hattu kourassa mennä omalle lääkärille pyytämään oikeaa lääkettä samalla kun taas kortisonia pitää käteen hakea.

    Kiitos vastanneille =))

    Kannattaa mennä suoraan sisätautilääkärille. Hyperkalsemian, aiheuttaa mm. epäspesifejä neuropsykiatrisia oireita, syy pitää selvittää. Voi olla esim. lisäkilpirauhasten liikatoiminta.
    Oireesi vaikuttaisivat pääosin kilpirauhasen vajaatoiminnalta. Ehkä arvosi eivät sitä vain jostain syystä paljasta. Lääkitystä on siis kokeilussa mutta jos ei annoksen nostokaan tuo muutoksia oireisiin, pitää miettiä muita syitä kuin kilppari.

    Äänestä

  • JaJu kirjoitti:

    vaan vitamiineja tai siis onko aminohappo vitamiini?

    Pitänee tilata aika asiaan erikoistuneelle lääkärille, heti kun saan rahaa.

    Hyvää keväänodotusta kaikille =)

    Äänestä

  • väsynytN kirjoitti:

    vaan vitamiineja tai siis onko aminohappo vitamiini?

    Pitänee tilata aika asiaan erikoistuneelle lääkärille, heti kun saan rahaa.

    Hyvää keväänodotusta kaikille =)

    Taisin lukea vähän hätäisesti ja meinasin tyroksiinilääkitystä mutta eihän se ollutkaan.
    Sitä voisi kyllä harkita kokeiltavan ja katsoa muuttuuko oireet.
    Aminohappoja ei käsittääkseni voi pitää vitamiineina.

    Äänestä

  • JaJu kirjoitti:

    Taisin lukea vähän hätäisesti ja meinasin tyroksiinilääkitystä mutta eihän se ollutkaan.
    Sitä voisi kyllä harkita kokeiltavan ja katsoa muuttuuko oireet.
    Aminohappoja ei käsittääkseni voi pitää vitamiineina.

    Onko sulla todettu sairaus ja siihen lääkitys ja onko vaikuttanut vaivoihin?
    Onko mahdollista saada lääkitys vaikka labrakokeet ok? Onko siitä haittaa jos ei lopulta olekaan vajaatoimintaa.
    No tilaan joka tapauksessa ajan lääkärille mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • väsynytN kirjoitti:

    Onko sulla todettu sairaus ja siihen lääkitys ja onko vaikuttanut vaivoihin?
    Onko mahdollista saada lääkitys vaikka labrakokeet ok? Onko siitä haittaa jos ei lopulta olekaan vajaatoimintaa.
    No tilaan joka tapauksessa ajan lääkärille mahdollisimman pian.

    kerroit että lääkäri oli sanonut kilpirauhasen olevan laiska. Mihin tutkimukseen se perustui, vai oliko se vain näppituntuma?
    Noilla arvoilla pienestä lääkeannoksesta ei varmaankaan ole haittaa. Mutta toisaalta liian pieni annos ei sitten kyllä vaikutakaan mitään. Ehkä kuitenkin kannattaa kokeilla, vaikka voi olla vaikea saada reseptiä, kun lääkärit tahtoo tuijottaa niitä lukemia.

    Äänestä

  • alli kirjoitti:

    ..hivenainetutkimuksessa, sellasessa missä hiuksista mitataan myrkyt ja vitamiinit sun muut.

    Kyseinen lääkäri sanoi testien perusteella, että kilpirauhanen on laiska ja määräsi kasan vitamiineja ja l-tyrosiini aminohappoa.
    Kyseinen aminohappo otetaan illalla tyhjään vatsaan ja aamulla suoli toimiin kuten terveellä ihmisellä, harmi että se vaan on niin kallista, kun olen nykyään työtön.

    Omalääkäri ei suostunut kirjoittamaan reseptiä kun sanoi että testien mukaan olen kunnossa. Kyllä ottaa päähän!

    Paljonko tollainen tutkimus maksaa ja kuinka luotettava se on.
    Ettei vaan määrännyt jotain omia vitamiineja?
    Itse olen suhtautunut varauksella tällaisiin tutkimuksiin, mutta.......voihan tulokset ollakin todenperäisiä????

    Äänestä

  • väsynytN kirjoitti:

    ..hivenainetutkimuksessa, sellasessa missä hiuksista mitataan myrkyt ja vitamiinit sun muut.

    Kyseinen lääkäri sanoi testien perusteella, että kilpirauhanen on laiska ja määräsi kasan vitamiineja ja l-tyrosiini aminohappoa.
    Kyseinen aminohappo otetaan illalla tyhjään vatsaan ja aamulla suoli toimiin kuten terveellä ihmisellä, harmi että se vaan on niin kallista, kun olen nykyään työtön.

    Omalääkäri ei suostunut kirjoittamaan reseptiä kun sanoi että testien mukaan olen kunnossa. Kyllä ottaa päähän!

    on ollut julkisuudessa vuosien varrella paljon juttua. Lähinnä ne tutkimukset parantavat lääkärin tulotasoa ja apteekin kassatilannetta.
    Mihinkään tutkimuksiin perustuvaa tietoa hivenaineiden vaikutuksesta kilpirauhaseen ei ole.

    Sinuna pysyisin edelleen entisen lääkärin seurannassa. Voihan olla että kilpirauhanen on hiipumassa mutta tilanne ei vielä näy noissa arvoissa. Jos käyt vuoden kuluttua uudestaan niin näkyy, onko muutosta johonkin suuntaan tapahtunut.
    Ja muista tosiaan mennä heti aamusta ja niin etten ole syönyt mitään etkä juonut kahvia. Kahvia voisit rajoittaa jo edellisenä päivänä.

    Kamalaa kyllä tuossa kunnossa odottaa vuotta, että tapahtuisiko mitään. Mutta mitä muutakaan voi. Paitsi jos kyse onkin ihan jostakin muusta. Syöthän terveellisesti?

    Äänestä

  • annimaria kirjoitti:

    voi.
    Jos kilppari on hiipumassa niinkuin vajis monesti tulee niin pitää vain yrittää jaksaa löytää lääkäri joka kuuntelee.
    Miksi pitäisi odotella huononn olon kanssa niinkin pitkään että arvot menevät reilusti vajaan puolelle. Silloin riski muiden haittojen muodostumiseen kasvaa ja aikaa tuhlaantuu suotta.

    En tahdo pelotella eikä kaikille tietystikään puhkea mutta tulla on listaa mikä kaikki muu saattaa liittyä kilpparivaivoihin.

    http://koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/post.php?cat=3&fid=1&pid=a&page=1

    Googlella löytyy paljon muitakin linkkejä

    hivenaineilla ei asiaa korjata. seleeni hidastaa kilpparin hiipumista mutta sekään ei paranna.
    totta kai vitamiini- ja hivenainetaso muuten pitää olla kunnossa.

    Itse en vuotta odottelisi vaan yrittäisin sitkeästi.
    Koelääkityksestää ei haittaa pitäisi olla, se joko parantaa oloa tai sitten tulee liikatoiminnan oireita jolloin lääkitys lopetetaan.

    Tärkeätä lääkityksessäkin on alkaa tarpeeksi pienellä annoksella jotta elimistö ei ylireagoi ja nostaa pikkuhiljaa jolloin teho nähdään.

    tuolla kuulumisia kilpirauhasliiton lääkärin Ulla Slaman luennolta Oulusta 22.2

    http://koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/post.php?fid=1&cat=2&pid=128&page=1

    ja tuolta HUS:in endokrinologian ylilääkäri Matti Välimäen artikkeli "mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää hypotyreoosista"

    http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/?file=content_exec&id=61&submenu=35

    tuon artikkelin on moni vajiksesta kärsinyt printannut ja vienyt lääkärille

    Äänestä

  • annimaria kirjoitti:

    on ollut julkisuudessa vuosien varrella paljon juttua. Lähinnä ne tutkimukset parantavat lääkärin tulotasoa ja apteekin kassatilannetta.
    Mihinkään tutkimuksiin perustuvaa tietoa hivenaineiden vaikutuksesta kilpirauhaseen ei ole.

    Sinuna pysyisin edelleen entisen lääkärin seurannassa. Voihan olla että kilpirauhanen on hiipumassa mutta tilanne ei vielä näy noissa arvoissa. Jos käyt vuoden kuluttua uudestaan niin näkyy, onko muutosta johonkin suuntaan tapahtunut.
    Ja muista tosiaan mennä heti aamusta ja niin etten ole syönyt mitään etkä juonut kahvia. Kahvia voisit rajoittaa jo edellisenä päivänä.

    Kamalaa kyllä tuossa kunnossa odottaa vuotta, että tapahtuisiko mitään. Mutta mitä muutakaan voi. Paitsi jos kyse onkin ihan jostakin muusta. Syöthän terveellisesti?

    kun kirjoitat hivenaineista hämmästyttävän asiantuntevasti. Tiedätkös annimaria mitä jodi on?

    Tuore

    Äänestä

Hei

Sinun oireesi ovat kuin kopio minun sairaskertomuksestani. Painoa onneksi minulle ehti tulla vain 10 kg ennenkuin hermostuin lääkäreiden välinpitämättömyyteen ja vaadin saada hoitoa oireisiini. Sain tyroxin-tabletit!
Nyt aikaa on kulunut lääkityksen aloittamisesta ja vähitellen lääkemäärän nostamisesta 9 kuukautta ja voin todella paljon paljon paremmin kuin ennen lääkitystä. Verenpainelääkkeenikin olen saanut lopettaa, kun verenpaine on yllättäen laskenut erinomaiselle tasolle. Verenpainetta ehdittiin hoitaa aika huonolla menestyksellä kolme vuotta ennen tyroxin-lääkitystä. Jaksamattomuuden takia minut kirjoitettiin pitkälle sairaslomalle ja määrättiin heti ilman suurempia kyselyjä mielialalääkkeet, joita kuitenkaan en suostunut syömään. En ottanut myöskään unitabletteja, joiden sivuvaikutuksena oli riippuvuustila.
Nyt mielialani on kunnossa ja kroppanikin vähitellen palautumassa normaaliin olotilaan. Nukkuminen onnistuu paremmin kun jalkoja ja käsiä ei pakota yöllä.

Vielä kuitenkin rasitus aiheuttaa pahaa oloa ja ylimääräistä väsytystä, mutta uskon asian korjaantuvan, kun kroppakin kuntoutunut pitkästä vajaatoimintatilastaan ja siitä johtuvasta aineenvaihduntahäiriöstä.

Olen aloittanut myös vitamiini ja hivenainekuurit
(seleeni, b-vitamiini, magnesium, kalkki, epa-e, kalium jne..) sillä uskon,e ttä niillä on suuri vaikutus kuntoutumiseeni. Kaikenlainen stressi ja sairastelu ja erityisesti kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa mm. B-vitamiinitasoon sekä kalsiumiin. Esim yksistään B-vitamiinin puuttuminen aiheuttaa muistihäiriöitä ja väsymystä.
Suosittelen lukemaan esim. kilpirauhasfoorumilta ja hivenainelääkäreiden palstoilta asiaan liittyviä artikkeleita, on siellä joukossa myös lääketieteen edustajia, jotka asiasta kirjoittavat ja sen myöntävät.

En ymmärrä miksi joillakin täällä kirjoittavilla on omituinen käsitys,että nimenomaan hivenaine- ja vitamiinitutkimukset ja- valmisteet ovat poppamiesten ja huijareiden aikaansaannoksia, sillä nehän ovat meissä luonnollisesti jo olemassa ja suuri mahdollisuus sairastumiselle on, jos ko.rakennusaineet kropasta puuttuvat tai ovat liian vähäisiä. Mielestäni ylemmääräinen lääkkeiden syönti on paljon vaarallisempaa ja elimistölle haitallisempaa kuin järkevä hivenaine- ja vitamiinien nauttiminen. Täytyisi ymmärtää, että maltti on valttia tässäki asiassa eli apu ei tule hetkessä eikä holtiton vitamiinien osto ja kokeilu auta muuhun kuin lompakon keventämiseen. Kaikkea ei tarvitse ostaa eri purkeissa, kun on hyviä monivitamiinivalmisteitakin.

VäsynytN - sinulle voimia ja rohkeutta avun hakemiseen. Muista, että normaali olotila ei ole se mikä sinulla nyt on.. siksi sinun täytyy jaksaa hakea apua ja myös saada sitä. Kokeiluannos Tyroxinia voisi olla hyvä keino saada tietää onko syy todella kilpparissasi.

Äänestä
  • ... myös tenniskyynärpääni on parantunut Tyroxin-lääkityksen myötä. Minullakin vaivaa hoidettiin antaumuksella neljä kuukautta kortisonilla ja fysioterapialla ilman mitään vaikutusta. Nyt tiedän,e ttä tulehdus johtui pelkästään aineenvaihduntahäiriötilasta.

    Itse en suostunut ykstyisvastaanotolle, johon ei olisi ollut edes varaa - verikokeet ja vastaanotto olisi maksanut liian paljon ja seurantaa ei sen jälkeen olisi saanut tk:seen. Kuljin tk-lääkärissä niin kauan, että lääkärin oli pakko kiinnostua voinnistani, välillä oli pakko tosin vaihtaa lääkäriä pari kertaa.

    Äänestä

  • "En ymmärrä miksi joillakin täällä kirjoittavilla on omituinen käsitys,että nimenomaan hivenaine- ja vitamiinitutkimukset ja- valmisteet ovat poppamiesten ja huijareiden aikaansaannoksia, sillä nehän ovat meissä luonnollisesti jo olemassa".

    Arvasin että joku tänne kirjoittava saa sätkyn. Syön itsekin vitamiineja - kohtuullisesti. Nykyajan ravinto ei sisällä niitä riittävästi. Mutta ne mega-annokset, joita eräät tohtorit tyrkyttävät asiakkailleen, eivät kertakaikkiaan ole enää luonnollisia. Niitä ei voida perustella tutkimuksin. Paitsi näiden tohtorien omin tutkimuksin. Liialliset vitamiinit ja hivenaineet aiheuttavat elimistössä häiriötiloja. On terveydellä leikkimistä ruveta sellaiseen. Terveellinen, täysipainoinen, kasvispainotteinen ravinto, jota täydennetään kohtuullisella määrällä vitamiineja ym. on hyvä terveyden ylläpitämisen kannalta. Kaikki ääri-ilmiöt ovat ennemmin tai myöhemmin osoittautuneet vaarallisiksi. En uskaltaisi leikkiä omalla terveydelläni.

    Äänestä

  • annimaria kirjoitti:

    "En ymmärrä miksi joillakin täällä kirjoittavilla on omituinen käsitys,että nimenomaan hivenaine- ja vitamiinitutkimukset ja- valmisteet ovat poppamiesten ja huijareiden aikaansaannoksia, sillä nehän ovat meissä luonnollisesti jo olemassa".

    Arvasin että joku tänne kirjoittava saa sätkyn. Syön itsekin vitamiineja - kohtuullisesti. Nykyajan ravinto ei sisällä niitä riittävästi. Mutta ne mega-annokset, joita eräät tohtorit tyrkyttävät asiakkailleen, eivät kertakaikkiaan ole enää luonnollisia. Niitä ei voida perustella tutkimuksin. Paitsi näiden tohtorien omin tutkimuksin. Liialliset vitamiinit ja hivenaineet aiheuttavat elimistössä häiriötiloja. On terveydellä leikkimistä ruveta sellaiseen. Terveellinen, täysipainoinen, kasvispainotteinen ravinto, jota täydennetään kohtuullisella määrällä vitamiineja ym. on hyvä terveyden ylläpitämisen kannalta. Kaikki ääri-ilmiöt ovat ennemmin tai myöhemmin osoittautuneet vaarallisiksi. En uskaltaisi leikkiä omalla terveydelläni.

    aineiden tehoon niin laitan linkin tuonne sivulle johon olen antioksidanteista maininnut.

    http://koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/post.php?cat=2&fid=2&pid=27&page=1

    jokainen tietysti itse katsokoon mihin tietoon luottaa,
    Myönteisistä tutkimustuloksista löytyy googlella paljonkin linkkejä joten nämä vastapainoksi.

    Itse syön niitä vitamiineja ja hivenaineita joiden olen todennut tehoavan toivotulla tavalla.

    Äänestä

Voisiko amalgaamipaikat olla syy kaikkiin oireisiini?
Luin jostain, että jos on paljon amalgaamipaikkoja suussa ne voivat häiritä kilpirauhasen toimintaa ja siten aiheuttaa samoja oireita kuin vajaatoiminta.

Eli todella kalliiksi tulee ja kestää kauan ennen kuin olisin taas terve. Kyllä pistää masentamaan.

No, jokatapauksessa aion ne poistattaa ja syödä vitamiineja. Esim. jos en joka ilta ota magnesiumia alkaa tulla kramppeja ja silmäkulma nykiä.

En tiennyt että kahvi voi vaikuttaa kilpirauhasarvoihin verikokeita otettaessa. Ja jälkeenpäin netissä asiasta tietoja hakiessani selvisi myös, että kokeet olisi pitänyt ottaa aikaisin aamulla.

Viime ti hain kortisonia taas käteen ja samalla kyselin mahdollisesta kilpparilääkityksestä. Sain vaan vastauksen ettei kyse voi olla kilpirauhasesta ei edes piilevästä.
Ei auttanut selitellä oireista ja siitä vaikka kuinka liikun ja syön leseitä, niin miksen laihdu ja olo on tosi tukossa, kun isommalla tarpeella ei tule käytyä kuin parin pv välein.
Ymmärrän sen
ettei kaverini laihdu, (on saman kokoinen kuin minä) syö roskaruokaa joka pv eikä liiku, polttaa ja juo. Tuntuu tosi epäreilulta!

Äänestä
  • ja käy uudestaan kokeissa, ohjeiden mukaan. Miksi ne siellä labrotariossa otti kokeen? Kyllä niiden pitää tietää että se otetaan aamulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vähän-vähän-väsynyt kirjoitti:

Verikoe näyttää että TSH oli 1.2 ja T4V 16.7 klo 10 aamulla. Sain juuri tulokset. Eli huippukunnossa-ko!? Lääkäri ei edes kysellyt mitä vaivoja minulla on..testiin vaan ja sillä hyvä. Mistä nämä lukemattomat vaivat voi johtua?

Väsyttää vaikka juuri noussut, tosin nukun huonosti..
muisti pätkii pahasti vaikka vasta 30v
kynnet haperot ja lohkeilee niin että verta tulee ja todella kipeät
hiukset harmaantuneet jo 10v sitten tosin vain edestä..olisin tosi seksikäs jos olisin 50v mies=(
iho niin kuiva että tulee yöllä unissaan raavittua ruvelle asti
kaksi koulua jo jäänyt saamattomuuden takia kesken!
raivostuttaa kun ei saa tehtyä asioita
tenniskyynärpää ollut kipeä jo 3.5kk eikä edes kortisoni auta
lukihäiriö vaivaa kun on muutenkin hidas olo
jalkaterät aina jäässä ja sormet menee ihan sinisiksi vaikka muuten lämmin
tälläkin hetkellä pala kurkussa

Pitäisikö mennä yksityiselle. Siellä labrakokeet kyllä tosi kalliita, mutta sentään kuuntelevat potilasta.

No, tulipahan vuodatettua =)

-Väsynyt Nainen-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu