Aurinkolasit merelle

Näin pimeän ajan teemaan hyvin osuva kysymys: minkä väriset aurinkolasit sopivat hyvin Suomen saaristoon ja Itämerelle? Kysyn siksi, kun olen huomannut että sama mikä toimii kirkkailla vesillä, ei välttämättä toimi mustilla vesillä, joilla pitäisi eroittaa musta-valkoiset lateraalit matkan päästä. Ostin jokin aika sitten tummanharmaat aurinkolasit ja tuntuu, että niillä ei pärjää ollenkaan merellä, joka on samaa sävyä. Kontrasti puuttuu. Eli mikä väri seuraavaksi ja miksi?
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onkohan kirjoittajalla pieni orientaatio-ongelma? Mikäli hahmotat positiosi ja kulkusuunnan sekä nopeuden niin eihän kysymys ole relevantti. Jos on hieman eksyksissä niin aurinkolasin linssi ei enää pelasta.

Suosittelen veneilykurssia ja esimerkiksi isomman plotterin hankintaa. Toki kunnolliset aurinkolasit myös pitää olla.

Äänestä
  • Yleensä ensimmäinen kommentoija löytää vian aloittajasta.

    Äänestä

Optikon mukaan ruskea polaroidi vahvistaa paremmin kuin harmaa.

Äänestä

Olen kokeillut useita laseja, mutta keltainen/ruskea on osoittautunut parhaaksi koska niistä erottuu sekä punainen että vihreä. Muista ei ole niin väliksi koska musta/keltainen kontrasti on selkeä laseilla kuin laseilla.

Polaroid on muuten hyvä, mutta tuulilasiin tulee "läikkiä", jotka haittaavat näkyvyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ossiankurppa kirjoitti:

Näin pimeän ajan teemaan hyvin osuva kysymys: minkä väriset aurinkolasit sopivat hyvin Suomen saaristoon ja Itämerelle? Kysyn siksi, kun olen huomannut että sama mikä toimii kirkkailla vesillä, ei välttämättä toimi mustilla vesillä, joilla pitäisi eroittaa musta-valkoiset lateraalit matkan päästä. Ostin jokin aika sitten tummanharmaat aurinkolasit ja tuntuu, että niillä ei pärjää ollenkaan merellä, joka on samaa sävyä. Kontrasti puuttuu. Eli mikä väri seuraavaksi ja miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu