Oishan tuo kiva jos..

Hei!

Mitäpä sinulle kuuluu, aloittaja? On taatusti turhauttavaa, kun ihmissuhteet käyvät yksipuolisiksi. Ymmärrän hyvin että siinä lannistuu ja lakkaa ottamasta muihin yhteyttä kun vastakaikua ei tule.

Nykypäivänä ihmiset ovat täällä Suomessa jotenkin niin kiireisiä, ja lukkiutuneet omiin porukoihinsa. Vietetään aikaa tiiviisti vain sen oman perheen ja ystävien, ehkäpä sukulaistenkin kanssa. Oma napa ja oma elämä tärkein monella, muista viis.

Surullista, että yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on niin kovin harvinaista.

Kiva, kun on tällainen, meidän yksinäisten palsta, jossa voimme jakaa ajatuksiamme, ja näin edes vähän lievittää yksinäisyyttämme.

Kiitos kysymästä. Kuuluu niin monenlaista, että ei täällä viitsi "julkisesti" puhumaan. Kunhan jurnutin tilannetta.

Näinhän se on, itsellä myös sama tilanne ja se sattuu.
Ja välillä, kun löytää jonkun hyvän ja kivantuntuisen ihmisen elämään ja ajattelee, että nyt on hyvin, kun on edes yks oikeasti välittävä ja kiva ihminen lähellä, niin se matto kuitenkin sit jossain vaiheessa yleensä aika piankin vedetään jalkojen alta ja taas kopsahtaa.
ja niin se on muutenkin ollut jo sukulaistenkin osalta. Sitten jos juoksiisi muiden perässä muiden pään mukaan ja sillä tavoin "kerjäisi" huomiota, niin kaikki olisi ok. Siis heidän puoleltaan. Mutta sitten kun odottaa edes vähän samaa huomioon ottamista heidän taholtaan, niin kuinka ollakaan, puhelimet ei soi eikä todellakaan tulla käymään.
Sisko esim on sellainen. Aikaa ja rahaa löytyy kyllä 3 pikkulapsesta huolimatta juosta ulkomaita myöden milloin milläkin asialla. Kylpylälomilla, harrasteautojen kokoontumisajoissa jne ja kavereidensa luona täällä aika lähelläkin mun nykyistä asuinpaikkaa. Ja kiire tällaisista ei ole hällä ikinä mihinkään.
Mutta annas olla, jos tarttis velipoikaa tulla morottamaan, niin sitten ei ehdi pysty eikä voi lastenkaan takia kun tarvitsevat niin paljon huomiota.
Ja näin. Eli ei kiinnosta toisin sanoen.
Sama on muissakin ihmisissä, pitäisi aina soitella itse perään tai mennä käymään. Ja jos jotain yhteisiä vapaa-ajan rientoja haluaisi, niin aina heidän haluamiaan ajanviettojuttuja. Ei ikinä mun ehdottamat kelpaa edes vaihtelun vuoksi. Ja näin on aina.
Puhumattakaan jos itsellä on vaikka jotain sairaalareissuja, kuten nyt oli yksi ortopedinen leikkaus hiljan. Ei ole kyllä kukaan edes kännispäiten vahingossakaan erehtynyt soittamaan ja kysymään et mikä on vointi.
Sama oli toisen kontin kanssa 5v sitten, kyllä jäin sillä sekunnilla yksin kun pääsin sairaalasta. Mut sieltä hakenut tyyppi(pitkäaikainen ystävä, joka kuitenkin jäi tuon jälkeen aika pian pois mun kuvioista) oli mun apua kysyessä mielinkielin, että kyllä hän auttaa mielellään totta kai. Sitten sillä hetkellä, kun päästiin sairaalasta kotiin, niin hän pimahti täysin ja haukkui mut avun tarpeesta lyttyyn.
Keväällä löytynyt emäntäkin (taitaa olla jo nyt tällä hetkellä exä...) oli jo seuraavana päivänä mun just sairaalassa kotiin päästyäni häipymässä omaan kotiinsa, eli tuntui just että on heittämässä oman onnensa nojaan, kun tuntui olevan hänelle niin helvetin vastenmielinen tilanne, kun en saanut sukkia edes jalkaan omin päin. Joten musta nyt ei ollut sitten mitään "sosiaalista hyötyä" hänelle kait. Ja parkuhan mulla siitä tuli.
Ja oli muutenkin aina välillä milloin milläkin syyllä pistämässä välejä poikki tai jäähylle tuossa 5kk aikana. Vaikka sitten oli kyllä heti että ei hän haluakaan, kun sanoin et "Pistetään sitten poikki jos mun kanssa on niin huonoa olla tai muuten vaan ei nappaa. Mut se on sit lopullinen ero samantien, etten ala mitään 'hengähdystaukoja' pitämään tai antamaan, kun tässä vaiheessa pitäis jo osata päättää ja tietää että haluaako olla toisen kanssa vai ei".
Joten tästä kaikesta on tullut se olo et vittuako mäkään sitten viitsin soitella perään tai yritän edes yhtään mitään, kun muitakaan ei kiinnosta paskankaan vertaa takaisin päin.
Vaikka olen saanut tämän(kin) takia saanut kuulla olevani vaikka mitä negatiivista mielisairaasta keharivajakista lähtien. Sitten ei olisi mitään, jos olisin koko aika muiden mieliksi itseni kustannuksellakin.
Aika julman yksinäinen juttu omalla tavallansa. Joutua nimittäin näin syrjään heitetyksi, kun itse haluaa sitä samaa takaisin, mitä on aina antanut muille.
Eihän nämäkään valittamalla parane, mutta ajattelin nyt myös purkaa suuni puhtaaksi tämän asian tiimoilta.

Mitä kuuluu Marja-Leena? I´m Sorry Että sinulle soitan mä vieläkin. (Leevi And The Leavings)

En ole nimeltäni Marja-Leena.
Tuntui ristiriitaiselta ja kuitenkin jossain määrin hyvältä, kun edes joku kysyi vuosien takaa mitä minulle kuuluu. Exäni soitti pari vikkoa sitten kännissä ja kysyi. Vasta silloin tajusin etten ole tuota kysymystä kuullut aikoihin... vai enkö koskaan. Onneksi hän ei ole yksinäinen.