Narsisti ja vähä älyiset huonot kohteet

Olen perehtynyt alan oppikirjoissa esiteltyihin keinoihin narsista eroon pääsemiseksi ja asiantuntijoiden taholta on ehdotettu välinpitämättömyyttä, suoraa hyökkäystä ja lähtemistä mutta yksi vietävän hyvä keino on myös tyhmäksi tekeytyminen sillä narsisti ei voi sietää tyhmiä ihmisiä ja miksi näin, noh koska tyhmä ei hoksaa narsistin temppuja yrittää lytätä ja vitsi narsisti parkaa miten hukkaa resurssejaan tyhmään ihmis poloseen jonka hoksottimet ei pelaa. Ja eiku kokeilemaan vahvasti narsistiseen avokin lähi sukulaiseen, (olen saanut sukuun avoliiton kautta vasta tulleena ennakko tietoa tarpeestaan hallita suvun jäseniä) esittäen toistuvasti tyhmää ja hyvä uskoista typerystä. Monen tempun ja yrityksen jälkeen tyhmä on tyhmä narsistin silmissä ja jätti lopulta typeryksen selviytymään oman onnensa nojaan ja seppä takoo nyt uusia rautoja.
21210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuossa jossain kohtaa saattaa piillä jonkun jujun juurta. Älynarsistit on aika nopeasti havaittavissa pinnallisinen nokkeluuksineen, infoineen ja nolaamistarpeineen pätijöinä. Aika hyytävä kuvaus introvertin henkisen älykön ja pinnallisemman ilkeämielisen pilailijan suhteesta tarjoaa Helvi Hämäläisen teos Kadotettu puutarha, jonka ykkösosa Säädyllinen murhenäytelmä on myös suht pirullista luettavaa.

Äänestä
  • Kuulostaa niinkuin mun ja mun aidin suhteelta, vaikka ma nyt en varsinainen alykkö ole aivovaurioineni. Mutta joo kun olin tosi aivovaurioitunut melkein ilman tajuntaa, han jatti mut yksinaan ei vuoteen vastannu puhelimeen tai ottanu mitään yhteytta , mutta heti kun paasin jalkeille ja oli jotain alyllista äksöniä hän innostui kuvioon mukaan.
    Ku kysyin miks hän ei vuoteen vastannu mitaan syyta ilmoittamatta,hän vastas tapansa mukaan "Ei puhuta nyt siita jatketaan tasta !"

    Äänestä

  • Kysymyksiä:
    Onko äidillä yleensä kuulo vastata puhelimeen? Sitten, jos äitisi plelääaina pahinta, ns. palohälytys kinkkiseltä jälkeläiseltä. Ei äiti ole ammattipsykologi, eikä hänellä normaalisti ole mtään keinoja mm. itse päästä yli traumaattisesta tunteesta, jos ei tidä, miten vois paljon auttaa häntä.

    Kuitenkin äiti voi kysellä, selvitellä tilannetta, jos hänen psyyke kestää paineita valvomtta ja strsessaantumatta, kun on omat tulonhankinta paineensa? Mm. itselläni on sukulaiaisia, jotka kieltävät kaiken puhumisen onglemista. Siitä tulee riitä, eikä niitä pysty tavallisesti juttelmaan.

    Yritäpäs äidille joskus uudestaan. Hetju puhuu tyhmästä aivottomasta ja narisistista, kuvittele tilanne islamilaiseen maahan. Paljonko syntyy järkeviä ratkaisuja?

    Minusta täällä on nuorten asenne narsistiin, ei kukaan ole narsisti, ei ehdi, mutta oma jälkelien voi vahingoittaa täysin omaisten psyykkistä tilaa, huolet, paineet, pelkot, stressi, unottomuus, näitä tavanomaisia asioita, ei sen kummempaa, joten narsisti-nimittely on aika kovaa. Kuvittele tilalle alkoholi-ongelmaisten mt-hoitaja, hänet on koulutettu teflonpintaiseksi.

    Nimitelkää vaan, sehän selvää, että omistaan joku saattaa jopa pitää, teidän mielestä turhaa. Niin kai, olkaapa itse joskus vanhempia, palataan sitten asiaan tai stiten, kun viranomainen tulee jokun ongleman kanssa. puhuttelmaan vanhempaa. Se on helvetin kova paine ihmiselle, sydäri, olipa tilanne syntynyt melkein miten tahansa. Vanhempi tahtoo ottaa painetata jälkeläisistään, olematta narisisti. Toisten ammatti voi liittyä asiaan myös.

    Äänestä

  • Ei tuo ainakaan minun asiaani liity.
    Ma en pelottele mun psykopaattiani millaan. Minua tassa peloteltu on.
    Kyllä han sen tietaa etten ma hälle mitaan huonoa halua,
    mut han vaan ei voi sietää mun "rakas äiti"-lassytystä, ymmarran nyt miksi, koska hän on psykopaatti. han ei tunne sillatavoin.

    Äänestä

  • Ei oikeaa psykopaattia loukkaa olla psykopaatti. Oikeastaan mahan olen osoittanut äärimmaista hyväsyntää, hyvaksynyt äitini psykopaattina, narsistini myös on hyvaksynyt.
    Se on aika hyva tilanne psykopaatille nahdakseni.

    Äänestä

  • Kun mentiin psykopaatin kanssa bussilla han kysyi: "haluatko etta menen kauemmas eri valikköön istumaan ?"
    Sanoin etta ihan voi tulla mun viereen.

    Äänestä

  • poiuytrdcvb kirjoitti:

    Ei oikeaa psykopaattia loukkaa olla psykopaatti. Oikeastaan mahan olen osoittanut äärimmaista hyväsyntää, hyvaksynyt äitini psykopaattina, narsistini myös on hyvaksynyt.
    Se on aika hyva tilanne psykopaatille nahdakseni.

    Juuri hyvää tekstiä tos noin. Sä osaat hyvin nää psykiatrian jutut. Handlaat ne loistavasti.
    Samaa mieltä. Psykopaatit pitää kiertää kaukaa, etenkin ne. En kyl ois narskun kanssa tekemis, mutta etenki psykot kierrän aina kaukaa.
    Loppupelissä psykopaatteja voi olla hyvinkin paljon jopa Suomessa koko maailmassa.
    Niistä ei vain puhuta, moni psyko saa olla ns turvassa.

    Äänestä

  • Ma naen sen lahimain syrjintänä etta psykopaattien lapset ei saisi olla psykopaattien lapsia vaan heille pitaisi keksia joku peite-elamantarina vaikka sitten jonkun ammattilaisen avustuksella. Koska vaikka ma olin väärässäkin psykopaattien lapsia on joka tapauksessa suht paljon.

    Äänestä

  • poiuytrdfb kirjoitti:

    Kun mentiin psykopaatin kanssa bussilla han kysyi: "haluatko etta menen kauemmas eri valikköön istumaan ?"
    Sanoin etta ihan voi tulla mun viereen.

    Mitä luulet, miksi siitä tuli niin psykopaatti ja "paha"? Se jolle vastaan ei ole minun mielestä paha tai heikko vaan vahva.

    Tässä vinkkiä, miten meidän pitäisi elää, kunnioittaa elämää eikä vihata, Viha on vihaa myös huonoa itsetuntoaan vastaan, siis puhuja vihaakin itseään.

    " Uskovien yhteys
    http://www.kotipetripaavola.com/uskoJumalaan.html#15

    Terveeseen uskon elämään kuuluu uskovien yhteys, joka tarkoittaa uskovien eli seurakunnan yhteen kokoontumista. Tämän yhteen kokoontumisen tarkoituksena on seurakunnan jäsenten yhteinen rakentuminen seuraavalla perusperiaatteella: Jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen tulee rakentua ja rakentaa Kristuksen ruumista. Jäsenten välillä vaikuttaa keskinäinen vuorovaikutus. Kaikkien uskovien tulee osallistua seurakunnan rakentamiseen. Seurakunta on kuin talkootyötä, jokainen osallistuu yhteiseen työhön. Tällä tavalla uskovat pääsevät ykseyteen uskossa ja Jeesuksen tuntemisessa täyteen miehuuteen.

    Seurakunnan ei tule kokoontua passiivisina kuuntelemaan yhtä tai kahta esiintyjää, tällä tavoin uskovat jäävät alaikäisiksi eivätkä kasva täyteen miehuuteen Herrassa Jeesuksessa, koska kaikkien tuli rakentua ja rakentaa seurakuntaa. Tämä on Raamatullinen kokoontumisjärjestys ja takaa myös uskovien terveen kasvun, varsinkin silloin kun uskovat rakastavat ja kunnioittavat toisiaan.

    Jos uskovat eivät kokoonnu keskinäiseen rakentumiseen niin he voivat helposti joutua erilaisten opintuulten viskeltäviksi ja eksytysten kavaliin juoniin. Seurakunta on kutsuttu noudattamaan Jumalan sanan totuutta rakkaudessa, koska vain tällä tavoin Jumalaan uskovat voivat ainoastaan kasvaa Herraan Jeesukseen.

    Jeesuksen johtaessa seurakuntaa koko seurakunta liitetään yhteen ja näin seurakunta pysyy koossa jokaisen jäsenen avulla. Seurakunta kasvaa uskossa jokaisen jäsenen avulla siten, että kaikki rakentavat seurakuntaa sillä armoituksella, mikä itsekullakin on. Näin seurakunta totuuden sanan ja rakkauden Hengen kautta rakentuu ja kasvaa uskossa.

    Usko johtaa palvelemaan

    Uskon tarkoituksena ei ole kasvaa ylöspäin, vaan alaspäin niin kuin Johannes Kastajakin sanoi: Kristuksen tulee kasvaa minussa ja minun vähetä. Usko tekee meistä Jumalan palvelijoita, joiden elämästä huokuu palvelemisen suloinen tuoksu. Jumala kutsuu meidät Hänen kuvansa kaltaisuuteen, joka on elämää, jossa tuoksuu Jumalan luomisvoima. Tämä on Elämää isolla E:llä.

    Tässä elämässä on voimakkaasti mukana yksi ominaispiirre, joka kuuluu tähän elämään. Tämä ominaispiirre on palveleminen, kaikki tehtävät seurakunnassa ovat palvelemista ja niissä on se tuoksu, joka tuoksuu palvelulle. Useat uskovat ovat tänä päivänä omaksuneet ohjelmakristillisyyden, jossa ihminen suorittaa ohjelmanumeroita, eikä tähän leikkiin sovi kukaan muu kuin itseään täynnä oleva voimakas ihminen. Ohjelmansuorittajat ovat niitä, jotka kulkevat niiden ohitse, jotka tämän maailman synti on lyönyt haavoille.

    Raamatusta löytyy todella syvällinen erimerkki palvelemisesta:

    "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ‘Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’.

    "

    Äänestä

  • Miljoonat psykopaatit taalla maailmassa vipeltää ympäriinsa
    Tosiaan siita vain ei puhuta

    Äänestä

  • poiuytrdsxcv kirjoitti:

    Miljoonat psykopaatit taalla maailmassa vipeltää ympäriinsa
    Tosiaan siita vain ei puhuta

    Tä'smälleen noin. Psykologisena ihmisenä oon nähny tän. Valitettava asia.

    Äänestä

  • Uskontoneuvojalle :
    No kun psykopaatilla on tosi vahvana se raivo ja viha koska han ei pida pehmeista kauniista tunteista joista mina pidan. Osa ihmisista on sellaisia.
    Psykopaatin tunnemaailma on pelottava mun kaltaselle tunnemaailmalle

    Äänestä

Narsisti saattaa hyvinkin ottaa puolisoksi ja palvelijaksi henkilön, jonka hoksottimet eivät ole terävimmät. Sellaista narsistin on helppo hallita ja muokata, yllätyksiä ei tule. Tällainen kotielämä on narsistille mieleen, koska hänellä muutoin on monimutkaisia kuvioita.

Äänestä
  • Aika monet miehet varmaan mielellaan ottaa kiltin kotipalvelijan joka sitten aina kunnostaa hanet retkilleen.

    Äänestä

  • poiuytrdf kirjoitti:

    Aika monet miehet varmaan mielellaan ottaa kiltin kotipalvelijan joka sitten aina kunnostaa hanet retkilleen.

    Salkkareiden roolihahmo Aaro Vaalanne on tyypillinen psykopaatti-narsisti. Ootko huomannu? Jokin toisaalta naurattaa sen hahmossa, on se mielenkiintoinen hahmo, mut tosi pelottava.
    Se roolihahmo usein pelaa aina jotain peliä. Manipulaatiota.
    Ei paljoa tunteile. Voi tappaa henkisesti ja voi myös tappaa fyysisesti. Eikös se tappanu sen yhden jäbän??

    Äänestä

  • "Aika monet miehet varmaan mielellaan ottaa kiltin kotipalvelijan joka sitten aina kunnostaa hanet retkilleen. "

    jos se kaveri, jota toinen kunnosti ei tajua miten mahtavan kumppanin sattui saamaan itsellään taitaa olla aika tyhmä otus, vai mitä mieltä olet?

    Jos olisin itse nuorisoa, etsisin vaikka tuolla sinkuissa kivaa naista, niin eiköhän tässä olisi ensiluokkainen ehdokas? Monella on vaikea kumppani, jos tuollainen onnettaren tuuri, että olisi pitkään ollut jonkun kanssa ja toinen kohtelisi silti aika ylimielisesti, eikä tuntisi mitään tunteita ja empatiaa omista avoperheenjäsenistään, siinä olisi syytä jo monelle hyvälle sinkulle ottaa itsellesiitä tyttö. Kilpailu voisi vaikka vähän herättää velttoa hyväksikäyttäjää?

    Äänestä

  • Mulla ei ole telkkaria, kun mulla on jo paljon liikaakin jannitystä elamassa ilmankin

    Äänestä

Aivan tyhmäksi. Pitää olla kuitenkin jollakin järki päässä.
Vaatii valtavasti kekseliäisyyttä saada asiat rullaamaan järkevästi.
Eräissä hankinnoissakin pitää ottaa kaveri, muka rahoittajaksi,
vaikka maksaakin suuremman osan itse.
Elämän tavallisetkin asiat ovat hyvin vaikeita kun narsistin
kanssa joutuu pelaamaan.

Äänestä

"Eräissä hankinnoissakin pitää ottaa kaveri, muka rahoittajaksi, vaikka maksaakin suuremman osan itse. "

Tarkoitat, että on sen verran hyvää pataa vaikka naisihmisen kanssa, että toinen hankkii huumeet?

Minusta kuulostaa pahalta, että yksi sanoo toisen parin olevan maksaja hänen aineilleen. Viisas ei käytä aineita, eikä tee pahaa toisille näin. Tarkoituksellinen vahingoittaminen yleensä kostautuu vain sanojalle itselleen.

Miten pahoja teidän pitää olla? Nimittäin näissä tapauksissa puhetta käy yleensä niin, että vanhempana ne, joista puhui muistavat erittäin pitkään kantaa kaunaa pahoista ajatuksista, joita toinen nuorempana sanoi vaikka vain pilkallaan. Itse olen täysin muuttunut nuoruudesta ja silti vanha tätini pelkää, että olen edelleen samanlainen kuin 16-vuotiaana ja kieltäytyy olemasta tekemsissä tästä syystä yms.

Yleensä paha puhe juuri tällainen toisen hyväksikäyttö ymv. kostautuu vaikkapa jatkuvana mielessä pyörivänä syyllisyydentunteena, eikä sitä tunnista tulleeksi vaikka näistä omista "synneistään" joita tahallaan on elämänsä aikana tehnyt ja aiheuttaunut muile.

Miksi ette voi pyrkiä tavoitteissanne olemaan hyväntahtosia yleensä? Siitä ei ainakaan pahaa mieltä luulisi tulevan. Jotta omista mt-ongelmista pääsisi, olisi parasta tehdä ensin henkinen putsaus asenteissaan ja ajatella hyväntahtoisesti muuallakin kuin rukouksissa. Vanhemmat haluvat kasvatusoptimismia nuorempiin, eivätkä halua syyllisyyttä pahanpuhumisesta, siksi he auttavat sanoilla, ei siinä ole kyse narsismista, vaan oman tulevaisuuden mielenrauhan säilyttämisestä. Joku voi vielä monta kymmentä vuotta myöhemmin katua sanomisiaan ja sitä pelkää jatkuvasti sen jälkeen, ettei samalla toivota siinä pahaa puhuessaan itselle suurinta syyllisyyden tuskaa, josta tulee mt-sairaaksi.

Äläkää siis tuhotko tällaisella ajattelulla ja puheilla omaa mielenrauhaanne ja henkistä terveyttänne, toisille ei voi syytää vastuuta kaikista elämän asioista, terve järki käteen ja sitä opettelemaan vähän fiksumpaan tyyliin jo nykyään. Jos teillä on mt-ongelmia ei ne "psykopaatti- ja narisisti-rahteerauksilla ainakaan poistu, vaan pahenevat. Puhdistautukaa itse likaisesta ajattelusta, sitä varten intialaiset ja munkit meditovat luostareissa, ei pahaa, että itse säilyttäisi mielenrauhan (vähän buddhalaista).

tee haku:"miten tulla uskoon kokous"
http://www.kotipetripaavola.com/uskoJumalaan.html
http://www.kristinusko.fi/miten-voin-tulla-uskoon/
http://saalem.fi/usko/miten-tulla-uskoon/
https://keskustelu.anna.fi/threads/miten-tulla-uskoon.1484790/

Äänestä

"tyhmä ei hoksaa narsistin temppuja yrittää lytätä ja vitsi narsisti parkaa miten hukkaa resurssejaan tyhmään ihmis poloseen jonka hoksottimet ei pelaa. Ja eiku kokeilemaan vahvasti narsistiseen avokin lähi sukulaiseen, (olen saanut sukuun avoliiton kautta vasta tulleena ennakko tietoa tarpeestaan hallita suvun jäseniä) esittäen toistuvasti tyhmää ja hyvä uskoista typerystä."

No, pitääkö sinunkin olla tyhmä. Itse toimin usein niin, ettei asia jää epäselväksi, sanoilla voi tehdä rautalankamallin.

Jos asia sinua koskettaa yhtään tippaa, älä jätä epäselväksi, se ruokkii virhekäsityksiä, ellei puhu ja ole avoin. Näin on neuvottu olemaan myös parisuhteessa, miten yleensä voi kauan olla, ellei ole puhuttu mistään asioista?

Turha lienee täällä valittaa, kn ei suutaan saa avattua asianosaisille koskaan? Olen ehdottomasti hyvän filosofian kannattaja ja uskossa, en hyväksy salaista, koska silloin voi tehdä vääryyksiä, joista erua virheitä ja mt-ongelmia, joita en kestä itse. Niitä on sen verran jo vuosien aikana kasaantunut omasta sanomisesta tai vääristä luuloista, ettei niitä saa helposti pyyhittyä pois ja on syyllisyys typeryydestään.

Äänestä

Yksi parhaita raamatun juttuja on tämä tuhlaajapojan tarina. Sitten toinen Jeesus ja karitsat- taulu. Oppikaamme tästä.

http://saalem.fi/usko/miten-tulla-uskoon/

"Miten tulla uskoon?
Tunnet ehkä kertomuksen tuhlaajapojasta (http://raamattu.fi/1992/Luuk.15.html)? Poika pyysi osansa perinnöstä ja lähti maailmalle. Tarina päättyy siihen, että poika palaa kotiin takaisin omaisuutensa tuhlanneena ja nälkäisenä – jos isä ottaisi työntekijäkseen ja saisi näin syödäkseen. Yllätyksekseen poika kuitenkin huomaa isänsä juoksevan vastaan toivottaakseen hänet tervetulleeksi kotiin.

Olemme kaikki tuhlaajapoikia, syntisiä, jotka tarvitsevat isän anteeksiantoa päästäksemme takaisin kotiin. Yhtä lailla Taivaallinen Isämme odottaa meitä kotiin, ja mahdollistaakseen kotiinpaluun, hän lähetti ainoan poikansa, Jeesuksen Kristuksen, jotta pelastuisimme.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:16-18)

Uskoontuloksi kutsutaan tapahtumaa tai prosessia, jonka seurauksena ihminen saa sisäisen luottamuksen siitä, että hän on Jumalan lapsi ja että hänen syntinsä on annettu anteeksi. Tätä kutsutaan myös uudestisyntymiseksi. Tärkeintä uskoontulossa on se, että ihminen vastaanottaa uskossa Jumalan tarjoaman pelastuksen.

Uskoontulo on kuin tarttuisi Jeesuksen käteen

Voit rukoilla vapaasti esimerkiksi näillä sanoilla:

”Jeesus, minä uskon, että sinä kuolit ristillä ja nousit kuolleista, jotta minäkin voisin pelastua. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä Jumalaa ja lähimmäisiäni vastaan. Pyydän, että annat kaikki syntini anteeksi ja lahjoitat minulle voiman uuteen elämään. Haluan ottaa Sinut vastaan henkilökohtaisena Pelastajanani. Tule asumaan minun sydämeeni ja tee minut Jumalan lapseksi. Auta, että voisin koko elämäni elää sinun yhteydessäsi ja pääsisin kerran luoksesi taivaaseen.”"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hoksottimet-hukassa kirjoitti:

Olen perehtynyt alan oppikirjoissa esiteltyihin keinoihin narsista eroon pääsemiseksi ja asiantuntijoiden taholta on ehdotettu välinpitämättömyyttä, suoraa hyökkäystä ja lähtemistä mutta yksi vietävän hyvä keino on myös tyhmäksi tekeytyminen sillä narsisti ei voi sietää tyhmiä ihmisiä ja miksi näin, noh koska tyhmä ei hoksaa narsistin temppuja yrittää lytätä ja vitsi narsisti parkaa miten hukkaa resurssejaan tyhmään ihmis poloseen jonka hoksottimet ei pelaa. Ja eiku kokeilemaan vahvasti narsistiseen avokin lähi sukulaiseen, (olen saanut sukuun avoliiton kautta vasta tulleena ennakko tietoa tarpeestaan hallita suvun jäseniä) esittäen toistuvasti tyhmää ja hyvä uskoista typerystä. Monen tempun ja yrityksen jälkeen tyhmä on tyhmä narsistin silmissä ja jätti lopulta typeryksen selviytymään oman onnensa nojaan ja seppä takoo nyt uusia rautoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu